Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisia


 
Johanneksen pojan kotisivut

Linkkejä


Vuosikatsaukset


Kuva ja teksti: Lastenkirja Opimme suurelta opettajalta

Lisää linkkejä
Sivupalkin kuvat: JW.ORG
 
 



Jehovan todistajat, vuosikatsaus 2020
30.12.2020 Johanneksen poika




Kuvassa hallintoelimen jäsenet ja koronaviruksia. Kuvat: JW.ORG ja Pixabay

Vuosi 2020 oli poikkeuksellisen vaikea koko maailman ihmisille. Koronapandemia sekoitti ihmisten arkipäivän rutiinit ja vaikutti haitallisesti talouselämään. Työttömyys kasvoi maailmanlaajuisesti. Valtava joukko ihmisiä sairastui koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Wikipedia kertoo (25.12.2020 haettu tieto), että 25. joulukuuta 2020 mennessä tartunta oli vahvistettu yli 79 miljoonalla ihmisellä. Viruksen aiheuttamaan sairauteen oli kuollut hieman yli 1,7 miljoona ihmistä. Taudista oli parantunut arviolta 56 miljoonaa ihmistä.

On luonnollista, että koronavirus aiheutti hankaluuksia ja vahinkoa myös Jehovan todistajien järjestölle ja yksilöille. Sen toiminta on muuttunut radikaalisti.


Suomi


Kuvassa suomalaisia Jehovan todistaja -vanhimpia ja korona-aiheita, kuvat: JW.ORG, JW Stream ja Pixabay

Jehovan todistajat joutuivat pakon edessä muuttamaan merkittävästi toimintatapojaan Suomessa. Valtakunnansalit suljettiin, ovelta ovelle -todistustyö lopetettiin, samoin julkinen todistaminen, ns. "kärrytyö". Kokoukset siirrettiin pidettäväksi etänä. Sitä varten Jehovan todistajien järjestö otti käyttöön Zoom-palvelun.

Ehkä suurin pettymys Suomen Jehovan todistajille vuoden 2020 aikana oli Helsinkiin suunnitellun kansainvälisen erikoiskonventin peruminen. Se oli tarkoitus järjestää kesäkuussa Messukeskuksessa. Konventtiin oli kutsuttu Jehovan todistajien "delegaatteja" Armeniasta, Georgiasta, Puolasta, Kreikasta, Tsekistä ja Slovakiasta, Yhdysvalloista, Venezuelasta, Skandinavian haaratoimiston alueelta ja Australaasian haaratoimiston alueelta. Yhteensä konventtivieraita piti tulla em. maista noin 3500. Tarkoitus oli, että myös Venäjältä olisi saapunut runsaasti konventtivieraita. Noin kolmelle tuhannelle oli jo tehty majoitusjärjestelyjä. Huhtikuun alussa luettiin seurakunnissa ilmoitus kesän konventtien perumisesta.
 
Kesän konventit järjestettiin koronan takia etänä. JW Broadcasting -sivuston kautta ohjelma katsottiin heinä- ja elokuun aikana. Konventti oli etukäteen tallennettu, sen puhujina olivat hallintoelimen jäsenet ja heidän avustajansa. Ohjelma oli "dubattu" suomeksi, jota tuntui aika erikoiselta ratkaisulta.

Vuoden 2020 alkupuolella saatiin todisteita siitä, että Jehovan todistajien järjestö ei Suomessa suvaitse minkäänlaista kritiikkiä. Lakimiehensä avustuksella haaratoimisto oli tehtaillut kaksikin tutkintapyyntöä poliisille. Molemmissa tapauksissa poliisi ilmoitti, että mitään rikokseen viittaavaa ei tutkimuksissa ilmennyt. Niinpä varsinaista esitutkintaa ei aloiteta. Jehovan todistajat kohdistivat vihakampanjansa johanneksenpoika.fi -sivustoa kohtaan. Osansa vihasta sai myös Uskontojen uhrien tuki UUT ry, sen toiminnanjohtaja Joni Valkila, aikaisempi lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila, Alma Media ja kaksi Iltalehden toimittajaa.


Muu maailma


Kuvassa hallintoelimen avustajia ja koronaviruslogo. Kuvat: JW.ORG ja Pixabay

Jehovan todistajien päätoimisto ja kaikki haaratoimistot ovat olleet keväästä saakka koronapandemian takia suljettuja. Niihin ei voi tehdä vierailuja.

