|
|
JT-lapset ja -nuoret
Tutustu myös näihin sivuihin:
Johanneksen pojan kotisivut
* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto
Oikeuskomiteat
Karttaminen
Henkilötietolaki
Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?
1975, ennustelu
Verikysymys
|
|
|
Pienille Jehovan todistaja -lapsille suunnattu kirja
Opimme Suurelta Opettajalta
Jehovan
todistajat lukevat aivan pienille lapsilleen kirjaa "Opimme Suurelta
Opettajalta". Jo alle kouluikäiset, muutaman vuoden vanhat lapset
saavat kuunnella kertomuksia, mihin aiheet on otettu Raamatusta. Kirja
sisältää myös varsin väkivaltaista ja muuten arveluttavaa aineistoa, mille lapsi altistuu kuunnellessaan kirjan kertomuksia.
Tälle sivulle on lainattu yksi luku tuosta kirjasta. Mitä lapsipsykiatrit ja lastenkasvatuksen
ammattilaiset ajattelevat luvusta 10. Onko se sopivaa alle
kouluikäisille? Voiko tuon luvun kuunteleminen aiheuttaa pelkotiloja ja
traumoja, jotka jatkuvat pitkäänkin? Helsingin Sanomat julkaisi elokuussa 2014 jutun tästä aiheesta.
Luvun 10 aihe on "Jeesus on voimakkaampi kuin demonit". Luvussa
nidotaan "kätevästi" yhteen Saatana, demonit, pelko ja seksuaalisuus.
Kuuntele tämä noin 9 minuuttia kestävä luku.
Koskettaako se jotenkin? Millaisia tunteita kuulijassa herää, kun
otetaan huomioon se, että tämän luvun kuuntelevat yleensä alle
kouluikäiset pienet lapset.
Kuvat: jw.org
Sama luku 10 tekstimuodossa:
Opimme Suurelta Opettajalta
© 2003
WATCH TOWER BIBLE AND TRACT SOCIETY OF PENNSYLVANIA. Kaikki oikeudet pidätetään.
Julkaisija
JEHOVAN TODISTAJAT -USKONNOLLINEN YHDYSKUNTA
Vuoden 2012 painos
Tätä
julkaisua ei ole tarkoitettu myytäväksi. Se on valmistettu edistämään
maailmanlaajuista raamatullista opetustyötä, jota tuetaan vapaaehtoisin
lahjoituksin.
Ellei toisin mainita, raamatunlainausten lähteenä on Pyhä Raamattu – Uuden maailman käännös.
Learn From the Great Teacher Finnish (lr-FI)
Luku 10 - Jeesus on voimakkaampi kuin demonit
MUISTATKO, miksi yhdestä Jumalan enkelistä tuli Saatana
Panettelija? – Hän halusi itsekkäästi olla palvonnan kohde, ja
siksi hän kääntyi Jumalaa vastaan. Saiko Saatana seuraajia muista
enkeleistä? – Kyllä sai. Heitä sanotaan Raamatussa ’Saatanan
enkeleiksi’ eli demoneiksi (Ilmestys 12:9).
Uskovatko nämä pahat enkelit eli demonit Jumalaan? – ’Demonit
uskovat, että Jumala on olemassa’, sanoo Raamattu (Jaakobin kirje
2:19). He ovat kuitenkin nykyään peloissaan. He nimittäin tietävät,
että Jumala tulee rankaisemaan heitä heidän pahoista teoistaan. Mitä
väärää he ovat tehneet? –
Raamatun mukaan nuo enkelit lähtivät omasta oikeasta kodistaan
taivaasta ja tulivat maan päälle elääkseen täällä miehinä. Tähän oli
syynä se, että he halusivat olla sukupuolisuhteissa maan päällä elävien
kauniiden naisten kanssa (1. Mooseksen kirja 6:1,
2; Juudaan kirje 6). Minkä verran sinä tiedät
sukupuolisuhteista? –
Sukupuolisuhde tarkoittaa sitä, että mies ja nainen ovat lähellä
toisiaan hyvin ainutlaatuisella tavalla. Sen jälkeen äidin sisällä voi
alkaa kasvaa vauva. Enkelien on kuitenkin väärin olla
sukupuolisuhteissa. Jumala haluaa, että ainoastaan miehet ja naiset,
jotka ovat naimisissa keskenään, ovat sukupuolisuhteissa toistensa
kanssa. Silloin aviomies ja vaimo voivat pitää huolen lapsesta, jos
sellainen syntyy.
