Tietoa Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Totuus on tarua ihmeellisempää


Espoon valtakunnansali, Puolarniityntie 7




Tutustu myös näihin sivuihin:

Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



Jehovan todistajien lapset

Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

1975, ennustelu

Verikysymys
 


Puhelimessa kolme viisasta vanhinta


Tämä tarina on tosi, vain päähenkilön nimi on muutettu.

Kaikki alkoi 12.03.2009. Veli M.A. (nimi muutettu) sai yllättävän puhelinsoiton henkilöltä, jota ei tuntenut.

Veli M.A. kertoo asiasta näin:

Puhelimeni soi. Ystävällinen mieshenkilö ilmoitti nimensä (josta en hälinässä saanut mitään selvää, mutta tuntui vieraalta) ja kertoi, että heitä oli siinä kolme vanhinta kyselemässä kuulumisiani. Kerroin missä olen ja pyysin soittamaan uudelleen seuraavana päivänä mihin aikaan hyvänsä. Lupasivat palata asiaan.

Myöhemmin selvisi, että puhelinsoitto liittyi tähän asiaan:

Valtakunnanpalvelus 3/91:

Vaikka väestörekisterillä ei ole suoranaisesti tekemistä kristillisen seurakunnan ja sen periaatteitten kanssa, emme kuitenkaan pidä suotavana, että siellä olisi Jehovan todistajiksi merkittynä henkilöitä, jotka eivät todellisuudessa ole meihin kuuluvia. Niinpä rekisteröityyn yhdyskuntaamme liittyvän tulisi olla joko kastettu tai kastamaton julistaja, lukuun ottamatta lapsia, jotka seuraavat vanhempiaan. Jos joku eroaa tai erotetaan tai jää vuosiksi pois toiminnastamme, eikä häntä enää pidetä Jehovan todistajana, hänen kohdaltaan tulisi poistaa merkintä kuulumisesta Jehovan todistajiin.

Onkohan 17 vuotta jatkunut pois oleminen ollut liian lyhyt poissaolon aika?

Veli M.A. jatkaa:

Vanhimmat olivat soittaneet vieläpä numerosta, josta ei saa tietoja. Puhelinkomitea ei ole niille yhtään sen helpompi paikka, joskin livetapaaminen olisi minusta paljon nautittavampaa.

Miten Jehovan todistajien yhteisö toimii, kun Jehovan todistaja -perheeseen syntyy lapsi? Mihin tarvitaan kastetta, jos lapsi on jo heti syntymänsä jälkeen liitetty yhdyskunnan jäseneksi?

Valtakunnanpalvelus 1/02:

Kun lapsi syntyy, maistraatti lähettää vanhemmille "Lapsen tietojen ilmoittaminen" -lomakkeen. Täytettyään tiedot lapsen nimistä ja äidinkielestä vanhempien tulisi lähettää se haaratoimistoon, jos he haluavat, että lapsi tulee merkityksi väestötietojärjestelmään Jehovan todistajat uskonnollisen yhdyskunnan jäsenenä. Mikäli vanhemmat itse eivät ole väestötietojärjestelmän mukaan yhdyskunnan jäseniä, he voivat täyttää seurakunnan sihteeriltä saatavan "Vastaanottotodistus rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan liittymisestä" -lomakkeen ja jättää sen sihteerille. Lisäohjeita löytyy 2.2.1998 päivätyistä kirjeistä vanhimmistoille ja seurakunnille.

Veli M.A. jatkaa kertomustaan:

13.03.2009 puhelimeni soi sovitusti uudelleen. Itsensä esitteli mies, jonka nimestä en taaskaan saanut selvää. Kertoi heidän kolmen vanhimman nyt palaavan sopimuksen mukaisesti asiaan ja kyselevän kuulumisiani. Kysyin, soittaako minulle jokin kolmiyhteys vain onko kyseessä useampihenkinen keskustelu. Kysyin myös soittajan nimen uudelleen. Soittaja ilmoitti sukunimekseen Hughes ja sanoi, että puhelua kuntelevat myös vanhimmat Raimo Lahtinen ja Markku Lumme. Edustavat Espoon eteläistä seurakuntaa. Tervehdimme toisiamme.


Vasemmalta oikealle: Dylan Hughes, Raimo Lahtinen ja Markku Lumme
(kuvat: Facebook, J.M. ja JP)


Totesin, että on oikein mukavaa, kun vanhimmat muistavat olla yhteydessä ja kysellä kuulumisia. Sanoin, että minulla onkin paljon kyseltävää heiltä. Hughes ilmoitti heti, ettei heillä oikeastaan ollut tarkoitus tässä sen enempää jutustella muista asioista kuin siitä, miksi he soittivat. He haluavat tietää, onko raamattu.tarinoi.fi -sivusto minun tekemäni. Totesin, että on, ja tiedustelin, mitä mieltä he ovat sivuistani. Hughes kakisteli hetken ja sanoi, että eivät oikeastaan ole paljoa niihin sivuihin tutustuneet, mutta kuulleet niistä ja jonkin yksityiskohdan käyneet sieltä katsomassa. Suosittelin, että kannattaa tutustua kunnolla koko sivustoon ja kysyin uudelleen, mitä mieltä he ovat niistä.

Sanoin, että eikö ole merkillistä, miten paljon on opillisia asioita, joista ME Jehovan todistajat emme oikeastaan tiedä, miten Vartiotorni-seura niistä lopulta opettaa. Otin esimerkin (Hughes oli hiljentynyt täysin) siitä, kun tämä loppuvuoden traktaatti ja muutamat muutkin julkaisut kertovat suurimman osan ihmiskuntaa saavan ylösnousemuksen paratiisiin, mutta toisissa julkaisuissa taas sanotaan, että suurin osa ihmiskuntaa kulkee leveää tuhoon johtavaa tietä, ja vain pieni osa ihmisistä - ne jotka kulkevat kapeaa tietä - tulevat pelastumaan ja pääsemään paratiisiin. Lumme ja Lahtinen kakistelivat taustalla, ettei nyt keskustella mistään muista asioista vaan minun sivustoistani. He kysyivät, olenko mielestäni Jehovan todistaja, johon vastasin, ettei se ole mielipidekysymys, vaan se on tarkastettavissa virallisesti väestörekisteristä. Hughes halusi tietää, ovatko sivut minun tekemäni ja olenko halukas poistamaan ne netistä. Olenko halukas olemaan edelleen Jehovan todistaja vai haluaisinko erota? He ovat ymmärtäneet sivuiltani, että haluaisin erota Jehovan todistajista. Se olisi ihan helppo ja yksinkertainen toimenpide.

Totesin, että ovat lukeneet huonosti ja ymmärtäneet väärin - en minä ole eroamassa. Kerroin, että eräs Pekka Mansikka -niminen vanhin oli kirjoituksistani ja mielipiteistäni ollut yhteydessä taannoin Jukka Ropposeen, mutta Jukankaan mukaan niissä ei ole mitään pahaa tai huomautettavaa.

Ilmoitin, että luulin meidän keskustelevan kuulumisista, mutta tämähän alkaa vaikuttaa aivan viralliselta keskustelulta ja yhteydenotolta. Toistin, ettei minulla ole minkäänlaista aikomusta poistaa sivujani tai erota Jehovan todistajista. Tilanne alkoi mennä hieman sekavaksi Hughesin menetettyä otteensa ja Lahtisen kammetessa voimakkaammin keskusteluun mukaan. Sanoin, että mikäli heidän ja keskustelun tarkoituksena on minun erottaminen, niin tilannehan muuttuu ihan toiseksi.

Pyysin heitä selittämään, mitä tekemistä minulla on heidän tai Espoon eteläisen srk:n kanssa tällaisen erottamisasian suhteen. Kysyin, millä mandaatilla he kanssani keskustelevat. Joku - taisi olla Lumme - kähisi että he edustavat koko maailmanlaajuista järjestöä ja sillä mandaatilla he toimivat. Totesin, että älkäähän nyt hyvät miehet heittäytykö lapsellisiksi tuollaisilla löpinöillä. Jos on tarkoitus, että minut halutaan erottaa, niin on ensin tiedettävä MISTÄ minua ollaan erottamassa ja KENEN valtuuksilla. Lahtinen totesi, että ei ole oikein selvää mihin seurakuntaan kuulun ja kysyi vielä, mihin itse ajattelen kuuluvani. Ilmoitin, ettei minun tehtäväni ole sitä tietää vaan heillä on lain mukaan velvollisuus olla siitä tietoisia. Toistin kysymykseni, mitä tekemistä heillä ja minulla on keskenään tässä asiassa?

