Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n seminaari
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


UUT:n järjestämä seminaari 22.11.2013

UUT:n seminaari, Balderin sali, Aleksanterinkatu 12, Helsinki
Balderin sali, Aleksanterinkatu 12, Helsinki

Seminaari hengellisestä väkivallasta -

KIRJAILIJAT KERTOVAT TYÖSTÄÄN


Kirjailijapaneeli

Ylhäällä: Aila Ruoho, Jukka Timonen ja Kristiina Järvinen.
Oikealla: Kristiina Kouros, Johanna Hurtig ja Terho Miettinen.
 Kristiina Kouros, Johanna Hurtig ja Terho Miettinen

Kirjailijat keskustelevat ja yleisö saa esittää kysymyksiä. Puheenjohtajana Joni Valkila.

Kysymys yleisön joukosta:
Haluaisin kysyä Kristiina Kourokselta, olisiko uskontoja syytä säädellä tarkemmin, jos ne syyllistyvät erilaisiin ihmisoikeusloukkauksiin tai muihin rikoksiin? Tietojeni mukaan on uskontokuntakomitea, joka säätelee, että saako uusi uskonnollinen yhdyskunta rekisteröityä, mutta olemassa olevia ei enää juurikaan säännellä.


Kristiina Kouros:
Minä suhtaudun lähtökohtaisesti myönteisesti erilaisiin vakaumuksiin ja uskontoihin. Uskon ihmiseen ja ihmisen mahdollisuuteen tehdä hyviä valintoja. En lähtisi sille tielle, että kielletään ja asetetaan rajoja. Jos ei anneta lupaa edes rekisteröityä tai kokoontua, niin se on kokoontumisvapautta vastaan, yhdistymisvapautta vastaan, uskonnonvapautta vastaan ja muita ihmisoikeuksia vastaan. Tämä ei käytännössä estäisi mitään. Ihmiset kokoontuvat silti ja harjoittavat mitä harjoittavat. Kysymys esimerkiksi siitä, mitä julkinen valta taloudellisesti tukee, on yksi sellainen kohta. Jos uskonnollisissa yhteisöissä tapahtuu tekoja tai tulee lieveilmiöitä, onko vastuu yksilöiden välillä vai yhteisöllä? Kyllä minä näen siinä hirveän paljon haasteita, että säännellään liikaa. Kyllähän meillä kiellettyjä liikkeitä on, esim. natsiliikkeet on kielletty, mutta...

Kysymys yleisön joukosta:
Kaikki tietävät, että uskonnolliset yhteisöt aiheuttavat varsinkin lapsille mielenterveysongelmia ja terapiakäyntejä. Eikö voitaisi edellyttää sitä, että siinä suhteessa kun yhteisöistä joutuu ihmisiä terapiaan, yhteisöt joutuisivat maksamaan terapiakulut, koska ne ovat ne aiheuttaneet?


Joni Valkila:
Ympäristönsuojelussa puhutaan tällaisesta "saastuttaja maksaa" -periaatteesta. Se on todettu tehokkaaksi toimintakeinoksi. Eli jos joku aiheuttaa ongelman, esimerkiksi rikkidioksidipäästön ja jostain tehtaanpiipusta tulee saastetta, niin saastuttaja joutuu siitä maksamaan.Tämä näyttää toimivan erittäin tehokkaasti. Päästöt ovat vähentyneet.


Johanna Hurtig:
Ei ole niin helppoa erottaa, mikä on perheen vastuu ja mikä on yhteisön vastuu. Perheet hyödyntävät yhteisöllisiä merkityksiä ja yhteisöllistä elämäntapaa, mutta perheissä on myös siitä riippumatonta yksilöihin palautuvaavanhemmuutta, ja miten sitä arkea eletään. Mikä on vanhempien vastuu, mikä on perheen vastuu? Mikä on yhteisön merkitys ja vastuu? On vaikea erottaa niitä toisistaan. Usein vanhempien todellisuuteen vaikuttaa se opetus ja uskollisuus.

