Johanneksen pojan  kotisivut
Tietoa Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


JT-lapset ja -nuoret





Tutustu myös näihin sivuihin:

Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

1975, ennustelu

Verikysymys



Jehovan todistaja -perheiden lapsia pelotellaan demoneilla

JT-perheiden lapset altistuvat pelottaville asioille, joista voi seurata painajaisia

Jehovan todistajien lastenkin odotetaan kieltäytyvän verensiirroista

Hallintoelin painostaa lapsia jo pieninä saarnaamaan ja käymään kasteella

Vartiotorniseura julkaisi videon lasten "kenttäpalveluksesta"

Vartiotorniseura käyttää lapsityövoimaa saarnaamistyössä




Jehovan todistaja -perheissä kasvaneiden lasten ja nuorten kokemuksia

Carrie81:n tarina

Synnyin todistajaperheeseen, ja siitä se lapsuuden maanpäällinen helvetti sitten alkoi. Pakkokokouksia, pakkokenttäilyä, pakkotutkistelua.. kaikkea oli tehtävä vaikka kuinka olis laittanu vastaan.. Tutkistelun aloitin vasten tahtoani 7-vuotiaana. Olin ujo ja arka lapsi muutenkin, joten jännitin tutkistelutilanteita aivan vatsa kuralla. Asiaa ei helpottanut se, että ne joiden kanssa tutkin, olivat äärimmäisen tiukkapipoisia ja vaativia. Jos en ollut kunnolla heidän mielestään valmistautunut tutkimiseen, sain kuulla miten huono ihminen olen ja en tule edistymään tätä rataa hengellisesti ja en säästy elossa Harmagedonista. Kaikkeni kuitenkin tein, valmistauduin tutkisteluihin niin hyvin kuin pystyin, mutta mikään ei riittänyt. En riittänyt siis Jehovalle semmosena kun olin, vaikka olin ihan pieni lapsi vielä. Nämä jotka kävivät tutkimassa kanssani, olivat pahimpia painostajia, omat vanhempanikaan eivät niin paljon painostaneet ja uhkailleet, lukuunottamatta kokouksissa käyntejä. Sinne joko mentiin tai itkettiin ja mentiin... minulla ei ollut siellä yhtään kaveria, olin täysin ulkopuolinen ja vielä erään tytön silmätikkuna. Olin aina hänen kiusanteon kohteenaan, milloin sylki päälle ja milloin haukkui pystyyn. Kukaan ei puuttunut asiaan. Kuitenkin minulta vaadittiin että pitäisi ystävystyä todistajalapsien kanssa, ei "maailmallisten" kanssa. Ainoat ystäväni olivat maailmallisia mitä ei katsottu hyvällä. Olisin halunnutkin ystäviä seurakunnasta jotta sinne olisi ollut edes vähän kivempi mennä, mutta koskaan en päässyt niihin piireihin sisälle.

Kun olin sitten jonkun vuoden jo tutkinut, minulta alettiin odottamaan enemmän. Painostajat (siis nämä jotka tutkivat kanssani) yrittivät pakottaa minut lavalle (seurakunnan kokouksessa) puhekaveriksi. Minun oli kuulemma edistyttävä koska Harmagedon oli ihan ovella. Olin aivan paniikissa ja sanoin että eihän mun ole pakko... olin niin ujo ja arka muutenkin; koulussakin esiintymiset olivat yhtä helvettiä jotka saivat aikaan paniikin ja ahdistuksen. Vetosin siihen että en pysty esiintymään ihmisten edessä. Noh, vastaus oli tuomitseva... minua vertailtiin seurakunnan muihin "reippaisiin" lapsiin ja että en tule koskaan edistymään totuudessa jos junnaan paikoillani. En kuitenkaan mennyt puhekaveriksi ja aloin ihan toden teolla pelkäämään että että tulen kuolemaan Harmagedonissa. Enhän ollut tarpeeksi hyvä ja edistynyt Jehovan silmissä... lisäksi se että vihasin kokouksissa käymistä, tutkistelua ja kaikkea mikä liittyi todistajuuteen, sai aikaan minulle kamalia syyllisyydentuntoja. Enhän voinut ajatuksilleni mitään. Ajattelin että minussa on todellakin jotain vikaa kun en pitänyt "Totuudesta", olihan se kuitenkin Totuus. Silloin vielä uskoin niin. Joka öiset painajaiset demoneista ja maailmanlopusta saivat minut aivan äärettömän ahdistuneeksi. Tarkkailin joka ilta taivaanrantaa, ja jos sielä jotain eriskummallista lapsen silmiin näkyi (oudon värinen taivas yms.) niin paniikki iski että nytkö se tulee... kaikki ne hirveät kuvat mitä oli kirjoissa ihmisten tuhoutumisesta syöpyi mieleen, ne oli äärimmäisen ahdistavia ja pelottavia. Pienelle lapselle aivan liikaa...

