Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Uutisarkistoon * Hakusivulle


Uusin päivitys 26.06.2022
Uutiset - Kotimaa
 
Onko Vartiotorni-lehdissä julkaistu koskaan vihapuhetta?
26.06.2022 Johanneksen poika


Kuvat: JW.ORG

Kolossalaiskirjeen 4. luvun jakessa 6 sanotaan näin:

”Olkoon puheenne aina miellyttävää, suolalla höystettyä, tietääksenne kuinka teidän pitää kullekin vastata.”

Tämän raamatunkohdan perusteella voisi kuvitella, että Vartiotorni-lehdissä ei olisi mitään epämiellyttävää tekstiä.

Monet muistavat vuoden 2013 konventtipuheen "Ihmisluopiot". Tuossa 15 minuuttia kestäneessä puheessa kaikki lauseet eivät olleet miellyttäviä ja suolalla höystettyjä. Onko tällaisia lauseita julkaistu myös Vartiotorneissa?

Katso aiheesta tehty video täältä.



Kunnioittaako Jehovan todistajien järjestö ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta?
19.06.2022 Johanneksen poika



Mikä on ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus?

Suomen YK-liiton sivuilla kerrotaan näin:

YK:n yleiskokous hyväksyi ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 10.12.1948. Yksikään YK:n silloisista 58 jäsenvaltiosta ei äänestänyt julistusta vastaan, joskin kahdeksan maata pidättäytyi kokonaan äänestämästä.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus ei ole valtioita oikeudellisesti velvoittava asiakirja, mutta sen poliittinen ja moraalinen vaikutusvalta on huomattavan suuri. Julistus on myös ollut perustana kaikille myöhemmin solmituille kansainvälisille ihmisoikeussopimuksille. Julistuksen sanoma on tänä päivänä yhtä ajankohtainen kuin 60 vuotta sitten: ihmisoikeudet ovat perustavanlaatuisia ja luovuttamattomia ja kuuluvat yhdenvertaisesti maailman kaikille ihmisille.

Lue lisää...
 


Kärrytyötä aloitellaan ja Ukrainan Jehovan todistajia avustetaan
03.06.2022 Johanneksen poika


Kuva: JP

JW.ORG:n sivuilla oleva uutistiedote antaa ymmärtää, että pian Suomessakin nähdään taas Jehovan todistajien kärryjä vilkkailla paikoilla. Hallintoelin on vähitellen avaamassa todistustyötä "normaaliksi". Ovelta ovelle -työtä ei kuitenkaan vielä aloiteta.

Suomen seurakunnissa on ilmoitettu yksityiskohtia Ukrainan Jehovan todistajien avustamisesta. Ilmoituksen mukaan minkäänlaista oma-aloitteellisuutta ei katsota hyvällä. Avustaminen pitää tehdä lahjoittamalla rahaa lahjalaatikoihin.

Lue lisää...



Tuomiopäivän pelko näkyy nyt Uskontojen Uhrien Tuki ry:ssä: "Alitajuisesti uskon kuolevani koska tahansa"
01.06.2022 Johanneksen poika



Yhteydenotot Uskontojen uhrien tuki UUT -yhdistykseen ovat lisääntyneet tänä keväänä. Tukea haetaan tuomiopäivän pelkoon. Tämä johtuu pandemiasta, luonnonkatastrofeista ja nyt Ukrainan sodasta.

Maailmanloppua odottavat yhteisöt ovat viime vuosina nähneet monia merkkejä siitä, että elämme "viimeisiä päiviä".

Lue lisää...



Historiaa - osa 108: Mitä Iltalehti julkaisi Jehovan todistajista 1980-luvulla?
29.05.2022 Johanneksen poika



Iltalehden arkistoa pääsevät lukemaan Iltalehti Plussan tilaajat. Arkistossa on tuoreita näköislehtiä, mutta sen lisäksi myös vanhoja lehtiä.

Seuraavassa jutussa lainataan otteita muutamista Iltalehden 1980-luvulla julkaisemista kirjoituksista, jotka koskevat Jehovan todistajia.

Lue lisää...



Suomi24: Järjestö myy periaatteensa torihintaan
28.05.2022 Johanneksen poika



Suomi24:n Jehovan todistajat -keskustelupalstalla on kaksi mielenkiintoista keskustelun avausta, jotka on julkaissut "Anonyymi". Ensimmäinen on julkaistu huhtikuussa 2022 ja toinen toukokuussa 2022.

Niissä tarkastellaan järjestön periaatteita ja sitä, miten helposti järjestö voi luopua periaatteistaan, jos siitä näyttää olevan järjestölle hyötyä.

Lue lisää...



Levitettävien lehtien julkaiseminen on jopa kuukausia myöhässä
16.05.2022 Johanneksen poika


Kuvat: JW.ORG

Suomenkielisiä Vartiotorni- ja Herätkää! -lehtiä on painettu vuodesta 1978 alkaen 32-sivuisina. Ne julkaistiin kaksi kertaa kuukaudessa, joten lehtiä ilmestyi suomen kielellä yhteensä 48 kpl vuodessa.

Lehtien julkaisujen suhteen juuri nyt eletään "niukkuuden" aikoja? Eikö hallintoelin enää arvosta levitettäviä Vartiotorni- ja Herätkää! -lehtiä?

Lue lisää...




Milloin jonkin uskonyhteisön tai muun tiiviin yhteisön toiminnasta kannattaa huolestua?
05.05.2022 Johanneksen poika



On monia tuntomerkkejä, jotka voivat auttaa arvioimaan, liittyykö jonkin uskonnollisen yhteisön toimintaan yksilön ihmisoikeuksien kannalta haitallisia elementtejä.
UUT:n verkkosivuilta löydät listauksen, jossa mainitaan 16 kriteeriä uskonnollisen yhteisön arvioinnin avuksi.

Lue lisää...



Uusin Muutos-lehti on nyt luettavissa netissä
03.05.2022 Johanneksen poika



Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n julkaisema Muutos-lehti nro 1/2021 on julkaistu aiemmin paperiversiona. Nyt sen voi lukea myös netin kautta.

Aiheita:
  • Pääkirjoitus: Kadotetusta paratiisista ennallistettuun paratiisiin
  • Häpeä ja uskonnolliset yhteisöt
  • Vähemmistön vähemmistössä
  • Omistavatko uskonyhteisöt moraalin?
  • Puheenjohtajan palsta: Emme elä lopun aikoja
  • Ym.
Lue täältä...



HENGELLINEN VÄKIVALTA – Demokratiavajetta ja ihmisoikeusloukkauksiako uskonyhteisöissä?
22.04.2022 Maija-Leena Rova


Kuva: BoD

Hengellinen väkivalta ei ole kenenkään etu, vaan se aiheuttaa pikemminkin suuria ongelmia ja kustannuksia – kuten mielenterveysongelmia, päihteiden väärinkäyttöä ja työttömyyttä – sekä uhreille että yhteiskunnalle. Hengellinen väkivalta polkee alleen omantunnon- ja uskonnonvapauden sekä loukkaa ihmisoikeuksia. Lisäksi uskonoppien ääritulkinnat estävät demokratian toteutumisen etenkin fundamentalistisissa uskonyhteisöissä.