Kommentti yleisön joukosta:
Minä tunnen vain Jehovan todistajien yhteisön. Siinä ainakin tämän yhteisön merkitys on ratkaiseva, koska kaikki ohjeet tulee hallintoelimeltä. Perheen vanhemmilla ei ole suurtakaan liikkumavaraa niiden ohjeiden noudattamisessa. Jos he noudattavat Vartiotorniseuran ohjeita, niin he vievät lapset kentälle muutaman vuoden ikäisenä ja laittavat kasteelle heidät alaikäisinä. Jehovan todistajien kohdalla opetus on suoraan ohjattua ylhäältä päin hallintoelimeltä, samoin myös lasten pahoinpitely hengellisesti ja henkisesti. Jos vanhemmat eivät tätä tee, he ovat huonoja Jehovan todistajia, ja joutuvat ehkä itse vaikeuksiin.

Toinen kommentti yleisön joukosta:
Minulla on karismaattisista vapaista suunnista sellaista henkilökohtaista kokemusta, että varmasti yhteisön paine on tosi suuri, mutta sitten jos ihan mielen sairaus ja hengellisyys kietoutuu toisiinsa, niin siitä tulee aikamoinen soppa, mistä ei tiedä, että mistä yksi alkaa ja mihin se loppuu ja mistä toinen alkaa, ja sellainen oravanpyörä, joka menee aika syvälle.

Kysymys yleisön joukosta:
Kysyn Jukka Timoselta, mikä meissä ihmisissä on erilaista, ja miksi joku irtautuu yhteisöstä ja joku toinen ei?


Jukka Timonen:
Moni selittää tällä tavalla, että hän sattumalta törmäsi kriittiseen materiaaliin eikä voinut sitä sovittaa aikaisempaan malliin. Tulee paljon informaatiota, jota ei voi sovittaa yhteen aikaisemman informaation kanssa. Joillakin sitä informaatiotörmäystä ei tapahdu ja joillakin se tapahtuu. Jotkut kieltävät havaintonsa ja elävät "roolissa" tai sitten ovat sulkeneet mielensä kaikelta kriittiseltä materiaalilta.


Katriina Järvinen:
Minun mielestäni kaikista hienointa tässä maallisessa elämässä on se, että minun ei enää tarvitse sanoa, että Jeesus on ollut vastaus kaikkiin minun vaikeuksiini, ja nyt minä olen onnellinen. Minä voin oikeasti eri päivinä kertoa, että tänään itkettää, tänään olen tosi vihainen yhteisölle tai perheelle... Minä voin ihan oikeasti elää ristiriitojen kanssa avoimessa kommunikaatioyhteisössä. Joskus voin tehdä asioita vain sen takia, että minua huvittaa. Minun ei tarvitse koko aikaa kertoa, että minä teen oikein, että minä olen oikeassa. Entisillä uskovaisilla on usein ylikorostettu omatunto. Olen sanonut, että se tuhottiin jo lapsena, joten sitä ei kannattaisi enää kuunnella. Omastatunnosta voi tulla vääriä viestejä.

Janne Villa:
Vastaan aiempaan kysymykseen, "mikä on yhteisön vastuu" ihmisen terapiaan tai mielisairaalaan saattamisessa. Esimerkkinä voi käyttää katolista kirkkoa. Katolinen kirkko on tehnyt törkeitä rikoksia. Hyväksikäyttöä on salailtu monessa maassa niin, että siinä oli järjestelmä mukana. USA:ssa on tehty ryhmäkanteita, ja siellä on mennyt konkurssiin joitakin hiippakuntia. Kun on rakenteellisesti tehty vääryyksiä, niihin on voitu puuttua. Suomen lähetysseura myönsi, että yhteisö oli ollut mukana hyväksikäyttötapauksissa. Yhteisö maksoi kahdentoista hyväksikäytön uhrin terapiakulut muutaman vuoden ajan. Joten tällainen mahdollisuus on Suomessakin. Vanhoillislestadiolaiset ovat myöntäneet, että on tehty pahoja virheitä, myös hyväksikäyttöilmiön salaamisessa. Olisi ehkä mahdollista, että yhteisö tulisi vastaan ja tarjoaisi apua. Jehovan todistajien yhteisö on tuottanut eniten uskonnon uhreja. Sen ongelma on se, ettei se lähtökohtaisesti voi koskaan toimia niin, että se olisi väärässä. Yhteisöstä lähtenyt ja terapiaan joutunut on aina väärässä, ei yhteisö. Henkistä väkivaltaa voidaan pitää myös rikoksena. Joten on mahdollista nostaa yhteisöä vastaan kanne. Siinä kannattaisi olla useampia ihmisiä mukana, koska yksin ihminen on todella avuton isoa järjestelmää vastaan. Terapeuttina olen huomannut sen suuren ongelman, että useimmat ihmiset eivät ole riittävän vahvoja puuttumaan väärinkäytöksiin, jopa rikoksiin, silloin kun he ovat vielä heikoilla. Toipumisprosessi vie usein niin monta vuotta, että vasta ehkä keski-iässä ollaan valmiita siihen, että aletaan ottaa epäkohtia esiin. Jos väärinkohdellut ihmiset lyövät hynttyyt yhteen, en pitäisi mitenkään mahdottomana, että näitä suorastaan rikollisia yhteisöjä saadaan kuriin niin että maksetaan uhrien terapiakuluja.


