Johanneksen pojan  kotisivut
Tietoa Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Aila Ruohon kirja

Aila Ruoho: "Päästä meidät pelosta" - Hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä


Tutustu myös näihin sivuihin:

Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

1975, ennustelu

Verikysymys




"Päästä meidät pelosta" - Hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä

Niin erilaisia, mutta niin samanlaisia. Näin voisi lyhyesti kuvailla niitä uskonnollisia yhteisöjä, joista Aila Ruoho kertoo kirjassaan ”Päästä meidät pelosta”. Näillä yhteisöillä voi olla hyvinkin paljon toisistaan poikkeavia oppeja ja toimintamalleja, mutta muutama yhdistävä tekijäkin löytyy. Kaikissa näissä seurakunnissa tai lahkoissa jäseniä hallitaan pelolla, ja kaikissa näissä yhteisöissä entisten jäsenten vaikutus nykyisiin jäseniin pyritään estämään, jopa täydellisellä karttamisella, mikä on Jehovan todistajien tapa toimia. Tiedonsiirto yhteisöistä ulospäin on tiukasti säänneltyä, myös tiedonsiirto ulkoapäin yhteisöihin on jatkuvan tarkkailun alaista. Yhteisöjen sisälläkään tieto ei saa liikkua vapaasti, joten asioista ei voi eikä saa puhua niiden oikeilla nimillä.

Aila Ruoho on tutkinut perusteellisesti mm. seuraavia uskonnollisia yhteisöjä: Vanhoillislestadiolaisuus, Jehovan todistajat, Mormonit, ”Maitobaari” (tunnetaan myös nimellä Koivuniemeläisyys, Maanantaipiiri ja Konserni), Helluntaiseurakunta ja Vapaakirkko. Kirja perustuu em. yhteisöihin kuuluneiden haastatteluihin. Pari haastateltavaa kuuluu edelleen Jehovan todistajien seurakuntiin. Yhteensä haastateltavia oli 23.

”Päästä meidät pelosta” on suuri kirja. Ei suuri kooltaan, mutta merkitykseltään. Se on tärkeä teos varsinkin niille, jotka ovat itse kokeneet hengellistä väkivaltaa muodossa tai toisessa. Se on tärkeä teos myös niille, jotka haluavat ymmärtää, mitä noissa yhteisöissä ja lahkoissa oikein tapahtuu. Toivoisin kaikkien terapeuttien lukevan tämän kirjan. Heidän asiakkainaan on varmasti ennemmin tai myöhemmin myös ihmisiä, joita on satutettu hengellisellä väkivallalla. Silloin on tärkeää ymmärtää niitä mekanismeja, joilla yksittäiset ihmiset sidotaan epäterveisiin yhteisöihin ja lahkoihin.

Mitä hengellinen väkivalta on? Miten se ilmenee? Seuraavassa on otteita kirjan sisällöstä tiivistettynä. (Aila Ruoho myöntää, että uskonnollisissa yhteisöissä on paljon hyvääkin, mutta tämä kirja keskittyy lähinnä tuomaan esiin hengelliseen väkivaltaan liittyviä piirteitä).

Hengellinen väkivalta voi olla todella monimuotoista. Se voi vaihdella henkisestä painostuksesta jopa fyysiseen väkivaltaan. Siihen voi sisältyä pakottamista, pelottelua, syyllistämistä, eristämistä, karttamista, hylkäämistä ja pahimmillaan jopa seksuaalista hyväksikäyttöä. Hengellinen väkivalta on aina subjektiivinen kokemus.

Narsistinen uskonyhteisö toimii niin, että syy on aina uhrissa, ei koskaan uskonnollisessa yhteisössä. Näin hengellinen väkivalta voi saada oikeutuksen jopa uhrin itsensä mielessä. Näin hänet voidaan nujertaa helposti ja kätevästi. Yksittäisten ihmisten kiusaamiseen on hyvin vaikea puuttua. Kun lahkon toimintamalli ei ole avoin, asioita pyritään salaamaan.

