Johanneksen pojan  kotisivut
Tietoa Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Gramofonit




Tutustu myös näihin sivuihin:

Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

1975, ennustelu

Verikysymys




Miten Jehovan todistajat käyttivät gramofoneja saarnaamistyössä?

1930- ja 1940-luvuilla joillakin Jehovan todistajilla oli saarnaamistyössä mukana gramofoneja. Näillä he soittivat sekä ovelta ovelle -työssä että "katutyössä" äänilevyjä, joissa oli mm. Rutherfordin puheita.

Tekivätkö Jehovan todistajat tätä "gramofonityötä" asiallisesti ja ottaen huomioon ihmisten tunteet? Vai häiriköivätkö Jehovan todistajat gramofoneillaan? Tälle nettisivulle on lainattu muutamia otteita Jehovan todistajien vuosikirjoista, missä kerrotaan eri maiden JT-historiaa. Jokainen voi päätellä itse toiminnan järkevyyden.

Ensiksi esimerkki Suomesta. Mitä ajattelet, olisiko tämän kaltainen toiminta hyväksyttävää nykyisin?



(Vuosikirja 1990 s. 163-165 Suomi)

”Kivet huutavat”

Loppupuolella 1930-lukua veli Harteva puhui Rutherfordin saarnoista suomennettuja puheita äänilevyille. Niitä alettiin käyttää palveluksessa, kun oli keksitty kannettava gramofoni. Näitä matkagramofoneja piti käyttää uusintakäynneillä ja talosta-taloon-palveluksessa. Haaratoimistossa gramofonin koneistot asennettiin veljien valmistamiin koteloihin. ”Kivet huutavat” oli iskulauseena, kun todistajat lähtivät kentälle raahaten ”puhekoneita” mukanaan.

Käyttöön saatiin myös suuritehoisia äänilaitteita, jotka olivat niin tehokkaita, että niitä nimitettiin ”äänilaitetykistöksi”. Leo Kallio kertoo: ”Olin vaimoni ja pienen poikani kanssa lähdössä rentoutumaan järven rannalle. Sinä päivänä posti toi kortin, jossa muistutettiin sopimuksesta esittää isolla äänilaitteella luentoja rannalla, jonne odotettiin saapuvan yli 200 ihmistä katselemaan pakanallisuuteen perustuvaa juhannuskokkoa. Päätöksenteko ei ollut helppoa, kun liha soti vastaan kovasti. Esitin asian Jehovalle rukoillen, että jos niin mahdoton yritys toteutuu, että saan äänilaitteet mahtumaan täyteen sullottuun linja-autoon, niin se olisi osoitus siitä, että ponnistelujani siunattaisiin. Yritys onnistui, joskin jotkut matkustajat vähän valittivat.

”Teitten risteyksessä oli iso lautakasa, joten saimme piilotettua äänilaitteet sen suojiin. Kansaa alkoi saapua. Läheisyydessä oli tanssitilaisuus, ja kun kokko sytytettiin, kaikki keskeyttivät tanssin ja tulivat rantaan. Hetkellä jolloin kaikki tuijottivat valkeaan, panin musiikkilevyn soimaan. Tapaus oli niin yllättävä, että kokkovalkea unohdettiin ja kaikki tuijottivat lautakasaa, josta ääni kuului. Viereeni asettui seisomaan tanssitilaisuudesta saapunut poliisi. Selitin hänelle mikä oli aikomukseni. Hän nyökkäsi, ja sitten seurasi levyluento toisensa jälkeen. Niissä oli erikoisen suoria iskuja väärää uskontoa vastaan, ja se aiheutti valtavan hälinän kuulijajoukossa.

”Kun nimi Jehova kajahti kuuluviin, ympärilleni kerääntyi joukko nuoria miehiä, jotka mutisivat: ’Heitetään äänilaitteet järveen.’ Poliisi katsoi moittivasti. Sillä välin joku oli hälyttänyt nimismiehen paikalle. Muutin äkkiä musiikkilevyn soimaan. Nimismies ihmetteli, kuka oli vaivannut hänet tänne kesken juhannusjuhlien, ja nähtyään lempeästi hymyilevän poliisimiehen hän poistui vihaisena paikalta. Poliisin myötävaikutuksella onnistuimme saamaan äänilaitteet ehjinä linja-autoon.”