Kristiina Kouros:
En halua mitenkään lannistaa, mutta katolisessa kirkossa sen työntekijät, papit, ovat syyllistyneet näihin rikoksiin. Jos luterilaisessa kirkossa papit syyllistyisivät tähän, niin tilanne on aika erilainen kuin silloin, jos syyllinen on yhteisön jäsen.

Kommentti yleisön joukosta:
Eikö vanhoillislestadiolaisten saarnamiehiä voi rinnastaa pappeihin?


Johanna Hurtig:
Yhteisöllisen vastuun rikosoikeudellinen luonne ei ole helppoa säädellä. Kyllä tässä jokin aukko on. Peräänkuulutan kirkon vastuuta, että jos sen sisällä olevissa yhteisöissä on rakenteellisia käytäntöjä, jotka eivät ole asianmukaisia, niin jonkunhan täytyy voida puuttua tähän.

Kysymys yleisön joukosta:
Miten paljon mielenterveysongelmia on nuorisolla eri uskonnollisissa yhteisöissä?

Janne Villa:
Vakavat mielenterveysongelmat kohdistuvat selkeästi tiettyihin yhteisöihin. Koivuniemen kultti on yksi esimerkki. Vuonna 1997 30 ihmistä lähtijöistä joutui terapiaan, heistä monet voivat todella pahoin. Koko ajan suhteellisen pieni yhteisö tuottaa valtavasti ongelmia, lähes kaikilla, jotka lähtee, on vakavaa henkistä pahoinvointia. Lasarusveljet on yksi ongelmalahko. Jehovan todistajat on myös yksi tällainen yhteisö, joka tuottaa hyvin paljon mielenterveysongelmia. Yhteisön pitäisi ottaa tämä asia käsittelyyn, mutta siitä ei ole mitään merkkejä olemassa. Vanhoillislestadiolaiset on määrällisesti valtavan suuri yhteisö, ja sielläkin on paljon uskonnon uhreja ja terapian tarvetta. Näistä ei ole mitään tarkkaa statistiikkaa, koska terapiassa ei välttämättä kysytä, mihin ryhmään ihminen kuuluu.


Aila Ruoho:
Olen tekemässä uutta kirjaa, jonka työnimi on tällä hetkellä "Mustien lampaiden päivät". Se käsittelee hengellisyyttä ja mielenterveyttä. Minulle on siinä jo joitain informantteja tullut, ja jotenkin minä koen erityisesti, että Jehovan todistajilla on aika suuri vaara itsemurhaan. Se tuli esille sekä gradussa että julkaistun kirjan aineistossa. Vanhoillislestadiolaisuudessa mielenterveysongelmat ovat aika yleisiä.
  

Viimeinen ohjelma, loppusanat, Aki Härkönen.
Takaisin seminaarisivun alkuun tästä.


Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle
 
 

Kotisivuohjelma: KompoZer / Linux Ubuntu  *  Kuvankäsittely: GIMP / Linux Ubuntu  *  Äänenkäsittely: Audacity / Linux Ubuntu