Lahtinen ilmoitti, että heillä on kaikki valtuudet. Vaadin niiden esittämistä ennen kuin keskustelua on järkevää jatkaa, johon Lahtinen sanoi, etteivät he esittele yhtään mitään. Ilmoitin olevani huolissani heidän toimintansa lainmukaisuudesta ja sanoin, että tämä asia joudutaan hoitamaan siten kuin laissa asiasta on säädetty. Joku kolmikosta hihkui, että näin nämä asiat on aina hoidettu, johon totesin, että niin varmaan, mutta nyt ei hoideta. Sanoin tietäväni hyvin Seuran menttelytavat ja totesin Lahtiselle, että sitä pelleilyä, millä veljeäni käsiteltiin, on aivan turha yrittää minun kanssani. Lahtinen kitisi, että eihän me mitään pahaa...

Ilmoitin jälleen, että haluan tietää yhdyskunnan, josta minua ollaan erottamassa sekä dokumentin erottajien toimintavallasta. Sanoin, että näissä asioissa on noudatettava lakia. Lahtinen kiivastui, että he eivät tule toimittamaan mitään dokumentteja eivätkä kirjallisia lausuntoja minulle. Totesin, että eivät he niinkään niitä minua varten tarvitse vaan viranomaisia, johin tulen ottamaan yhteyttä tämän virheellisen toimintamenettelyn johdosta. Lahtinen änkytti, että siitä vaan, mutta he halusivat vain tietää olenko sivustoni takana ja sen kirjoittaja ja kiitteli kun rehellisesti sen ilmoitin. Sanoin, että rehellisyys kuuluu minun toimintatapoihini, kun taas valitettavasti Seura ei aina samaa periaatetta noudata. Lahtinen sanoi, että tämä riittää, ja minun sivustoni ovat jo riittävä peruste erottamiselle. Mutta miksi en voisi itse erota, kuului jälleen kysymys. Sanoin, että en aio erota, koska haluan käydä konventeissa kuuntelemassa ohjelmia ja olla siellä aivan vapaasti ilman, että minua kohdellaan siellä erotettuna. Lahtinen lupasi, että saan taatusti tulla konventteihin ja olla aivan vapaasti, jos eroan itse.

Toistin jälleen kerran, että en aio erota, ja sivustoilleni on tulossa uutta materiaalia. Toistin myös, että tämä erottamismenettelyni lainmukaisuus katsotaan viranomaisten kanssa.

Lahtinen ei ymmärtänyt, miksi en voi erota, jos minulla on erilaiset mielipiteet kuin Seuralla. Joku totesi, että niiden vuoksi minut voidaan myös erottaa. Sanoin, että minulla on vain epäselviä asioita, joita on ollut aiemmin sekä tullut lisää, ja nämä epäselvät asiat synnyttävät epäilyjä.

Lahtinen ilmoitti, että tämän keskustelun ja sivustoni pohjalta he tulevat erottamaan minut. Totesin, että heidän tulee laittaa pöytäkirjaansa merkintä eriävästä mielipiteestäni sen suhteen, etteivät he ole toimivaltaisia kohdallani. Lahtinen änkytti, että eivät he mitään pöytäkirjaa tee tai tekevät he kai kuitenkin jonkinlaisen muistiinpanon keskustelusta. Ilmoitin, että tämä asia hoidetaan siten, kuin laki edellyttää.

Erottamisesta kerrotaan mm. yhdistyksen säännöissä, uskonnonvapauslaissa ja erottamismenettelyn osalta lisäksi yhdistyslaissa. Me noudatamme lakia. Keskustelu päättyi.

Vaikka puhelu päättyi, tilanne ei ollut vielä ohi.

Veli M.A. jatkaa:

Noin tunnin kuluttua puhelin soi uudelleen ja siellä oli jälleen Hughes. Kolmikko oli keskustellut tilanteestani, ja he haluavat minut käymään Espoon eteläisen seurakunnan valtakunnansalilla - milloin voisin tulla? Pohdin hetken ja totesin, että sali on minulle huono vaihtoehto, mutta kutsun heidät kotiini juttelemaan - tarjolla on kahvia. Hughes järkyttyneenä totesi, että se ei käy vaan ainoa tarjous on valtakunnansali. Tiedustelin, mistä me keskustelisimme, kun ymmärsin asian olevan jo heillä selvän. He haluavat keskustella sivustollani etusivulla olevasta lauseesta "Tämä sivusto paljastaa myös sen, miten vaarallinen ja vääriä oppeja opettava lahko Jehovan todistajat on".

Sanoin että keskustelen siitä mielelläni, ja voimme käydä lävitse asioita ja käsityksiäni, joita se pitää sisällään. Hughes sanoi, ettei heitä kiinnosta mikä on lauseen sisältö vaan ainoastaan tuo lause - mitä sillä tarkoitan? Sanoin sen tarkoittavan juuri sitä mitä siinä lukeekin ja lupasin voivani myös osoittaa toteen tuon lauseeni. Totesin, että tuskin minun tarvitsee tulla sitä salille toteamaan, kun se kerran jo sivuillani selvästi lukee.

MUTTA jos haluavat keskustella lauseeni sisällöstä, niin se on eri asia.


Hughes totesi, että tämä riittääkin ja toivotti hyvää viikonloppua.

Veli M.A. on ollut poissa kokouksista jo vuodesta 1992 lähtien. Hän on myös asunut useamman seurakunnan alueella. Lahkon on vaikea päättää, mihin seurakuntaan veli
M.A. edes teoriassa kuuluu. Veli M.A. ei ole ollut allekirjoittamassa 1990-luvulla paperia, jossa hän olisi ilmoittautunut jonkin seurakunnan jäseneksi, eli lahkon tulisi katsoa, mihin seurakuntaan veli M.A. on syntyessään liitetty.

Veli M.A. jatkaa kertomustaan:

Jehovan todistajien tulee kyetä osoittamaan minulle sen seurakunnan y-tunnus, josta minua ovat erottamassa. Helsingin seurakunnalla se on 0199993-6. Jehovan todistajien uskonnollisen yhdyskunnan tunnus on 0124563-2 ja Vartiotornin raamattu- ja traktaattiseuran 0237653-8. Minut voi erottaa kyseessä olevan yhdistyksen (johon siis kuulun) hallitus (eli Jt:n toiminnassa seurakunnan johtokunta) tai sen valtuuttama. Kohdallani tilanne on siis hyvin hankala Jehovan todistajien näkökulmasta katsottuna. Uusi (90-luvun) seurakuntajärjestely tuo heille nyt harmaita hiuksia tässä tapauksessa.

Espoo eteläinen ei kuitenkaan ole missään tapauksessa seurakuntani, eikä sen vanhimmisto päätä asioistani ilman vt-seuran valtakirjaa. Joka taas tulee minulle asian käsittelyssä esittää.

Veli M.A. lähetti 14.03.2009 sähköpostin Jehovan todistajien yhdyskunnalle Tikkurilaan. Tässä tuo sähköposti kokonaan:

JEHOVAN TODISTAJIEN USKONNOLLINEN YHDYSKUNTA
Jukka Ropponen
Veikko Leinonen

Torstai-iltana 12.03.2009 sain puhelun, jossa Dylan Hughesiksi esittäytynyt mies kertoi olevansa Jehovan todistaja -vanhin ja parin muun vanhimman kanssa haluaisi kysellä kuulumisiani. Totesin ajankohdan olevan huono ja sovimme, että hän soittelee uudestaan perjantaina.

Perjantaina 13.03.2009 tuli puhelu, jossa samainen Hughes sanoi taas soittelevansa kuten edellisiltana sovimme. Hän sanoi, että läsnä on myös kaksi muutakin vanhinta, ja he haluavat jutella kanssani. Tiedusteluuni läsnäolevista henkilöistä Huges ilmoitti, että heitä on siinä puhelimen äärellä:
  1. Dylan Hughes (en tunne)
  2. Raimo Lahtinen (tunnen jotenkin)
  3. Markku Lumme (tiedän nimeltä)
Hughes sanoi, että he ovat Espoon eteläisen seurakunnan vanhimpia. Totesin, että on aina mukavaa jutella Jehovan todistajien kanssa, ja kun paikalla on nyt kerran kolme viisasta Jehovan todistaja -vanhinta, niin minulla onkin paljon kyseltävää.

