Tietoa Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Oikeuskomiteat




Mikä on oikeuskomitea? Lue tästä.


Kuva: Vartiotorniseura. Uusi vanhinten kirja "Paimentakaa Jumalan laumaa" (engl.)

Oikeuskomiteaistunnot perustuvat tämän kirjan ohjeisiin. Vain vanhimmilla on tämä kirja. Tavalliset rivijäsenet eivät saa edes nähdä kirjaa.

Vanha "Lauma"-kirja on luettavissa täällä.
 



Omakohtaisia kokemuksia oikeuskomiteaistunnoista,
osa 2, seksuaalirikokset

Päivitetty 14.05.2014: lisätty yksi omakohtainen kokemus

UUT julkaisi 12.05.2014 selvityksen seksuaalirikosten käsittelemisestä Jehovan todistajien oikeuskomiteoissa. Selvityksen otsikko on "Epäiltyjen seksuaalirikosten käsittely Jehovan todistajien oikeuskomiteoissa".

Seksuaalirikosten käsittely Jehovan todistajien oikeuskomiteoissa on johtanut uhrien syyllistämiseen, vakaviin mielenterveydenongelmiin sekä itsemurhiin ja niiden yrityksiin. Selvitys on luettavissa täällä.

Uskontojen uhrien tuki UUT ry julkaisi aiemmin 03.05.2014 selvityksen Jehovan todistajien oikeuskomiteoista. Selvityksen otsikko on "Jehovan todistajien oikeuskomiteoiden toiminta ja karttamisrangaistukset - ”Rakkaudellinen järjestely” vai rikos ihmisyyttä vastaan?" Selvityksen voit lukea täältä.

Kun selvitys julkaistiin 03.05.2014, se sai runsaasti huomiota mediassa. Kymmenet lehdet kirjoittivat siitä, ja asiaa oli myös TV-uutisissa. Tästä rohkaistuneena monet entiset Jehovan todistajat alkoivat lähettää omia rankkoja kokemuksiaan. He eivät aikaisemmin olleet uskaltaneet näistä puhua.

Nämä kaikki kokemukset on toimitettu suoraan oikeusministerille ja sisäministerille. Sen lisäksi tällä nettisivulla julkaistaan kolme kokemusta, joihin on kirjoittajien lupa.

Kun uusia oikeuskomiteakokemuksia alkoi tulla, toistui sama kaava. Asia koski joko raiskatuksi tulemista tai seksuaalista hyväksikäyttöä. Raiskatut syyllistettiin oikeuskomiteoissa, heitä ei uskottu, heille määrättiin sanktioita ja heitä kiellettiin puhumasta asioista kenellekään, eikä varsinkaan viranomaisille, ettei seurakunnan "maine" tahriinnu.

Suurin osa kokemuksista oli niin rankkoja, etteivät kirjoittajat antaneet lupaa julkaista niitä netissä edes nimimerkeillä. Ne lähetettiin vain ministereille tiedoksi.

Tästä voit lukea neljä kertomusta, jotka sisältävät viiden ihmisen kokemukset oikeuskomiteoista ja siitä julmasta kohtelusta, mitä rikosten uhrit joutuivat kokemaan:



Nimimerkki: ”Onneton koko loppuelämänsä?”

Tässä minun kokemukseni ja edesmenneen ystäväni kokemus.

Minut raiskattiin kesällä 98. Olin juuri täyttänyt 18 edellisellä viikolla, kun lenkiltä tullessa 2 miestä hyökkäsi kimppuuni ja raahasi syrjemmälle metsäpolulta. Toinen piti kiinni sinä aikana aina kun toinen hoiteli hommat... En kertonut asiasta kenellekkään ennen kuin eräs ystäväni alkoi ihmettelemään minkä takia ennen niin iloinen ihminen oli muuttunut täysin päinvastaiseksi. Lopulta kerroin kaiken.

