UskoToivon kirjoituksia Suomi24-keskustelupalstalle - Jehovan todistajat




Naiset suuressa vaarassa

Jehovan todistajien seurakunnat koostuvat epätäydellisistä, syntisistä ihmisistä. Siksi on luonnollista, että aika ajoin kohtaamme ongelmia, vaikka ihanteena onkin se, että keskuudessamme olisi aito rakkaus. Sanoohan raamattu näin: "Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne.” (Johannes 13:35)

Joskus veljien ja sisarten välillä tulee ihmissuhdeongelmia. Rakkaus ei olekaan enää niin itsestäänselvyys. Joku voi kokea riittämättömyyden tunteita. Jotkut voivat syyllistää toisia milloin mistäkin asiasta. Joku veli tai sisar voi kokea olevansa "ei toivottua seuraa". Joku voi kokea vanhimmiston kylmänä virkamieskuntana. Joidenkin "ystävien" välille voi syntyä jopa suoranaisia riitoja. Joissakin seurakunnissa muodostuu "kuppikuntia". Joskus juoruilu pääsee valloilleen.

Kaikki tällainen valitettava negatiivisuus vaikuttaa ennenkaikkea seurakuntiemme naisiin, siis sisariin. Miksi on näin? Vartiotorni käsitteli miesten ja naisten tunne-elämän eroja v. 1992. Vaikka tuo kirjoitus käsittelikin enimmäkseen miehen ja vaimon välisiä suhteita, sen periaatteet ovat yleispäteviä. Niinpä lainaan pienen palasen vartiotornista. Lainaus alkaa tästä:

***Hyvä viestintä on terveen perheen elinhermo; kun se puuttuu, jännitys ja paine kasvavat. ”Hankkeet sortuvat, missä neuvonpito puuttuu; mutta ne toteutuvat, missä on runsaasti neuvonantajia”, sanotaan Sananlaskujen 15:22:ssa. On kiinnostavaa, mitä muuan avioliittoneuvoja kertoo: ”Valitus, jonka kuulen neuvoja pyytäviltä vaimoilta kaikkein useimmin, on: ’Hän ei puhu minulle’ ja ’Hän ei kuuntele minua’. Kun kerron tämän valituksen heidän aviomiehelleen, hän ei kuule minuakaan.”
Mikä on syynä viestinnän puutteeseen? Ensinnäkin miehet ja naiset ovat erilaisia, ja heidän viestintätapansakin poikkeavat huomattavasti toisistaan. Eräässä kirjoituksessa huomautettiin, että aviomies ”on helposti suora ja käytännöllinen” keskusteluissaan, kun taas ”[vaimo] kaipaa ennen muuta empaattista kuuntelijaa”. Jos tämä on ongelmana teidän avioliitossanne, niin työskennelkää asioiden parantamiseksi. Kristityn aviomiehen täytyy ehkä työskennellä kovasti tullakseen paremmaksi kuuntelijaksi. ”Jokaisen ihmisen täytyy olla nopea kuulemaan, hidas puhumaan”, sanoo Jaakob (Jaakob 1:19). Opettele välttämään käskemistä, neuvomista ja nuhtelemista silloin kun vaimosi vain haluaa myötätuntoa (1. Pietari 3:8). ”Joka hillitsee sanansa, on taitava”, sanotaan Sananlaskujen 17:27:ssä. (Vartiotorni 15.10.1992, sivu 14)

Lainaus päättyi tähän. Tuossa vartiotornin kirjoituksessa oli merkittävää se, että mies on usein "SUORA JA KÄYTÄNNÖLLINEN", mutta vaimo (nainen) "KAIPAA EMPAATTISTA KUUNTELIJAA". Miten totta tuo usein onkaan. Me miehet olemme ykstotisia pökkelöitä, kun taas naiset ovat "tunneihmisiä", heidän tunne-elämänsä on huomattavasti monipuolisempaa kuin miesten. Naiset ovat usein itse empaattisia ja myötätuntoisia, mikä auttaa erityisesti heitä onnistumaan lasten hoidossa ja kasvatuksessa. Miehet eivät tunneasioissa yleensä saa sanaa suustaan. Jopa puolisolle sanottu "minä rakastan sinua" on äärimmäisen vaikeaa. Me miehet olemme sitä mieltä, että riittää, kun se on kerran sanottu. Asia on voimassa, ellei erikseen muuta ilmoiteta. Mutta nainen kaipaa jatkuvaa huomiota. Hän tuntee olevansa rakastettu ja hyväksytty vain, jos hänelle se vakuutetaan. Usein miehillä on tunne-elämän vamma. Se estää heitä olemasta hyviä kuuntelijoita. Se saa heidät tuntemaan itsensä tärkeiksi. Pahimmillaan miesten tunnetaso on asteikolla nollasta kymmeneen hädintuskin plussan puolella. Vähän yli nollan. Mihin tämä kaikki voi johtaa kristillisessä seurakunnassa.