Ilmeni kuitenkin, ettei heillä ollut minkäänlaista aikomustakaan jutella kanssani kuulumisista, vaan he halusivat kysellä netissä olevista sivustoistani
www.raamattu.tarinoi.fi


Kysymykseeni siitä, onkohan tässä nyt kuitenkin kyse jonkinlaisesta virallisesta puhelinkeskustelusta, he ilmoittivat edustavansa Espoon eteläisen seurakunnan oikeuskomiteaa ja tutkivansa minun erottamistani Jehovan todistajista. (Olen aikoinani syntynyt Jehovan todistaja -perheeseen, mutta lopettanut kokonaan kokouksissa käymisen jo vuonna 1992.)

Esitin heille kysymyksen: mistä yhdyskunnasta he ovat minua erottamassa ja millä mandaatilla? Ilmoitin, että tietääkseni minulla ei ole mitään tekemistä sen enempää heidän kuin Espoon eteläisen seurakunnankaan kanssa tämän kaltaisessa ja näin vakavassa henkilökohtaisessa asiassa.

Markku Lumme sanoi, että he edustavan maailmanlaajuista Jehovan todistajien järjestöä.,Raimo Lahtinen ilmoitti, että heillä on riittävät valtuudet asian hoitamiseksi. Hän kysyi myös, mihin seurakuntaan katson itse kuuluvani, kun heillä ei ole siitä tarkkaa tietoa (!?!).

Vastasin, että on aika erikoinen tilanne, jos he ovat erottamassa minua tietämättä itse, mistä. Totesin vielä, että lain mukaan Jehovan todistajien tulee tietää, mistä yhdyskunnasta minua meinaavat erottaa. Esitin uudelleen vaatimuksen esittää minulle kirjallinen valtuutus, jolla toimivat asiassa ja yksilöidä yhdistys, josta minua ollaan erottamassa. Muuten keskustelua on turha jatkaa.

Raimo Lahtinen totesi kiivastuneena, että he eivät tule milloinkaan esittämään minulle minkäänlaisia kirjallisia valtuuksia eikä minkäänlaisia kirjallisia päätöksiä asiassa.

He ilmoittivat, että tässä asiassa toimitaan kuten on aina ennenkin toimittu. Esitin vaatimuksen, että Jehovan todistajien tulee noudattaa lakia tämän kaltaisissa toimissaan.

Raimo Lahtinen ilmoitti lyhyen keskustelun jälkeen, että koska en suostu heidän uhkavaatimukseensa poistaa sivustoani netistä enkä eroamaan Jehovan todistajista, he tämän keskustelun perusteella tulevat erottamaan minut.

Vaadin heitä merkitsemään pöytäkirjaansa merkinnän siitä, että kiistän tämän heidän koko menettelynsä lainmukaisuuden.

Lahtinen vastasi, että he eivät tee mitään pöytäkirjaa, mutta korjasi heti perään, että luultavasti he tekevät kuitenkin jonkinlaiset muistiinpanot keskustelusta.

VAATIMUS:

Vaadin Jehovan todistajien uskonnolliselta yhdyskunnalta selvityksen tapahtuneesta. Onko kyseinen lain vastainen toiminta suoritettu Jehovan todistajien uskonnollisen yhdyskunnan määräyksestä? Edustivatko kyseiset henkilöt koko maailmanlaajuista Jehovan todistajien järjestöä tai edes sen Suomen haaratoimistoa? Miksi he eivät tienneet, mikä on yhdistys josta minua erottavat?

Vaadin selvityksen siitä, mistä yhdistyksestä/yhdyskunnasta minua ollaan erottamassa (y-tunnus), milloin olen sen jäseneksi liittynyt/liitetty sekä tiedon ketkä muodostava ko. yhdyskunnan hallituksen.

Vaadin, että minulle toimitetaan kyseisen yhdyskunnan yhdyskuntasäännöt ja perustelut, miksi minua ollaan erottamassa.

Vaadin myös kopion valtakirjasta jolla kyseiset henkilöt on valtuutettu toimimaan.

Lisäksi vaadin Jehovan todistajien uskonnollista yhdyskuntaa toimittamaan minulle tietosuojalain mukaisesti kopion KAIKISTA itseäni koskevista tiedoista ja asiakirjoista, jotka yhdyskunta on minusta säilyttänyt.

Haluan lisäksi tietää, onko Jehovan todistajien uskonnollisella yhdyskunnalla suunnitteilla toimenpiteitä vaimoani tai lapsiani kohtaan, jotka eivät myöskään ole olleet tekemisissä koko yhdyskunnan kanssa vuoden 1992 jälkeen?

Tulen saattamaan tämän lainvastaisen ja suorastaan rikollisen toiminnan ao. viranomaisten tietoon. Vaadin vastausta tähän selvityspyyntööni 20.03.2009 mennessä joko suoraan tähän samaan sähköpostiosoitteeseeni tai sitten kirjallisesti osoitteella:

Veli M.A.
Espoo

Veli M.A. on vahvasti sitä mieltä, että JOKAINEN Jehovan todistaja kuuluu y-tunnuksen alla toimivaan seurakuntaan tai sitten Jehovan todistajien uskonnolliseen yhdyskuntaan. KUKAAN ei voi olla seurakunnan virallinen jäsen muussa kuin tunnuksen omaavassa yhdistyksessä. Tunnuksettomat seurakunnat eivät toimi itsenäisinä yhdistyksinä (eivät lain mukaan voi toimiakkaan). Tuon y-tunnuksen omaava yhdyskunta on se, jonka yhdyskuntajärjestystä tulee noudattaa ja joka voi erottaa jäseniään! Yhdyskuntajärjestys tuntee kahdenlaisen seurakuntajäsennyyden.

Huomautus: Tässä kohtaa veli M.A. on osittain väärässä. Hän ei ilmeisesti tuntenut tarkasti Jehovan todistajien yhdyskuntajärjestystä, minkä mukaan lähes kaikki Jehovan todistajat ovat vain ulkojäseniä ja kuuluvat epävirallisiin paikallisseurakuntiin, joita on Suomessa noin 300. Sen lisäksi Suomessa on noin 20 virallista seurakuntaa, mutta niihin kuuluu kuhunkin vain muutama vanhin, ja nämä seurakunnat ovat vain kiinteistöjen omistusta ja hallintaa varten perustettuja yhdistyksiä, joten hengellistä toimintaa niillä ei ole. Katso lisätietoja täältä.

Joten veli M.A. ei kuulunut mihinkään viralliseen y-tunnuksen omaavaan seurakuntaan.

Veli M.A. jatkaa:

90-luvun alkupuolella tehtiin suuri seurakuntajärjestelyn muutos (etenkin pk-seudulla), jossa lakkautettiin useita seurakuntia ja toisia yhdisteltiin uusiin kombinaatioihin. Siksi 90-luvun puolivälin tietämillä jokaisen tuli allekirjoittaa jokin paperi, missä ilmeisesti vahvistettiin ko. seurakuntaan kuuluminen. En ollut tuolloin enää itse mukana tietääkseni siitä enempää.

Tässä on seurakuntajärjestelmä...