Uskonnonvapauteen tulisi kuulua myös vapaus tehdä valintoja oman uskonnon suhteen. Terveissä yhteisöissä ei pyritä painostamaan yksilöitä käyttäytymään, tuntemaan ja ajattelemaan tietyn kaavan mukaan. Terveen yhteisön jäsenellä on vapaus puhua ja ajatella itse. Mutta näin ei ole niiden yhteisöjen suhteen, mistä Aila Ruohon kirjoittaa kirjassaan. Näissä lahkoissa määrätään, miten tulee ajatella, toimia ja jopa pukeutua.

Ennen internetin tuloa jokaisen ihmisen ulottuville lahkot onnistuivat aika hyvin ohjailemaan jäseniään. Internet toi kuitenkin jokaiselle mahdollisuuden tarkastella myös omaa yhteisöään kriittisesti. Oman yhteisön opit ja toimintatavat ovat nyt avoimemmin esillä, kun myös entiset jäsenet voivat niistä netissä tiedottaa. Yksi erinomainen tapa koetella oman yhteisön uskottavuutta ovat ns. vertaistukipalstat, missä entiset jäsenet voivat vapaasti vaihtaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Näiden kirjoitusten seuraaminen voi johtaa merkittävään tietoisuuden lisääntymiseen, mikä puolestaan voi auttaa irtautumaan epäterveestä yhteisöstä.

Aila Ruoho kertoo kirjassaan, että epäterveissä yhteisöissä ei hyvällä katsota jäsenten poissaoloa kokouksista tai muista tilaisuuksista. Läsnäoloa tarkkaillaan, ja hyvin pian aletaan huomautella kokousten tärkeydestä. Näin seurakunnan jäsen voi ahdistua ja syyllistyä näistä huomautuksista. Osallistumisen pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen, mutta epäterveissä lahkoissa osallistumisen tarkkailu on yksi jäsenen hallintakeinoista. Hänet pyritään sitouttamaan yhteisöön, ja kun hänen ajankäyttöään ohjaillaan, kiireellisyyden tunne valtaa mielen. Toisaalta, jatkuvan kiireen keskellä jäsen ei edes ehdi tarkastella yhteisönsä mahdollisia ongelmakohtia.

Jäsenen elämää kontrolloidaan myös muuten kuin pelkästään kokouksissa käyntien suhteen. Jehovan todistajilla on vaatimus osallistua ovelta-ovelle saarnaamistyöhön. Jokainen antaa kuukauden lopussa raportin toimistaan kenttäpalveluksessa. Jos Jehovan todistaja jättää raporttilomakkeen täyttämättä, heti sitä kysellään. Jos hän ei ole ollut kertaakaan kuukauden aikana kenttäpalveluksessa, hän saa ”toimettoman” statuksen. Hän on siitä lähtien vähän huonompi kristitty. Toisille saarnaamisen tulisi olla vapaaehtoista, mutta raportointikäytännöllä tuosta ”edusta” tehdä opetuslapsia tulee taakka. Se myös luo julistajalle riittämättömyyden tunteen, mikä heikentää itsetuntoa. Koskaan kukaan ei tee tarpeeksi. Aina pitää edistyä, suorittaa. Saarnaamiseen "pakottaminen" on erittäin yleinen hengellisen väkivallan muoto JT-seurakunnissa.

Epäterveet yhteisöt käyttävät valtaa myös jäsenten ulkonäköön liittyvissä asioissa. Lahko määrittelee pukeutumisen, voiko miehillä olla partaa ja jopa sen, saako nainen meikata. Jäsenet pyritään puristamaan samaan muottiin, mutta kuten tiedämme, tällainen pukukoodilla hallitseminenkin, on hengellistä väkivaltaa. Ihminen ei saa vapaasti valita sitä, miltä hän haluaa näyttää. Kummastuttaa esim. se, miksi mormoni- ja jehovantodistajamiehen täytyy näyttää amerikkalaisilta liikemiehiltä ollakseen seurakunnissaan hyväksyttyjä.