Gramofonityön huippuaikoina vuonna 1938 oli käytössä 309 gramofonia, ja raporttien mukaan esitettiin 72626 luentoa 151879 kuulijalle. ”Kivet” olivat totisesti huutaneet!



Seuraava lainaus on USA:sta.

(Vuosikirja 1980 s. 159 Yhdysvallat)

Kuvittelehan olevasi kenttäpalveluksessa Valtakunnan julistajana noin kolmekymmentä vuotta sitten. ”Kun joku talonväestä avasi oven, me sanoimme: ’Minulla on sanoma teille.’ Neula painui alas ja veli Rutherfordin ääni alkoi jylistä”, muistelee L. E. Reusch. ”Kun sanoma oli esitetty”, kertoo Angelo C. Manera nuorempi, ”puhuja mainitsi tarjouskirjamme ja sen hinnan. Sen jälkeen me tarjosimme kirjaa ja jätimme sen, jos kiinnostusta ilmeni.” ”Emme olleet koskaan epäkohteliaita”, sanoo George L. McKee, ”mutta olimme varmoja siitä, että kaikki tarvitsivat Valtakunnan hyvää uutista.”

Gramofonityötä ei suoritettu ilman vastustusta. Ernest Jansma kertoo meille: ”Muutamille tapahtui sellaistakin, että heidän gramofoninsa kirjaimellisesti ja vihamielisesti murskattiin heidän silmiensä edessä. Toisten gramofonit heitettiin säälimättä eteisestä ulos. Keskilännessä eräs veli seisoi vieressä ja katseli, miten muuan vihainen maanviljelijä ampui haulikolla hänen gramofoninsa seulaksi ja kuuli haulien viheltävän autonsa ohi vielä poistuessaan paikalta. Vihamielisiä ja uskonkiihkoilijoita oli tuohon aikaan paljon.” Amelia ja Elizabeth Losch kertovat, miten kerran erään kodin kuistilla soitettiin sinne kokoontuneille ihmisille levyä ”Viholliset”. Kun puhe päättyi, eräs nainen otti levyn gramofonista, rikkoi sen ja sanoi: ”Te ette voi puhua tuollaista minun paavistani!”

Vastustuksesta huolimatta gramofonityötä tehtiin. 1940-luvulla tämän laitteen käyttö kenttäpalveluksessa vähitellen väheni. Vuoden 1944 jälkeen tämä vuosikymmenen kestänyt saarnaamisrynnistys gramofoneilla alkoi väistyä ovilla tapahtuvan suullisen todistamisen tieltä.



Seuraava gramofonikertomus tulee Leewardsaarilta.  

(Vuosikirja 1982 s. 190-191 Leewardsaaret)

TOISENLAINEN REAKTIO

Meidän on kuitenkin myönnettävä, että kaikki veljet eivät aina olleet tahdikkaita käyttäessään äänilaitteita. Katsokaamme esimerkiksi, mitä tapahtui Roseaussa Dominicassa kesäkuussa 1936 ’Pyhän Ruumiin’ juhlan vieton aikaan.

Kaduilla liikkui kulkue, ja eräät veljet ajattelivat, että nyt olisi sopiva tilaisuus todistuksen antamiseen. He asettivat gramofonin erään toisessa kerroksessa olevan kodin parvekkeelle ja alkoivat soittaa levyä, joka käsitteli aihetta ”Pyhä Vuosi”. Tuo levy todella raivostutti ihmisjoukon! Eräs nainen lähti kulkueesta, juoksi portaat ylös, repi kovaäänisen irti ja heitti sen maahan.

Sitten suuri ihmisjoukko hyökkäsi kohti rautaportteja, jotka olivat rakennuksen edessä. Muutamat veljet onnistuivat työntämään portteja vasten suuria puisia kuljetuslaatikoita pidättelemään väliaikaisesti väkijoukkoa. Sillä aikaa todistajat pakenivat takapihalle, mutta he eivät onnistuneet pakenemaan roskajoukkoa. Eräs veli muistaa: ”Me taistelimme heitä vastaan, ja siitä syntyi tietysti melkoinen mylläkkä.”