Veli M.A. luettelee Jehovan todistajien käyttämät viralliset yhdistykset Suomessa:

  • 0124563-2 JEHOVAN TODISTAJAT Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta
  • 0187636-2 Jehovan Todistajat - Oulun seurakunta Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta
  • 0178284-1 Jehovan todistajat - Seinäjoen seurakunta Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta
  • 0199993-6 JEHOVAN TODISTAJAT HELSINGIN SEURAKUNTA Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta
  • 0225364-2 JEHOVAN TODISTAJAT HÄMEENLINNAN SEURAKUNTA Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta
  • 0355362-0 Jehovan Todistajat Kotkan Srk Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta
  • 0149627-1 JEHOVAN TODISTAJAT LAHDEN SEURAKUNTA Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta
  • 0162177-3 JEHOVAN TODISTAJAT LRANNAN SRK Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta
  • 0245852-5 JEHOVAN TODISTAJAT MIKKELIN SEURAKUNTA Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta
  • 0245848-8 Jehovan Todistajat Porin seurakunta Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta
  • 0138762-2 JEHOVAN TODISTAJAT RAUMAN SEURAKUNTA Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta
  • 0155433-9 JEHOVAN TODISTAJAT TAMPEREEN SEURAKUNTA Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta
  • 0142158-7 JEHOVAN TODISTAJAT TURUN SEURAKUNTA Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta
  • 0183653-9 JEHOVAN TODISTAJAT VAASAN SEURAKUNTA Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta
  • 0175620-5 JEHOVAN TODISTAJAT, JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA, JYVÄSKYLÄ
...ja näiden lisäksi toimii Vartiotornin raamattu- ja traktaattiseura ry jonka y-tunnus on 0237653-8.

Y-tunnus yksilöi yritykset ja yhdistykset juridisesti vastaavanlaisiksi oikeustoimihenkilöiksi, kuin ht-tunnus yksityiset ihmiset. Jostain merkillisestä syystä tämä asia ei ole selvä kaikille vanhimmillekaan vaan he toimivat ja puhuvat aivan miten sattuu! Lisätietoja täällä.

Veli M.A. jatkaa pohdintojaan:

Yksi ydinkysymys, jota tulen prosessin aikana selvittelemään, onkin juuri tämä eri yhdistysten määrä ja epäselvyys siitä, mihin yhdistykseen Jehovan todistaja kuuluu ja miksi kukaan ei ITSE tiedä omaa yhdistystään. Kyseessä on nähdäkseni kuitenkin pyramidiorganisaatio, jossa nämä alayhdistykset toimivat wt-seuran pääyhdistyksen alaisina.

Ovat nämä asiat miten sitten ovatkaan ja miten vastuut/velvollisuudet/oikeudet jakautuvatkaan, niin NYT niihin on tulossa selvyys! Teen tästä niin ison ja perusteellisesti selvitettävän asian kun vain pystyn. Sain siihen heiltä avaimet.

Uskonnonvapauslaista 6.6.2003/453 tärkeät lainkohdat:

3 §
Jäsenyys uskonnollisessa yhdyskunnassa
Jokaisella on oikeus päättää uskonnollisesta asemastaan liittymällä sellaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, joka hyväksyy hänet jäsenekseen, tai eroamalla siitä.

4 §
Liittymis- ja eroamismenettely
Uskonnollisen yhdyskunnan tulee välittömästi ilmoittaa yhdyskunnan jäseneksi otetut ja yhdyskunnalle eroamisilmoituksen tehneet henkilöt väestötietolaissa (507/1993) tarkoitettuun väestötietojärjestelmään. Ilmoituksen tulee sisältää henkilön täydellinen nimi, syntymäaika tai henkilötunnus sekä liittymis- tai eroamispäivä.

11 §
Jäsenet ja jäsenrekisteri
Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan jäsenenä voi olla yksityinen henkilö. Yhdyskunnan tulee pitää jäsenistään rekisteriä siten kuin siitä erikseen säädetään.

12 §
Hallitus
Rekisteröidyllä uskonnollisella yhdyskunnalla on hallitus, jossa on yksi jäsen tai useampia jäseniä. Vajaavaltainen tai konkurssissa oleva ei voi olla hallituksen jäsenenä. Hallituksella on puheenjohtaja. Puheenjohtajalla ja vähintään puolella hallituksen muista jäsenistä on oltava kotipaikka Suomessa, jollei opetusministeriö myönnä lupaa poiketa tästä. Hallituksen on lain, yhdyskuntajärjestyksen ja yhdyskunnan päätösten mukaisesti huolellisesti hoidettava yhdyskunnan asioita. Hallitus edustaa yhdyskuntaa. Yhdyskuntajärjestyksessä voidaan määrätä, että hallitukselle kuuluvaa toimivaltaa käyttää muun niminen toimielin.

13 §
Paikallisyhteisöt
Yhdyskuntajärjestyksessä voidaan määrätä yhdyskunnan jakautumisesta seurakuntiin tai muihin paikallisyhteisöihin. Paikallisyhteisö voidaan merkitä uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin asianomaisen yhdyskunnan kohdalle. Rekisteröidystä paikallisyhteisöstä on soveltuvin osin voimassa, mitä 11, 12, 14, 24–26 ja 28 §:ssä säädetään rekisteröidystä uskonnollisesta yhdyskunnasta. Yhdyskuntajärjestyksessä tulee olla rekisteröidyistä paikallisyhteisöistä 10 §:n 1 momentin 1 ja 4–9 kohdassa sekä tarvittaessa 10 §:n 2 momentissa tarkoitetut määräykset. Yhdyskuntajärjestyksessä voidaan kuitenkin määrätä, että kukin paikallisyhteisö antaa 3 momentissa mainitut määräykset tai osan niistä omissa paikallissäännöissään. Yhdyskuntajärjestyksessä on tällöin määrättävä, missä järjestyksessä paikallissäännöt vahvistetaan. Paikallissäännöt ja niihin tehtävät muutokset on alistettava yhdyskunnan hyväksyttäväksi yhdyskuntajärjestyksessä määrätyssä menettelyssä.

22 §
Uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin merkittävät tiedot
Uskonnollisten yhdyskuntien rekisteri käsittää tässä laissa tarkoitetut ilmoitukset liitteineen sekä uskonnollisista yhdyskunnista ja rekisteröidyistä paikallisyhteisöistä pidettävän luettelon. Luetteloon merkitään:
1. yhdyskunnan nimi ja kotikunta;
2. ilmoituksen saapumispäivä ja laji, rekisteröintipäivä ja rekisterinumero;
3. yhdyskuntajärjestyksen määräys yhdyskunnan nimen kirjoittamisesta sekä hallituksen puheenjohtajan täydellinen nimi, osoite, kotikunta ja henkilötunnus tai syntymäaika ja samat tiedot muusta henkilöstä, jolla on oikeus yhdyskunnan nimen kirjoittamiseen yksin tai yhdessä jonkun toisen kanssa;
4. yhdyskuntajärjestyksen ja sen muutoksen ennakkotarkastus;
5. yhdyskunnan omaisuuden luovuttaminen konkurssiin ja konkurssimenettelyn päättyminen, yhdyskunnalle annettu varoitus ja väliaikainen toimintakielto, yhdyskunnalle valitut tai määrätyt selvitysmiehet tai uskotut miehet;
6. yhdyskunnan rekisteröidyistä paikallisyhteisöistä 1–3 ja 5 kohdassa tarkoitetut tiedot; sekä
7. muut rekisterin pitämisessä tarpeelliset tiedot.

27 §
Yhdistyslain soveltaminen
Sen lisäksi, mitä tässä laissa säädetään, rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan sovelletaan soveltuvin osin seuraavia yhdistyslain säännöksiä rekisteröidyistä yhdistyksistä:
1. 5 §:n säännöksiä taloudellisesta toiminnasta;
2. 9 §:n säännöksiä kaksikielisyydestä;
3. 14 ja 15 §:n säännöksiä yhdistyksestä erottamisesta ja erottamismenettelystä;
4. 32–34 §:n säännöksiä yhdistyksen päätöksen moitteenvaraisuudesta, päätöksen mitättömyydestä ja täytäntöönpanokiellosta;
5. 36 §:n säännöksiä yhdistyksen nimenkirjoittajista;
6. 37 §:n säännöksiä esteellisyydestä;
7. 38 §:n säännöksiä tilintarkastuksesta;
8. 39 §:n säännöksiä vahingonkorvausvelvollisuudesta;
9. 40–42 §:n säännöksiä yhdistyksen purkautumisesta;
10. 45 §:n säännöksiä toiminnan lopettamisesta ja selvitysmiehistä;
11. 46 §:n säännöksiä laillisesta tuomioistuimesta;
12. 58 §:n säännöksiä vastuusta velvoitteista;
13. 60 §:n säännöksiä tuomioistuimen ilmoitusvelvollisuudesta; sekä
14. 61 §:n säännöksiä omaisuuden luovuttamisesta konkurssiin.


