|
||||||||||
UUT:n järjestämä seminaari 22.11.2013Balderin sali, Aleksanterinkatu 12, Helsinki |
Seminaari hengellisestä väkivallasta -KIRJAILIJAT KERTOVAT TYÖSTÄÄNKirjailijapaneeli
Kirjailijat keskustelevat ja yleisö saa esittää kysymyksiä. Puheenjohtajana Joni Valkila. Kysymys yleisön joukosta: Haluaisin
kysyä Kristiina Kourokselta, olisiko uskontoja syytä säädellä
tarkemmin, jos ne syyllistyvät erilaisiin ihmisoikeusloukkauksiin tai
muihin rikoksiin? Tietojeni mukaan on uskontokuntakomitea, joka
säätelee, että saako uusi uskonnollinen yhdyskunta rekisteröityä, mutta
olemassa olevia ei enää juurikaan säännellä.
Kristiina Kouros: Minä
suhtaudun lähtökohtaisesti myönteisesti erilaisiin vakaumuksiin ja
uskontoihin. Uskon ihmiseen ja ihmisen mahdollisuuteen tehdä hyviä
valintoja. En lähtisi sille tielle, että kielletään ja asetetaan
rajoja. Jos ei anneta lupaa edes rekisteröityä tai kokoontua, niin se
on kokoontumisvapautta vastaan, yhdistymisvapautta vastaan,
uskonnonvapautta vastaan ja muita ihmisoikeuksia vastaan. Tämä ei
käytännössä estäisi mitään. Ihmiset kokoontuvat silti ja harjoittavat
mitä harjoittavat. Kysymys esimerkiksi siitä, mitä julkinen valta
taloudellisesti tukee, on yksi sellainen kohta. Jos uskonnollisissa
yhteisöissä tapahtuu tekoja tai tulee lieveilmiöitä, onko vastuu
yksilöiden välillä vai yhteisöllä? Kyllä minä näen siinä hirveän paljon
haasteita, että säännellään liikaa. Kyllähän meillä kiellettyjä
liikkeitä on, esim. natsiliikkeet on kielletty, mutta...
Kysymys yleisön joukosta: Kaikki
tietävät, että uskonnolliset yhteisöt aiheuttavat varsinkin lapsille
mielenterveysongelmia ja terapiakäyntejä. Eikö voitaisi edellyttää
sitä, että siinä suhteessa kun yhteisöistä joutuu ihmisiä terapiaan,
yhteisöt joutuisivat maksamaan terapiakulut, koska ne ovat ne
aiheuttaneet?
Joni Valkila: Ympäristönsuojelussa
puhutaan tällaisesta "saastuttaja maksaa" -periaatteesta. Se on todettu
tehokkaaksi toimintakeinoksi. Eli jos joku aiheuttaa ongelman,
esimerkiksi rikkidioksidipäästön ja jostain tehtaanpiipusta tulee
saastetta, niin saastuttaja joutuu siitä maksamaan.Tämä näyttää toimivan erittäin tehokkaasti. Päästöt ovat vähentyneet.
Johanna Hurtig: Ei
ole niin helppoa erottaa, mikä on perheen vastuu ja mikä on yhteisön
vastuu. Perheet hyödyntävät yhteisöllisiä merkityksiä ja yhteisöllistä
elämäntapaa, mutta perheissä on myös siitä riippumatonta yksilöihin
palautuvaavanhemmuutta, ja miten sitä arkea eletään. Mikä on vanhempien
vastuu, mikä on perheen vastuu? Mikä on yhteisön merkitys ja vastuu? On
vaikea erottaa niitä toisistaan. Usein vanhempien todellisuuteen
vaikuttaa se opetus ja uskollisuus.
Kommentti yleisön joukosta: Minä
tunnen vain Jehovan todistajien yhteisön. Siinä ainakin tämän yhteisön
merkitys on ratkaiseva, koska kaikki ohjeet tulee hallintoelimeltä.