Parin päivän päästä sain kutsun tapaamaan vanhimpia :( Ystäväni oli kertonut kaiken eteenpäin seurakunnan vanhimmalle. Itse "kuulustelu" oli kauhea... minua syyllistettiin, että olin jotenkin kerjännyt sitä, kyseltiin minusta aivan liian henkilökohtasia kysymyksiä. Lopulta asia kääntyi niin, että oliko mitään raiskausta edes tapahtunutkaan koskaan. Se oli kauhea hetki huomata, että itsekin mietin ensin, että olin ansainnu tulla raiskatuksi ja lopulta mietin jo omaa mieleterveyttäni. He olivat todella taitavia kyseenalaistamaan kaiken. Sain varotuksen ja tiukan kehoituksen olla puhumatta asiasta kenellekkään enää. Olisin kuulemma ansainnut kärsimyksen, joka kaikesta jäi, ja kun en saisi puhua asiasta. Pikku hiljaa tämän jälkeen jättäydyin pois kokouksista ja aloin karttamaan jehovan todistajaystäviäni. Nyt harmittaa etten nostanu suurempaa haloota asiasta.


Ystäväni joutui samanlaiseen tilanteeseen 5 vuotta sitten. Keskustelu vanhempien kanssa oli mennyt saman kaavan mukaan kuin minulla. Tosin ystäväni oli ensimmäistä kertaa kokeillut minihametta, ja tuli samana iltana raiskatuksi kaupungilla. Tämän vanhimmat käänsi niin, että ystäväni oli pyytänyt seksiä, mutta kun omatunto oli alkanut kolkuttamaan, niin keksi tarinan raiskatuksi tulemisesta. Ja asia ei todellakaan mennyt näin. Sai varoituksen koko seurakunnan edessä, ja 2 päivää myöhemmin ystäväni löytyi itsemurhan tehneenä kotoaan. Oli ottanut yliannostuksen unilääkettä :(

Tässä meidän tarinamme. Toivon mukaan kärsimyksemme saisi vihdoin hiukan helpotusta, kun kerron asiasta ensi kertaa kenellekään oman kuulusteluni jälkeen. 



Nimimerkki: ”Elämä on tässä hetkessä!”

ENSIMMÄINEN KOMITEA

Menin 17-vuotiaana naimisiin erikoisluvalla muutaman vuoden seurustelun jälkeen. Ensimmäisen komiteani kävin ennen naimisiinmenoa esiaviollisen seksin takia. Tässä komiteassa kysyttiin ainakin tapahtuman toistuvuudesta ja raskauden mahdollisuudesta. Tilaisuudessa oli kolme eri-ikäistä vanhinta (n.30-60-vuotiaita), ja olihan se noloa nuorelle tytölle kertoa tapahtumien kulusta suhteellisen yksityiskohtaisesti. Rangaistuksena saimme vastauskiellon kokouksissa eikä meitä ei voitu vihkiä valtakunnansalilla. Tulevalla miehelläni oli vastaava oma komiteansa.

Kokonaisuudessaan vanhimmat suhtautuivat minuun melko mukavasti, joskin he yrittivät saada minut lopettamaan seurustelun tämän nuoren miehen kanssa, koska hän oli "huonosti mukana" ja itse olin nuorempana ollut "teokraattinen" eli hyvin mukana (uskossa). No, minunhan piti toimia just päinvastoin kuin mitä minua neuvottiin ja seurustelu jatkui ja johti lopulta avioliittoon.

TOINEN KOMITEA

Lähes koko avioliiton ajan olin monesta syystä masentunut. Syitä oli useita: mm. Jehovan todistaja -isäni runsas alkoholin käyttö, sen piilottelu sekä vakava väkivaltaisuus. Jouduin myös lapsena (6-10-vuotiaana) teinipoikien säännöllisten seksikokeilujen uhriksi muutaman vuoden ajan, mikä aiheutti suurta ahdistusta ja huonoa itsetuntoa jo pienenä tyttönä. Reilu parikymppisenä olin siinä pisteessä, että päädyin itsemurhayrityksen jälkeen sairaalahoitoon psykiatriselle osastolle.

Uskoin tuolloin vielä Jehovan todistajien opetuksiin, mutta koin etten pystynyt elämään sen asettamien vaatimusten mukaisesti. Olin nuorena tosi innokas saarnaamistyössä ja pyrin ehkä sillä paikkaamaan huonommuuden tunnettani ja sitä, että olin Jehovan silmissä ”saastainen” niin kuin itsestäni ajattelin.
Sairaalassa sain kerrottua asioita eräälle perheenjäsenelleni, jotka johtivat toiseen komiteaistuntooni. Ennen naimisiinmenoani, kesällä 16-vuotiaana, koin jotain, mikä viimeistään vei minulta paratiisitoivon. Kerron siitä seuraavaksi: Kuten aiemmasta saattoi ehkä tulkita, suhteeni isääni oli haasteellinen ja riitaisa. Sitten löysin isäni ikäisestä (n. 55-vuotias) Jehovan todistaja -sukulaismiehestä itselleni luottohenkilön (ei verisukua). Hänelle pystyin kertomaan asioita luottamuksella, koin arvostusta ja hyväksyntää. Sain tavallaan puuttuvan isähahmon elämääni. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että tällä miehellä oli mielessään muutakin.