Lue lisää...



Jehovan todistajat palasivat valtakunnansaleille
22.04.2022 Johanneksen poika

Länsi-Uusimaa -lehti kertoi, että kaikki Jehovan todistajien seurakunnat ovat aloittaneet ympäri maailman jälleen kokousten pitämisen valtakunnansaleilla, myös läntisellä Uudellamaalla.

Kahden viime vuoden ajan Jehovan todistajien valtakunnansalit pysyivät suljettuina koronapandemian vuoksi. Suomessakin siirryttiin virtuaalisiin kokouksiin heti maaliskuussa 2020.

Jehovan todistajien aluetiedottaja Jukka Helenius kertoi Länsi-Uusimaa -lehdelle, että Jehovan todistajat kaipasivat ja odottivat henkilökohtaista yhdessäoloa. Nyt kahden vuoden jälkeen toive on toteutunut.

Kokouksiin voi osallistua nyt joko menemällä valtakunnansalille tai osallistumalla kotoa käsin videoneuvottelupalvelun kautta kokoukseen.
Hybridikokouksia varten saleille on hankittu tarvittava tekniikka.
 


Camilla Nissinen - Meitä vastaan rikkoneet
14.04.2022 Johanneksen poika


Kuva: Tammi

CAMILLA NISSINEN (s. 1988) on pohjoiskarjalainen esikoiskirjailija, joka on aina saanut tukevamman otteen maailmasta kirjoittamalla kuin puhumalla. Hän opiskeli kirjallisuutta, on koulutukseltaan äidinkielenopettaja ja harrastaa intohimoisesti käsitöitä. Meitä vastaan rikkoneet on Nissisen esikoisromaani.

Lue lisää...



Kirjoituspyyntö: Jehovan todistajat ja seksuaalisuus
02.04.2022 Johanneksen poika


Kuva: Pixabay

Välitän kirjoituspyynnön kaikille entisille Jehovan todistajille:

Hei! Olen uskontotieteen graduntekijä Turun yliopistosta, ja tutkin sitä, miten entiset Jehovan todistajat ovat kokeneet yhteisön seksuaalisuuteen ja parisuhteisiin liittyvät säännöt ja odotukset, millaisia ajatuksia ja tunteita ne ovat herättäneet, ja ovatko ne vaikuttaneet elämään myös yhteisöstä irtautumisen jälkeen.

Lue lisää...



Jehovan todistajien määrä vähenee edelleen Suomessa
31.03.2022 Johanneksen poika


Kuva: Tilastokeskus

Tilastokeskuksen uusien lukujen valossa Jehovan todistajien tulevaisuus ei näytä hyvältä. Vuodesta toiseen määrä kutistuu. Vain vanhimmassa ikäluokassa on hienoista kasvua.

Vuoden 2017 lopussa Jehovan todistajia oli Suomessa tilastokeskuksen antamien tietojen mukaan 17685. Vuoden 2021 lopussa heitä oli enää 16495. Vähennystä oli peräti 1190.

Lue lisää...



Miten pitää toimia, kun kokoukset alkavat valtakunnansaleilla?
25.03.2022 Johanneksen poika

Seurakunnat ovat saaneet haaratoimistosta viime hetken ohjeita normaalin kokoustoiminnan aloittamiseen.

Valtakunnansalit avataan 01.04.2022 alkaen kokouksille. Kokouksiin osallistuvia muistutettiin muutamista asioista, jotka liittyvät terveysturvallisuuteen:
  • Kasvomaskin käyttö sisätiloissa on erittäin suositeltavaa
  • Jos on vilustumiseen tai flunssaan liityviä oireita, tai jos on altistunut viimeisen 10 päivän aikana koronavirukselle tai saanut positiivisen testituloksen, tulee osallistua kokoukseen videoneuvottelupalvelun välityksellä
  • On kunnioitettava toisia esimerkiksi miettimällä, kätteleekö toisia vai ei
Jeesus sanoi Luukkaan 6. luvussa jakeessa 31:

"Niin kuin haluatte toisten tekevän teille, niin tehkää te heille."
 
Tietolähde: Jehovan todistajan lähettämä äänite Zoom-kokouksesta.
 


Eroon hengellisestä väkivallasta
19.03.2022 Johanneksen poika



Maija-Leena Rovan uudessa kirjassa Eroon hengellisestä väkivallasta – demokratiavajetta ja ihmisoikeusloukkauksiako uskonyhteisöissä? tarkastellaan sitä, miten uskonyhteisöt voivat päästä eroon hengellisestä väkivallasta. Mitkä ovat hengellisen väkivallan syyt?

Kirjan fundamentalistisia esimerkkiuskonyhteisöjä ovat:
  • jehovantodistajuus
  • vanhoillislestadiolaisuus
  • helluntailaisuus
Lue lisää täältä.



Haaratoimisto antoi seurakunnille lisätietoja kokousten alkamisesta valtakunnansaleilla
17.03.2022 Johanneksen poika


Kuva: JW.ORG

Jehovan todistajien valtakunnansalit ovat olleet noin kaksi vuotta suljettuna koronapandemian takia. Kokoustoiminta on järjestetty kokonaan internetin välityksellä käyttäen Zoom-palvelua.

Vaikka Suomessa sairaaloissa on nyt eniten korona­potilaita koko epidemian aikana, Jehovan todistajat ovat päättäneet avata valtakunnansalit kokouskäyttöön.

Lue lisää...



Sofian tarina
15.03.2022 Johanneksen poika


Kuva: YouTube

YouTubeen on julkaistu video eräästä Jehovan todistajasta, "Sofiasta", joka kertoo traagisesta elämästään. "Sofia" kuuluu edelleen Jehovan todistajiin. Hän vastaa videolla mm. näihin kysymyksiin:
  • Paljonko haluat avata taustojasi?
  • Väkivaltako aiheutti avioliiton päättymisen?
  • Saitko mistään apua tilanteeseesi?
  • Kuinka tilanne lopulta ratkesi?
"Sofia" joutui oikeuskomiteaan. Hän vastaa lopuksi vielä näihin kysymyksiin:
  • Tapahtuiko sitten käänne parempaan?
  • Mikä on nykytilanne?
  • Olisko sulla vielä tähän loppuun jotain ajatuksia?
Katso ja kuuntele Sofian tarina täältä. Kesto noin 40 minuuttia.
  



Kodin kuvalehti: Uuteen nousuun

12.03.2022 Johanneksen poika
 


Kuva: Kodin kuvalehti

09.03.2022 ilmestyneessä Kodin Kuvalehdessä on julkaistu juttu Uuteen nousuun. Juttu kertoo Jehovan todistaja -perheessä kasvaneen Ella Saarenpään tarinan.
Hevosonnettomuus aiheutti Ellalle aivovamman. Hänen oli vaikea hyväksyä omia rajoitteitaan ja väsymystään, kunnes hän lopulta oivalsi, että hän voi vammasta huolimatta elää hyvää elämää.