Perheen vanhemmilla ei ole suurtakaan liikkumavaraa niiden ohjeiden
noudattamisessa. Jos he noudattavat Vartiotorniseuran ohjeita, niin he
vievät lapset kentälle muutaman vuoden ikäisenä ja laittavat kasteelle
heidät alaikäisinä. Jehovan todistajien kohdalla opetus on suoraan
ohjattua ylhäältä päin hallintoelimeltä, samoin myös lasten
pahoinpitely hengellisesti ja henkisesti. Jos vanhemmat eivät tätä tee,
he ovat huonoja Jehovan todistajia, ja joutuvat ehkä itse vaikeuksiin.
Toinen kommentti yleisön joukosta: Minulla
on karismaattisista vapaista suunnista sellaista henkilökohtaista
kokemusta, että varmasti yhteisön paine on tosi suuri, mutta sitten jos
ihan mielen sairaus ja hengellisyys kietoutuu toisiinsa, niin siitä
tulee aikamoinen soppa, mistä ei tiedä, että mistä yksi alkaa ja mihin
se loppuu ja mistä toinen alkaa, ja sellainen oravanpyörä, joka menee
aika syvälle.
Kysymys yleisön joukosta: Kysyn Jukka Timoselta, mikä meissä ihmisissä on erilaista, ja miksi joku irtautuu yhteisöstä ja joku toinen ei?
Jukka Timonen: Moni
selittää tällä tavalla, että hän sattumalta törmäsi kriittiseen
materiaaliin eikä voinut sitä sovittaa aikaisempaan malliin. Tulee
paljon informaatiota, jota ei voi sovittaa yhteen aikaisemman
informaation kanssa. Joillakin sitä informaatiotörmäystä ei tapahdu ja
joillakin se tapahtuu. Jotkut kieltävät havaintonsa ja elävät
"roolissa" tai sitten ovat sulkeneet mielensä kaikelta kriittiseltä
materiaalilta.
Katriina Järvinen: Minun
mielestäni kaikista hienointa tässä maallisessa elämässä on se, että minun
ei enää tarvitse sanoa, että Jeesus on ollut vastaus kaikkiin minun
vaikeuksiini, ja nyt minä olen onnellinen. Minä voin oikeasti eri
päivinä kertoa, että tänään itkettää, tänään olen tosi vihainen
yhteisölle tai perheelle... Minä voin ihan oikeasti elää ristiriitojen
kanssa avoimessa kommunikaatioyhteisössä. Joskus voin tehdä asioita
vain sen takia, että minua huvittaa. Minun ei tarvitse koko aikaa
kertoa, että minä teen oikein, että minä olen oikeassa. Entisillä
uskovaisilla on usein ylikorostettu omatunto. Olen sanonut, että se
tuhottiin jo lapsena, joten sitä ei kannattaisi enää kuunnella.
Omastatunnosta voi tulla vääriä viestejä.
Janne Villa: Vastaan
aiempaan kysymykseen, "mikä on yhteisön vastuu" ihmisen terapiaan tai
mielisairaalaan saattamisessa. Esimerkkinä voi käyttää katolista
kirkkoa. Katolinen kirkko on tehnyt törkeitä rikoksia. Hyväksikäyttöä
on salailtu monessa maassa niin, että siinä oli järjestelmä mukana.
USA:ssa on tehty ryhmäkanteita, ja siellä on mennyt konkurssiin
joitakin hiippakuntia. Kun on rakenteellisesti tehty vääryyksiä, niihin
on voitu puuttua. Suomen lähetysseura myönsi, että yhteisö oli ollut
mukana hyväksikäyttötapauksissa. Yhteisö maksoi kahdentoista
hyväksikäytön uhrin terapiakulut muutaman vuoden ajan. Joten tällainen
mahdollisuus on Suomessakin. Vanhoillislestadiolaiset ovat myöntäneet,
että on tehty pahoja virheitä, myös hyväksikäyttöilmiön salaamisessa.
Olisi ehkä mahdollista, että yhteisö tulisi vastaan ja tarjoaisi apua.
