Johanneksen pojan  kotisivut
Tietoa Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Johanneksen pojan blogi




Tutustu myös näihin sivuihin:

Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



Karttaminen

Oikeuskomiteat

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

1975, ennustelu

Verikysymys




Suuri kupla

Jehovan todistajat voidaan jakaa kahteen ryhmään sen perusteella, millainen lapsuus heillä on ollut.

Ryhmään yksi kuuluvat ne, jotka ovat kasvaneet Jehovan todistaja -perheessä ja ovat näin ollen imeneet ”totuuden” jo äidinmaidosta. Heillä ei ole mitään muuta kokemusta elämässään kuin olla järjestön yhteydessä ja noudattaa järjestön rutiineja. Heidän ei ole tarvinnut tehdä mitään suuria elämänmuutoksia ollakseen hyväksyttyjä yhteisössään. He ovat aina asuneet ”kuplassa”.

Ryhmään kaksi kuuluvat ne, joilla ei ole JT-lapsuutta. He ovat kasvaneet ”pahassa maailmassa” normaalien ihmisten keskellä. Heidät on ”höynäytetty” jossain elämän vaiheessa järjestön vaikutuksen alaisuuteen. Heille on käynyt kuin rautanaulalle, joka joutuu magneetin läheisyyteen. Magneetti vetää puoleensa ja yhtäkkiä rautanaula huomaa olevansa kiinni magneetissa. Nämä rautanaulan kaltaiset ihmiset ovat sitten tehneet ”henkilökohtaisen” ratkaisun ja liittyneet Jehovan todistajien seurakuntaan. Heidän on ehkä täytynyt tehdä suuriakin muutoksia elämässään, jotta heidät on hyväksytty ”kuplaan” asumaan.

Miten nämä ryhmät yksi ja kaksi eroavat toisistaan?

Ryhmän yksi lapset on viety jo pienestä pitäen kokouksiin ja kenttäpalvelukseen. Se on ollut heille ”normaalia”, kun eivät ole muusta tienneet. Lapsina tällaisia asioita ei osaa kyseenalaistaa. Eikä se olisi ollut edes sallittua suljetussa yhteisössä. ”Me” olemme me, ja ”muut” ovat muita. ”Me” olemme parempia ihmisiä kuin ”muut”. ”Muiden” kanssa ei ole hyvä olla liikaa tekemisissä etteivät huonot tavat tartu. ”Me” elämme omassa ”kuplassamme” samaan tapaan kuin Jim Carrey elokuvassa ”Truman show”. Hän eli elämäänsä ”normaalisti” tuntematta mitään muuta olotilaa kuin sen, missä hän asui, ts. oman ”kuplansa”, hänen tapauksessaan studion. Wikipedia kertoo elokuvan juonesta seuraavaa:

Truman Burbank elää mielestään normaalia elämää, mutta todellisuudessa kaupunki, jossa hän asuu, on jättiläismäinen studio ja hänen elämästään kuvataan ympäri vuorokauden maailman suosituinta tv-ohjelmaa. Truman on elänyt näin lapsesta saakka tietämättä, että ohjelman ohjaaja/tuottaja on päättänyt hänen elämänsä kulun, isän kuolemasta vaimon valintaan saakka. Vähitellen Trumanille kuitenkin selviää asioiden oikea laita ja hän päättää paeta todelliseen maailmaan.

Elokuvan päähenkilö järkyttyy saadessaan tietää, että hänen ”studionsa” ulkopuolellakin on elämää. Ja studion sisäpuolinen elämä on kaikki valhetta. Sen tiedon saadessaan hän haluaa ottaa selvää ulkopuolisesta maailmasta ja paeta sinne.

Ryhmän yksi Jehovan todistajat ovat myös eläneet omaa ”showelämäänsä” pienestä pitäen. Jossain vaiheessa osa heistä alkaa kuitenkin tiedostaa myös ”kuplan” ulkopuolisen elämän. Ehkä televisio-ohjelmat tai koulukaverit vaikuttavat asiaan. Samalla he tiedostavat, että heille on valehdeltu koko ajan. ”Kupla” ei olekaan niin ihana kuin on väitetty.

Ryhmän kaksi Jehovan todistajat tietävät, että on olemassa ”kuplan” ulkopuolista elämää. Liittyessään ”kuplaan” he ovat kuitenkin päättäneet ajatella, että ”kupla” on paras paikka elää, ja se on heidän turvapaikkansa. Heillä on voinut olla huonoja kokemuksia ulkomaailmasta, joten he haluavat mieluummin viettää ikuisuutensa ”kuplassa” turvassa pahalta maailmalta.

Mutta miten käy tällaiselle ryhmän kaksi Jehovan todistajalle, jos hän huomaakin, että ”kuplan” sisäpuolella kaikki asiat eivät olekaan sellaisia kuin niiden väitetään olevan tai niiden pitäisi olla? Ryntääkö hän saman tien takaisin ulos ”kuplasta”? Pääsääntöisesti ei. ”Kuplan” sisäinen mielenhallinta pitää huolen siitä, että hänen epäilyksensä asioiden tilasta ovat vain hänen omaa väärää ajatteluaan tai luopioiden valehtelua. Ja jos jokin asia olisikin hieman hullusti, siitä ei ainakaan saisi puhua muille ”kuplan” sisäpuolella olijoilla. Olisi vain odotettava, että asiat jotenkin korjautuisivat.