Yhdistyslaki 26.5.1989/503

14 §
Yhdistyksestä erottaminen
Yhdistys voi erottaa jäsenen säännöissä mainitulla erottamisperusteella. Yhdistyksellä on kuitenkin aina oikeus erottamiseen, jos jäsen:
1) on jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut;
2) on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä; tai
3) ei enää täytä laissa tai yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

15 §
Erottamismenettely
Jäsenen erottamisesta päättää yhdistys kokouksessaan, jollei säännöissä ole toisin määrätty. Päätöksessä on mainittava erottamisen syy. Jäsen ei ole yhdistyksen kokouksessa esteellinen äänestämään itseään koskevasta erottamisasiasta.

Ennen päätöksen tekemistä asianomaiselle jäsenelle on varattava tilaisuus selityksen antamiseen asiassa paitsi milloin erottamisen syynä on jäsenmaksun maksamatta jättäminen.

Jos erottamisesta sääntöjen mukaan päättää hallitus, voidaan säännöissä määrätä, että jäsenellä on oikeus saattaa erottaminen säännöissä määrätyssä ajassa yhdistyksen kokouksen ratkaistavaksi.

Säännöissä voidaan määrätä, että yhdistys voi katsoa jäsenen eronneeksi yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt jäsenmaksunsa säännöissä määrätyn ajan maksamatta.

Rekisteröimättömät yhdistykset
58 §
Vastuu velvoitteista
Yhdistys, jota ei ole merkitty rekisteriin, ei voi saada nimiinsä oikeuksia tai tehdä sitoumuksia eikä kantaa tai vastata.

Veli M.A. selostaa edelleen tilannettaan:

Tässä minun tapauksessani se lahkon kannalta katsoen suurin ongelma on sen osoittaminen, mikä on seurakuntani ja olenko enää ylipäätään JT:ksi luettava (vrt. avauksen valtakunnanpalvelus). KETKÄ voivat minut erottaa? Kun ko. kolmikko ei sitä voi kuitenkaan tehdä ilman lahkon erillistä kirjallista valtuutusta (en ole Espoon eteläisen jäsenrekisterissä, sillä ainoa rekisteri, jota Jehovan todistajat ilmoittavat pitävänsä, on Jehovan todistajat uskonnollisen yhdyskunnan pitämä), on kyseessä laiton uhkaaminen, kiristäminen ja kotirauhan häiritseminen. Seurakunnan johtokunnalla on oikeus toimia vain omien seurakuntalaistensa kanssa.
Lisäksi heidän komiteansa olisi pitänyt kuulla minua asiassa eli keskustella perusteista ja siitä, onko esittämäni väittämä JT-lahkon valehtelemisesta ja vääristä opeista totta vai ei. Nyt he kieltäytyivät toistuvista pyynnöistäni huolimatta keskustelemasta mistään.

ONKO KUKAAN törmännyt koskaan seurakuntien omiin yhdyskuntajärjestyksen sääntöihin? Ainakaan minulla oleva lahkon yhdyskuntajärjestys ei sellaisia tunne.

Veli M.A. kertoo seuraavaksi mielenkiintoisia tietoja jäsenrekisteristä. Valtakunnan Palvelus -lehtinen oli käsitellyt asiaa.

Jäsenrekisteriotteessa ilmoitetaan Jehovan todistajaksi liittymispäiväkseni 1.1.1971. Sillä viitataan tähän tapahtumaan:

Rekisterimme lakkaa toimimasta

Tammikuun 1. päivänä 1971 Jehovan todistajat uskonnollisen yhdyskunnan rekisteri lakkaa toimimasta, ja sen toimisto osoitteessa Fredrikinkatu 60 B 29b, Helsinki 10. suljetaan. Tuosta päivästä lähtien kaikki virkatodistukset ja muut paperit ovat saatavissa henkikirjoittajalta tai kaupunkinne tai kuntanne paikallisesta toimistosta, joka on huolehtinut siviilirekisteriasioista. Tammikuun 1. päivän jälkeen ei ole enää olemassa siviilirekisteriä, eikä millään uskonnollisella järjestöllä ole omaa rekisteriään paitsi luterilaisella ja kreikkalaiskatolisella kirkolla. Kaikki muut on liitetty ns. väestörekisteriin, jota pidetään paikallisesti eri yhdyskunnissa. - Valtakunnan Palvelus 1/71

Miksi Jehovan todistajien tuolloin pitämästään omasta rekisteristä ei ole siirretty lahkoon liittymistietoa (lain mukaan syntynyt lapsi liitettiin äidin uskontokuntaan eli minun tapauksessani vuonna 59) uuteen rekisteriin? Onkohan kaikki tuon ajan Jt:t merkattu liittyneeksi lahkoon tuona samana päivänä?

Valtakunnan Palvelus -lehtisessä vuodelta 1991 kerrotaan näin:

*** km 3/91 s. 3 Kuulutko Jehovan todistajiin? ***

Kuulutko Jehovan todistajiin?

1 Voisitko vastata tähän kysymykseen myöntävästi? Jos tarkoitetaan kenttäpalveluksessa toimivia todistajia, niin yli 18000 voisi vastata myöntävästi. Mutta jos tarkoitetaan Jehovan todistajien rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumista, niin vain runsaat 13000 voisi vastata myöntävästi.

2 Joukossamme on epäilemättä paljon sellaisia julistajia, jotka eivät ole tienneetkään mahdollisuudesta liittyä rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaamme. Koska kuitenkin viranomaiset ja muut katsovat Jehovan todistajien lukumääräksi sen, miten monta on väestörekisterissä merkitty kuuluvaksi meihin, olisi epäilemättä eduksi, että mahdollisimman monien kohdalla olisi väestörekisterissä tällainen merkintä. Se antaisi julkisuuteen todellisemman kuvan meidän lukumäärästämme. Jotkut tarkat kouluviranomaiset jopa ovat edellyttäneet lasten kuulumista rekisteröityyn yhdyskuntaamme, ennen kuin heille voidaan antaa vapautus uskonnonopetuksesta koulussa. Hallintoelin pitääkin kuulumista rekisteröityyn yhdyskuntaan suotavana. Liittyminen siihen on kuitenkin täysin vapaaehtoinen asia.

3 Niiden 18 vuotta täyttäneiden, jotka haluavat liittyä Jehovan todistajien rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan, tulee täyttää lomake, jonka nimi on: Vastaanottotodistus rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan liittymisestä. Näitä lomakkeita on seurakunnassa. Täytetty lomake tulisi antaa sihteerille, joka huolehtii sen lähettämisestä haaratoimistoon.

4 Alle 18-vuotiaat lapset merkitään yleensä äidin liittymislomakkeeseen, koska lain mukaan lapset seuraavat yleensä äitiään, jolleivät vanhemmat ole sopineet, että lapsi seuraa isäänsä. Avioerotapauksissa lapset seuraavat sitä vanhemmista, joka heitä kasvattaa. Niiden lasten, jotka ovat 15–17-vuotiaita, tulee kuitenkin täyttää Suostumus uskontokuntaan liittymiseen -lomake, ja tämä liitetään vanhemmista sen liittymislomakkeeseen, jossa lapset mainitaan. 15–17-vuotiaat voivat myös yksin liittyä, mutta silloin liittymislomakkeeseen täytyy liittää heidän vanhempiensa kirjallinen suostumus.

5 Se, kuuluuko joku Jehovan todistajien rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan, ei tavallisesti ilmene virkatodistuksissa tai muissa papereissa, ellei sitä erikseen pyydetä mainitsemaan. Jos olet epävarma siitä, miten asia kohdallasi on, voit soittaa omaan väestörekisteriisi ja tiedustella asiaa.

6 Vaikka väestörekisterillä ei ole suoranaisesti tekemistä kristillisen seurakunnan ja sen periaatteitten kanssa, emme kuitenkaan pidä suotavana, että siellä olisi Jehovan todistajiksi merkittynä henkilöitä, jotka eivät todellisuudessa ole meihin kuuluvia. Niinpä rekisteröityyn yhdyskuntaamme liittyvän tulisi olla joko kastettu tai kastamaton julistaja, lukuun ottamatta lapsia, jotka seuraavat vanhempiaan. Jos joku eroaa tai erotetaan tai jää vuosiksi pois toiminnastamme, eikä häntä enää pidetä Jehovan todistajana, hänen kohdaltaan tulisi poistaa merkintä kuulumisesta Jehovan todistajiin.