Lue lisää...
 


JW.ORG ilmoitti: Kokoukset palaavat valtakunnansaleille huhtikuussa
11.03.2022 Johanneksen poika
 


Kuva: JW.ORG

Näyttää siltä, että noin kahden vuoden tauon jälkeen valtakunnansalit avataan kokoustoiminnalle myös Suomessa. Jehovan todistajien virallisilla nettisivuilla on ilmoitus:

Hallintoelin on päättänyt, että seurakunnat voivat alkaa pitää kokouksia valtakunnansaleilla 1. huhtikuuta alkaen, jos paikallisten viranomaisten asettamat rajoitukset eivät estä sitä. Tämä merkitsee sitä, että useimmat seurakunnat voivat kokoontua yhteen viettämään Jeesuksen kuoleman muistojuhlaa. Seurakuntiin lähetetään lisäohjeita myöhemmin.

Jää nähtäväksi, vaaditaanko kokouksiin osallistuvilta koronarokotukset ja onko yleisömäärää tarkoitus jotenkin rajoittaa.
 


Suomessa valtakunnansalit pysyvät suljettuina ainakin maaliskuun loppuun saakka
03.03.2022 Johanneksen poika
 


Kaustisen valtakunnansali, kuva: JP

Haaratoimisto on tiedottanut Jehovan todistajien seurakunnille, että kokouksia ei voida vielä pitää valtakunnansaleilla. Myöskään ovelta ovelle -työtä ja kärrytyötä ei voida vielä aloittaa.

Lue lisää...

  



Väitöskirja: "Auktoriteetin rakentuminen uskonnollisissa yhteisöissä"
25.02.2022 Johanneksen poika
 


Kuva: Lapin yliopisto

Lapin yliopistossa julkaistiin joulukuussa 2021 Anna Kekin väitöskirja Auktoriteetin rakentuminen uskonnollisissa yhteisöissä.

Neljä kuvaavaa lainausta väitöskirjasta:
  • Hallintaan pyrkivän etujen mukaista on, että ihmiset pysyvät upoksissa, kyvyttöminä hallinnan alla.
  • Manipulaatiolla pyritään puuduttamaan ihmiset niin, etteivät he ajattelisi.
  • Mikään hallintaan pyrkivä järjestelmä ei voi antaa hallittujen alkaa kysyä ”miksi”.
  • Ihminen, joka pelkää rangaistusta tai jonkin menettämistä tai kokee syyllisyyttä on helpommin hallittavissa.
Lue lisää...
 


Uskontojen uhrien tuki ry teki kyselyn Jehovan todistajien karttamis­käytännöistä – aineisto annettu poliisin käyttöön
18.02.2022 Johanneksen poika
 



Kotimaa julkaisi Jehovan todistajien järjestön karttamiskäytännöistä tärkeän uutisen.

Belgiassa Jehovan todistajat sai viime vuoden maaliskuussa 96 000 euron sakot syrjinnästä ja yllyttämisestä vihaan entisiä jäseniään kohtaan. Gentissä oikeuden antaman päätöksen jälkeen Uskontojen uhrien tuki UUT ry oli yhteydessä Helsingissä poliisiin ja syyttäjään.

Helsingin poliisista vahvistetaan Kotimaalle, että materiaali on tullut heille.

Lue lisää...




Jehovan todistajat, rahankeräys, esitutkinta - osa 2
08.02.2022 Johanneksen poika
 


Kuva: JP

Jukka Ropponen vastasi poliisikuulustelussa mm. näin:

Jehovan todistajat -niminen oikeushenkilö ei ole suorittanut eikä suorita rahankeräystä.

Ei sovellu. Oikeushenkilö Jehovan todistajat ei ole kansainvälisen verkkosivuston www.jw.org omistaja tai hallinnoija.

Ei sovellu. - - - Ei sovellu. - - - Ei sovellu. - - - Ei sovellu.

Kaikenkaikkiaan Jukka Ropposen kuulustelu oli melkoista teatteria. Menikö kaikki oikein? Tekikö syyttäjä oikean päätöksen, kun hän päästi Jehovan todistajien järjestön todetuista rikoksista ilman rangaistusta? Jokainen voi harkita todisteita ja tehdä johtopäätöksiä.

Lue lisää...

 


Jehovan todistajat, rahankeräys, esitutkinta - osa 1
07.02.2022 Johanneksen poika
 


Kuva: JP

Poliisi tutki Jehovan todistajien rahankeräystä huolella. Esitutkinta valmistui syksyllä 2020. Jehovan todistajien johtomiehet vastasivat kysymyksiin, tosin aika moneen kysymykseen he kieltäytyivät vastaamasta.

Esitutkintamateriaalia on noin 500 sivua. Tässä jutussa vilkaistaan otteita tutkinnasta. Julkaiseminen tehdään poliisin luvalla.

Lue lisää...

    


Takaisin uutissivun alkuun tästä.



Kaikki uutiset (myös vanhat uutiset) löytyvät uutisarkistosta.
 
  




  
Uutiset - Ulkomaat
    
Havaintoja Raamatusta ja Jehovan todistajien suhtautumisesta siihen
13.06.2022 Tuomas Yläjuurakko



Raamattu on kristillisen teologian perusta. Vaikka kristilliset uskontokunnat tulkitsevat Raamattua eri tavoin, pitävät ne sitä kuitenkin Jumalan Sanana.

Voimmeko uskoa, että Raamatun teksti kaikilta osin on lähtöisin Jumalalta?

Evankeliumin kirjoittajien kertomat tapahtumat Jeesuksen haudalla osoittaa, miten he kertovat tapahtuman yksityiskohdat oman näkemyksensä ja muistinsa mukaan - ei Jumalan ilmoituksen mukaan. Myös kertomukset Jeesuksen veden päällä kävelystä eroavat toisistaan.

Nämä kaksi esimerkkiä osoittavat, että kertomukset perustuivat kirjoittajien omaan muistiin ja näkemykseen - ei Jumalalta tulleeseen tietoon.

Lue lisää...



HS: Ihmisoikeus­tuomio­istuin tuomitsi Jehovan todistajien vainon Venäjällä
08.06.2022 Johanneksen poika



Ihmisoikeus­tuomio­istuin tuomitsi Jehovan todistajien vainon Venäjällä ja määräsi Venäjän maksamaan miljoona­korvaukset ja vapauttamaan vangitut.

Venäjä julisti Jehovan todistajat äärijärjestöksi vuonna 2017. Euroopan ihmisoikeussopimus ei kuitenkaan enää velvoita Venäjää, sillä maa erosi Euroopan neuvostosta tämän vuoden maaliskuussa.

Helsingin Sanomien jutussa kerrotaan, että tällä hetkellä Venäjällä on vankeudessa 91 Jehovan todistajaa ja kotiarestissa 23.

EIT katsoi, että Venäjä on loukannut Jehovan todistajien oikeutta uskonnon­vapauteen, sananvapauteen, kokoontumis­vapauteen ja oikeutta omaisuuden kunnioittamiseen.

