|
||||||||||||||||||||||||||||||||||
UUT:n järjestämä seminaari 22.11.2013 Balderin sali, Aleksanterinkatu 12, Helsinki |
Seminaari hengellisestä väkivallasta -KIRJAILIJAT KERTOVAT TYÖSTÄÄNYksityisen kokemuksen yhteisöllisiä sidoksia  Johanna Hurtig on yhteiskuntatieteiden tohtori ja on vuodesta 1997 lähtien toiminut eri yliopistoissa sosiaalityön opettajana ja tutkijana. Hänen aiemmat tutkimuksensa ovat liittyneet lastensuojeluun sekä hyvän ja pahan merkityksiin sosiaalityön ammattikäytöissä. Johanna toimii tällä hetkellä tutkijatohtorina Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa, ja Johannan vastikään ilmestynyt tutkimus "Taivaan taimet - uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta" on herättänyt vilkasta yhteiskunnallista keskustelua jo tutkimuksen alkuvaiheista lähtien. Johanna Hurtig kertoi, että hän on tutkimuksensa kuluessa pyrkinyt puheenvuoroissaan pitäytymään tutkijan roolissa, ja kokenut henkilökohtaisten kokemusten raottamisen itselleen vieraaksi, vaikka niitä on usein kysytty. Tässä seminaarissa sellaista lähestymistapaa toivottiin, ja Johanna valotti hiukan tutkimusprosessinsa tätä puolta itselleen tärkeiden kuvien avulla (Kuvat teoksesta: Pyhät kuvat - Ikkunoita kirkkovuoteen, Kirjapaja 2012, Taiteilija: Annukka Laine) Johanna Hurtig on tutkimuksensa kuluessa törmännyt eri yhteyksissä toistuvasti ajatukseen, että on väärin tutkia väkivaltaa yhteisön kautta. Hänelle on muistutettu, että "kaikenlaisissa yhteisöissä on häiriintyneitä, sairaita ja heikkoja, ihmisiä, jotka eivät pysy opissa. Tällaisten ihmisten pahat teot kertovat heistä, eivät kerro yhteisöistä". Samanlaisia yksilötasolle sijoittuvia argumentteja on esitetty katolisen kirkon hyväksikäyttökohun yhteydessä. Ratkaisuna on tällöin se, että väärintekijöille tulee osoittaa rakkautta, kärsivällisyyttä ja anteeksiantavaa mieltä. Väkivalta, jonka yhteisö ratkaisee yksilötasolla, voi pitkän aikavälin kuluessa synnyttää tiedon rajaamisen ja yhteisötason ohittavan keskustelukulttuurin. Siihen pitäytyminen nähdään uskon hedelmänä. On oikein suhtautua ymmärtäväisesti yksilön virheisiin ja samalla tyytyä tarkastelemaan ongelmia vain yksilöihin liittyvinä. Näin halutaan suojella yhteisöä vahingolliselta tiedolta ja yhteisörauhaa ja luottamusta särkevältä tiedolta. Erityisen pahaa on silloin epäkohtien, kohujen ja lapsiin kohdistuvaan seksuaalisuuden ja muiden tabujen ja häpeällisten asioiden kertominen julkisesti. Se merkitsee aseiden antamista vihollisten käsiin.
Johanna on itse yrittänyt pitää tutkijana valitsemastaan yhteisö-näkökulmasta kiinni ja perustella sitä haastatteluissa ja julkaisuissaan. Hurtig on tutkinut vanhoillislestadiolaisuutta, joka on poikkeuksellinen sisäänsulkevan seurakuntakäsityksensä vuoksi, eli sen käsityksen, että vain siinä olevat pelastuvat. Tämä seikka tekee tästä liikkeestä ja sen edustamasta uskosta hyvin yhteisöllistä. Yhteisöllinen usko näkyy ajattelussa, kielessä, toiminnassa, arjessa ja oikeastaan kaikissa ihmisen ja yksilön valinnoissa. On perusteltua, että yhteisön ja uskon merkityksiä katsotaan myös epäkohtien ja kokemusten avulla. Yksityisillä kokemuksilla on runsaasti yhteisöllistä rajapintaa. Johanna näkee, että hänen lähestymistapansa on myönteinen ja eettinen. Kun tutustutaan yhteisöön kätkeytyneiden kokemusten kautta, niin voidaan löytää myös monille yhteisiä piirteitä ja seikkoja, joita muuttamalla yhteisö voisi olla erilaisille jäsenille turvallinen.