21.03.2009 veli M.A. sai lyhyehkön vastauksen lahkolta
selvityspyyntöönsä.

Veli M.A.
Espoo

Asia: Selvityspyyntösi

Lähetit uskonnollisella yhdyskunnallemme selvityspyynnön, jonka johdosta voimme sanoa seuraavaa:

Kerroit lopettaneesi Jehovan todistajien kokouksissa käymisen jo vuonna 1992. Kuitenkin internet-sivustollasi esität, että ”teknisesti katsottuna olen Jehovan todistaja. - - Tämän sivuston tekijä on siis Jehovan todistajiin edelleen kuuluva henkilö”. Sivustosi sisältö kuitenkin osoittaa, ettet enää ole Jehovan todistaja, pilkkaat Raamattua, etkä ajattele asioista meidän tavallamme. Jotkut täysin ulkopuoliset henkilöt alkoivat asittää tiedusteluja, miten joku voi kirjoittaa kaikkea sellaista mitä sivustollasi on ja esiintyä silti Jehovan todistajana. Tämä teki tarpeelliseksi tarkistaa asemasi seurakuntaamme nähden. Asuinosoitteesi perusteella tehtävä kuului Espoon Eteläiselle seurakunnalle, jonka vanhimmat ottivat sinuun yhteyttä selvittääkseen tilanteen kohdallasi. Asenteesi ja toimintasi johdosta he joutuivat toteamaan, että sinun katsotaan eronneen Jehovan todistajien kautta maailman toimivasta uskonnollisesta yhteisöstä.

Kaikille Jehovan todistajille on hyvin selvää, että eroamisella tarkoitetaan sitä, että seurakunnan kastettu jäsen luopuu harkitusti asemastaan kristittynä ja hylkää seurakunnan joko teoillaan tai ilmoittamalla, että hän ei enää halua, että hänet tunnetaan Jehovan todistajana. (1.Joh.2:19)

Totesimme, että väestörekisterissä nimesi on yhä Jehovan todistajien rekisteröidyn uskon-nollisen yhdyskunnan jäsenrekisterissä. Seurakunnasta eronneet tai erotetut poistetaan jäsenrekisteristämme, ja lähetämme tästä sinun osaltasi ilmoituksen maistraattiin heti kun saamme Espoon seurakunnasta virallisen tiedon asiasta. Tämä poisto on täysin lain mukainen toimenpide. Vaimosi ja lastesi osalta ei tietääksemme ole syytä ryhtyä nyt mihinkään toimenpiteisiin. Meillä ei ole mitään muita kuin lakimääräistä jäsenrekisteriä koskevat tiedot sinusta. Lähetämme niistä sinulle kopion ja täytämme näin tietosuojaa koskevan lain vaatimukset.

Liite: Ote jäsenrekisteristä

Veli M.A. teki haaratoimiston selvitykseen liittyvän lisäselvityspyynnön.

JEHOVAN TODISTAJIEN USKONNOLLINEN YHDYSKUNTA
Jukka Ropponen
Veikko Leinonen

VAATIMUS PUUTTEELLISEN JA VÄÄRIÄ TIETOJA SISÄLTÄNEEN SELVITYKSENNE TARKENTAMISEKSI

Toimittamassanne selvityksessä todetaan:
"Sivustosi sisältö kuitenkin osoittaa, ettet enää ole Jehovan todistaja, pilkkaat Raamattua, etkä ajattele asioista meidän tavallamme".
- Sivustoni ei pilkkaa sen enempää Jehovan todistajia kuin Raamattuakaan. Se tuo vain esille tietoja, jotka osoittavat niin Jehovan todistajien kuin Raamatunkin opetuksissa olevia virheellisyyksiä. Tämän kai pitäisi olla normaalielämässä jopa toivottuakin vai oletteko eri mieltä?

Mikä on Jehovan todistajien tapa ajatella asioita? Jehovan todistajien ajatukset, opit ja tavat ovat muuttuneet kymmeniä kertoja viimeisen sadan vuoden aikana - mikä on siis oikea tapa ajatella ja uskoa?

Toimittamassanne selvityksessä todetaan:
"Asuinosoitteesi perusteella tehtävä kuului Espoon Eteläiselle seurakunnalle, jonka vanhimmat ottivat sinuun yhteyttä selvittääkseen tilanteen kohdallasi".
- Asuinosoitteemme perusteella olemme aikaisemmin kuuluneet Helsingin Lauttasaaren seurakunnan alueeseen, jota seurakuntaa edustavat vanhimmatkin ovat aikaisemmin täällä käyneet. Miksi minun pitäisi tietää tilanteen muuttuneen, milloin se on muuttunut ja miten/milloin perheeni on kirjattu ko. Espoon Eteläiseen seurakuntaan kuuluvaksi?

Miksi nuo vanhimmat ottivat yhteyttä puhelimitse eivätkä tulemalla henkilökohtaiseen tapaamiseen luokseni?

Kirjeenne antaa ymmärtää, että kuulun Jehovan todistajien uskonnolliseen yhdyskuntaan (yt.0124563-2), joten haluan tietää, miksi kyseisen yhdyskunnan hallitus ei asiassa hoitanut sille lain mukaan kuuluvaa tehtäväänsä?

Toimittamassanne selvityksessä todetaan:
"Asenteesi ja toimintasi johdosta he joutuivat toteamaan, että sinun katsotaan eronneen Jehovan todistajien kautta maailman toimivasta uskonnollisesta yhteisöstä".
- Väärä lausunto. Tuo oikeuskomitea ilmoitti Raimo Lahtisen suulla, että he ovat tutkimassa erottamistani ja nyt saamiensa tietojen perusteella erottavat minut Jehovan todistajien yhdyskunnasta (huomautan tässä, että tapahtumat on taltioitu ja keskustelua samalla kuunteli yksi todistaja).

Esitin tuolle oikeuskomitealle useampaan otteeseen haluni tulla kuulluksi asiassa ja pyysin heitä keskustelemaan kanssani sivustoistani sekä niillä esiintyvien näkemysteni todenperäisyydestä. He kuitenkin epäsivät täysin minulta tämän laissa esitetyn oikeuteni - miksi ja millä perusteella?

Miksi nämä kolme vanhinta esittivät asiakseen kuulumisieni kyselyn eivätkä ilmoittaneet (ennekuin asiaa heiltä myöhemmin tiedustelin), että kyseessä on erottamistani harkitseva oikeuskomitea?

Miksi he ilmoittivat toimivansa Jehovan todistajien maailmanlaajuisen järjestön edustajina tässä asiassa, joka tarkoittaa näkemykseni mukaan Yhdysvalloissa toimivaa Jehovan todistajien ns. päätoimistoa?

Pitääkö heidän väitteensä paikkaansa, ja jos ei, niin ketä he edustivat (epäilen heidän syyllistyneen laittomaan uhkaamiseen, kiristämiseen sekä törkeään kotirauhan häiritsemiseen)?

Miksi minulle ei pyynnöstäni huolimatta esitetty valtuutusta, joka todistaa heidät toimintavaltaisiksi ja oikeutetuiksi keskustelemaan kanssani näistä minua koskevista henkilökohtaisista ja erittäin vakavista asioista?

Miksi he ilmoittivat, etteivät toimita eivätkä tule toimittamaankaan minulle minkäänlaista kirjallista dokumenttia valtuuksistaan ja keskusteluamme koskevasta pöytäkirjasta joka heidän tulee tehdä?

Miksi selvityksessänne vihjaatte minun eronneen Jehovan todistajista, vaikka en ole sitä tehnyt ja lisäksi kieltäydyin tekemästä sitä oikeusomitean toistuvista ehdotuksista huolimatta?

Toimittamassanne selvityksessä todetaan:
"Seurakunnasta eronneet tai poistetut poistetaan jäsenrekisteristämme, ja lähetämme tästä sinun osaltasi ilmoituksen maistraattiin heti kun saamme Espoon seurakunnasta virallisen tiedon asiasta".
- Jehovan todistajat ja kyseinen oikeuskomitea on jo tähän asti toiminut lainvastaisesti. Nyt ilmoitatte jo etukäteen jatkavanne lainvastaista toimintaanne - miksi?