Lue uutinen kokonaan Helsingin Sanomien sivuilta.

Toimiiko Jehovan todistajien järjestö itse ihmisoikeuksia ja lakeja kunnioittaen. Lue täältä.




Hovioikeus vapautti Belgiassa Jehovan todistajien järjestön: Ei tuomiota syrjinnästä
08.06.2022 Johanneksen poika


Kuva: Helsingin sanomien sivuilla oleva video

Jehovan todistajien järjestö tuomittiin sakkoihin Belgiassa entisten Jehovan todistajien syrjinnästä vuonna 2021. Tuomari ilmoitti tuolloin päätöksessään, että uskonnolliset säännöt eivät ole yhteiskunnan lain yläpuolella.

Jehovan todistajat valittivat päätöksestä. Ja nyt Belgian hovioikeus on antanut ratkaisunsa. Jehovan todistajat voittivat jutun. Syrjintätuomio kumottiin.

Lue lisää...



Jehovan todistajat Kremlin jalanjäljissä
02.06.2022 Johanneksen poika



Antero Syrjänen on kirjoittanut Kotimaan blogeihin kirjoituksen, joka saa lukijassa aikaan monia "ahaa"-elämyksiä. Syrjänen vertailee Venäjää ja Jehovan todistajien järjestöä keskenään. Mitä yhteisiä piirteitä löytyy? Tässä pieni ote kirjoituksesta:

Maailma kauhistelee Venäjän toimia. Ja aivan syystä. Diktatuureissa tehdään mitä tahansa, jotta diktaattori pysyy vallassa. Oikeuttamattomat sodat, kansanmurhat, vastustajan epäinhimillistäminen, opposition vainoaminen, ihmisoikeuksien ja vapauksien, kuten sananvapauden rajoittaminen, ovat peruskauraa diktatuureissa.

Myös Jehovan todistajien järjestö on jäänyt Venäjän hampaisiin. Edustaahan se länsimaalaista uskonnollisuutta, jota ei Venäjällä välttämättä faniteta. Järjestö onkin vedonnut erilaisiin ihmisoikeuksiin ja uskonnonvapauteen, jotta saisi jatkaa toimintaansa maassa eikä sen jäseniä vainottaisi.

Samaan aikaan Jehovan todistajien järjestö itse toimii täsmälleen samalla tavalla kuin Venäjä.

Lue blogikirjoitus kokonaan täältä.
  


Karttamisopin vaarallisuudesta saatiin taas yksi surullinen todiste
31.05.2022 Johanneksen poika
 




Kuva: YouTube

Nimimerkki Observer kirjoitti Veljesseuran sivustolla, että entinen vanhin teki itsemurhan karttamisopin vuoksi.

Lue lisää...



Kokemus: "Vanhempani käyttivät kierrosvalvojan vierailua hyväksi estääkseen opiskeluni yliopistossa"
31.05.2022 Johanneksen poika
 


Kuva: JW.ORG

Mitä tapahtuu, jos jossain seurakunnassa vanhimman tai avustavan palvelijan perheestä joku menee opiskelemaan korkeakouluun? Siihen on olemassa selvät ohjeet vanhinten salaisessa ohjekirjassa Paimentakaa Jumalan laumaa.

Eräs Jehovan todistaja -mies kertoo oman kokemuksensä tällaisesta tilanteesta.

Lue lisää...



Jehovan todistajan täytyi valita elämän tai uskonnon välillä
25.05.2022 Johanneksen poika
 


Kuva: Lou Ryan

Jehovan todistajat uskovat, että veren vastaanottaminen on vastoin Jumalan tahtoa.

Birkenheadista Englannista kotoisin oleva 52-vuotias Lou Ryan hyväksyi verensiirron moottoripyöräonnettomuuden jälkeen, vaikka hän oli Jehovan todistaja.

Hän selitti, että jos hänen Jehovan todistaja -vanhempansa olisivat saaneet tietää, hänet olisi erotettu Jehovan todistajista.

Lue lisää...



Dennis Christensen on vapautettu vankilasta Venäjällä
24.05.2022 Johanneksen poika
 


Kuva: JW.ORG

Helsingin Sanomat uutisoi 24.05.2022, että Dennis Chistensen on vapauttettu vankilasta Venäjällä. Hän oli joutunut istumaan telkien takana vakaumuksensa vuoksi noin viisi vuotta vuodesta 2017 lähtien.

Lue lisää...



Saksassa aletaan tutkia syytöksiä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä Jehovan todistajien yhteisössä
21.05.2022 Johanneksen poika
 



Merkur.de -media kertoi 19.05.2022, että lasten seksuaalista hyväksikäyttöä tutkiva riippumaton komissio haluaa tarkastella lähemmin Jehovan todistajia koskevia väitteitä.

Komissio pyysi entisiä ​​todistajia kertomaan kokemuksistaan  ​​seksuaalisesta väkivallasta, jota he olivat kohdanneet lapsuudessaan ja nuoruudessaan uskonnollisessa yhteisössä. Entisten jäsenten kokemukset viittaavat siihen, että lapsiin ja nuoriin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan käsittelyssä on erityispiirteitä, jotka vaikeuttavat selvitystä ja käsittelyä.

Lue lisää (saksaksi) täältä.


Lisätietoja (saksaksi) täällä.



Joel Dellinger: "Jehova on kertonut nämä asiat meille etukäteen"
06.05.2022 Johanneksen poika
 


Kuva: JW.ORG

JW.ORG:n videotarjonta on lisääntynyt tuttuun tapaan. Uudella videolla markkinoidaan pian tulevaa Harmageddonin sotaa. Puhujana on Jehovan todistajien päätoimistosta palveluskomitean avustaja Joel Dellinger.

Lue lisää...



Norjan Korkein oikeus näyttää hyväksyvän uskonnolliset tuomioistuimet
05.05.2022 Johanneksen poika
 


Kuva: Aftenposten

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoi 03.05.2014 YLE:n tekemässä uutisessa näin:

– Tietenkään ei Suomessa voi olla niin, että meillä on joku tästä yleisestä oikeuslaitoksesta oleva toinen järjestelmä, joka välittää rangaistuksia.

Norjassa tämä asia näyttäisi olevan toisin. Se selviää Norjan korkeimman oikeuden 04.05.2022 tekemästä päätöksestä.

Lue lisää...



Saksassa vaaditaan Jehovan todistajien järjestön julkisoikeudellisen aseman muuttamista
03.05.2022 Kirsi Mäkiniemi
 


Kuva: change.org

Vetoomuksessa vaaditaan:

Hyvä Klaus Lederer, Berliinin senaatin kulttuuri- ja Eurooppa-osaston johtaja, poistakaa välittömästi Jehovan todistajien julkisoikeudellinen yritysasema, koska se on saatu väärillä tiedoilla. Tämä on tehtävä, ennen kuin karttamiskäytäntö tuhoaa yhä useampia perheitä maassamme ja ihmisiä kehotetaan edelleen kieltäytymään verensiirrosta!

Lue lisää...



