Johanneksen pojan  kotisivut
Tietoa Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Nimimerkki "Tuuliamin" blogi




Tutustu myös näihin sivuihin:

Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



Karttaminen

Oikeuskomiteat

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

1975, ennustelu

Verikysymys




Vihaan sinua ihminen – kadonneet kolme sanaa

3.3.2014 Maanantai

Harvoin lainaan mitään biisiä, mutta nyt on kyllä Stam1nan pojat osuneet sanoituksillaan niin lähelle mun fiiliksiä, ettei voi olla soittamatta tota biisiä repeatilla ja miettimättä noita kolmea sanaa.

Nimittäin, mitäpä tässä asiaa enempää kiertelemään. 16-vuotiaasta lähtien mä oon kirjaimellisesti vihannut ihmisiä. Ihmiset on siitä lähtien mun silmissä olleet alhaisin elämänmuoto, mitä tämä maailma päällään kantaa. En ole luottanut 100% yhteenkään ihmiseen enää tuosta lähtien, enkä ole keneltäkään odottanut kauheasti mitään. Jokaisen ihmisen olen uskonut mut pettävän, ja jokainen niin on tavallaan myös tehnyt.

Opin uskomaan ihmisen pahuuteen ja ajattelemaan, ettei milloinkaan kannata tuudittautua onnellisuuteen, koska ikinä ei voi tietää mitä tuleman pitää.

Ihmisen mieli on arvaamaton, heikko, itserakas ja kaikin puolin epätäydellinen. Vaikka kuinka sä rakastaisit jotakuta muuta, sun mielesi löytää aina keinon jollain tavalla edes joinain hetkinä asettaa itsensä kaiken muun edelle.

….

Kun mä huomasin, että kaikki mun elämässä ennen 16. ikävuotta on perustunut puhtaaseen valheeseen, menetin uskoni kaikkeen.

En voinut uskoa itseäni, koska mikään mennyt ei ollut enää totta. Kyseenalaistin jokaisen ajatuksen, joka mieleeni nousi, koska olin kasvanut siihen pisteeseen asti muiden vaikutuksen alaisena. En voinut uskoa enää silmiäni, enkä korviani, koska se ihmisen pahuuden määrä oli jotain niin päätä huimaavaa.

Kuinka paras kaverini pystyi silmiä räpäyttämättä kirjoittamaan minut tekstiviestillä elämästään? Kun edellisenä päivänä oltiin valamassa rakkautta ja ikuista ystävyyttä. Kuinka vanhempani pystyivät syyllistämään minut heidän pahasta olostaan. Kuinka olin itse ainoa syypää kaikkeen, eikä millään muulla kuin syyllisyydellä ollut väliä.

Vain sillä, että minussa oli vikaa, ja minun piti korjata vikani katumalla elämääni. Vain olemalla jotain, mitä en ole, olisin voinut olla heidän läheisyyden arvoinen. Kaikki jonka koin omakseni, oli pahaa, väärää, hyväksymätöntä ja minun piti hävetä. Häpesin olemassa oloani, sitä kuinka olin kaikkia satuttanut, kuinka kehtasin olla niin paha, kuinka kehtasin aiheuttaa muille sellaista surua, kuinka vain ja ainoastaan minä olin kaikkeen syyllinen.

Sain äidiltäni kuulla olevani hirviö, Saatanan pahin luomus, jota tämä maailma ei saisi päällään kantaa, ja että tulisin varmasti kuolemaan Harmagedonissa muiden läpeensä pahojen ihmisten kanssa.

Hän toivoi siis mielummin oman lapsensa kuolemaa, kuin olisi tekemisissä hänen kanssaan – koska Jehova.

Opin kävelemään elämäni läpi päivästä toiseen toistamalla arkea koneen lailla. Kun oli olo, ettei millään ollut mitään väliä, ja halusin jäädä sänkyyn makaamaan odottaen tulevaa kuolemaa, nostin itteni ylös, käytin koiran lenkillä, poltin tupakkaa ja hakkasin nyrkillä seiniin.

Kipu oli parempi tunne kuin muut, mitä tuolloin oli tarjolla.

….

Tosiaan, kuten Stam1na laulaa “kadonneet kolme sanaa.” Mä en oo pitkään aikaan ollu näin vihanen, kun taas nyt. Vanhat jutut nostaa siis päätään, kun tulee vastaan tätä Jt mentaliteettia nykypäivässä.

Mun täti kuoli eilen 2.3.2014. Ja veli kuoli 5.9.2013.

Mun äiti ei tullut poikansa hautajaisiin – koska Jehova. Se ei myöskään mennyt sanomaan siskolleen hyvästejä ennen kuolemaa – koska Jehova. Ja tuskin osallistuu hänenkään hautajaisiin – koska Jehova.

Miten niin Jehova löytyy kaiken takaa? No mutta… Hänen siskonsa oli minulle hyvä. Ja mun äiti ei voi sietää ajatusta siitä, että tätini oli mun häissä, etsi mulle hääpukua, juhli mun kanssa mun elämää. Jakoi mun elämän tärkeitä asioita, kun äitini ei Jehovalta saanut lupaa näin tehdä.

Ja miksei lapsensa hautajaisiin? No, hautajaisissa oli läsnä kolme muuta luopiolasta. Joita ei saa Jehovan mukaan tavata. Ja koska itsemurha on yksi isoimmista synneistä joita ihminen voi Jehovan opin mukaan tehdä. Niin suuri häpeän aihe, että mielummin kieltää koko lapsen olemassa olon.

Se, että mun äiti on Jehovan todistaja, on tehnyt hänestä julmimman ihmisen jota olen ikinä tavannut.