Jos ette vieläkään tiedä, mitä laki sanoo uskonnollisesta yhdyskunnasta tai yhdistyksestä erottamisesta, niin lainaan tähän pari aika olennaista kohtaa tutkittavaksenne.
Yhdistyslaki 26.5.1989/503
14 §
Yhdistyksestä erottaminen
Yhdistys voi erottaa jäsenen säännöissä mainitulla erottamisperusteella.
15 §
Erottamismenettely
Jäsenen erottamisesta päättää yhdistys kokouksessaan, jollei säännöissä ole toisin määrätty. Päätöksessä on mainittava erottamisen syy. Jäsen ei ole yhdistyksen kokouksessa esteellinen äänestämään itseään koskevasta erottamisasiasta.
Ennen päätöksen tekemistä asianomaiselle jäsenelle on varattava tilaisuus selityksen antamiseen asiassa paitsi milloin erottamisen syynä on jäsenmaksun maksamatta jättäminen.

Toimittamassanne selvityksessä todetaan:
"Vaimosi ja lastesi osalta ei tietääksemme ole syytä ryhtyä nyt mihinkään toimenpiteisiin".
Toteatte myös selvityksessänne aiemmin näin: 'eroamisella tarkoitetaan sitä, että... hylkää seurakunnan'. Miksi tämä hylkäämisasia jo unohtui heidän kohdaltaan vai eikö 17 vuoden poissaolo tunnu teistä vielä hylkäämiseltä? Vai liittyykö tämä periaatteellisesti jäsenmäärän mukaan nykyään tarjottavaan uskonnollisten yhdyskuntien valtionapuun, jonka jatkuvassa rahantarpeessa oleva Jehovan todistajien uskonnollinen yhdyskunta yllättäen hylkäsi viime syksynä (vai onko siinä kyseessä vain talousasioiden selonteko velvollisuus)?

Miksi Jehovan todistajat toimivat jatkuvasti näin sekavasti eivätkä noudata edes tässä eroamisasiassakaan omia ohjeitaan (ks. alla oleva lainaus)?

Valtakunnanpalvelus 3/91:

6 Vaikka väestörekisterillä ei ole suoranaisesti tekemistä kristillisen seurakunnan ja sen periaatteitten kanssa, emme kuitenkaan pidä suotavana, että siellä olisi Jehovan todistajiksi merkittynä henkilöitä, jotka eivät todellisuudessa ole meihin kuuluvia. Niinpä rekisteröityyn yhdyskuntaamme liittyvän tulisi olla joko kastettu tai kastamaton julistaja, lukuun ottamatta lapsia, jotka seuraavat vanhempiaan. Jos joku eroaa tai erotetaan tai jää vuosiksi pois toiminnastamme, eikä häntä enää pidetä Jehovan todistajana, hänen kohdaltaan tulisi poistaa merkintä kuulumisesta Jehovan todistajiin.

Teen lapsiani koskien lisäksi ilmiannon - he elävät Jehovan todistajille sopimatonta elämää.

Lisäksi toimititte pyynnöstäni kopion jäsenrekisteristä. Tuossa otteessa todetaan, että olen liittynyt Jehovan todistajien uskonnolliseen yhdyskuntaan 1.1.1971.
Tuo tieto on käsitykseni mukaan virheellinen, sillä en ole liittynyt tuolloin sen enempää Jehovan todistajiin kuin mihinkään muuhunkaan yhdyskuntaan tai yhdistykseen. Myöskään vanhempani eivät ole minua liittäneet tuolloin mihinkään. Tieto on siten väärä!

Miksi rekisterinpitäjänä ilmoitatte vääriä tietoja? Siksikö, että kyseisenä päivänä tuli voimaan väestökirjalaki? Kyseitä lakia ei enää ole vaan sen tilalle on tullut edelleen voimassa oleva Väestötietolaki 11.6.1993/507.

Miksi rekisterissänne on virheellisiä tietoja? Miksi tiedossanne ei ole oikeaa uskonnolliseen yhdyskuntaanne liittymisen päivääni?

Vaadin tiedot kaikkiin kysymyksiini, koska asiassani on toimittu vakavasti oikeuksiani loukaten ja lakia rikkoen.

Vastaukset tulee toimittaa 27.03.2009 mennessä joko tähän sähköpostiosoitteeseen tai kirjallisessa muodossa:

Veli M.A.
Espoo

Veli M.A. jatkaa mielenkiintoisen asian käsittelyä ja kertoo näin:

Tuossa kohdassa, jossa kysyn miksi erottajana ei ole Jt uskonnollinen yhdyskunta ja viittaan yhdyskuntajärjestykseen erottamisen perusteena on pienoinen kompa.
Jehovan todistajien yhdyskuntajärjestys antaa seurakuntien johtokunnalle erottamisvaltuuden, mutta minähän en sitä tiedä, koska yhdyskuntajärjestystä ei minulle (sen enempää kuin kenellekkään muullekkaan) ole milloinkaan annettu.
Tuosta asiasta ei kukaan rivi-JT ole lainkaan juridisesti katsoen tietoinen.

Tämä muodollinen puoli alkaa tämän kyselykieroksen jälkeen olemaan varmaankin pulkassa ja sitten siirrymme viralliseen osuuteen.

Kunhan lahko antaa vielä viimeisen vastineensa (jos antaa) katson, miltä osin voin tehdä asiasta kantelun tietosuojavaltuutetulle (mikä on vähämerkityksetön juttu kokonaisuudessaan) ja miltä osin tulen tekemään asiasta kantelun ja tutkintapyynnön opetusministeriöön, joka valvoo uskonnollisten yhdyskuntien toimintaa ja tarvittaessa nostaa kanteen niitä vastaan.

Opetusministeriön kanteluun ja tutkintapyyntöön tulee mukaan selvitys lahkon toimintatavoista. Kyse ei siis ole vain minusta vaan periaatteellisesta kannanotosta siihen, miten uskontojen sallitaan rikkoa lakia, pohjoismaisia ihmisoikeusperiaatteita sekä tasa-arvoa. Ehdotan nollatoleranssia koska kasvava islamilaisuus, jonka toimintatapoja Jt:t paljolti vastaavat, tulee asettamaan asiassa jatkossa omat haasteensa. Tämä minun keissini tarjoaa vain mahdollisuuden tehdä asiassa kaikkia uskontoja koskevat tarkemmat peruslinjaukset tulevaisuuttakin varten.

Olen nimenomaa tekemässä kantelun ja tutkintapyynnön. Nyt heillä on konkreetinen syy ja peruste tutkia asiaa. Ilman sitä eivät siihen lähde.

Vielä yksi kiinnostava yksityiskohta. Veli M.A. kertoo, että "Sain Suomen haaratoimiston vastineen manuaalina eli postitse, ja mikä hauskinta, siinä ei ole ketään henkilöä allekirjoittajana vaan pelkästään Jehovan todistajien uskonnollinen yhdyskunta. Lisäselvityspyyntö meni sähköpostilla sekä kirjeenä".

26.03.2009 Espoon Eteläisessä seurakunnassa oli ilmoitettu, että "veli M.A. ei ole enää Jehovan todistaja".

Veli M.A. kommentoi tuota ilmoitusta näin:

Outoahan tässä tilanteessa on se, etten edes kuulu ko. seurakuntaan tai ilmeisesti edes asu sen alueella - ellei aluejakoja ole parin viime vuoden sisällä muutettu.
Saman tekevää - tämä on uusi naula lahkon arkkuun. Ensi viikolla pistän homman eteenpäin.

27.03.2009 veli M.A. kertoi näin:

Nämä asiat ovat hieman monisyisempiä kuin miten yleisesti ottaen luullaan. En minä ole tekemässä henkilökohtaista kannetta lahkoa vastaan vaan vien asiaa eteenpäin sitä kautta kuin se virallisesti kuuluu tehdä ja joka voi aiheuttaa kaikkein suurinta vahinkoa lahkolle.

Uskonnonvapauslaki 6.6.2003/453
25 §

Yhdyskunnan lakkauttaminen ja varoitus

Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan kotipaikan alioikeus voi opetusministeriön, virallisen syyttäjän tai yhdyskunnan jäsenen kanteesta julistaa yhdyskunnan lakkautetuksi, jos yhdyskunta toimii olennaisesti vastoin lakia tai yhdyskuntajärjestyksessä määrättyä tarkoitustaan. Jos yleinen etu ei vaadi yhdyskunnan lakkauttamista, voidaan yhdyskunnalle lakkauttamisen sijasta antaa varoitus.