Vanhoillislestadiolaisille oma kulttuuri ja sen omat opit ovat hyvin tärkeitä ja rakkaita. Julkinen keskustelu yhteisöllisistä epäkohdista järkyttää maailmankuvaa ja rauhaa, ja tulee sellainen hätä, että nyt kun pahoja asioita nostetaan esiin, niin kuka puhuu enää niistä hyvistä asioista. Ajatellaan, että pitäisi olla vaakakuppi; jos puhutaan pahoista asioista, niin niistä saisi puhua noin 10 % tai 5 %, koska niitä on vain niin vähän. Pitäisi puhua 95 % niistä hyvistä kokemuksista. Tässä on ikään kuin prosentuaalisen edustuksellisuuden ajatus. Tästä voisi ajatella, että kun epäkohdista on vaiettu vuosikymmeniä, niin jos niistä nyt viisi vuotta puhutaan, niin ei olla vielä lähelläkään prosentuaalista edustuksellisuutta. Johannalle on esitetty kysymys, että miten vastaat niistä negatiivisista seurauksista, joita julkinen keskustelu tai tutkimus on tuonut liikkeelle. Miten vastaat siitä, että lapsia kiusataan kouluissa ja vanhuksia palvelutaloissa. Toisaalta tutkimus ei ole saanut pelkästään vastustusta vanhoillislestadiolaisten keskuudessa. Se on saanut myös lämmintä ymmärrystä ja kiitosta, ja monille uhreille se on merkinnyt hyvin paljon. Myös liikkeen ulkopuoliset ovat voineet kysyä, että miten on mahdollista, että tällaista äärimmäistä pahuutta tapahtuu näin "turvallisessa" yhteisössä, tai miten nämä vakavat rikokset ovat voineet pysyä piilossa, tai miksi ne tulevat esiin juuri nyt. Johanna Hurtig on sitä mieltä, että vaikeistakin asioista on puhuttava, vaikka se sattuu.
Kysymys, joka toistuu: "Miksi sinä toimit näin?" Johanna on itse kasvanut vanhoillislestadiolaisuudessa, elänyt aikuisena siinä ja kasvattanut omat lapsensa siihen. Hän on vähitellen kulkenut jo ennen tutkimusta ja sen kuluessa siitä etäämmälle. Koska tässä on niin pitkä oma historia liikkeen sisällä ja liikkeeseen kuuluvana, siellä on Johannalle paljon tärkeitä ja läheisiä ihmisiä. Myös liikkeen ajattelutavat ovat ikään kuin osa itseä. Eniten Johannaa on satuttanut tutkimuksen varella hänen tutkimusmotiivinsa kyseenalaistaminen. Se on ollut Päivämies-lehdissä, se on kuulunut liikkeen saarnoissa toistuvasti. Se ei ikään kuin riitä motiiviksi, että on lastensuojelun asiantuntija, on lastensuojelusta väitöskirjan tehnyt ja on sosiaalityön ammattilainen. Ja on liikkeen jäsen. Siitä huolimatta on peräänkuulutettava, että miksi sinä toimit näin. Mikä on motiivisi? Tahdotko huomiota, rahaa? Haluatko kostaa? Oletko katkera? Haluatko liata omaa pesää?  Kuvat teoksesta: Pyhät kuvat - Ikkunoita kirkkovuoteen Kirjapaja 2012 Taiteilija: Annukka Laine Tämä oman sydämen tutkimisen odotus on myös monille uhreille tuttu asia, kun he omassa suvussaan tai perheessään yrittävät käydä näitä keskusteluja. Sinä loukkaat. Sinä hajotat. Sinä hämmennät. Kestääkö motiivisi kriittisen tarkastelun? Osaatko kertoa siitä? Monessa kohtaa tutkimuksen matkalla Johanna on löytänyt sydämestään tämän: Olen hyvällä asialla, lastensuojelun asialla. Yhteisössä hyljeksityksi tullut apua, turvaa ja kuulijaa vaille jäänyt ihminen käpertyy ikään kuin oman kipunsa ympärille. Hän on paljaana, riisuttuna, yksin. Ympärillä on ikään kuin maailmankaikkeuden kosmos, jossain tuikkivat tähdet. Ja jossain tätä kaikkea katsot sinä, Jumala. Mutta tässä hetkessä olen yksin. Tuskani, yksinäisyyteni ja outouteni ympärillä. Muuta minulla ei ole kuin tämä kipu ja toivo siitä, että joskus voisi olla toisin.  