Kärsin todistajuudesta myös koulussa ala-asteella. Minulla oli kavereita ja oppilaiden taholta minua ei juurikaan kiusattu, muutamia "jee jee jehova" -huutoja lukuunottamatta. Sen sijaan olin meidän luokanopettajan silmätikkuna kaksi vuotta viidennellä ja kuudennella luokalla. Hänellä oli tapana nöyryyttää minua muiden edessä monin eri tavoin. Esimerkiksi musiikin tunneilla piti laulaa pääasiassa uskonnollisia kappaleita joihin en voinut tietenkään osallistua. Opettaja pimputti pianoa jeesuspiisien tahtiin ja katto mua rilliensä alta pistävästi kun en laulanut, ja huusi sitten vihaisena LAULA!! Sanoin vain itku kurkussa että en voi... ja hän tiesi etten voi. Hän vain vihasi todistajia niin paljon että purki vihansa viattomaan lapseen joka ei ole voinut uskontoaan valita. Uskontotunneilla se lukitsi mut pimeään tunkkaseen varastoon lukemaan jotain kirjaa. Tunsin olevani elukkaakin alempi... se mies oli ja ON (elää vieläkin) hirviö, enkä voi koskaan antaa anteeksi sen äijän aiheuttamia traumoja mitä se aiheutti kahden vuoden ajan...

Koulusta kun tulin kotiin useimmiten itkien, niin sielä sitten odottikin painostajat (tutkistelijat) aina tiistaisin. Ahdistus vain kasvoi... kärsin todistajuudesta ihan tarpeeksi jo koulussa. Sitten en saanut olla kotonakaan rauhassa, en ollut sielläkään hyvä ihminen enkä kelvannut Jehovalle. Tuntui että en kelpaa kenellekään. Minulle annettiin ankaria läksyjä painostajien toimesta, milloin piti osata ulkoa joku rämpsy raamatusta ja milloin järjestyksessä raamatunpaikat ensimmäisestä Mooseksenkirjasta Ilmestyskirjaan asti. Kaikki piti osata ulkoa seuraavaan kertaan mennessä tai muuten olisin huono ihminen. Jos en aina ollut salilla (joskus jäin kotia kun äiti antoi periksi kun itkin ja huusin niin kamalasti) niin seuraavalla kerralla minulle ilkeiltiin: "oliko sulla taas tiistai/torstaitauti?"

Muistaakseni tuossa kahdentoista ikävuoden paikkeilla aloin tosissani kapinoida ja karkasin kotoa aina kun tutkistelijat tuli. Äiti alkoi ihmettelemään ja epäilemään että jossain nyt mättää. Kerroin äitille ja äiti onneksi uskoi, mutta ei saanut sanotuksi tutkistelijoille mitään. Liian nöyrä ja liian kiltti ihminen kun on... Kerran en kerinnyt karkaaman kun painostajat tuli, joten änkesin itteni saunan lauteitten alle nurkkaan erittäin pieneen tilaan piiloon. Olin siellä ahtaasa nurkassa sen takia että jos joku älyäisikin kurkata lauteitten alle niin ei minua sieltä näkisi Siellä sitten odoteltiin kolmatta tuntia, tutkistelijat nimittäin jäivät kylään  Aikansa ne kävi joka viikko kurkkimassa josko olisin paikalla, mutta antoivat sitten periksi lopulta kun meitsi oli aina häipänny...

En enää lähtenyt kokouksiinkaan vaan karkasin myös kokousiltoina. Sunnuntaiaamuisin toivoin mielessäni että isä ja äiti nukkuis pommiin ettei tarttis lähtiä... on muutaman kerran tullu piilotettua auton avaimet ja laitettua niiden herätyskello pois päältä jotta välttyisi kokoukselta.