Mua on petetty, mut on jätetty, on valehdeltu, on hyväksikäytetty, on tehty vaikka ja mitä ja monen eri ihmisen toimesta, mutta yksikään muista ei ole ollut niin julma ja sydämetön kuin kaikki tuntemani Jehovan todistajat.

En ymmärrä miten veljeni, jonka kuoleman äitini toivotti tervetulleeksi, pystyy olemaan tämän kanssa tekemisissä.

….

Yhdet hautajaiset vietettiin kolmisen kuukautta sitten, seuraavat tulee parin viikon päästä. Samaan syssyyn voisi mun puolesta lisätä parit muutkin hautajaiset.

Kyllä, mä olen paha ihminen. Toivon toisille kuolemaa. En vain näe mitään parempaa ratkaisua. Jotkut ihmiset eivät vain mielestäni ole elämän arvoisia. Saati lapsiensa arvoisia.

….

Mun on aina ollut vaikeeta katsoa vierestä sitä, kuinka vanhemmat kasvattavat lapsiaan. En oo ikinä voinut ymmärtää liiallista hyysäämistä. Sitä, että vanhemmat auttavat lapsiaan heidän sitä pyytämättä niin, että lapset eivät ikinä pääse eroon siitä sairaalloisesta napanuorasuhteesta.

En ole pystynyt ikinä ymmärtämään sitä, miksi lapsi pitää hemmotella tavaroilla. Kun ei niillä tavaroilla ole mitään merkitystä.

Ja en totta tosiaan ymmärrä miksi lapsi pitää hankkia täyttämään omia vajavaisuuksia. Jotta voidaan asettaa mahdottomia odotuksia ja odottaa täydellistä pettymystä.

Miksi hankkia lapsi, jos kaikki mitä aiot antaa, on omat pettymykset ja elämän pelon tunteet?

Merkitystä on mm. luotettavuudella, säännönmukaisuudella ja rakkaudella.

Sillä, että lapselle ollaan läsnä. Sitä kuunnellaan, asetetaan rajoja ja annetaan mahdollisimman hyvä esimerkki oikeasta ja väärästä. Lupauksista pidetään kiinni, ja omaa elämää ei heitetä romukoppaan lapsen onnen edessä. Koska mitä se lapsi oppii siitä, ettet ole onnellinen, koska yrität kaikkesi luoda lapsellesi sen mielikuvitusmaailman jossa kaikki on näennäisesti hyvin?

Kun sillä, mikä näkyy ulospäin, on niin perkeleen vähän merkitystä.

Se, että stressaat itsesi hermoromahduksen partaalle kodin siisteyden kanssa, kun voisit vain pitää huolen siitä, että lapsellasi on ruokaa ja joku jonka kanssa aikaa viettää.

….

Miten mun vanhemmat toimi?

Kotona oli aina ihan järkyttävän siistiä. Olisit voinut pyyhkiä kylpyhuoneen pyykinpesukoneen taustaa saamatta sormiisi pölyä. Irroittaa uunin seinästä ja olla löytämättä ruoan muruja.

Kun todellisuudessa äitini pakotti minut tamppaamaan mattoja ja pyyhkimään pölyt huoneiston jokaiselta pinnalta jolle pöly voi laskeutua, vaikka olin 38,5 kuumeessa.

Olisit voinut milloin vain tulla käymään meille, ja vastassasi olisi ollut hymyilevä perhe.

Kun todellisuudessa mun vanhemmat olivat kaksi sekuntia aikaisemmin voineet huutaa toisilleen kurkku suorana.

Mulla oli aina siistit vaatteet päällä, käyttäydyin kohteliaasti ja sanoin mulle kuuluvan hyvää.

Kun todellisuudessa mulla oli todella usein täysin punaiset silmät, kun olin juuri itkenyt ennen kuin mut pakotettiin lähtemään kokoukseen.

Mun äidillä oli aina ovelta ovelle levitettäviä lehtiä mukana. Jopa ulkomaille hän otti mukaan vähintään englanninkielisiä lehtiä, jos ei paikallisella kielellä löytynyt.

Kun todellisuudessa harva se ilta mun vanhemmat oli lomalla kännissä kun käet.

Mun äiti oli todella ahkera käymään kentällä. Se teki sitä vähintään kolme kertaa viikossa, pakottaen säännöllisen kentällä käymisen myös muille perheen jäsenilleen.

Kun todellisuudessa joinain päivinä, kun mun äiti unohti sekunniksi Jehovan, se jäi katsomaan tv:stä saippuasarjaa ja nauttimaan levosta. Jonka jälkeen tuli armoton syyllisyys, jota hän sitten itki yksin ja purki häpeäraivonsa minuun. Syyllisti minua siitä, että en ollut häntä kentälle lähdöstä muistuttanut.

Mulle kerrottiin usein, kuinka Jehova rakastaa mua, omaa lastaan niin paljon, etten voi sitä edes käsittää.

Kun todellisuudessa niin pienestä lähtien, kun jaksan muistaa, kannoin mukanani korttia, joka esti lääkäreitä antamasta mulle verta, jos sitä olisin tarvinnut. Todellisuudessa Jehova rakasti minua niin paljon, että pakotti vanhempani tappamaan lapsensa uskonsa todistukseksi.

….

Pitää varmaankin etsiä jokin vihanhallintakurssi nyt.

Nimimerkki "Tuuliam" 03.03.2014.


Kirjoitus on julkaistu uudelleen nimimerkin "Tuuliam" luvalla. Se on julkaistu alun perin kirjoittajan omilla blogisivuilla.


Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle
 
 



Kotisivuohjelma: KompoZer / Linux Ubuntu  *  Kuvankäsittely: GIMP / Linux Ubuntu  *  Äänenkäsittely: Audacity / Linux Ubuntu