Jos ja kun seurakunnassa sattuu jotain ikävää tai joku asia alkaa vaivata, huomataan ero miesten ja naisten välillä. Koska sisarilla on herkemmät "tuntosarvet", he saavat paljon sellaistakin informaatiota, jota ei ääneen sanota. He osaavat lukea rivien välistä. He osaavat tulkita eleitä ja kasvonpiirteitä. He tulkitsevat hyvin sanojen äänenpainoja. Kun on kyse ongelmasta, esim. riittämättömyyden tunteista tai syyllisyyden tunteista, he ovat herkkiä masentumaan. He itkevät pahaa oloaan herkästi. Jos asioille ei tehdä mitään, tuo musta pilvi alkaa varjostaa koko elämää. Vastaavassa tilanteessa mies ei välttämättä huomaa mitään. Hän on "sokea" rivienväliselle puheelle. Hän ei ymmärrä vihjailuja tai ilmeitä. Hän on yksinkertainen pökkelö. Hänelle on hyvin helppoa käsitellä ongelmatilanteita, koska hän ei usein edes huomaa niitä. Tai jos huomaa, ne ovat joko "on" tai "off".

Pelottava yhdistelmä on se, että tunneasteikolla nollan ja ykkösen välillä oleva veli (asteikolla 0 - 10) alkaa tavoitella vastuuasemaa seurakunnassa. Sanoohan raamattu vastuuaseman tavoittelemisesta näin: "Jos joku tavoittelee valvojan virkaa, niin hän haluaa hyvää työtä." (1. Timoteukselle 3:1) Mutta jos tuo veli ei osaa olla myötätuntoinen ja empaattinen, tilanne on kauhea. Silloin on voimassa seuraava periaate: "Kaiken tämän olen nähnyt, ja sydämeni kohdistui kaikkeen työhön, jota on tehty auringon alla sinä aikana, jona ihminen on hallinnut ihmistä hänen vahingokseen." (Saarnaaja 8:9)

Miksi kirjoitin tästä aiheesta? No siksi, että olen viimeisen puolen vuoden aikana saanut paljon sähköpostia. Ja monet monet näistä posteista ovat käsitelleet juuri sitä asiaa, että sisarilla on vaikeaa seurakunnissa. He kokevat tulleensa väärinymmärretyiksi tai heitä on kohdeltu väärin tai epäoikeudenmukaisesti. Vanhimmat ovat joskus jopa kiusanneet henkisesti, kun ovat tulleet "rohkaisemaan". Joskus on kuulunut sellaistakin ajatusta, että sisaret kelpaavat kyllä ovelta ovelle -työhön, tienraivaajiksi tai kotirouviksi, mutta että he eivät muuten ole tärkeitä. Kuitenkin he ovat Jehovan edessä yhtä arvokkaita kuin veljet, ja sisaret tekevät jopa suurimman osan Valtakunnan julistustyöstä. Monet veljet (vanhimmat) keskittyvät pitämään sen aseman, jonka ovat saavuttaneet. Kun ilman koulutusta oleva veli tekee jotain työtä, jossa hänellä ei ole alaisia, hän on hyvin innokas asettumaan vanhimmaksi. Silloin kerrankin hän saa hallita jotain toista. Hän kokee olevansa toisten yläpuolella. Asema alkaa tulla aina vain tärkeämmäksi. Vaikka aluksi veli olisi voinut vilpittömästi haluta tehdä parhaansa "ystävien puolesta", tilanne voi muuttua. Teokraattinen byrokratia pyörii, ja se vie kaiken vanhinten huomion. Viikon pakolliset rutiinit työllistävät yhä pahemmin vanhimpia. Siitä johtuu se, että yksittäisiin veljiin ja sisariin ei enää kiinnitetä huomiota. He ovat vain harmaata massaa. Toki kerran kuussa kysellään raportteja.

Tuo seikka, että saan paljon sähköposteja, on kyllä myönteinen asia. Vastaan niihin mielelläni, jos osaan auttaa. Joukossa on todellakin myös avunpyyntöjä. Henkistä apua tarvitaan, koska seurakunnissa ei ole kaikki hyvin. Ja kenen puoleen sisaret ja veljet kääntyvät? Jos he kokevat, että eivät voi kertoa näistä asioista oman seurakuntansa vanhimmille, he etsivät muita kanavia. Kun Jehovan todistajilla ei ole Tikkurilan haaratoimistossa julkista sähköpostiosoitetta, sinne ei voi mitään lähettää. Niinpä monet lähettävät postia minulle. Kiitokset kaikille sähköpostin lähettäjille. Otan vastaan edelleen kaikenlaisia viestejä, ja yritän olla avuksi, jos osaan.

Sisaret, yrittäkää kestää kaikesta huolimatta. Lainaan lopuksi rohkaisun sanat.

"Mutta joka on kestänyt loppuun asti, se pelastuu." (Matteus 24:13)