Jehovan todistaja -mies voi menettää ”tehtäviä” seurakunnassa, jos hän antaa parran kasvaa. Hän ei saa enää pitää puheita lavalta. ”Maitobaarin” jäsen voidaan erottaa seurakunnasta, jos hän ei täytä painoindeksivaatimuksia. Lestadiolaisnainen saa valtavan syytösten ryöpyn, jos hän meikkaa kasvojaan käyttäen hieman ripsiväriä.

Epäterveissä uskonnollisissa yhteisöissä yhtenäisyys ja moitteeton ulkokuori yritetään säilyttää keinoja kaihtamatta. Yhteisön jäsenet kehuvat omaa yhteisöään ainoaksi oikeaksi. Ei ole ihme, jos näitä lahkoja verrataan Pohjois-Koreaan. Ajattelua ja ulkonäköä tarkkaillaan koko ajan. Vain oman ryhmän sisällä asuu ”maailman onnellisin kansa”.

Yhteisöjen jäsenet ovat ikään kuin ”käyntikortteja” ulospäin. Siksi heidän tulee näyttää ulospäin moitteettomilta. Vaikka yhteisö olisi sisältä mätä, nämä käyntikortit hämäävät todellisen tilan ulos päin.

Jäseniä valvotaan yhteisöissä sisältä päin. Syntiä tehneet ihmiset on ilmiannettava samaan tapaan kuin Stasi toimi entisessä DDR:ssä. Jopa oman perheen jäsenet on kavallettava, jotta seurakunnan ”puhtaus” säilyy. Kaikki ykseys ja yhtenäisyys toteutetaan käyttämällä enemmän tai vähemmän henkistä ja hengellistä väkivaltaa. Ykseys onkin näin lähes aina pakotettua ykseyttä.

Jehovan todistajia hallitaan erityisen vahvasti pelolla. Lapsuudesta asti puhutaan demoneista, jotka aiheuttavat kaikenlaista ikävää. Harmagedonin pelko on koko ajan läsnä, kun loppu on koko ajan aivan lähellä, nurkan takana.

Eräs Aila Ruohon haastattelemista Jehovan todistajista kertoo, että hänen näkemyksensä mukaan ”uskonnollisten yhteisöjen toiminta perustuu pelkotilojen luomiseen”. Hän lisää myös että ”uskonto on kollektiivisen huonon omantunnon luomista ja ylläpitoa, millä saadaan yksilöt toimimaan yhteisön, tai sitä johtavan muun tahon tavoitteiden mukaisesti”.

Erityisesti ennen vuotta 1975 Jehovan todistajia peloteltiin aivan juuri sinä hetkenä tulevalla Harmagedonin sodalla. Herätkää-lehti kirjoitti mm. vuonna 1968 näin: ”Jos olet nuori, niin sinun on myös tunnustettava se tosiasia, ettet ehdi tulla vanhaksi nykyisessä asiainjärjestelmässä”.

Tiedämme, ettei 1975 eikä myöhemminkään Harmagedon ole tullut. Hallintoelin oli siis pelotellut kaikkia Jehovan todistajia aivan turhaan ja saanut heidät toimimaan innokkaasti vieden Järjestön ideologiaa ovelta ovelle. Pelottelun avulla.

Jehovan todistajia pelotellaan myös veriopilla. Verensiirrot on kielletty, mutta nykyisin voi ottaa vastaan joitakin veren pikku osia, ns. ”fraktioita”, kunhan ne on normaalissa verenluovutuksessa otettu ”maailman ihmiseltä”, kun verenluovutus on Jehovan todistajilta kielletty.