Jehovan todistajien yhteisö on tuottanut eniten uskonnon uhreja. Sen
ongelma on se, ettei se lähtökohtaisesti
voi koskaan toimia niin, että se olisi väärässä. Yhteisöstä lähtenyt ja
terapiaan joutunut on aina väärässä, ei yhteisö. Henkistä väkivaltaa
voidaan pitää myös rikoksena. Joten on mahdollista nostaa yhteisöä
vastaan kanne. Siinä kannattaisi olla useampia ihmisiä mukana, koska
yksin ihminen on todella avuton isoa järjestelmää vastaan. Terapeuttina
olen huomannut sen suuren ongelman, että useimmat ihmiset eivät ole
riittävän vahvoja puuttumaan väärinkäytöksiin, jopa rikoksiin, silloin
kun he ovat vielä heikoilla. Toipumisprosessi vie usein niin monta
vuotta, että vasta ehkä keski-iässä ollaan valmiita siihen, että
aletaan ottaa epäkohtia esiin. Jos väärinkohdellut ihmiset lyövät
hynttyyt yhteen, en pitäisi mitenkään mahdottomana, että näitä
suorastaan rikollisia yhteisöjä saadaan kuriin niin että maksetaan
uhrien terapiakuluja.
Kristiina Kouros: En
halua mitenkään lannistaa, mutta katolisessa kirkossa sen työntekijät,
papit, ovat syyllistyneet näihin rikoksiin. Jos luterilaisessa kirkossa
papit syyllistyisivät tähän, niin tilanne on aika erilainen kuin
silloin, jos syyllinen on yhteisön jäsen.
Kommentti yleisön joukosta: Eikö vanhoillislestadiolaisten saarnamiehiä voi rinnastaa pappeihin?
Johanna Hurtig: Yhteisöllisen
vastuun rikosoikeudellinen luonne ei ole helppoa säädellä. Kyllä tässä
jokin aukko on. Peräänkuulutan kirkon vastuuta, että jos sen sisällä
olevissa yhteisöissä on rakenteellisia käytäntöjä, jotka eivät ole
asianmukaisia, niin jonkunhan täytyy voida puuttua tähän.
Kysymys yleisön joukosta: Miten paljon mielenterveysongelmia on nuorisolla eri uskonnollisissa yhteisöissä?
Janne Villa: Vakavat
mielenterveysongelmat kohdistuvat selkeästi tiettyihin yhteisöihin.
Koivuniemen kultti on yksi esimerkki. Vuonna 1997 30 ihmistä lähtijöistä
joutui terapiaan, heistä monet voivat todella pahoin. Koko ajan
suhteellisen pieni yhteisö tuottaa valtavasti ongelmia, lähes kaikilla,
jotka lähtee, on vakavaa henkistä pahoinvointia. Lasarusveljet on yksi
ongelmalahko. Jehovan todistajat on myös yksi tällainen yhteisö, joka
tuottaa hyvin paljon mielenterveysongelmia. Yhteisön pitäisi ottaa tämä
asia käsittelyyn, mutta siitä ei ole mitään merkkejä olemassa.
Vanhoillislestadiolaiset on määrällisesti valtavan suuri yhteisö, ja
sielläkin on paljon uskonnon uhreja ja terapian tarvetta. Näistä ei ole
mitään tarkkaa statistiikkaa, koska terapiassa ei välttämättä kysytä,
mihin ryhmään ihminen kuuluu.
Aila Ruoho: Olen
tekemässä uutta kirjaa, jonka työnimi on tällä hetkellä "Mustien
lampaiden päivät". Se käsittelee hengellisyyttä ja mielenterveyttä.
Minulle on siinä jo joitain informantteja tullut, ja jotenkin minä koen
erityisesti, että Jehovan todistajilla on aika suuri vaara itsemurhaan.
Se tuli esille sekä gradussa että julkaistun kirjan aineistossa.
Vanhoillislestadiolaisuudessa mielenterveysongelmat ovat aika yleisiä.
Viimeinen ohjelma, loppusanat, Aki Härkönen. Takaisin seminaarisivun alkuun tästä. Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle |
|||||||||
Kotisivuohjelma: KompoZer / Linux
Ubuntu * Kuvankäsittely: GIMP / Linux Ubuntu * Äänenkäsittely:
Audacity / Linux Ubuntu |