Perinteisen ovelta ovelle -työn ja julkisen kärrytyön tilalle Jehovan todistajat ottivat käyttöön puhelintyön ja kirjetyön. Monet ihmiset ovat hämmästelleet Jehovan todistajien soittamia "myyntipuheluita", joissa pyritään tyrkyttämään omaa uskontoa. He antavat myös JW.ORG:n nettiosoitteen lisätietojen saamiseksi. Marraskuussa Jehovan todistajilla oli maailmanlaajuinen kampanja Vartiotornin levittämiseksi. Sitä jaettiin kirjeissä paperiversiona ja sähköposteissa sähköisinä versioina. Kampanja ulotettiin tavallisten ihmisten lisäksi myös paikallisiin viranomaisiin ja yrityksiin.

Vaikka Jehovan todistajien järjestö on pyrkinyt noudattamaan viranomaisten turvallisuussuosituksia, kuolleisuus on ollut järjestön sisällä korkea. Joulukuussa seurakunnissa ilmoitettiin, että toistaiseksi maailmanlaajuisesti yli 7500 Jehovan todistajaa on kuollut koronapandemian seurauksena. Jos verrataan tilannetta esimerkiksi Ruotsiin, tilanne on hyvin samankaltainen. Ruotsissa on asukkaita hiukan yli 10 miljoonaa, ja siellä on joulukuuhun 2020 mennessä kuollut vajaa kahdeksan tuhatta ihmistä. Suuruusluokka on siis sama, ja kun Ruotsin tilannetta pidetään hälyttävänä, sitä se on myös Jehovan todistajien piirissä. Lisäksi täytyy muistaa, että monissa maissa Jehovan todistajien ikärakenne on voimakkaasti vinoutunut. Vanhojen ikäluokat ovat suuria, ja korona on erityisen vaarallinen juuri iäkkäille.

Hollannissa Jehovan todistajien haaratoimisto suuntasi vihansa yliopistoa vastaan. Jehovan todistajat yrittivät estää yliopistoa julkaisemasta omaa raporttiaan Jehovan todistajien keskuudessa vellovasta lasten seksuaalisen hyväksikäytön ongelmasta. Yliopiston raportin mukaan 292 henkilöä on kertonut omasta seksuaalisesta hyväksikäytöstään Jehovan todistajien seurakunnissa. Lisäksi on 459 tapausta, joissa joku on ilmoittanut tiedossaan olevasta toisen henkilön hyväksikäytöstä. Haaratoimiston yritys peittää rikokset epäonnistui.

Suomen televisiossa saatiin syksyllä 2020 seurata mielenkiintoista neliosaista amerikkalaista dokumenttia True crime: Uskonnon uhrit. Sarjassa tutkiva journalisti Trey Bundy selvitti lasten ja nuorten seksuaalista hyväksikäyttöä ja sen peittelyä Jehovan todistajien keskuudessa. Dokumentti oli erittäin hyvin tehty.

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on edelleen ongelma Jehovan todistajien järjestössä. Järjestö piilottelee pedofiileja ja kieltää uhreja kertomasta asiasta viranomaisille. Australian haaratoimisto on nyt suurennuslasin alla, kun viranomaiset ovat tutkineet asian perusteellisesti ja rikolliset eivät selviä rangaistuksetta. Jehovan todistajien järjestö on siirtänyt etukäteen rahoja Australiasta muihin maihin, jotta sen ei tarvitsisi "rahan puutteessa" maksaa korvauksia uhreille.



Tässä listauksessa on muutamia tärkeimpiä uutisia vuodelta 2020 eriteltynä kuukausittain:



Tammikuu

Suomi

Länsiväylä kirjoitti jutun siviilipalveluksesta. Vuoden ensimmäinen koulutuserä, 150 miestä, aloitti siviilipalveluksensa Lapinjärvellä. Jehovan todistajia koskeva vapautuslaki kumottiin vajaa vuosi sitten. Nyt Jehovan todistajienkin on valittava kolmesta vaihtoehdosta:
  • Armeija
  • Siviilipalvelus
  • Vankila
Kuten arvata saattoi, suurin osa asevelvollisuusikäisistä Jehovan todistaja -miehistä valitsee siviilipalveluksen.


Kuva: Länsiväylä / Samu Karvala

Helsingin Sanomat uutisoi, että Jehovan todistajat ovat vieneet muistiinpanojutun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Miten muistiinpanojen tekeminen liittyy ihmisoikeuksiin? Ei mitenkään. Ei varsinkaan sellaisen järjestön kohdalla, joka ei anna kaikkia ihmisoikeuksia edes jäsenilleen.

Kirkko ja kaupunki kertoi seksuaalisesta kaltoinkohtelusta. Iida Mursulta valmistui viime syksynä Lapin yliopistossa notaaritutkielma Rikos- ja lastensuojelulain mukaisten ilmoitusvelvollisuuksien toteutuminen Jehovan todistajien yhteisössä. Mursu osoittaa, että lakisääteistä ilmoitusvelvollisuutta ei juuri noudateta.