Aila Ruoho yritti saada verioppiin vastauksia haaratoimiston tiedottajalta ja sairaalayhteyskomitean puheenjohtajalta Veikko Leinoselta. Mutta Leinonen ei vastannut sähköposteihin.

Epäterveissä uskonnollisissa yhteisöissä opetetaan, että vain ”meidän” lauman mukana voi pelastua. Tämä tuo ylimielisen asenteen muita ihmisiä kohtaan. ”Muut tuhoutuvat, me pelastumme. Jos lähdet laumasta, olet tuhon oma”. Näin saadaan suurin osa laumaa pysymään kasassa. Ulkopuolella on vain tuho. Pelottelu toimii.

Sivulla 251 Aila Ruoho kiteyttää hyvin eri uskonnollisten yhteisöjen perusasenteen ja siihen liittyvän ongelman. ”Raamatun totena pitäminen ei tarkoita sitä, että kaikki raamatuntulkinnat olisivat totta. Jos samasta jakeesta tehdään kaksi päinvastaista tulkintaa, on ainakin toisen oltava väärä. Sekin on mahdollista, että molemmat tulkinnat ovat vääriä. Hengellisen yhteisön jäsenellä tulisi hälytyskellojen soida, jos omaan uskonnollisuuteen liittyvää opetusta ei saa arvioida, kritisoida tai kyseenalaistaa”, kirjoittaa Ruoho.

”Ladattu kieli” on yksi mielenhallinnan väline. Uskonnollisissa yhteisöissä kehittyy normaalin kielen rinnalle sanasto, minkä sanoilla on kaksoismerkityksiä tai ylimääräisiä vivahteita, mitä yhteisön ulkopuoliset ihmiset eivät ymmärrä. Osa sanojen merkityksistä muuttuu, joskus jopa päinvastaisiksi. Yksi esimerkki tästä on sanan ”rakkaudellinen” käyttö. Kun Jehovan todistaja eroaa tai erotetaan yhteisöstä, häntä aletaan karttaa. Kaikki yhteydet katkaistaan. Tätä kutsutaan ”rakkaudelliseksi” järjestelyksi. Yhteisön ulkopuolinen ihminen ei kyllä näe tuossa mitään rakkaudellisuutta, vaan julmuutta. Mutta tuon sanan käytöllä saadaan karttaminen ”myytyä” hyväksyttävänä menettelynä rivijäsenille.

Monet kulteista tai lahkoista selittävät, että juuri heitä ”vainotaan” sen takia, että he noudattavat tarkoin Jumalan sanaa. Mutta entä jos vainoa ei ole näköpiirissä? Silloin vaino täytyy jotenkin itse kehitellä tai kuvitella. Jos ei suoranaista fyysistä vainoa tule, aletaan puhua jostain muusta asiasta ”vainona”. Tästä on esimerkkinä se, että Jehovan todistajat pitävät ”vainona” sitä, että joku kritisoi järjestön oppeja, vaikka hän tekisi sen käyttämällä Raamattua. Seurakunnan jäsenet eivät välttämättä näe mitään kummallista tässä, mutta täytyy muista, mitä oli kristittyjen vaino ensimmäisellä vuosisadalla. Heitä tapettiin uskon takia, tai heitettiin leijonien eteen. Se oli vainoa. Opin kritisointi sitä ei ole.