Uskonnollisten yhdyskuntien toimintaa ja sen laimukaisuutta valvoo opetusministeriö.

"Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan tulee toteuttaa tarkoituksiaan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen. Tarkoitus ei ole taloudellisen voiton tavoittelu tai muuten pääasiassa taloudellisen toiminnan järjestäminen."

Lahko on asiassani jo moneen kertaan pyyhkinyt lailla persustaan. Se ei noudata edes omaa yhdyskuntajärjestystään.

"Seurakunnan johtokunnan antamasta erottamispäätöksestä on erotetulla oikeus kuitenkin vedota yhdyskunnan hallitukseen 30 päivän kuluessa erottamispäivästä lukien. Yhdyskunnan hallituksen erottamisesta antama päätös on lopullinen."

Omien sääntöjen mukaan erotetuksi julkistamista ei saisi tehdä ennen ko. valitusajan umpeutumista. Vasta sen jälkeen tuo erottamispäätös on lopullinen. Lahkokaan ei uhkauksensa mukaisesti saisi nyt tehdä asiasta ilmoitusta väestörekisteriin vaan sen tulisi odottaa mahdollista valitustani.

28.03.2009 veli M.A. ilmoitti yhdestä huolesta. Itse kantelusta tulee liian pitkä. Se johtuu asian monisyisyydestä ja siihen liitettävistä todisteista. Sen sivuun työntäminen on houkuttelevampaa viranomaiselle. He kun tunnetusti haluaisivat hoitaa vain lyhyesti esitettyjä asioita, joihin voi vastata mieluiten yhdellä mutta korkeintaan kolmella sanalla.

Veli M.A. on kuitenkin sitä mieltä, että hyvin perusteltu ja riittävästi dokumentoitu kantelu on sittenkin parempi.

Veli M.A. kertoo lisää:

Kun kyseessä ei lisäksi ole vain uskonnollisen yhdyskunnan oikeus erottaa jäseniään tai siihen liittyvät tulkinnanvaraiset menettelytavat (kuten lahko tässä vaiheessa varmaankin olettaa), vaan laajempi ja hyvinkin vakavia seuraamuksia aiheuttava perustavaa laatua oleva toiminta (tulen vetämään mukaan esimerkkinä veljeni itsemurhan), joka on lain sekä perus- ja ihmisoikeuksien vastaista, joutuu viranomainen käsittääkseni suhtautumaan siihen vakavasti. 'Syyte' koskee niiden toimintatapojen rikkomista, mitä uskonnonvapauslaissa edellytetään uskontojen noudattavan. Tämä minun oma tapaukseni toimii vain esimerkkinä ja siltana kokonaisongelmaan. Välineenä jonka perusteella asioihin voidaan nyt puuttua.

31.03.2009 veli M.A. lähetti Beteliin taas kirjelmän.

JEHOVAN TODISTAJIEN USKONNOLLINEN YHDYSKUNTA
Jukka Ropponen
Veikko Leinonen

EROTTAMISILMOITUS 26.03.2009

Jehovan todistajien Espoon eteläinen seurakunta ilmoitti torstaina 26.03.2009 kokouksensa päätteeksi, etten ole enää Jehovan todistaja. Erottamiseni on siten käytännössä täytäntöön pantu tuolla julkisella ilmoituksella.

Olette näin toteuttaneet uhkauksenne, joka koski sivustoni sulkemista ja jonka avulla olette perusteetta pyrkineet rajaamaan ilmaisun- ja sananvapauttani, joka on Suomen laissa yksi keskeisimpiä kohtia.

Olette jättäneet kuulematta minua asiassa eikä minulle ole varattu mahdollisuutta valittaa tuomiosta ennen sen täytäntöön panoa.

Olette lisäksi jättäneet vastaamatta selvityspyynnöissä pyytämiini epäselvyyksiin ja Jehovan todistajien nimissä suoritettuihin lain vastaisiin toimiin.

Vaadin viimeisen kerran Jehovan todistajien uskonnollista yhdyskuntaa antamaan selvityksen asiassa. Selvitys on toimitettava välittömästi, viimeistään 02.04.2009 jonka jälkeen asia siirtyy viranomaisille.

Veli M.A.
Espoo

Veli M.A. kertoi samalla, että enää hän ei "haarakonttorin poikia kiusaa" ellei jotain erityistä syytä ilmene.

Veli M.A. jatkaa:

Tuskin vastaavat tuohonkaan vaan odottavat nyt naama valkoisena mitä jatkossa seuraa. Ja syytä onkin sillä nythän tämä vasta alkaa. Muodollisuudet on ohi.

Jos haluat rikastua, perusta yritys. Mutta jos haluat miljonääriksi, perusta uskonto.
(L.Ron Hubbard, Skientologian perustaja, USA).

17.04.2009 veli M.A. sai maistraatista postia. Veli M.A. toteaa:

Kirjeessä oli maistraatin vahvistus uskonnollisesta yhdyskunnasta EROAMISESTA, joka on kuulemma kohdallani tapahtunut 30.03.2009.

Maistraatin ilmoituksessa oli virhe. Veli M.A. ei ollut itse ERONNUT vaan hänet oli EROTETTU. Jehovan todistajien haaratoimisto oli siis tahallaan antanut maistraattiin väärää tietoa.

Veli M.A. kertoo, miten hän reagoi tähän väärään tietoon:

Soitin tänään saman tein Espoon maistraattiin, ja minut ohjattiin osaston vastaavan juttusille. Tiedustelin saamani kirjeen perusteita ja sanoin, etten ole tehnyt minkäänlaista ilmoitusta eroamisesta. Ko. henkilö hämmentyi totaalisesti ja änkytti ensin, että varmaan Jahovan todistajilla on oikeus erottaa jäsenensä ja kehotti ottamaan yhteyttä lahkoon asian tarkistamiseksi. Sanoin etteivät ole asiasta minulle selvitystä antaneet ja ovat olleet tähän asti erottamassa minua, mutta tämä eroaminen on kokonaan eri asia kuin erottaminen.

Kerroin, että olen tekemässä Jehovan todistajien erottamismenettelyyn liittyvistä lainvastaisista toimintatavoista tutkintapyyntöä opetusministeriöön ja kysyin, tuleeko minun tehdä tutkintapyyntö tästä asiasta myös rekisterin pitäjälle. Viittasin noihin rikoslain pykäliin ja sanoin, että en ole tehnyt eroilmoitusta joka lienee eroamisen edellytys. Hän tarkasti vielä heidän omat tietonsa asiassa (jota ei olisi saanut puhelimitse tehdä) ja totesi, että lahko on todellakin vain ilmoittanut minun eronneen siitä. Hän oli itsekin hieman äimän käkenä tilanteesta ja sanoi, että minun kannattaa ottaa asia esille opetusministeriöön tahtävässä tutkintapyynnössä, sillä he eivät rekisterin pitäjänä voi asiaan sen enempää reagoida eikä heitä voi pyytää tutkituttamaan asiaa.

Eli tutkittavaksi tulee nyt lisää lain rikkomuksia.

27.05.2009 veli M.A. kertoi väliaikatiedon:

Tekemääni kantelua ei käsittele opetusministeriö vaan sitä tutkii tällä hetkellä oikeuskanslerinvirasto ja oikeuministeriön lainsäädäntöneuvos. Tuleepa siitä mitään tai ei, niin ainakin Jehovan todistajien toimintaa tutkitaan nyt ilmeisesti korkeimmalla tasolla mikä valtakunnassa on mahdollista.

Valitettavasti veli M.A. kuoli äkillisesti sairaskohtaukseen kesken tämän asian selvittämistä, joten lopputulos jää arvailujen varaan.



Huomautus! Jos joku henkilö tietää enemmän tämän asian etenemisestä oikeuskanslerinvirastossa tai oikeusminiteriössä, pyydän lähettämään sähköpostissa tietoa minulle osoitteeseen: jp@johanneksenpoika.fi
 



Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle
 
 



Kotisivuohjelma: KompoZer / Linux Ubuntu  *  Kuvankäsittely: GIMP / Linux Ubuntu  *  Äänenkäsittely: Audacity / Linux Ubuntu