Jehovan todistajien järjestön kolme heikkoa kohtaa
03.05.2022 Johanneksen poika
 


Kuva: JW.ORG

Eräässä Jehovan todistajien seurakunnassa Yhdysvalloissa oli ollut "kierrosvalvojan vierailuviikko". Kierrosvalvojan sunnuntaina pitämässä puheessa tuotiin esiin kolme ongelmaa, jotka voivat vähentää iloa Jehovan todistajilta. Paradoksaalista kyllä, nämä ongelmat ovat hyvin suurelta osin järjestön itse aiheuttamia.

Lue lisää...



Realistinen video lasten viemisestä ovelta ovelle -työhön
01.05.2022 Johanneksen poika
 


Kuva: JW.ORG

Jehovan todistajien virallisilla internetsivuilla on katsottavissa lapsille suunnattu video "Älä anna periksi". Se antaa melko aidon kuvan siitä, millaiselta lapsista voi tuntua, kun heidät raahataan vieraille oville julistamaan Vartiotorni-seuran sanomaa.

Lue lisää...
 


Saako Jehovan todistaja viettää vappua?
30.04.2022 Johanneksen poika
 


Kuva: Pixabay

Toukokuun alussa monissa maissa on tapana viettää vappua. Wikipedia kertoo vapusta mm. näin:

Vappu on vuosittain 1. toukokuuta vietettävä enimmäkseen länsimaalainen kansainvälinen juhlapäivä ja monissa maissa yleinen vapaapäivä. Se on kevään loppupuolen juhlapäivä sekä kansainvälinen työväen juhlapäivä. Suomessa vapunpäivää aattopäivineen vietetään työväen, ylioppilaiden ja kevään karnevaalijuhlana.

Saavatko Jehovan todistajat viettää vappua?

Lue lisää...



Historiaa - osa 107: Onko Venuksessa ollut dinosauruksia?
26.04.2022 Johanneksen poika (Päivitetty 05.02.2022)
 



Suomenkielisen Kultainen Aika -lehden (nykyisin tunnetaan Herätkää! -lehtenä) lokakuun numero vuodelta 1933 sisältää mainion katsauksen planeettoihin ja tähtiin.

Lue lisää...



Uuden-Seelannin oikeusministeri sai kirjeen
24.04.2022 Johanneksen poika
 


Kuva: Wikipedia
 
Reddit-sivusto kertoo, että Marcel Luc lähetti Uuden-Seelannin oikeusministeri David Parkerille kirjeen, jossa hän kritisoi voimakkaasti Jehovan todistajien järjestöä ja pyysi yhteiskuntaa puuttumaan epäkohtiin.

Lue lisää...
 


Uudessa-Seelannissa tutkitaan lasten seksuaalista hyväksikäyttöä Jehovan todistajien keskuudessa
24.04.2022 Johanneksen poika
 



Kuva: TJ EM FOCO
 
Uuden-Seelannin hallituksen tutkintakomissio (Royal Commission of Inquiry), joka tutkii lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, on ilmoittanut lehdistölle käynnistävänsä tutkimukset useista uskonnollisista ryhmistä maassa. Tutkittavien uskonnollisten ryhmien joukossa ovat myös Jehovan todistajat.

Lue lisää...



Hallintoelimen tilannepäivitys nro 3/2022
23.04.2022 Johanneksen poika
 

Kuva: JW.ORG
 
Hallintoelimen jäsen Geoffrey Jackson käsitteli puheessaan kahta aihetta: koronapandemiaa ja Ukrainassa riehuvaa sotaa.

Videolla noin 5 minuutin kohdasta alkaen kerrottiin, mitä Ukrainan Jehovan todistajille kuuluu. Jackson kertoi mm. nämä asiat:

Ukrainan haaratoimisto on toiminnassa ja avustaa kymmeniä tuhansia sota-alueilta paenneita Jehovan todistajia. 18.04.2022 mennessä yli 42 tuhatta Jehovan todistajaa oli joutunut pakenemaan kodeistaan. Lähes 19 tuhatta on lähtenyt toisiin maihin. 32 Jehovan todistajaa on kuollut.

Tilannepäivityksen voi katsoa JW.ORG:sta.



Historiaa - osa 106: C.T. Russellin mielestä pelkästään Raamattua lukemalla vajoaa pimeyteen kahdessa vuodessa
23.04.2022 Johanneksen poika
 

Kuva: Wikipedia
 
C.T. Russell korotti omat tutkielmansa Raamatun rinnalle ja jopa sen yläpuolelle. Syyskuun 15. päivän Vartiotorni-lehdessä vuodelta 1910 sanotaan näin:

"Ne [RAAMATUN TUTKIELMAT] eivät ole vain kommentteja Raamatusta, vaan ne ovat käytännössä itse Raamattua"

Lue lisää...



Kuinka monta Jehovan todistajia koskevaa oikeusjuttua on nostettu?
20.04.2022 Kirsi Mäkiniemi
 

Kuva: Top Class Actions
 
Useat lasten seksuaalisen hyväksikäytön uhrit syyttävät Jehovan todistajien järjestöä siitä, että se ei ole suojellut heitä, vaan on piilotellut hyväksikäyttäjiä. Jotkut uhreista ovat ryhtyneet oikeustoimiin.

Lue lisää...



Ruotsissa Jehovan todistaja -vanhin erotettiin kirkossa vierailun takia
15.04.2022 Johanneksen poika
 

Kuva: SVT Nyheter
 
Haastattelussaan Mats Lagrelius kertoi, että palvellessaan seurakunnan vanhimpana (johtomiehenä) hän osallistui useisiin oikeuskomiteaistuntoihin. Jos joku Jehovan todistaja rikkoo järjestön sääntöjä, hänet voidaan erottaa seurakunnasta. Mats kertoi, että suurin osa niistä oikeuskomiteoista, joissa hän oli mukana, oli aloitettu muiden Jehovan todistajien kertomien juorujen perusteella.

Lue lisää...



Jehovan todistajat viettävät Kristuksen kuoleman muistojuhlaa perjantaina 15.04.2022
15.04.2022 Johanneksen poika
 

Kuva: JW.ORG
 
Jehovan todistajia on koko maailmassa yhteensä noin 8,5 miljoonaa. Kerran vuodessa he kokoontuvat viettämään Kristuksen kuoleman muistojuhlaa. Vuonna 2021 tuossa juhlassa oli läsnä hieman yli 21 miljoonaa.

Juhlassa suurin osa kieltäytyy nauttimasta viiniä ja leipää, vaikka sitä tarjotaan kaikille.

Leipää ja viiniä nautti vuonna 2021 vain vähän yli 20 tuhatta Jehovan todistajaa.
 


Latvian viranomaiset ovat aloittaneet tutkinnan Jehovan todistajien toiminnasta
13.04.2022 Johanneksen poika
 

Kuva: Baltic News Network
 
Televisiossa esitettyjen raporttien jälkeen Latvian hallitus ilmoitti käynnistäneensä tutkinnan Jehovan todistajien toiminnasta maassa.