Vuonna 2010 Johanna antoi ensimmäisen haastattelun tästä aiheesta, ja ikään kuin "tuli kaapista" lestadiolaisena, ja kertoi omasta uskonnollisesta taustastaan tutkijana. Aika pian tämän jälkeen Johannan kotiin tuli vanhoillislestadiolainen pariskunta, joka toi Johannalle terveisiä Siionista. He sanoivat, että Sinä Johanna, sinä olet Siionia raateleva susi.  Johanna kertoo erään rankan kokemuksensa. Häntä oli pyydetty pitämään Reisjärven opistolla väkivaltatyön luento. Koska haastatteluja oli jo ollut, monet Reisjärven kurssilla olleet lestadiolaiset tulivat kahdenkeskisissä keskusteluissa kiittämään haastatteluista ja sanomaan, että he ajattelevat samalla tavalla ja arvostavat rohkeutta ja rehellisyyttä. Johanna oli kuulunut opistolla väkivaltatyön työryhmään ja hän oli hyvin suorasanaisesti kuvaillut huoliaan ripin väärinkäytöstä. Näin hänelle ja toiselle yhteisötarkastelua edustaneelle kollegalle järjestettiin hoitokokous illan päätteeksi. Johanna koki sen niin, että läheltä lyötiin lujaa. Aiemmin asioita yhdessä pohtinut ryhmä muuntui puhujien läsnäolosta kahdeksi erilaiseksi leiriksi. Takinkääntö oli totaalinen. Pitkään vartioidut tai muodostuneet salaisuudet ovat kuin kollektiivista ydinjätettä, ympäristömyrkkyä. Ensimmäisinä niistä kärsivät yhteisön heikoimmat jäsenet. Seuraavaksi vaurioituvat rakenteet ja käytännöt. Yksi niistä oli lestadiolaisuuskeskeinen anteeksiantamus, jota Johanna oli analysoinut kymmeniä sivuja tutkimuksessaan. Lopuksi yhteisöllisen salaisuuden prosessissa rapautuvat pyhät arvot: totuus, rakkaus ja oikeudenmukaisuus. Jos näitä salaisuussairauksia tai niiden syitä ei katkota, niin korjaaminen kohdistuu tähän yhteisön oma- ja julkikuvaan. Toimittajat kysyvät usein Johanna Hurtigilta, "Oletko vielä lestadiolainen? Oletko sitä tai tätä? Kuulutko vielä liikkeeseen?" Johanna vastustaa näin henkilökohtaisia kysymyksiä. Ihminen, joka tutkii uskonnollista yhteisöä, ei ole velvollinen vastaamaan siihen kysymykseen, mikä hänen oma suhde kyseiseen yhteisöön on. Johanna Hurtig kertoo lopuksi omasta vakaumuksestaan. Kantava voima rankassa tutkimusprosessissa on ollut se, että on koko ajan voinut olla tietyllä tavalla perillä, yhtä aikaa matkalla ja yhtä aikaa perillä. Johannalla on kaikki se, mitä hän tarvitsee. Häneltä ei ole viety mitään arvokasta, eikä hän ole luopunut mistään. Hän kokee olevansa samaan aikaan matkalla ja perillä, isän siunattuna. Jumala-suhde tai henkilökohtainen usko ei ole yhteisön määriteltävissä. Se on Johannan henkilökohtainen asia.Matkalla ja perillä, isän siunattuna. Jumala-suhde tai henkilökohtainen usko ei ole yhteisön määriteltävissä. Se on Johannan henkilökohtainen asia.  Seuraava puhuja, Jukka Timonen. Takaisin seminaarisivun alkuun tästä. Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle |
|||||||||||||||||||||||||||||||||
| Kotisivuohjelma: KompoZer / Linux
Ubuntu * Kuvankäsittely: GIMP / Linux Ubuntu * Äänenkäsittely:
Audacity / Linux Ubuntu |
||||||||||||||||||||||||||||||||||
