Johanneksen pojan  kotisivut
Tietoa Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


JT-lapset ja -nuoret





Tutustu myös näihin sivuihin:

Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

1975, ennustelu

Verikysymys



Jehovan todistaja -perheiden lapsia pelotellaan demoneilla

JT-perheiden lapset altistuvat pelottaville asioille, joista voi seurata painajaisia

Jehovan todistajien lastenkin odotetaan kieltäytyvän verensiirroista

Hallintoelin painostaa lapsia jo pieninä saarnaamaan ja käymään kasteella

Vartiotorniseura julkaisi videon lasten "kenttäpalveluksesta"

Vartiotorniseura käyttää lapsityövoimaa saarnaamistyössä




Jehovan todistaja -perheissä kasvaneiden lasten ja nuorten kokemuksia

Loikkarisuden tarina

Äitini on JT ja isäni ateisti, mutta koska uskonto niin onnettomasti periytyy äidin kautta, niin olen sen painavaa myllynkiveä kaulassani raahannut noin 20 vuotta.

Lapsena en tietenkään mitään tajunnut, vaan seurasin äitiäni mekaanisesti kokouksiin ja kentälle (= ovelta ovelle saarnaamista). Mutta heti, kun aloin siinä kymmenen korvilla ajatella ihan itse omilla aivoillani, selvisi pian etteivät syyllistäminen ja vanhentuneet opit voi olla osa tosi uskontoa. En myöskään ole koskaan ollut uskonnollinen, joten teeskentely äitini vuoksi tuntui tympeältä. Menin kasteellekin vihkiytymättä 12-vuotiaana, koska sitä tulkittiin minulta odotettavan, mitä olikin sitten myöhemmin aikaa katua.

Minua inhotti jo varhain suhtautuminen esimerkiksi homoseksuaaleihin ja nk. "maailmallisiin". Seurakunnan tekopyhyys inhotti myös suunnattomasti, ja aloinkin viettää aikaani yhä enemmän "huonossa" seurassa. Ainoastaan silloin koin olevani onnellinen ja noudattavani omia, en jonkun etäisen jumalan periaatteita.

Valehtelua, teeskentelyä ja kaksoiselämää kuluikin sitten seuraavat kymmenen vuotta. Ajattelin eroa jatkuvasti, samoin itsemurhaa. Henkisesti epävakaan äitini mielenterveys heilahteli laidasta laitaan, enkä yksinkertaisesti uskaltanut erota, koska pelkäsin sen koituvan hänen "lopukseen" (kuten hän ohimennen mainitsikin varmasti käyvän jos joskus luopuisin ns. "totuudesta"). Elämäntapani sai minut vihaamaan itseäni, seurakuntaa ja varsinkin Jehovaa. Itkin aina katkerasti, kun joku erosi, koska se en voinut olla minä.

Kotoa muuttaminen oli suuri käännekohta. Saatoin vedota opintoihini kokouksissa käymisen vähentämiseksi ja jäädä helpommin toimettomaksi.

Ahdistukseni kasvoi lopulta siinä määrin, että käytettyäni yli puolet elämästäni tietoiseen teeskentelyyn päätin muutaman seuraavan vuoden aikana etääntyä seurakunnasta ja lopulta jättää sen kokonaan. Pian erosin virallisesti kirjeitse täysin toimettoman kauden jatkuttua yhteensä noin vuoden ajan. Joku vanhin siinä soitteli, jolloin olin erityisen ystävällinen ja toivottelin hyvää jatkoa.

Tuntuu mahtavalta olla vihdoin vapaa järjestön kahleista.



Kertonut: Loikkarisusi. Kirjoitusta on hieman editoitu.


Takaisin lasten ja nuorten kokemussivun alkuun

Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle
 
 



Kotisivuohjelma: KompoZer / Linux Ubuntu  *  Kuvankäsittely: GIMP / Linux Ubuntu  *  Äänenkäsittely: Audacity / Linux Ubuntu