Tavallaan olin otettu hyväksynnästä jota sain, vaikka mua inhotti se mitä tapahtui ja miten avoimesti tämä mies kehtasi kosketella minua heti kun ulkopuolisten silmä vältti. Annoin tilanteen jatkua joitakin viikkoja tai ehkä kuukausia, kunnes teot ällöttivät minua aina vaan enemmän. Hän ajoi minut autollaan jonnekin syrjään ja halusi saada minut suostumaan seksiin. Hän auttoi minua juomaan itseni umpihumalaan, jotta pystyi riisumaan minut alasti ja koskettelemaan minua (ja itseään).  Hän saattoi tulla viereeni nukkumaan kun olin heillä yötä (hänen lapsensa olivat minun ystäviäni). 

Hän ei koskaan suoranaisesti raiskannut minua, annoin kaiken tapahtua, koska en osannut sanoa ei. Tilanne oli kamala, koska olin niin arka ja alistunut, inhosin itseäni. Toisaalta seurustelin ja petin samalla poikaystävääni koko ajan. En arvostanut itseäni sen vertaa, että olisin pystynyt laittamaan pisteen tälle itselleni epämiellyttävälle lähentelylle, tai ehkä ajattelin, että seksi on hyväksytyksi tulemisen hinta. Mies varmisteli puheillaan, että en ollut ollut poikaystäväni kanssa sängyssä ja sanoi sitten: ”Älä sitten koskaan anna poikaystäväsi tehdä näin”. Kun joskus kerroin lapsuuden traumaattisista hyväksikäyttökokemuksistani, mies sanoi:  ”Unohda nuo asiat, revi ne sivut päiväkirjastasi”.

Tätä yllä kerrottua asiaa käsittelevässä komiteassa oli mukana kolme vanhinta. He olivat hienotunteisia ja tekivät parhaansa tukeakseni minua. Heidän apunsa perustui raamatun jakeisiin ja hengelliseen tukeen. Komiteassa oli mukana siis vanhimmat, minä ja tämä syytetty veli. Saman pöydän ääressä, ensin minä, sitten kyseinen mies kerroimme molemmat vuorotellen mitä oli tapahtunut. En minä oikein osannut pukea itseinhoani, pettymystä petetyksi tulemisesta ja arvottomuuttani sanoiksi. Olin koko ajan inhonnut mitä tapahtui, mutta en osannut kieltäytyä.  Mutta jotain sain kerrottua mitä oli tapahtunut. Jotain sinne päin. Jossain välissä rukoiltiinkin.

Sitten käsiteltiin toinen tapaus, joka liittyi tähän samaiseen veljeen (Ei yhtään fiksumpi tarina sekään, mutta siitä en voi luotettavasti kertoa yhtään mitään, koska siinä komiteassa en luonnollisesti ollut mukana.) Tämä veli erotettiin seurakunnasta, itselleni ei koitunut mitään seurauksia. Minua ei kielletty eikä kannustettu ammattiapuun, mutta eräs vanhin muistutti, että ”näistä asioista ei sitten saa puhua seurakunnassa”. Erotettu veli otettiin jonkun ajan kuluttua kuulemma takaisin seurakuntaan.

Tämän jälkeen yritin edelleen uskoa. Meni aikaa ehkä vuosi tai pari, kunnes minulle tuli avioero (masennus jatkui), minkä jälkeen uusi vakavampi itsemurhayritys. Olin suljetulla osastolla psykoosissa, koska pelkäsin Saatanan/demoneiden tunkeutuvan päähäni (näin minusta tuntui). Nukuin monta kuukautta valot päällä, koska en uskaltanut nukkua pimeässä.