Kaikissa uskonnollisissa yhteisöissä aina joku masentuu. Se on täysin luonnollista. Masennus on kuitenkin ”kiellettyä”, mikäli syyt löytyvät uskonnollisesta yhteisöstä. Se ei koskaan saa olla syy masennukseen. Epäterve yhteisö ei milloinkaan neuvo etsimään masennuksen syitä hengellisistä asioista tai oman seurakunnan käytöksestä. Hengellinen yhteisö pelkää, että sen maine kärsii, jos jäsenet kärsivät mielenterveysongelmista. Siksi masennukselle on aina löydyttävä syy jostain muualta, useimmiten masentuneesta ihmisestä itsestään. Jehovan todistajille tarjotaan masennukseen hoitokeinoksi: ”Käy enemmän kokouksessa, käy enemmän kentällä, rukoile enemmän”. Aikaisemmin kaikki ammattiauttajan palvelut olivat enemmän tai vähemmän kiellettyjä. Nykyisin tilanne on onneksi hieman lieventynyt, nyt sallitaan terapiaan meno.

Väärillä maailmanlopun ennustuksilla pelottelu on ahdistanut monia ihmisiä. Jehovan todistajien kohdalla vuoden 1975 merkitys korostuu myös niissä vahingoissa, mitä väärä ennustelu tuotti siihen vakavasti uskoneille. He siirsivät järjestön kehotuksesta lasten hankkimista ja koulutusta. Joku myi talonsa käyttääkseen jäljellä olevan ajan saarnaamiseen. Kun mitään ei tapahtunut, monet jäivät lopullisesti lapsettomiksi. Monet joutuvat raatamaan koko loppuelämänsä pienipalkkaisissa töissä, koska ei ollut koulutusta. Monet joutuivat taloudelliseen ahdinkoon, kun myydyn talon rahat loppuivat. Kaikki tämä aiheutti katkeruutta ja varmasti myös masennusta, vaikka henkilö ei sitä itse myöntäisikään.

Kun ihminen on lähtenyt jostain uskonnollisesta yhteisöstä, hän on usein rikki sekä henkisesti että hengellisesti. Hän on voinut jäädä karttamisen takia aivan yksin. Kaikilla ei ole valmista verkostoa, johon tukeutua. Ja sen jälkeen kun ei ole enää auktoriteettia, joka määrää myös joka ikisestä arkisesta asiasta, on aika ottaa vastuu itsestään. Se ei ole kuitenkaan aina helppoa. Koko elämä on rakennettava uudelleen, koko identiteetti ja arvomaailma täytyy luoda uudelleen. Itsetunto on usein saanut kolhuja, irrottautuminen jostain aatteesta tai uskomuksesta aiheuttaa häpeää, vihatunteita, painajaisia ja muuta epämukavaa. Jotkut kärsivät näistä oireista vielä vuosia lähdön jälkeen.

Yhteisöistä irrottautuneita varten on onneksi olemassa monenlaista apua. Vertaistuki on erittäin hyödyllistä. Kun tapaa toisia saman kokeneita, huomaa, ettei ole yksin, ja tästä kriisistä voi selviytyä voittajana. UUT on yhdistys, joka toimii koko Suomen alueella järjestäen vertaistukitapaamisia ja muuta hyödyllistä toimintaa. Sinne kannattaa ottaa yhteyttä, jos tarvitsee vertaistukea.

Suosittelen Aila Ruohon kirjaa kaikille. Vaikka aihe on vakava, sitä on helppo lukea. Kirjoitustyyli on sellainen, että asiat avautuvat lukijalle sellaisina kuin ne ovat. Kirjassa ei käytetä vaikeaa ammattikieltä, vaan asiat kerrotaan lyhyesti ja ytimekkäästi.

Tämä kirja puolustaa paikkaansa hengellisen väkivallan hakuteoksena ja se auttaa ymmärtämään lahkojen ja yhteisöjen toimintaa sisältä päin.


Johanneksen poika


Seuraavalla sivulla on kirjan takakansi, sisällysluettelo ja kaksi lyhyttä lukunäytettä.

Lue myös uutisarkistosta kirjan ilmestymiseen liittyvä uutinen.


Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle
 
 



Kotisivuohjelma: KompoZer / Linux Ubuntu  *  Kuvankäsittely: GIMP / Linux Ubuntu  *  Äänenkäsittely: Audacity / Linux Ubuntu