Kun enkelit ottivat itselleen ihmisruumiin ja olivat sukupuolisuhteissa
maan päällä elävien naisten kanssa, heidän lapsistaan kasvoi
jättiläisiä. Nämä olivat todella ilkeitä, ja he vahingoittivat ihmisiä.
Siksi Jumala tuotti suuren vedenpaisumuksen, joka tuhosi nuo
jättiläiset ja kaikki pahat ihmiset. Hän käski kuitenkin Nooaa
rakentamaan arkin eli suuren laivan niiden harvojen ihmisten
pelastamiseksi, jotka toimivat oikein. Suuri Opettaja sanoi, että on
tärkeää muistaa, mitä vedenpaisumuksessa tapahtui. (1. Mooseksen
kirja 6:3, 4, 13, 14; Luukas 17:26, 27.)
Tiedätkö, miten pahoille enkeleille kävi vedenpaisumuksessa? – He
lakkasivat käyttämästä ihmisruumiita, jotka he olivat tehneet, ja
palasivat taivaaseen. He eivät kuitenkaan saaneet enää olla Jumalan
enkeleitä, joten heistä tuli Saatanan enkeleitä eli demoneita. Entä
miten kävi heidän lapsilleen, jättiläisille? – Nämä kuolivat
vedenpaisumuksessa. Samoin kävi kaikille muille ihmisille, jotka eivät
totelleet Jumalaa.
Jumala ei ole enää vedenpaisumuksen jälkeen antanut demonien muuttaa
itseään ihmisiksi. Mutta vaikka emme voi nähdä heitä, he silti
yrittävät saada ihmiset tekemään hyvin pahoja asioita. He aiheuttavat
enemmän ongelmia kuin koskaan ennen. Tämä johtuu siitä, että heidät on
heitetty taivaasta alas maan läheisyyteen.
Tiedätkö, miksi emme voi nähdä demoneja? – Siksi että he ovat
näkymättömiä. Voimme kuitenkin olla varmoja, että he ovat eläviä.
Raamatun mukaan Saatana ’eksyttää ihmisiä koko maailmassa’ ja hänen
demoninsa auttavat häntä siinä (Ilmestys 12:9, 12).
Voivatko Panettelija ja hänen demoninsa eksyttää eli petkuttaa
meitäkin? – Kyllä voivat, ellemme ole varovaisia. Meidän ei
kuitenkaan tarvitse pelätä. Suuri Opettaja sanoi: ’Panettelijalla ei
ole mitään otetta minuun.’ Jos pysymme lähellä Jumalaa, hän suojelee
meitä Panettelijalta ja demoneilta. (Johannes 14:30.)
Meidän on tärkeää tietää, mitä pahaa demonit yrittävät saada meidät
tekemään, joten mietihän sitä. Mitä pahaa demonit tekivät tultuaan maan
päälle? – Ennen vedenpaisumusta he olivat sukupuolisuhteissa
naisten kanssa, mitä enkelit eivät saa tehdä. Nykyään demonit ovat
iloisia, kun ihmiset eivät noudata sukupuolisuhteita koskevaa Jumalan
lakia. Mitä sanoisit, ketkä ainoastaan saavat olla
sukupuolisuhteissa? – Aivan oikein, ainoastaan ne, jotka ovat
naimisissa.
Nykyään jotkut nuoret pojat ja tytöt harrastavat sukupuolisuhteita,
mutta he tekevät siinä väärin. Raamatussa puhutaan miehen
”sukupuolielimestä” eli siittimestä (3. Mooseksen kirja 15:1–3).
Naisen sukupuolielimiä sanotaan hävyksi. Jehova loi
nämä ruumiinosat tiettyä tarkoitusta varten, josta saavat nauttia
vain naimisissa olevat ihmiset. Demonit ovat iloisia, kun ihmiset
tekevät sellaista, minkä Jehova on kieltänyt. Demonit esimerkiksi
pitävät siitä, että poika ja tyttö leikkivät toistensa siittimellä tai
hävyllä. Me emme halua tehdä demoneita iloisiksi, emmehän? –
Demonit pitävät myös eräästä toisesta asiasta, jota Jehova vihaa.
Tiedätkö mistä? – Väkivallasta. (Psalmit 11:5.) Väkivalta
tarkoittaa sitä, että ihmiset ovat ilkeitä toisille ja vahingoittavat
heitä. Juuri näin toimivat jättiläiset, demonien pojat.
Demoneista on mukava myös pelotella ihmisiä. Joskus he teeskentelevät
olevansa ihmisiä, jotka ovat kuolleet. He saattavat jopa matkia
kuolleiden ihmisten ääniä. Tällä tavalla demonit petkuttavat monet
uskomaan, että kuolleet ihmiset elävät ja voivat puhua elävien kanssa.
Demonit ovatkin saaneet monet uskomaan kummituksiin.
Meidän on oltava varuillamme, etteivät Saatana ja hänen demoninsa
petkuta meitä.Raamattu varoittaa: ’Saatana yrittää näyttää hyvältä
enkeliltä, ja samaa yrittävät hänen palvelijansakin.’
(2. Korinttilaisille 11:14, 15.) Demonit ovat kuitenkin pahoja.
Katsotaanpa, miten he voivat yrittää tehdä meistä samanlaisia.
Miten ihmiset oppivat monia väkivaltaan, sopimattomiin
sukupuolisuhteisiin, henkiin ja kummituksiin liittyviä asioita? –
Eivätkö vain katsomalla tietynlaisia televisio-ohjelmia ja elokuvia,
pelaamalla tietokone- ja videopelejä, selailemalla Internetin sivuja ja
lukemalla sarjakuvia? Lähentävätkö nämä meitä Jumalaan vai
Panettelijaan ja hänen demoneihinsa? Mitä ajattelet? –
Kukahan haluaa meidän kuuntelevan ja katselevan pahoja asioita? –
Saatana ja hänen demoninsa. Mitä sinun ja minun siis täytyy
tehdä? – Meidän täytyy lukea, kuunnella ja katsella sellaista,
mikä on meille hyväksi ja mikä auttaa meitä palvelemaan Jehovaa.
Tuleeko sinulle mieleen, mitä tällaista hyvää voisimme tehdä? –
Jos toimimme oikein, meillä ei ole mitään syytä pelätä demoneita.
Jeesus on voimakkaampi kuin he, ja he pelkäävät häntä. Kerran demonit
huusivat Jeesukselle: ”Tulitko tuhoamaan meitä?” (Markus 1:24.) Emmekö
olekin iloisia, kun koittaa aika, jolloin Jeesus tuhoaa Saatanan ja
hänen demoninsa? – Sitä ennen voimme olla varmoja, että Jeesus
suojelee meitä demoneilta, jos pysymme lähellä häntä ja hänen
taivaallista Isäänsä.
Luetaanpa, mitä meidän täytyy tehdä, 1. Pietarin kirjeen 5:8, 9:stä ja Jaakobin kirjeen 4:7, 8:sta.
Kuuntele jw.org:n sivuilta.
Lue jw.org:n sivuilta.
Takaisin lasten ja nuorten kokemussivun alkuun
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle
|
|
|