Niin vain ei usein käy. Yleensä ne asiat, jotka ovat hullusti, ovat samalla tavalla hullusti myös myöhemmin. Huomenna. Ensi viikolla. Ensi vuonna. Aina.

Jos ryhmän yksi JT huomaa, että hänelle on valehdeltu koko lapsuuden ajan ja sen jälkeenkin, mitä hän voi tehdä? Hän voi toki sulkea silmänsä ja ”unohtaa” koko jutun. Jos se ei toimi, ”unohtamista” voi vauhdittaa esim. ankaralla juhlimisella ja alkoholilla. Mutta siinä käy helposti niin kuin sille juopolle, joka yritti hukuttaa surunsa viinaan. Ne pirun surut oppivat uimaan.

Joillekin käy niin, että he masentuvat. Kun mikään epäkohta ei korjaannu eikä missään näy ”valoa”, he pettyvät ”kuplan” valheisiin. Näin he voivat alkaa tutkia lähemmin ”kuplan” ulkopuolista elämää. Ensimmäinen havainto on se, että se paljon mainostettu ”Saatanan maailma” ei olekaan niin turmeltunut kuin ”kuplan” sisäinen tiedotus on antanut ymmärtää. Siellä on myös paljon ihan tavallisia normaaleja ihmisiä. Normaaleja ihmisiä jotka elävät normaalia elämää. Ja ovat iloisia ja onnellisia siitä.

Jotkut pakenevat ”kuplasta”. Se vaatii tosin poikkeuksellista rohkeutta, koska ”kuplan” ulkopuolella ei ole ketään tuttuja. Ei ole turvaverkkoa. Kaikki on aloitettava alusta. Ihmissuhteet. Uusi elämä. Kaikki.

Täytyy olla vahva. Tai täytyy löytää kohtalotovereita. On onneksi vertaistukipalveluja, joissa voi purkaa sydäntään. Näin voi hajottaa vähitellen pienemmiksi palasiksi ne isot sisäiset möykyt, mitkä vaivaavat unissa ja valveilla. Möröt saa häädettyä vain tiedostamalla ensin niiden olemassaolon.

Monet haluaisivat unohtaa JT-menneisyyden kokonaan. Se ei ole kuitenkaan mahdollista. Jehovantodistajuus on ”tatuoitu” aivoihin. Sitä on vaikea poistaa. Sen kanssa on vain opittava elämään.

Ryhmän kaksi JT on jossain määrin paremmassa asemassa ”kuplasta” lähtiessään kuin ryhmän yksi JT. Ryhmän kaksi JT tietää jo ennestään jotain, tai aika paljonkin, tästä ”kuplan” ulkopuolisesta pahasta ”Saatanan maailmasta”. Hän tietää, että suuri osa siitä propagandasta, mitä ”kuplassa” on toitotettu, on väärää. Ja lisäksi ryhmän kaksi JT:llä saattaa olla myös tuttavia ja ystäviä valmiiksi ”kuplan” ulkopuolellakin. Se on tarpeen, koska ”kupla-ihmiset” eivät ole missään tekemisissä ”ei-kupla-ihmisten” kanssa.

Toisaalta ryhmän kaksi JT:t ovat hieman huonommassa asemassa kuin ryhmän yksi JT:t. Ryhmän kaksi JT voi ajatella, että ”olinpa tyhmä, kun olin höynäytettävissä”. Mutta menneet ovat menneitä. Ja mielenhallinta ja aivopesu ovat tehokkaita menetelmiä. Niitä ei kannata aliarvioida. Ne ovat tieteellisesti testattuja menetelmiä.

Emme voi muuttaa historiaamme. Voimme vaikuttaa vain nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Menneisyys täytyy vain hyväksyä. Se täytyy jotenkin käsitellä. Terapia ja vertaistuki ovat keinoja tähän.

Ryhmän yksi ja kaksi ex-JT:t ovat siinä suhteessa samassa asemassa, että heillä on JT-menneisyys vaikka kaikilla ei JT-lapsuutta olekaan. Monet haluaisivat unohtaa koko JT-asian. Monet haluaisivat poistaa tuon ”tatuoinnin” aivoista. Mutta siihen on vain vähän mahdollisuuksia. Aivoverenvuoto lienee se tehokkain keino tuhota tatuoinnin kaltaiset muistikuvat JT-menneisyydestä, mutta samassa rytäkässä voi mennä jotain hyödyllistäkin, esimerkiksi elämä. Joten en suosittele siihen sairastumista.



Johanneksen poika 28.08.2012

Kirjoitus on julkaistu mUUTos-lehdessä nro 1/2013 (Julkaisija: UUT)

mUUTos-lehti nro 1/2013



Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle
 
 



Kotisivuohjelma: KompoZer / Linux Ubuntu  *  Kuvankäsittely: GIMP / Linux Ubuntu  *  Äänenkäsittely: Audacity / Linux Ubuntu