Entiset Jehovan todistajat kertoivat Latvian televisiossa Jehovan todistajien järjestön taustoista. Saatuaan tietää televisiossa esitetyistä väitteistä Latvian hallitus ilmoitti aloittaneensa uskonnollisen järjestön tutkinnan.

Latviassa uskonnolliset järjestöt voidaan lakkauttaa tuomioistuimen päätöksellä, jos todetaan, että uskonnollisen järjestön toiminta on vastoin perustuslakia tai muita lakeja.

Lue lisää...



Brasiliassa Jehovan todistajien järjestö käyttää rakennusten kunnossapidossa ja siivouksessa lapsityövoimaa
11.04.2022 Johanneksen poika
 

Kuva: Pixabay
 
Jehovan todistajien haaratoimisto ilmoitti Brasilian Jehovan todistajien seurakunnille lähetetyssä kirjeessä, että alaikäiset vähintään 14-vuotiaat lapset voivat osallistua maassa olevien valtakunnansalien kunnossapito- ja siivousohjelmaan.

Lue lisää...

 
   


Takaisin uutissivun alkuun tästä.



Kaikki uutiset (myös vanhat uutiset) löytyvät
uutisarkistosta.

  





Medialle

Toimittajien tietopaketti luettavissa täällä.

Tekstin koko

Onko puhelimella luettaessa JP-sivujen teksti liian pientä? Lue lisää täältä.

News in English

   
Jehovah's Witnesses in Finland. News from Finland.

  


Vuosikatsaukset

Uutisvuosi:
Uutisvinkki
 
Jos tiedät kiinnostavan uutisen mikä liittyy Vartiotorniseuraan tai Jehovan todistajiin, lähetä uutisvinkki osoitteeseen:

jp
@johanneksenpoika.fi
 
Hallintoelin

Mikä on Jehovan todistajien hallintoelin? Ketkä siihen kuuluvat? Lue lisää täältä.

Elokuun 2019 tilanne:



Katso iso kuva tästä.
    
Videot





Uutisvideoita voit katsoa täältä.
 
Sähköposti

Johanneksen pojan sähköposti

jp@johanneksenpoika.fi

Lue lisätietoja täältä...
   
Uutistoimitus

Lue lisätietoja täältä...
 
Sitaattioikeus

Tällä uutissivustolla noudatetaan sitaattioikeuden periaatteita. Lue lisää...
   
Ex-JT:t - media

Entiset Jehovan todistajat kaupallisen median jutuissa:



Lue täältä.

 
Uutisarkisto

Poimintoja kotimaan uutisista



 
Pieni kooste valtakunnansalien myynnistä Suomessa

HS: Jehovan todistajat etsivät keinoja verensiirtokiellon kiertämiseen – ”Verikiellosta on hankala enää luopua, koska samalla liike myöntäisi, että moni kuoli turhaan”

Täysin uudistettu suomenkielinen Uuden Maailman käännös julkaistiin Hämeenlinnassa

Opetusministeriö hyväksyi Jehovan todistajien ohjeistuksen seksuaalirikosten käsittelyssä – Professori: “On ongelma, jos yhteisöt toimivat tuomioistuimina”

Väistöliikkeitä kadulla, saamatta jääneitä juhlakutsuja ja karttelevia myyjiä - uskonyhteisöistä eronneet kertovat: ”Edes heidän pomonsa kutsuhuudot eivät saaneet myyjiä lähestymään minua”

Nainen voitti palkinnoksi kauneushoidon – työntekijä perui sen, koska asiakas oli 20 vuotta sitten Jehovan todistaja

Tietojen jakaminen vai tietojen pimittäminen?

EU-tuomioistuin julkisti päätöksensä - Veikko Leinonen väittää vastaan

Jehovan todistajista irtautujien kokemuksia hengellisestä väkivallasta: "Katson olevani selviytyjä vaikkakin henkisillä arvilla"

Vielä kerran Hakkaraisesta

Miten Jehovan todistajien tiedottaja Ari Hakkarainen pärjäsi Susanne Päivärinnan haastattelussa?

Sensuroimaton Päivärinta tänään: erikoislähetys kohutuista Jehovan todistajista

Ilmoitus ja suostumus henkilötietojen käsittelyyn

A-studio: Miten toimivat Jehovan todistajien oikeuskomiteat?

Entiset Jehovan todistajat kertovat kokemuksistaan uskonyhteisön oikeuskomiteoissa – "Todettiin, että minä, 11-vuotias tyttö olin vietellyt keski-ikäisen miehen"

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on lähettänyt merkittävän kirjelmän

Miten eduskunnan oikeusasiamies suhtautuu henkiseen ja hengelliseen väkivaltaan?

Onko Jehovan todistajien keskuudessa parisuhdeväkivaltaa?

Iltalehti: ”Älä anna masturbaation saastuttaa itseäsi” - Jehovan todistajien videot vuotivat jälleen: jyrkkiä käskyjä seksuaalisuudesta

Historiaa - osa 45: Oulun konventtisali valmistui, Pohjois-Suomen Jehovan todistajat olivat innoissaan

Oulun konventtisali on nyt alennusmyynnissä

Entinen Jehovan todistaja Eeva-Liisa Pirttinen Radio Suomen ohjelmassa

Käyttääkö Jehovan todistajat uskonnollinen yhdyskunta Suomessa sanaa "seurakunta" vilpillisesti?

Uusi Pro gradu -tutkielma: Jehovan todistajista eronneiden tarinoita eroprosessista ja avunsaannista

Kooste YLE Radio 1:n ohjelmasta "Ero Jehovan todistajista ei ole helppo"

Tunnelmia Helsingin kirjamessuilta 2017

Suomen seurakunnissa opiskeltiin perinteistä lahjoittamista Vartiotorniseuralle

Ilta-Sanomat kertoi Helsingin Sanomien tekemästä karttamisjutusta
 
Helsingin Sanomat osoitti Veikko Leinosen karttamistulkinnan vääräksi

Jehovan todistajien kokouksissa opeteltiin karttamaan erotettua perheenjäsentä

Haaratoimisto lähetti Turun väkivaltaista hyökkäystä koskevan kirjeen kaikkiin seurakuntiin

Ben Kalland pelkäsi lapsena: Mitä jos tuttava avaisi oven?


Ben Kalland on aina halunnut kertoa tarinan - nyt haave on toteutunut

Tietääkö joku "päivän ja hetken", jolloin Harmagedon alkaa?

Pikku saarnaajat ja menetetty lapsuus

Entiset Jehovan todistajat kaupallisen median jutuissa

Kastavatko Jehovan todistajat lapsia?

Jehovan todistajien lapset kärsivät pahoista peloista: Raakoja kertomuksia ja pelottavia kuvia – "Heräsin usein sänkyni alta"

Tilastokeskuksen viimeiset viralliset numerot kertovat: Jehovan todistajia oli Suomessa viime vuonna 307 vähemmän kuin vuotta aiemmin

HS: ”Oli järkyttävää ajatella, että kaikki tapetaan” – kirja kuvaa pelkoja uskonliikkeissä, yhteisöt empivät järeämpää valvontaa

YLE: Harmageddon ja demonit arkisia kuin maito jääkaapissa – epäterveet uskonnolliset yhteisöt hallitsevat pelolla

Aamulehti: Uusi kirja kertoo pelottelusta uskonnollisissa yhteisöissä – Jehovissa voimakkain pelon ilmapiiri

HS: Veera Ahokannaksesta tuli lapsena julistaja, joka pelkäsi demoneita ja kiersi jakamassa Vartiotorni-lehteä

Kirja "Pyhät, pahat ja pelokkaat" julkaistiin tänään


Kotimaa24: Lapsiasiavaltuutettu ehdottaa uskonnollisten yhdyskuntien säännöllistä arviointia – ulottuisi myös herätysliikkeisiin

Lapsiasiavaltuutetun aloite uskonnonvapauslaissa säädetyn asiantuntijalautakunnan tehtävän ja kokoonpanon muuttamisesta

Sähköpostia sosiaali- ja terveysministeriöstä

Sähköpostia opetus- ja kulttuuriministeriöstä

Turun Sanomien paperilehdessä iso juttu: Myynnissä ainakin 13 valtakunnansalia

Fariseustrilogia kertoo: Jehovan todistaja ei saa käyttää omaa ajattelua Raamattua lukiessaan

KHO pyytää EU-tuomioistuimelta ennakkoratkaisua Jehovan todistajien tiedonkeruusta

Yksi myytti säpäleiksi?

Onko Veikko Leinonen verensiirron ja verenluovutuksen asiantuntija?

Sairaalayhteyskomiteat haittaavat lääkäreiden töitä sairaaloissa


Turun Sanomat: "Uskontojen uhrien tuki: Jehovan todistajien verensiirtokielto vaarantaa jäsenten terveyden"

Demokraatti: Jehovan todistajien verensiirtokiellosta kuolemantapauksia – Lääkäri: ”Äärimmäisen surullisia tapauksia”

Kotimaa24 kertoi ensimmäisenä UUT:n selvityksestä

UUT julkaisi selvitystyön Jehovan todistajien verituotteiden käyttökiellosta


Entinen Jehovan todistaja: Perhe hylkäsi, terapia auttoi

Kirje kaikille seurakunnille: Yksinkertaistettu hoitotahtokortti

Jehovan todistajat "unohtivat" mainita poliisin nuorille suunnatussa valistuskirjasessa

Kotimaa24: Jehovan todistajat opastaa seksuaalisesta väkivallasta – poliisia ei mainita

Veren "fraktiot" ovat suuri eettinen ja moraalinen ongelma Jehovan todistajille, vaikka he eivät itse sitä tule ajatelleeksi

Tilastokeskuksen uusien lukujen valossa Jehovan todistajien määärä vähenee edelleen Suomessa tasaisesti

Karttaminen - elämäni suurin suru

Menneisyys ja tulevaisuus Jehovan todistajien opin mukaan

Kun joulua ei saanut viettää

Veikko Leinonen kertoi suurista muutoksista Suomen haaratoimistossa

Tutkija: Uskonnollisten liikkeiden hengellinen väkivalta on Suomessa merkittävä ongelma

Seura: Paholaiselle luovutettu

Turun Sanomat: Veljestä tuli musta lammas

Vartiotornin varjossa -kirjan julkistamistilaisuus Helsingissä

Paljastuskirja Jehovan todistajista: itsemurhia, nöyryyttämistä, lasten hylkäämisiä

Kotimaa24: Tietosuojavaltuutettu ohjaa Jehovan todistajia henkilötietojen keräämisessä

Konventtipuheet ovat monien mielestä liian pitkiä ja puuduttavia, konventteihin mennään tapaamaan tuttuja

Lapsiasiavaltuutettu: Uskonnollisia yhteisöjä alettava valvoa

Aini Linjakummun uusi kirja on julkistettu tänään Helsingissä

Entinen Jehovan todistaja seuraajistaan: He odottivat ulko-ovellakin, kiersivät taloa ja menivät ikkunoiden ohi

Isoveli valvoo - toisinaan myös -sisar

Oikeusoppineet: Jehovan todistajien ohjekirjassa ollaan paikoin Suomen lain rajamailla

Ilta-Sanomat: Jehovan todistajat kyselevät tarkkaan vapaaehtoistensa taustat: ”Oletko kuluneen vuoden aikana katsonut pornografiaa?”

YLE Radio 1:n Horisontti-ohjelmassa entisen Jehovan todistajan haastattelu

Isaac Withersponen oikeuskomiteaistunto herättää ajatuksia

Millainen henki oikeuskomiteoissa vallitsee?


"Jehovan todistajat kielsi kertomasta raiskauksesta poliisille"

UUT:n edustajat keskustelivat sisäministeri Päivi Räsäsen kanssa Jehovan todistajien oikeuskomiteoiden toiminnasta ja karttamisrangaistuksista

Jehovan todistajat opettavat lapsille: demonit houkuttelevat leikkimään sukupuolielimillä

YLE: Jehovan todistajien ja seurakunnasta eronneiden puheet karttamisrangaistuksesta eroavat rajusti toisistaan

UUT:n edustajat tapasivat oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin

Entinen vanhimmiston jäsen: Jehovan todistajat säilyttävät yhä tietoja erotetuista

Salainen ohjekirja paljastaa: Jehovan todistajilla kattava oma oikeusjärjestelmä

MVT uutiset teki kaksi hyvää juttua Jehovan todistajien oikeuskomiteoista

Ilta-Sanomat: "Entisten Jehovan todistajien karut tarinat"

Sisäministeri Päivi Räsänen otti kantaa uskonnollisesta yhteisöstä eroamiseen

Jehovan todistajien keskuudessa ahdistelua, kiusaamista ja julkista häpäisyä

Selvitys: Jehovan todistajien oikeuskomiteat rikkovat ihmisoikeuksia

Kotimaa24: "Jehovan todistajien oikeuskomiteat johtaneet jopa itsemurhiin"

Helsingin Sanomat kuukausiliite toukokuu 2014: "Maailman loppu"


Kapellimestari Anna-Maria Helsing pääsi pois mustavalkoisesta maailmasta ja näkee nyt värit

A-studiossa kaksi Jehovan todistaja -vanhinta: Leinonen ja Hakkarainen

Psykologi sanoo, että Jehovan todistajien opetusvideo kasvattaa väärin

Kymmenen uutiset 17.09.2013: Jehovan todistajien on pyydettävä lupa rekisterimerkintöihin

Nelosen uutiset 17.09.2013: Jehovan todistajat loukkaavat lasten oikeuksia

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula tuli julkisuuteen Jehovan todistajien lasten asiassa

MTV3 julkaisi kaksi juttua Jehovan todistajista ja henkilötietolaista

YLE: Jehovan todistajilla arkaluontoisia henkilötietoja – valtio ojentaa

Kotimaa24.fi julkaisi lapsiasiavaltuutetulle tehdyn selvityksen

Selvitystyö lapsiasiavaltuutetulle: Lasten oikeuksien toteutumisessa Jehovan todistajien keskuudessa on vakavia puutteita

Entinen Jehovan todistaja haluaa nostaa lapsen oikeudet keskusteluun (Turun Sanomat)

Konventin luopiopuhe ei yllättänyt - samaa sanahelinää kuin aiemminkin

Vartiotorniseura neuvoo taas kerran Jehovan todistajia käyttämään lapsityövoimaa saarnaamistyössä

Iltasanomat julkaisi vuonna 2008 uutisen, missä kerrotaan suomalaisen Jehovan todistaja -vanhimman pedofiliatuomiosta.
   
Uutisarkisto

Poimintoja ulkomaiden uutisista




Tapahtuuko Jehovan todistajien taivasmatkoilla "ylibuukkausta"?

Poliisi ratsasi Hollannin Jehovan todistajien tiloja seksuaalisen hyväksikäytön tutkinnassa

Uusi pienille lapsille suunnattu video JW.ORG:ssa: Oletko valmis lähtemään kentälle?

Jehovan todistaja -vanhin sai vankeustuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Yhdysvaltalainen tuomioistuin: Jehovan todistajien on maksettava 35 miljoonaa dollaria hyväksikäytön uhrille

Yleinen syyttäjä tutkii seksuaalista hyväksikäyttöä Jehovan todistajien keskuudessa Hollannissa

Euroopan unionin tuomioistuin on antanut tuomionsa jutussa ”Tietosuojavaltuutettu v. Jehovan todistajat -uskonnollinen yhdyskunta”

Jehovan todistajien edustaja pyytää tuhoamaan muistiinpanot, koska 'Saatana on kannoillamme'

Suomeksi tekstitetty video käsittelee Jehovan todistajien uutta lomaketta, jolla pyydetään suostumus henkilötietojen keräämiseen

Jehovan todistajat ahdingossa Venäjällä

HS: Noin 160 Venäjältä tullutta Jehovan todistajaa on hakenut Suomesta turvapaikkaa

Kanadassa on tehty TV-dokumentti Jehovan todistajien järjestön pedofiiliongelmista

Muuttaako suomalainen oikeustapaus Jehovan todistajien käytänteitä Euroopassa – DW: Suomen tietosuojavaltuutetun kannalle tukea

Deutsche Welle: Jehovan todistajien muistiinpanojen tekeminen vietiin EU:n tuomioistuimeen


Uusi paljastussivusto kertoo uskonyhteisöjen sisällä tapahtuneista rikoksista Yhdysvalloissa – Jehovan todistajat piilottelevat raiskauksia

"Luopiopuhe" Pohjois-Englantilaisessa seurakunnassa

YLE: Jehovan todistajien maksettava 4 000 dollaria päivässä, kunnes antavat tietoja pedofiilista – summa jo yli kaksi miljoonaa

Cedarsin video suomeksi tekstitettynä: Kahden todistajan sääntö

Valehtelu tarkoittaa esittämistä vilpillisesti jotakin, joka ei ole totta

Hallintoelin syyttää "luopioita" siitä, että media on kiinnostunut Jehovan todistajien "kahden todistajan säännöstä"

Vartiotorniseura tarjoilee sekä punaista että sinistä maitoa

Mitä tarkoittaa oksymoron ja miten se liittyy jehovantodistajuuteen?

Pedofiilien paratiisi

Vanhimmat ovat tutkijoita, tuomareita ja psykologeja


YLE: Jehovan todistajien toiminta Venäjällä pysyy kiellettynä

Mitä hallintoelimessä ja Vartiotorniseuran päätoimistossa ajateltiin vuodesta 1975?


MTV:n kymmenen uutiset kertoi Helsingin venäjänkielisestä konventista

Vartiotorniseura painostaa edelleen käyttämään henkistä ja hengellistä väkivaltaa entisiä jäseniä kohtaan


Miksi Venäjä kielsi Jehovan todistajien toiminnan?

HS: Venäjä kielsi Jehovan todistajat – Suomen tiedottaja: ”Kuulostaa etukäteen päätetyltä”

YLE: Venäjä julisti Jehovan todistajat äärijärjestöksi


YLE: Jehovan todistajat eivät muuta tuhatvuotista sääntöään, joka jättää pedofiilin ilman rangaistusta

Onko "kahden todistajan" vaatimus nykyaikaa?

Jehovan todistajat kieltäytyvät muuttamasta kahden todistajan sääntöä, ”koska se on kantamme”

Oikeuskomitean perustamiselle on paljon syitä


Jehovan todistajien johtajat salaavat lasten hyväksikäytön hinnalla millä hyvänsä

Voiko erotettu tai eronnut palata sen "totuuden" yhteyteen, mihin hän aikoinaan oli liittynyt?

Vartiotorniseura muovaa Jehovan todistajista tunneköyhiä ihmisiä

Uusin karttamismääräys esitettiin marraskuun kuukausivideolla

Vähän yli 20 vuotta sitten siitä olisi erotettu - nyt sitä kehutaan ja suositellaan

Kierrosvalvojan kirje vanhimmille: Hoitotahtokortit

Säälin tunne kadoksissa

Sääntöihin kirjattu pahuus

Odottavan aika on pitkä

Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin

Historiaa - osa 21: Mitä Vartiotorni-lehti kertoi Harmagedonin sodasta vuonna 1958?

Naiset ovat alistetussa asemassa Jehovan todistajien yhteisössä

Jehovan todistajien kokoaikaisten erikoispalvelijoiden tottelevaisuus- ja köyhyysvala

Hallintoelimen jäsen Stephen Lett puhuu mielellään rahasta

YLE: Jehovan todistajille rajua arvostelua lapsien hyväksikäytön peittelystä Australiassa

Hyväksikäytön uhrit joutuvat tekemään julman valinnan

Kuninkaallisen tutkimuskomission Angus Stewart syyttää Vartiotorni-seuran edustajaa tahallisesta petoksesta

Vanhimmat häpeissään Australian tutkintakomission kuulusteluissa

Australian tutkintakomissio: Jehovan todistajat salannut tuhannen lapsen hyväksikäytön

Jehovan todistaja -äiti kieltäytyi verensiirrosta - yhdeksän lasta jäi orvoiksi

Tutkimus uskontojen tilanteesta 2015: Kaikista uskonnoista Jehovan todistajat menettävät edelleen eniten kannattajiaan

Jehovan todistajat ja verensiirto - Silminnäkija Viron TV:ssä

Lasten kasvattaminen pelon ja uhkakuvien avulla jatkuu

Lasten kohtelu uskonnon nimissä nostattaa vakavaa kritiikkiä Ruotsissa

Jehovan todistajien hallintoelin syytteessä lasten hyväksikäyttöön liittyvässä oikeusjutussa

Hallintoelin painostaa lapsia jo hyvin nuorina "Herran työhön"
 


Takaisin uutissivun alkuun tästä.



Kaikki uutiset (myös vanhat uutiset) löytyvät uutisarkistosta.
  


Takaisin Johanneksen pojan kotisivujen etusivulle tästä   * * *   Uutissivusto avattu 04.08.2012