Teini-ikäsenä sain kuulla aika rajuja kommentteja todistajilta... "et sää tuolla kauneudellas tee mitään mullan alla"... "sää hakkaat nauloja omaan arkkuus tyttö hyvä"..." jne. En vastannut mitään. Olinhan ja kauan aikaa sitten oivaltanut että ei tämä välttämättä sittenkään ole "totuus", aivan sama miten uhkailevat. Ennen kaikkea tuo tuomitseminen sai minut vielä varmemmaksi siitä, että mitään "Totuutta" ei ole. Ihmiset joidenka seurassa oli jatkuvasti paha olla, ei voineet olla "Totuudessa", ja jos se sitten olisi ollut totuus, niin en halunnut olla siinä mukana. Niin ankaraa Jumalaa en halunnut palvella, ja jos Jumala jotain kicksejä minun tappamisestani saisi, niin siitä vaan sitten.

Isä lähti jossain vaiheessa järjestöstä lätkimään, oltuaan toimettomana ensin kymmenen vuotta. Samoihin aikoihin äitille ja isälle tuli avioero. Se karttaminen mitä hän on saanut osakseen on jotain aivan käsittämätöntä. Jopa hänen omassa kotonaan hän on ollut kuin ilmaa vaikka hän yritti tervehtiä ja olla ystävällinen, kun todistajat kävivät veljeäni tervehtimässä. Itse olisin isän asemassa paiskannut mokomat ulos omasta kodistani, mutta isä hillitsi itsensä ja lähti itse pois. Mieletön itsehillintä, ei provosoitunut heidän käytöksestään.

Äiti on vieläkin jehovantodistaja ja osa sukulaisistani. Äitilleni en ole niinkään katkera kuin muille todistajille. Äiti on ymmärtänyt ja uskonut minua, kun olen näistä tuntemuksistani puhunut. Mutta edelleen elättelee toivoa, että minusta ja veljistäni joskus tulisi todistajia. Jaksaa tuputtaa kirjallisuutta ja paasaa Jehovasta. Mutta siihen on jo niin tottunut, ja puheenaihetta vaihtamalla pääsee aika helpolla.

Onneksi en kasteelle asti koskaan mennyt vaikka kovasti siihen painostettiin. Ajattelen näitä asioita vieläkin melkein päivittäin. Kai mulla jonkinlainen trauma on... ja katkeruus järjestöä kohtaan. Se pilasi lapsuuteni. Aina joutu olemaan erilainen, ei saanut osallistua mihinkään juhliin vaikka olis halunnu. Joulunakin tein salaa paketteja itselleni. Käärin lahjapaperiin kirjoja ja muuta tavaraa ja ihailin niitä kuvitellen että ne on lahjoja muilta minulle. Minulla oli lapsena erittäin vilkas mielikuvitus (ja on edelleen) ja sen avulla jaksoin pakertaa eteenpäin. Lapsena jo päätin että sitten aikuisena minäkin laitan valoja ja koristeita ikkunaan, kun ne piristää mieltä synkkinä talvi-iltoina. Ja niin olen tehnyt.

Sitä luuli olevansa ainut "pahojen" ajatustensa kanssa. Eipä tullut sillon tenavana mieleenkään että niin moni muukin lapsi kärsii samalla tavalla. Kovasti käy sääliksi nykyisiä todistajalapsia, siis niitä jotka ajattelee toisin. Suvussani on todistajalapsia, ja monesti heidät nähdessään mietin, mitenhän heillä todellisuudessa menee... mitä siellä pienen pään sisällä liikkuu. Eräs sukulaistyttö, joka on jo täysikäisyyden kynnyksellä, ei kuulemma halua kuulla sanaakaan jumalasta. Mitähän lie hänkin on joutunut kestämään...



Kertonut: Carrie81. Julkaistu aiemmin Veljesseuran sivuilla. Julkaistu uudelleen Carrie81:n luvalla. Kirjoitusta hieman lyhennetty ja editoitu.


Takaisin lasten ja nuorten kokemussivun alkuun

Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle
 
 



Kotisivuohjelma: KompoZer / Linux Ubuntu  *  Kuvankäsittely: GIMP / Linux Ubuntu  *  Äänenkäsittely: Audacity / Linux Ubuntu