Vaikka piispa kehotti poliisia pidättämään veljet, viranomaiset sanoivat, etteivät he voineet tehdä sitä, koska todistajat olivat omalla tontillaan. Tämän valitettavan tapauksen johdosta todistustyömme sai osakseen paljon vastustusta jonkin aikaa jälkeenpäin. Itse asiassa veljiä jopa kivitettiin heidän ollessaan matkalla kokouksiin.



Myös Ranskassa raahattiin gramofoneja mukana kenttäpalveluksessa.

(Vuosikirja 1983 s. 74 Ranska)

Radion käyttömme Ranskassa lakkautettiin vuonna 1937, kun papisto onnistui pelottelemalla saamaan radioasemien omistajat kieltäytymään lähettämästä sanomaamme, ellei sitä ensin alistettaisi eräänlaiseen sensuuriin. Niinpä äänilevyjen käyttömme lisääntyi veljien alkaessa käyttää gramofonia talosta-taloon-työssä. Myös ääniautoja alettiin käyttää laajalti. Veli Samuel Nongaillard kertoo:
”Saapuessamme johonkin kylään tai kaupunkiin me kiinnitimme ensin väestön huomion soittamalla musiikkia äänilevyltä, tavallisesti jonkin marssin, ja sen jälkeen soitimme sellaisia levyjä kuin ’Missä ovat kuolleet?’, minkä jälkeen ilmoitimme yleisölle, että Jehovan todistajat kävisivät heidän kodeissaan.”
Veli Jules Anache Sin-le-Noblen seurakunnasta kertoo seuraavan hauskan kokemuksen:
”Me saimme aikaan erikoisen äänivaikutelman eräässä Sommen departementissa sijaitsevassa kylässä, Picardiessa. Me pysäytimme kovaäänisillä varustetun automme erään mäen harjalle paikkaan, joka oli piilossa puurykelmän keskellä, mutta josta oli näköala kylään. Sitten laitoimme äänen täysille. Asukkaat kuulivat ensin musiikin ja sen jälkeen luennon ja ihmettelivät, olisivatko he kuulleet sanoman taivaasta! Me levitimme koko joukon kirjallisuutta tuossa kylässä.”



Viimeinen esimerkki on Belgiasta.

(Vuosikirja 1985 s. 90-91 Belgia)

GRAMOFONIT KOLMIPYÖRÄISILLÄ ALUSTOILLA

Veljet rakensivat kaksi kannettavaa gramofonia. Liègessä toinen niistä, veljien Smetsin ja Poelmansin säästöillään ostama laite, asennettiin kolmipyöräiselle alustalle, joka kaikkine varusteineen ja akkuineen painoi 55 kiloa. He kiertelivät toreilla tai seisoivat kirkkojen edessä. Puhe kuului levyltä satojen metrien päähän. Koska kolmipyöräinen oli niin painava, kaksi veljeä kerrallaan veti sitä, ja toisinaan he panivat pari lastaan sen kyytiin. He pitivät laitetta aina silmällä, koska muutamat nuoret katolilaiset, jotka olivat kerran Viséssä kerääntyneet sen ympärille, olivat yrittäneet kaataa sen kumoon. Vuoden 1935 aikana veljet käyttivät tähän työhön 27 kymmentuntista päivää, ja kaikki osallistuivat siihen. He levittivät 369 kirjasta, 79 Kultaisen Ajan numeroa, 7 kirjaa ja yhden Raamatun 3595 kuulijalleen.



Onneksi nykyisin ei kenenkään tarvitse kuunnella pakosti gramofoneista kajahtavia tuomiosanomia.



Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle
 
 



Kotisivuohjelma: KompoZer / Linux Ubuntu  *  Kuvankäsittely: GIMP / Linux Ubuntu  *  Äänenkäsittely: Audacity / Linux Ubuntu