KOLMAS KOMITEA

Lopulta, tästä on noin kymmenen vuotta aikaa, sain oivalluksia jotka ovat kantaneet minua tähän päivään. Lakkasin uskomasta Jehovan todistajien oppiin. Oivalsin lisäksi, että elämäni on ainutkertainen, tässä ja nyt. Ei ole paratiisia eikä ikuista elämää. Jos haluan elää ja olla onnellinen, niin minun on tehtävä itseni onnelliseksi tässä elämässä. Lisäksi ymmärsin, että vaikka olisi olemassa jokin yliluonnollinen voima, niin minun ei tarvitse pelätä niitä voimia. Tuosta päivästä koen edelleen saaneeni elämälleni jatkoajan.

Tämän jälkeen erosin seurakunnasta, kävin kolmannessa komiteassa, koska olin muuttanut avoliittoon maailmallisen miehen kanssa. Puhuimme uskonnosta ja elämästäni. Olin kirjoittanut erokirjeeni jo valmiiksi, mutta halusin vielä keskustella vanhinten kanssa ja auttaa keskusteluni avulla muita seurakuntalaisia, jotka kenties olisivat komiteassa vastaavien asioiden takia.

Kerroin olevani nyt onnellinen ja kaiken olevan viimein hyvin elämässäni. Minua muistuteltiin, että nyt kun aikaa noista pahoista asioista oli kulunut noinkin pitkään, voisin nyt pohtia ”omaa osuuttani/syyllisyyttäni tapahtuneisiin asioihin”. Viimein olin kuitenkin oivaltanut, ettei mun tarvinnut nöyristellä enää kenenkään edessä. Keskustelun lopuksi vanhimmat totesivat, että keskustelun perusteella heistä tuntuu, etten halua enää olla Jehovan todistaja. Luovutin erokirjeeni ja lähdin salilta viimeisen kerran.

En ole tarvinnut pian kymmeneen vuoteen sairaalahoitoa tai lääkitystä. Olen selvinnyt näistä kokemuksista parhaiten vertaistuen avulla sekä löytämällä viimein tasapainoisen kumppanin ja rauhallisen elämänrytmin. Tämän jälkeen lähdin opiskelemaan ja valmistuin maisteriksi, työllistyin ja olen saanut perhettä.

Toivon, että vanhimmat ymmärtäisivät ohjata ihmisiä ammattiavun piiriin sekä ilmoittamaan poliisille mahdolliset rikokset (tätä ei kukaan tilanteessani hoksannut). Voi olla hengenvaarallista alkaa leikkiä ammattiauttajaa tilanteessa, jossa henkilö on vakavasti tasapainoton.



Nimimerkki "Ekaterina"

Liityin jehovan todistajiin noin kolmevuotiaana yksinhuoltajaäitini mukana. Äiti kasvatti väkivallalla ja jumalanpelolla ja vaati että noudattaisin jt-oppeja tiketilleen, vaikka hän itse otti vapauksia kokouksissa käymisestä ja kenttäpalveluksesta. Ja minä noudatin. Yhtenä sääntönä oli ehdoton kielto kaveerata "maailmallisten" kanssa, edes koulussa välitunnilla en saanut heidän kanssaan leikkiä vaan luin raamattua. Äitini määräsi kaverini ja heidän piti tulla vanhimmisto/tienraivaajaperheistä. Jotten saisi pahoja vaikutteita.

Paras ystäväni tehtiin eräästä lähellämme asuvasta ikäisestäni jt-tytöstä, jonka isä oli aikanaan toiminut vanhimpana ja äiti oli osa-aikaisena tienraivaajana. Perheessä oli tytön lisäksi kaksi aikuisikää lähestyvää lasta. Ja jo viisivuotiaana olin sitä mieltä että myös jotain mätää. Vanhemmat nukkuivat eri huoneissa. Ajattelin että se johtui siitä että heillä oli niin iso talo.

En osaa analysoida johtuiko se väkivaltaisesta äidistäni, tuntemattomasta isästäni vai mistä mutta hain jo lapsena seurakunnassa huomiota käyttäytymällä erityisen hyvin. Minulla oli hyvä muisti ja alle kouluikäisenä osasin siteerata raamattua ihmisten ovilla. Erityistä huomiota hain seurakunnan vanhimmilta ja erityistä huomiota aloin pian saada ystäväni isältä.

