Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Johanneksen pojan henkilökohtaiset blogisivut
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisia


 







Kuvat: JP
    



SLAPP-direktiivin luominen Suomea varten
02.05.2025 Johanneksen poika


 




Tammikuun 19. päivänä 2025 JP-uutisissa julkaistiin uutinen ns. SLAPP-oikeusjutuista. SLAPP-oikeusjutut ovat hiljentämistaktiikka, jota suuret yritykset tai yhteisöt käyttävät pelotellakseen kriitikkonsa hiljaisiksi. Uutisessa kerrottiin mm. näin:

EU:n neuvosto kertoi lehdistötiedotteessaan, että 19. maaliskuuta 2024 oli hyväksytty laki, jolla suojellaan yleistä etua koskevista asioista kertovia henkilöitä perusteettomilta kanteilta, joiden tarkoituksena on vaientaa heidät.

Henkilöt, joihin kohdistetaan niin sanottuja strategisia oikeusjuttuja (SLAPP), tyypillisesti toimittajat ja ihmisoikeuksien puolustajat, hyötyvät toimenpiteistä, joita EU:ssa otetaan käyttöön. Näitä toimenpiteitä sovelletaan ilmeisen perusteettomiin vaateisiin tai oikeudenkäynteihin.



Suomessakin on ollut pakko reagoida EU:n SLAPP-lakiin. Eduskunnasta saatujen tietojen perusteella tämä asia on kuulunut oikeusministeriölle. Oikeusministeriössä tätä asiaa on hoitanut 6-jäseninen työryhmä, jonka toimikausi oli 17.10.2024 - 30.04.2025. Aikataulun mukaan työryhmän on pitänyt saada työnsä valmiiksi ennen vappua 2025.

Työryhmän tehtävänä oli arvioida, mitä lainsäädäntömuutoksia direktiivin täytäntöönpano edellyttää ja valmistella tarvittavat lainsäädäntömuutokset. Työryhmän tuli arvioida myös muutosten pääasialliset vaikutukset. Työryhmän mietintö oli laadittava hallituksen esityksen muotoon. Direktiivi on pantava Suomessakin täytäntöön viimeistään 07.05.2026.

SLAPP-direktiivin kansallisen täytäntöönpanon ohjeistuksessa määrätään näin:

Työryhmän on kuultava sellaisia tahoja, joiden suojelemiseksi SLAPP-direktiivi on annettu.

Aika näyttää, onko oikeusministeriön työryhmä tehnyt hyvää työtä vai ei. Jos työryhmä on perehtynyt laajasti SLAPP-tapausten kohteena olevien toimittajien, aktivistien ja kriitikoiden asemaan, sellaiset oikeustapaukset vähenevät, jotka on nostettu vain kiusaamistarkoituksessa ja kritiikin vaimentamisen vuoksi.
 


Takaisin uutissivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity