Eräs konventtikokemus - Kuka puhuu totta ja kuka valehtelee?
Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n seminaari
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


UUT:n järjestämä seminaari 22.11.2013

UUT:n seminaari, Balderin sali, Aleksanterinkatu 12, Helsinki
Balderin sali, Aleksanterinkatu 12, Helsinki


Tutustu myös näihin sivuihin:

Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



Jehovan todistajien lapset

Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

1975, ennustelu

Verikysymys


Seminaari hengellisestä väkivallasta -

KIRJAILIJAT KERTOVAT TYÖSTÄÄN


Matka uskovaisten pimeyden ytimeen
Janne Villa
Janne Villa, kirjailija, toimittaja, terapeutti


Janne Villa julkaisi vuonna 2013 kirjan "Hengellinen väkivalta". Tuon kirjan prosessi alkoi vuonna 2009, kun Kirjapaja pyysi Jannea tekemään tästä aiheesta jutun. Taustana oli se, että Janne oli kirjoittanut jo 1990-luvulta lähtien useita kirjoituksia uskonnollisten yhteisöjen ongelmista ja uskontojen uhreista. Toinen näkökulma kirjaan oli se, että Janne meni opiskelemaan vuonna 2007 psykoterapeutiksi.

Vuosi 2009 oli hyvä aika alkaa kerätä kirjaa varten materiaalia, kun silloin paljastui Pietarsaaressa pienen lestadiolaisen yhteisön keskuudessa pitkällinen hyväksikäyttöjuttu. Maallikkosaarnaaja ja yhteisön keskushahmo oli vuosikymmenien ajan käyttänyt lapsia hyväkseen yhteisössään, eikä kukaan ollut uskaltanut siihen puuttua, koska hänellä oli gurun asema. 

Tuo yhteisö oli aika pieni ja marginaalinen, mutta se käynnisti paljon laajemman keskustelun, mihin liittyi sitten vanhoillislestadiolaisetkin mukaan. Vanhoillislestadiolaisten piiristä löytyi useita ihmisiä, jotka kertoivat hyväksikäyttöjutuista. Ja tästä se lähti kuin lumipallo vyörymään. Ensin uhreja oli vain toistakymmentä, mutta muutamassa kuukaudessa oli yhtäkkiä 30 uhria, ja parin vuoden kuluttua oli jo tiedossa 130 eri hyväksikäyttäjää. Poliisin arvion mukaan läheskään kaikki tapaukset eivät tule koskaan esiin ja jokaiselle hyväksikäyttäjällä on keskimäärin useita uhreja, joten puhutaan erittäin laajasta uhrijoukosta. Tämä juttu on vieläkin kesken, ja yhteisö selvittää sitä.

Rakenteellista väkivaltaa sisäänsä kätkevien uskonyhteisöjen uhrien kohtalot ovat Janne Villan mukaan koskettavia. Hän on sekä toimittajan että terapeutin roolissaan ollut aina ammatillisen etäisyyden päässä väärinkäytöksistä. Tavallisesta, maltillisesta luterilaisesta taustasta tulevana hän ei ole itse joutunut hengellisen väkivallan uhriksi. Kiukku nousee kuitenkin usein Jannen mieleen, kun hän kuuntelee, mitä pahaa ihmisille tehdään uskonnon nimessä tai jonkun hurskaana esiintyvän uskonyhteisön varjoissa. Uskonnon, jonka pitäisi ilmentää ihmisyhteisön korkeimpia ihanteita esimerkiksi lähimmäisenrakkaudesta.

Janne Villa reissasi 16-20-vuotiaana pari vuotta ulkomailla ja tutustui moniin uskonnollisiin yhteisöihin, hyviin ja huonoihin, mm. pariin katoliseen luostariin, mitkä olivat Jannen mielestä kivoja paikkoja. Eräässä karismaattisessa yhteisössä hän sai ensimmäisen kerran välähdyksen sairaasta uskonnollisuudesta. Siellä homma meni "överiksi", ja palvottiin ihmistä eikä uskon kohdetta. Pääguru oli kysynyt tilaisuuden jälkeen Jannelta, uskoiko Janne häneen. Janne vastasi, että ei. Näille ihmisille on noussut päähän tämä oma uskonnollinen auktoriteetti ja asema.

Reissujen aikana Jannea alkoi inspiroida kristinusko ja hän pääsi opiskelemaan teologiseen tiedekuntaan. Se oli hyvin mielenkiintoinen paikka. Janne oli etukäteen pelännyt, ettei siellä ole kriittistä ajattelua, ja kaikki tulee jostain hyvin vahvasta uskonnollisesta taustasta. Janne oli siinä vaiheessa itse vielä "etsijä", nykyään ihan kirkollinen ihminen. Teologisessa tiedekunnassa epäily, kyseenalaistaminen ja kritiikki olivat ihan normaalia toimintaa, mistä johtuu osin ilmeisesti se, että luterilaisen kirkon puolella on hyvin vähän rakenteellista hengellistä väkivaltaa. Siellä on totuttu myös kyseenalaistamaan ja kritisoimaan.

Vuonna 1993 teologisessa tiedekunnassa opiskelijat tekivät performanssin Antijumalanpalvelus. Tuohon aikaan oli Suomessa lama, ja tuosta performanssista tuli rahan palvontaan keskittyvä messu, jossa kritisoitiin hyväosaisten itsekkyyttä samaan aikaan kun laman keskellä monet putosivat kokonaan systeemin rattaista. Janne käsikirjoitti sen. Kyseessä oli Pyhän Kusetuksen kirkko, ja Janne oli saarnaaja Pentti Kouristus, joka jakoi ihmisille uskoa rahan autuaaksi tekevään voimaan. Tämä oli kritiikkiä sille, että laman aikana jätettiin ihmisiä yhteiskunnassa syrjään, heistä ei pidetty huolta. Jokainen ajoi vain omaa etuaan.

Maallikkosaarnaaja Leo Meller, eräänlainen guru, tarttui tähän satiiriin julkaisemallaan kasetilla ja julisti, että nyt on Antikristus lopullisesti tullut Suomeen, kun teologian opiskelijat palvovat jo rahaa. Hän ymmärsi siis tarkoituksellisesti ja tahallaan väärin performanssin pelotellakseen ja hätkähdyttääkseen sillä härskisti kuuntelijoitaan. Lopunajoilla pelottelu käy aina kaupaksi.

Vuonna 2006 Kirkko ja kaupunki -lehdessä, mihin Janne Villa oli kirjoittanut juttuja, alettiin tutkia Leo Mellerin touhuja. Leo Meller osoittautui monien mielipidekirjoittajien ja lehteen yhteyttä ottaneiden henkilöiden mukaan huijarisaarnaajan arkkityypiksi. Janne ihmetteli sitä, että miten tällä tyylillä voi toimia vuosikymmenten ajan, kun Meller antaa aina uuden ja uuden väärän profetian, jää kiinni talousrikoksista, tulee esiin vuosien varrella yhä uusia naisia, jotka ovat kertoneet, että heitä on huijattu uskonnon nimessä: he ovat ns. "hengellisesti naimisissa", ei tarvita papin aamenta. Meller on lukemattomien todistajien mukaan harhauttanut ihmisiä vuosikymmenestä toiseen, ja jos joku lukee hänen kirjansa, huomaa, ettei esimerkiksi hänen ennustuksissaan lopun ajoista ole usein tolkun häivääkään. Miten tällainen voi mennä läpi?

Monilla ihmisillä on käsittämätön tarve tukeutua ihmiseen, joka kertoo "totuuden", mikä on täysin varma, ja hän tietää mikä on oikein ja väärin. Hän "tietää", mikä on Jumalan tahto. Hän esiintyy Jumalan edusmiehenä, profeettana. Hän myös "tietää" tulevat tapahtumat. Yksi “profeetan” tuntenut paljasti, miten hän osaa "ennustaa" asioita oikein. Profeetta luki ulkomaisista lehdistä juttuja, jotka olivat vasta tuloillaan. Kun nämä uutiset sitten tulivat viikon tai muutaman viikon päästä, ennustaja oli jo "tiennyt" nämä etukäteen.

Jos joku arvostelee epäterveen uskonnollisen yhteisön johtajaa, arvostelija tulkitaan usein Saatanan edustajaksi. Tämä on hyvin yleinen käytäntö erilaisissa lahkoissa. Siksi ei voida päästä keskustelemaan asioista. Johtajan ympärille muodostuu "hovi". Heillä on uskolliset "lakeijat" ympärillä. Heillä on "rajattomasti" rahaa. Kolehdista voi napata rahaa puhtaana käteen. Poliisi teki kerran tarkastuksen yhden gurun asuntoon, mikä oli ostettu kolehtirahoilla, ja sieltä löytyi iso komero, joka oli aivan täynnä seteleitä.

Kun yhteisön johtaja saa rajattoman vallan seuraajiin, katoaa loputkin reaaliteetit, sikäli kun niitä on ollut. Valta sokaisee ja turmelee täydellisesti.

Janne Villa on seurannut 2000-luvun alusta lähtien lestadiolaisten kuvioita. Hän teki lestadiolaisista nuorista teologeista ison artikkelin. He halusivat puuttua yhteisönsä epäkohtiin. He halusivat, että hoitokokousten aiheuttamia traumoja ihmisille olisi pyydetty anteeksi kollektiivisesti yhteisönä. Hoitokokouksissa ihmisiä ahdistettiin ja painostettiin törkeillä keinoilla. Osa näistä ihmisistä menetti mielenterveytensä ja joutui terapiaan. Joitakin erotettiin yhteisöstä.

Oulusta liikkeen johdosta lensi kolme herraa haukkumaan näitä kolmea nuorta kirkasotsaista lestadiolaisteologia, jotka halusivat uudistaa liikettä. Heidät lytättiin maan rakoon. "Jos vielä avaatte suunne, niin koskaan ette ole enää tervetulleita". Pojat vaikenivat moneksi vuodeksi, mutta myöhemmin on kyllä alkanut taas tulla kriittisiä ääniä esiin.

Joskus asiat yhteisöjen sisällä voivat muuttua hyvinkin nopeasti, jos niihin todella puututaan. Päivämies-lehti, joka on lestadiolaisten pää-äänenkannattaja, on viime vuosien paineista johtuen tehnyt ihan tarkalleen samat julistukset, joita teologipojat 2000-luvun alussa vaativat. Reilussa 10 vuodessa lestadiolaisten johtoporras oli jo samoilla linjoilla. Ilmeisesti paineet tulivat niin suuriksi yhteisön sisältä ja median kautta, että oli pakko muuttaa käytäntöjä. Lestadiolaisliikkeessä on ilahduttavaa, että sen piiristä on noussut vahvoja, hyviä tyyppejä, jotka ovat puuttuneet epäkohtiin. Johanna Hurtig on tärkein henkilö, joka on hyväksikäyttöskandaalin lastensuojelututkijana nostanut väkisin esiin nämä epäkohdat. Monet epäkohtiin puuttuneista ihmisistä on tosin "savustettu ulos". Prosessi on edelleen kesken, ja paljon työtä on vielä tehtävä.

Lapset ovat aina kaikkein haavoittuvimpia uskonnollisissa yhteisöissä, jotka ovat sairaalla pohjalla tai perheen vanhemmat tai uskonnollinen auktoriteeti käyttävät uskontoa törkeästi väärin. Lapset eivät kykene itse puolustautumaan. Heidän on mahdotonta lähteä yhteisöstä pois. Minne he menisivät? Uskonnonvapauden nimissä on annettu tosi törkeitä juttuja tapahtua. On ajateltu, että se on yhteisön käytäntö, ja se saa vain jatkua. Viranomaiset eivät tunne yhteisöjen käytäntöjä. Lapsille syötetään hirvittäviä, ahdistavia oppeja ja pelotellaan heitä.

Janne Villa on kohdannut sekä kirjailijana että terapeuttina suuren määrän eri yhteisöjen traumatisoituneita uhreja. He ovat kärsineet ihan hillittömästä manipulaatiosta ja pelottelusta. Suomen luterilaisessa kirkossa on ollut aikaisemmin helvetillä pelottelun perinne, mikä on nykyään lähes loppunut kirkon puolelta. On vielä yksittäisiä ihmisiä, jotka käyttävät sitä edelleen alistamis- ja hallintakeinona.

Suomessa on paljon yhteisöjä, joissa lapset kasvatetaan pelkäämään helvettiä ja pelkäämään kenties ylöstempaamista.

Lasarus-veljet on yhteisö, joka on ylläpitänyt fyysisen väkivallan kulttuuria. He ovat päivittäin piiskanneet ja se on jatkunut 2000-luvulle asti. Vuonna 1983 tuli Suomessa voimaan laki, mikä kieltää ruumiillisen kurituksen. Yhteisön johtaja vastusti julkisuudessa lakia hyvin jyrkästi. Piiskaaminen jatkui, eikä kukaan viranomainen puuttunut siihen. Nykyisin heistä on moni terapiassa ja mielisairaalassa. Suomessakin on tällaisia pimeitä "katvealueita", mihin ei ole tartuttu eikä puututtu.

Guruja on "moneen lähtöön". Kirjassaan Janne Villa kertoo myös Pirkko Jalovaarasta. Hän on hyvin vaarallinen ihmeparantaja, joka lupaa, että hän voi parantaa ihmiset mistä tahansa taudista. Taudit ovat Jalovaaran mukaan demonien aikaansaamia. Jalovaara käskee jättämään lääkkeet pois hänen rukouksensa ansiosta. Gurut aina lankeavat ennemmin tai myöhemmin. Meller, Jalovaara ja Markku Koivisto ovat surullisia esimerkkejä tällaisista henkilöistä.

Janne Villan kirjassa kerrotaan myös Suomen lähetysseuran hyväksikäyttöskandaalista. Sieltä löytyi 30 suomalaisuhria. Tekijöitä oli lähemmäs kymmenen. Tuon rikoksen tutkiminen oli Jannelle itselleen rankin prosessi kirjan teossa. Janne teki yli puoli toista vuotta työtä tuon asian parissa. Hän kertoo, että tässä tapauksessa haluttiin pitää kulisseja yllä ja liian myöhään lähdetään tarttumaan isoihin juttuihin. Osa ei halua uskoa mitään pahaa omasta yhteisöstään ja työtovereistaan. Ei uskota lasten kertomuksia. Pistetään maton alle ongelmat liian pitkäksi aikaa. Yhteisöön tulee rikollisia ihmisiä, ja he pääsevät dominoimaan sitä.

Janne Villa kertoo lopuksi, että moni ihminen on selvinnyt elämässään aivan hirvittävistä oloista hyvään elämään. Se vaatii avoimuutta, rehellisyyttä, ongelmien kohtaamista, mikä näyttää olevan vaikeampaa miehille kuin naisille. On rohkaisevaa, että kun ihminen alkaa tosissaan tehdä töitä, hän selviää. Pitkän matkan jälkeen päästään ihan normaaliin elämään, vaikka ne muistot eivät unohdukaan.




Seuraava puhuja, Aila Ruoho.
Takaisin seminaarisivun alkuun tästä.



Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle
 
 



Kotisivuohjelma: KompoZer / Linux Ubuntu  *  Kuvankäsittely: GIMP / Linux Ubuntu  *  Äänenkäsittely: Audacity / Linux Ubuntu