Sain ystäväni vanhemmilta kutsun tulla heille leikkimään ja yökylään melkein joka viikonloppu. Olihan meillä hauskaakin ja pääsin pois kotoa. Ystäväni äiti teki aina hyvää ruokaa ja isä antoi minulle huomiota. Tuntui kuin olisin osa perhettä. Muutaman kuukauden päästä perheen isä kutsui minut viereensä nukkumaan yöksi. Se tuntui yhtäaikaa oudolta ja hyvältä. Aloin nukkua isän vieressä joka viikonloppu eikä muu perhe pitänyt sitä kummallisena niin en minäkään. Suljettujen ovien takana asiat etenivät kuten otsikosta arvata saatte, yksityiskohtiin en vielä ole tarpeeksi vahva menemään. En tiennyt että asiassa oli mitään väärää, koska jt-yhteisössä tällaisista asioista ei puhuttu. Olin iloinen koska sain karkkia, limpparia ja rahaa. Niin tyypillistä.

Murrosikä alkoi minulla varhaisemmin kuin normaalisti ja vähensi pikkuhiljaa isän kiinnostusta minuun. Ja minun kiinnostusta ystävääni. Aloin elää ns. kaksoiselämää; olin ulospäin kiltti jt-tyttö ja salassa poltin tupakkaa, luin pornoa ja varastelin. Ensimmäisenä asiaan huomiota kiinnitti ala-asteen rinnakkaisluokan opettaja, jonka silmiin pisti yliseksuaalinen käytökseni koulussa. Asiasta puhuttiin, mutta kielsin kaiken koska niin oli sovittu.

Yläasteen alkaessa tulin tietoiseksi siitä mitä minulle oli tehty. Suurimmat idolini, tuki ja turvani olivat hengellisen lauman kaitsijat, seurakunnan vanhimmat. Kerroin yhdelle heistä luottamuksella tapahtuneista, ja hän kutsui koolle kokouksen. Tässä vaiheessa olin jo kastettu julistaja. Komiteassa, vai miksi sitä nimitettiinkin, minulta kyseltiin yksityiskohtaisen tarkkaan mitä oli tapahtunut. Käskettiin näyttää, mitä minun oli pitänyt tehdä ja mihin minua koskettiin ja minä näytin. He käskivät minun lopettaa näyttämisen, koska se oli liian rivoa. Kysyttiin, ymmärsinkö panettelevani vanhurskasta veljeä vastaan, valehtelevani ja tekeväni väärin Jehovaa vastaan. Asiasta kiellettiin puhumasta koskaan missään yhteydessä koska synneistäni suurin oli se, että olin halunnut mieheltä huomiota ja houkutellut hänet haureuteen. En ollut vastustellut. Asia josta vasta nyt kolmenkymmenen vuoden ja pitkän traumaterapian jälkeen uskallan olla eri mieltä.

Pian keskustelun jälkeen jättäydyin pois kokouksista ja aloin suunnitella eroa. Kuulin, että olin saanut julkisen muistutuksen valehtelusta, haureudesta ja panettelusta. Varsinaisen eron tein vuosi myöhemmin lastenpsykiatriselta osastolta käsin. Muutin ei-jt-isälle, koska äitini täytyi karttaa minua.

Jälkeenpäin olen ajatellut, miten jehovantodistajalapset kasvatetaan varsinaisiksi hyväksikäyttömagneeteiksi. Usko ja luottamus korkeammassa hengellisessä asemassa on niin kova, että sen eteen on valmis tekemään mitä vain. Toki minun tapauksessani oli muita kuormittavia tekijöitä (yksinäisyys, sairas äiti) jotka johtivat siihen, että en viiteentoista vuoteen puhunut asiasta kenellekään, koska häpesin itseäni. Ja sitä että olin sallinut niin tapahtua. Jälkeenpäin olen miettinyt, miksi ystäväni isä ei enää ollut vanhemmistossa. Oliko jotain sattunut jo aikasemmin? Ja sattuiko vielä minun jälkeeni?

Jehovan todistajat on erittäin sisäänpäinkääntynyt ja tiivis uskollinen yhteisö, joka kokemani mukaan käsittelee rikkomukset omien säännöstensä mukaan. Hyväksikäyttöä sekä seksuaalista, henkistä ja fyysistä väkivaltaa esiintyy vähintään yhtä paljon kuin ulkomaailmassakin, mutta kokemukseni mukaan seurakunnassa asia pyritään hautaamaan. Syvälle.

