Johanneksen pojan  kotisivut
Tietoa Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


JT-lapset ja -nuoret





Tutustu myös näihin sivuihin:

Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

1975, ennustelu

Verikysymys



Jehovan todistaja -perheiden lapsia pelotellaan demoneilla

JT-perheiden lapset altistuvat pelottaville asioille, joista voi seurata painajaisia

Jehovan todistajien lastenkin odotetaan kieltäytyvän verensiirroista

Hallintoelin painostaa lapsia jo pieninä saarnaamaan ja käymään kasteella

Vartiotorniseura julkaisi videon lasten "kenttäpalveluksesta"

Vartiotorniseura käyttää lapsityövoimaa saarnaamistyössä




Jehovan todistaja -perheissä kasvaneiden lasten ja nuorten kokemuksia

Gloria kertoo tarinansa - Lapsuus Jehovan todistajana

Äitini kääntyi Jehovan todistajaksi ollessani vauva. Kokouksissa me lapset aloimme käydä säännöllisesti vasta äidin ja isän erottua ollessani 5-vuotias. Kokouksista ei saanut olla pois kuin ainoastaan jos oli todella sairas. Flunssaisenakin äiti tenttasi onko varmasti niin sairas ettei kokoukseen pääse.

Koulukavereiden kanssa en saanut olla tekemisissä, kavereiksi kelpuutettiin vain seurakunnassa olevat hyvämaineisista perheistä olevat todistaja-lapset. Koulussa hävetti suunnattomasti jos tuli puhe että olen Jehovan todistaja. Olisin halunnut osallistua kaikkiin tilaisuuksiin mihin muutkin mutten tietenkään saanut. Uskontotuntien ajaksi minut laitettiin istumaan yksin käytävään. Koulukaverit kiusasivat uskonnostani mikä osaltaan lisäsi häpeän tunnetta.

Kenttäpalvelukseen (saarnaamaan ovelta ovelle) oli myös pakko mennä. Pelkäsin aina että joku tuttu tulee ovelle, häpesin kenttätyötäkin todella paljon. En todellakaan käynyt vapaaehtoisesti ihmisten ovilla tarjoamassa lehtiä.

Meillä oli todella tiukka kuri, selkäsaunan sai aika mielivaltaisista syistä. Syitä oli mm. koulukaverin kanssa ajan viettäminen, myöhästyminen kokouksesta, kenttäsopimuksen peruminen...  Ruumiillinen kuritus oli seurakunnassa yleistä ja siihen avoimesti kehotettiin, joskus jopa kesken kokouksen vanhemmat kävi piiskaamassa lapsiaan (joka kuului salin puolelle).

Aivopestynä lapsena uskoin ihan täysin todistajien opetuksiin, pelkäsin demoneja ja maailmanloppua niin, etten aika ajoin edes saanut öitä nukuttua. Muistan kolmannella luokalla ajatelleeni etten koskaan pääse ylä-asteelle, kun Harmagedon tulee ennen sitä ja kuolen pois (minulle oli sanottu että olen paha ja syntinen, vaikka oikeasti olin hyvin kiltti lapsi).  Minulla oli sellainen kuva, että Jumala on armoton ja ankara, ja vaikka miten hyvin yrittäisi elää, ei voi koskaan olla varma saako elää vai kuoleeko Harmagedonissa, jonka kerrottiin tulevan hyvin pian.

Kasteelle menin 13-vuotiaana, koska seurakunnan ystävät alkoivat "painostaa" ja kysellä miksi en ole käynyt kasteella. En tiennyt tai ymmärtänyt mitä kaste käytännössä merkitsi.

Todistajien uskonnon koin kylmäksi ja armottomaksi, esimerkkinä tuli mieleen ukkini kuolema (ei ollut Jehovan todistaja). Äitini sanoi ennen hautajaisia ettei siellä saa itkeä, ukki kun oli "syntinen", niin ei sellaisen perään itketä.

Peruskoulun jälkeen menin ammattikouluun, koska seurakunnassamme ei katsottu hyvällä lukioon menijöitä. Ja totta puhuen, siinä vaiheessa en osannut ajatellakaan, että tekisin koulutuksella mitään; sanottiin että sellainen peruskoulutus on hyvä hankkia että juuri ja juuri pärjää, mutta muu koulutus on ajanhukkaa ja Saatanan maailman eksytyskeino. Nyt harmittaa todella paljon, ettei aikanaan tullut opiskeltua, tosin näin aikuisena menin sitten yliopistoon, mutta aiemminkin olisi voinut koulutuksensa hankkia.

Jos jotain hyvää tuosta uskonnosta pitäisi keksiä, niin ehkä aika ajoin oli joidenkin seurakuntalaisten kanssa hieno yhteenkuuluvuuden tunne. Muuten olen rehellisesti sanottuna aika katkera, kun en saanut elää normaalia lapsuutta. Lahkossa lapsuus jäi oikeastaan kokonaan elämättä. 



Kertonut: Nimimerkki "Gloria". Kirjoitusta on hieman editoitu.


Takaisin lasten ja nuorten kokemussivun alkuun

Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle
 
 



Kotisivuohjelma: KompoZer / Linux Ubuntu  *  Kuvankäsittely: GIMP / Linux Ubuntu  *  Äänenkäsittely: Audacity / Linux Ubuntu