|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
UUT:n järjestämä seminaari 22.11.2013 Balderin sali, Aleksanterinkatu 12, Helsinki |
Seminaari hengellisestä väkivallasta -KIRJAILIJAT KERTOVAT TYÖSTÄÄNUlottuvatko perus- ja ihmisoikeudet yksilöiden välisiin suhteisiin?  Kristiina Kouros on ihmisoikeuksiin erikoistunut juristi. Hän on työskennellyt vuosina 2000 - 2012 Ihmisoikeusliiton pääsihteerinä, ja tällä hetkellä hän toimii Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteyteen perustetussa Ihmisoikeuskeskuksessa johtajana. Kristiina sanoi aluksi olevansa hyvin iloinen siitä, että Uskontojen uhrien tuki UUT ry sai vihdoin ansaitsemansa tuen Raha-automaattiyhdistykseltä ja voi nyt järjestää tilaisuuksia, joissa keskustellaan tärkeistä aiheista, ja tarjota vertaistukea ja tietoa, mitä näihin ilmiöihin liittyy. Ihmisoikeuksiin liittyen tämä aihe ei ole helppo, toteaa Kristiina. Kun on kysymys uskonnon vapaudesta, yksityisyyden suojasta ja sananvapaudesta, joissakin tilanteissa nämä asiat törmäävät toisiinsa tai vetävät eri suuntiin.
Mitä ihmisoikeudet ovat? Ne ovat arvoja, normeja ja mekanismeja. Oikeudellisesti kansainväliset ihmisoikeussopimukset velvoittavat valtioita ja vain valtioita. Ne eivät velvoita uskonnollisia johtajia. Kansainvälisoikeudellinen järjestelmä sitoo vain siihen sitoutuneita ja vain siihen sitoutuneita valtioita. Esimerkiksi Yhdysvallat ei ole hyväksynyt lastenoikeuksien sopimusta. Ihmisoikeudet ovat kuitenkin myös arvoja. Ihmisoikeusjulistus lähtee siitä, että ne mitä siellä sanotaan, on annettu kaikille valtioille ja kaikille yhteiskuntaelimille ja yhteiskunnallisille toimijoille ja yksilöille. Mutta yksilöitä ei kansainvälisoikeudellisessa järjestelmässä voida pääsääntöisesti viedä oikeuteen. Yksilöiden osalta kyse on pääasiassa moraalisesta vastuusta. Ihmisoikeuksia turvaavat kansainväliset mekanismit eivät ole pelkästään tuomioistuimia. On Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, jossa valtiot voidaan vetää vastuuseen. Joskus se voi olla ns. "pehmeää oikeutta", kaikenlaisia julistuksia ja sopimusvalvontaelinten yleiskommentteja. Kun valtiot toimeenpanevat ihmisoikeuksia, ne ovat velvollisia turvaamaan ihmisoikeudet. Turvaaminen tarkoittaa myös aktiivisia toimenpiteitä. Tätä kautta, kun ajatellaan esimerkiksi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, valtion on huolehdittava siitä, että on turvakoteja ja että viranomaiset puuttuvat väkivaltaan ja että oikeudellinen järjestelmä ei vähättele naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Kristiina Kouros pitää tärkeänä, että valtio on velvollinen turvaamaan ihmisoikeudet ja tekemään aktiivisia toimia. Valtioilla on myös oltava riittävä palvelut uskonnollisen väkivallan uhreille tai niille ihmisille, joiden ihmisarvoa on loukattu. Koska ihmisoikeussopimuksen sitovat vain valtioita, valtiot voivat joskus kikkailla niin, että ne välttävät vastuun. Esimerkiksi Yhdysvaltain puolustusvoimat käyttää yksityisiä "turvapalveluita" kriisialueilla tekemään "likaisen" työn. Näin tehdään juuri siksi, että Yhdysvallat välttää vastuun. He voivat ikäänkuin pyyhkiä kätensä. Yksityiset "turvapalvelut" hoitavat likaisimman työn ja kidutuksen. Maailma on täynnä "epäsymmetrisiä" suhteita. Oikeudellisessa ristiriitatilanteessa syntyy vaikeuksia, kun toinen osapuoli on paljon vahvempi kuin toinen. Siksi täytyy olla järjestelmiä, millä turvataan heikomman oikeudet. Suomessa on perinteisesti katsottu kohtuuttomat ja hyvän tavan vastaiset keinot pätemättömäksi. Jos testamenttiin liitettäisiin ehto, että täytyy pysyä naimattomana tai täytyy pysyä tietyn uskontokunnan jäsenenä, niin tällainen ehto ei ole pätevä oikeudessa. Ihmisoikeuksien idea on teoreettisesti se, että mahdollisimman vähän puututaan muihin oikeuksiin. Kristiina Kouroksen mukaan ei voida lähteä siitä, että yksi oikeus on niin ehdoton, että sillä voitaisiin lyödä päähän jotain muuta oikeutta. Perus- ja ihmisoikeuksien rajoittaminen täytyy harkita hyvin tarkkaan. Sille on tietyt kriteerit olemassa. Sen täytyy olla välttämätöntä, sen täytyy olla kohtuullista ja tarkkarajaista, ja sille täytyy olla hyväksyttävä peruste. Julkisella vallalla Suomessa on perustuslain 22§:n mukaan velvollisuus edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Kristiinan mukaan lainsäädännön keinoin on vaikea puuttua esimerkiksi uskontoihin liittyvään vallankäyttöön ja vallan väärinkäyttöön. Ne ovat monitahoisia ilmiöitä. Hän ei pidä lainsäädäntöä välttämättä oikeana keinona ratkaista näitä ongelmia, mutta ei sulje sitä poiskaan. Palveluiden järjestäminen, koulutus ja neuvonta voivat Kristiinan mukaan olla tehokkaampia kuin säädökset. Esimerkiksi lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyy uskonnollisissa yhteisöissä erityisilmiöitä, joista lastensuojelun pitäisi olla tietoinen. Uskonnonvapaus on määritetty YK:n yleissopimuksessa. Se koostuu kolmesta oikeudesta:
Seuraavaksi Kristiina Kouros käsittelee mielenkiintoista asiaa: lapsen vai vanhemman uskonnonvapaus?
Lapsen oikeuksien sopimuksen 12. artikla antaa ymmärtää, että lapsi saisi päättää. Mutta mitä kerrotaankaan artiklassa 14?
Artiklan 14 toinen kohta sanoo: Sopimusvaltiot
kunnioittavat vanhempien ja laillisten huoltajien oikeuksia ja
velvollisuuksia antaa lapselle ohjausta hänen oikeutensa käyttämisessä
tavalla, joka on sopusoinnussa lapsen kehitystason kanssa.
Tässä annetaan vanhemmille vahva oikeus. Kun tuota sopimusta neuvoteltiin, Suomen edustajat olivat voimakkaasti korostaneet lapsen oikeutta, mutta se ei saanut riittävästi kannatusta. Belgia ja Alankomaat lisäsivät oman julistuksensa, missä korostetaan lapsen oikeutta päättää omasta vakaumuksestaan.
Seuraava puhuja, Johanna Hurtig. Takaisin seminaarisivun alkuun tästä. Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Kotisivuohjelma: KompoZer / Linux
Ubuntu * Kuvankäsittely: GIMP / Linux Ubuntu * Äänenkäsittely:
Audacity / Linux Ubuntu |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