Nykyään en välitä uskonnoista ja minulle on yhdentekevää onko jumalaa vai ei. Välillä tosin toivon, että uskoisin helvetin kiirastuleen koska tiedän monta ihmistä jotka ansaitsisivat palaa siellä.



Nimimerkki "Syyllinen vai syytön"

Olin 17-vuotias kun kaikki sai alkunsa. Mies pyysi kaveriani lapsenvahdiksi, jotta he pääsisivät vaimonsa kanssa elokuviin. Kaverini ei halunnut mennä yksin, joten lähdin mukaan. Mies lupasi palkita meidän lapsenvahtina olon seuraavalla viikonlopulla, pyysi meitä kertomaan että vietämme yötä muualla kuin kotona, mutta emme saaneet kertoa että menisimme hänen kanssaan. Hän lupasi viedä meidät elokuviin, mutta huomasin, että hän pakkasi auton takaluukun täyteen alkoholia. Emme olleet kumpikaan vielä edes maistaneet alkoholia elämässämme. Salaa meitä kiinnosti alkoholi.

Koulun järjestämät sukupuolivalistukset oli kielletty emmekä tienneet seksistä juuri mitään.

Mies ei ollut Jehovan todistaja.

Kun olimme tarpeeksi humalassa hän alkoi lähennellä. Seuraavalla kerralla mies kutsui taas luokseen, en muista millä verukkeilla, juotti humalaan keskellä päivää ja raiskasi. Mies käski olemaan hiljaa, huusin koska minuun sattui, mutta pelkäsin ja yritin olla hiljaa.

Mies jatkoi samaa rataa puolen vuoden ajan meidän tyttöjen kanssa, kyseli seurakunnan tytöistä, ketkä olivat neitsyitä ja minkä ikäisiä, ja jos voisin ottaa kaveriksi mukaan seuraavalla kerralla, mies oli ovela, hän esitti kysymykset tavalla jolla sai kaiken tiedon irti minusta. Lopputuloksena oli se, että raiskattuja tyttöjä oli 3. Tunnen edelleen valtavaa syyllisyyttä siitä, että kerroin tytöistä miehelle, ajattelin kuitenkin naivisti, että mies rakasti minua, eikä tekisi muille tytöille mitään. Olin epätoivoisesti "rakastunut" tähän mieheen, kotona saamani huomio oli hyvin negatiivista, väkivaltaa ja alkoholia ei voinut laskea pois kuvioista kotioloissa.

Ihmettelin aina miksi suostuin kaikkeen, miksen lopettanut sitä, miksi annoin kaiken jatkua. Mies houkutteli luokseen ja lupasi viedä Lontooseen mukanaan. Jos avaisin suuni ja kertoisin kaiken, hän tuhoaisi elämäni lopullisesti voodoon avulla. Mies havainnollisti vaimonsa avulla joitakin voodoo temppuja. Uskoin voodooseen ja sen tuhoavaan voimaan, olihan minulle puhuttu koko lapsuuden demonien voimasta Jehovan todistajien kokouksissa.

Minulla oli myös voimakas ajatus siitä, että kun kerran olin tehnyt syntiä, olin syntinen Jehovan silmissä, ja näin ollen toivoton tapaus, Harmagedonissa kuolisin joka tapauksessa.

Kun sitten yksi tytöistä kertoi kaiken tapahtuneen ensin vanhemmilleen sitten vanhimmistolle, kaikki tuli ilmi, mutta minä kieltäydyin puhumasta. Mies piilotti minut kaverinsa asuntoon moneksi päiväksi, kunnes ymmärsi että jopa poliisi etsii minua.

Tulin kotiin, minua odotti kuulustelut, ensin miehen vaimo ja vaimon perhe sekä omat vanhempani kuulustelivat minua, sen jälkeen menimme vanhimmiston kuultavaksi.

Kaikki painostivat minua tunnustamaan. Tunnustin viimein, vaikka pelkäsin kuollakseni mitä minulle tapahtuu. Mies uhkasi edelleen voodoolla. Vaimo kävi kimppuuni niin että kädessäni on vieläkin arpi kun hän raapaisi minua. Haukkui huoraksi ja aviorikkojaksi. Miehessään hän ei nähnyt vikaa, eikä sen koommin kukaan muukaan nähnyt vikaa miehessä. Jopa isäni syrjähyppy ja katoaminen kaiken tämän tapahtuneen jälkeen pistettiin minun syyksi. Olin tuonut demonit kotiin, sanoi äitini. Äitini sanoi, että olen täysin demonien vallassa ja että demonien läsnäolo näkyy silmistäni. Sen jälkeen pelkäsin jopa itseäni!!

Vanhimmiston kuulustelu istuntoja oli useita, osa suoritettiin ryhmä kuulusteluina koska tapaus oli niin laaja. Kuulemaan pääsivät myös tyttöjen vanhemmat. Istuin kolmen vanhimman, sekä ”yleisön” edessä. Minulta kysyttiin hyvin intiimejä asioita, asioita joita nuori mieleni ei edes vielä ymmärtänyt, kuten ”harrastitteko ryhmäseksiä?” ”harrastitteko suuseksiä?” ”nautitko seksistä?”
Kuulustelut tuntuivat äärimmäisen kiusallisilta! Minua vastaan nostetut syytteet: aviorikos, haureus ja spiritismin harjoittaminen.

Yhden tytön vanhemmat halusivat viedä asian poliisille, mutta vanhimmisto kielsi puhumasta poliisille maineen menetyksen pelossa. Asia hoidettiin seurakunnan sisällä niin että minut ja kaverini erotettiin. Yksi tytöistä sai vastauskiellon ja mies pääsi kuin koira veräjästä.

Vanhempani sanoivat minulle, että minun tulee lähteä pois ja mahdollisimman kauas, etten koskaan näe ihmisiä siitä kylästä, jossa kaikki tapahtui. Kun lähdin äitini tuli sanomaan minulle:”Me ei sitten koskaan enää nähdä.”

Lähdin ulkomaille. Siellä minua odotti työpaikka, jossa jouduin asumaan kosteassa kellarissa.

Matkustin Istanbuliin lomalle ja sain ruokamyrkytyksen. Minua ei voitu hoitaa paikallisessa sairaalassa, koska minulla ei ollut sairasvakuutusta. Pomoni soitti äidilleni, koska en saanut puhua vanhempieni kanssa. Että voinko tulla kotiin koska olen hyvin sairas. Äitini soitti vanhimmistolle ja kysyi lupaa, saako tytär tulla kotiin. Vastaus kuului, että voin mennä mutta, saan olla vain niin kauan kuin olen sairas, kun paranen minun on lähdettävä.

Äitini ei myönnä tapahtuneita tänä päivänäkään. Isäni haluaisi jättää lahkon mutta äitini ei anna siihen "lupaa", isäni on pyytänyt anteeksi tapahtunutta, joka tuhosi ison osan elämääni. Jäin ilman koulutusta, sain paniikkihäiriön, valtavan sosiaalisten tilanteiden pelon/fobian, yleisen ahdistuneisuuden ja masennuksen. Minua on hoidettu useamman vuoden ajan terapiassa, mutta terapeuttien on melkein mahdotonta ymmärtää, millaista on elää uskonnollisessa yhteisössä, ellei ole sitä itse kokenut.

Olen syyttänyt itseäni tapahtuneesta kaikki nämä vuodet, nyt olen alkanut ymmärtämään, ettei syy ehkä ollut minun. Olin manipulaation ja hyväksikäytön uhri. Mies tiesi mitä teki. Mies oli 32-v minä olin 17.

Vielä tänä päivänäkin pelkään, että minut on kirottu voodoolla. Kärsin valtavasti erilaisista ahdistuneisuus oireista. Toivoisin kovasti, että jonain päivänä voisin elää normaalia elämää, ilman pelkoja!! Vieläkään en ole ihan varma olenko syyllinen vai syytön tapahtumiin.

Mies oli erittäin mieltynyt 14–17 ikäisiin tyttöihin, tyttöjen piti olla neitsyitä, mies sanoi niin karttavansa aidsin. Valitettavasti, vaikka kyseessä olisi ollut lapsen ja nuoren hyväksikäyttö, rikos on jo vanhentunut. Mies saa vapaasti jatkaa toimiaan.


 


Yksityisyyden suojaamiseksi kokemukset on kerrottu käyttäen nimimerkkejä.

  

Linkkejä oikeuskomiteoihin liittyviin sivuihin:
 

Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle
 
 



Kotisivuohjelma: KompoZer / Linux Ubuntu  *  Kuvankäsittely: GIMP / Linux Ubuntu  *  Äänenkäsittely: Audacity / Linux Ubuntu