Muu maailma

Saksalainen Jehovan todistaja -mies ilmoitti eroamisestaan valtakunnansalin lavalta. YouTube-videolla nähdään poikkeuksellisen näyttävä eroilmoitus. Tällä kertaa vanhin ei ilmoita lavalta, että "Bernd ei ole enää Jehovan todistaja". Sen tekee Bernd itse.


Kuva: NOS

Hollannin haaratoimisto epäonnistui yrityksessään estää yliopiston tekemän raportin julkaiseminen. Utrechtin yliopiston tekemä tutkimusraportti ei miellyttänyt Jehovan todistajien haaratoimistoa. Raportissa kerrotut luvut olivat järkyttävän suuria. 292 henkilöä on kertonut omasta seksuaalisesta hyväksikäytöstään Jehovan todistajien seurakunnissa. Lisäksi on 459 tapausta, joissa joku on ilmoittanut tiedossaan olevasta toisen henkilön hyväksikäytöstä. Koska raportissa oli aika rumat luvut, haaratoimisto yritti estää oikeusteitse raportin julkistamisen.



Helmikuu

Suomi


Kuva: JP

Uskontojen uhrien tuki UUT ry ja Lapin yliopisto järjestivät yhdessä 07.02.2020 seminaarin, jonka teema oli Jäähyväiset hengelliselle väkivallalle. Seminaari järjestettiin Eurooppasalissa Helsingissä. Seminaaripuheisiin voi tutustua netissä.

YLE kertoi, että kymmeniä Jehovan todistajia on käännytetty Venäjälle, joukossa 80-vuotias lähes liikuntakyvytön vanhus.

Entinen Jehovan todistaja kertoi YLE Radio Suomen ohjelmassa, millaista on erota uskonnollisesta yhteisöstä.

Maailmalta tuli koko ajan uutisia siitä, kuinka koronavirusepidemia etenee ja tilaisuuksia perutaan. Tästä heräsi kysymys, perutaanko Jehovan todistajien Helsingin kansainvälinen erikoisekonventti. Se oli tarkoitus pitää kesäkuussa Messukeskusessa.


Muu maailma


Kuva: JW.ORG

Suhtautuminen erotettuihin - miten oppi on muuttunut? Jehovan todistajat tunnetaan siitä, että he karttavat seurakunnasta erotettuja ja itse eronneita. Kuinka moni tietää, että oppi ei aina ole ollut samanlainen?

Jehovan todistajat ovat joutuneet Ruotsissa vaikeuksiin näytettyään konventissa väkivaltaisia videoita pienille lapsille vuonna 2018.


Maaliskuu

Suomi


Kuva: Poliisi

Jehovan todistajat uskonnollinen yhdyskunta hyökkäsi. Suomen haaratoimisto on kyllästynyt siihen, että johanneksenpoika.fi-sivusto kertoo jatkuvasti asioista avoimesti, myös niistä asioista, joista järjestö haluaisi mieluummin vaieta. Hyökkäyksen kohteeksi joutui myös aikaisempi lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila.

Jehovan todistajien toiminta ajettiin alas Suomessa. Kaikki kierroskonventit peruttiin. Kenttäpalveluksessa tapahtui suuri muutos. Ovelta ovelle -työn sijaan alettiin todistaa puhelimella, kirjeillä ja tekstiviesteillä. Muistonvieton kutsukampanja lopetettiin. Kokouksia siirrettiin yksityiskoteihin pieniin ryhmiin.


Kuva: Googlen sovelluskauppa

Jehovan todistajat valitsivat Zoom-ohjelmiston kokousten seuraamista varten.

Helsingin erikoiskonventti siirrettiin kesään 2021.

Tilastokeskuksen mukaan Jehovan todistajien määrä laskee edelleen tasaisesti Suomessa. Vuoden 2019 lopussa Jehovan todistajien määrä oli 17083. Se on 220 pienempi kuin edellisen vuoden lopussa. Pudotusta vuoden 2015 luvuista oli yhteensä 1203.

Viikkokokouksen osiossa "Paikalliset tarpeet" esitettiin video, jossa Jouni Palmu puhui siitä, miten koronavirus on vaikuttanut Jehovan todistajien toimintaan. Videolla esiintyivät myös Jukka Palonen ja Lauri Yli-Huhtala. Videolla Suomen haaratoimiston tiedottaja Jukka Palonen kertoi koronan vaikutuksista Jehovan todistajiin näin:

Tämä korona on ikään kuin öljy, joka voitelee tätä meidän konettamme entistä tehokkaammaksi. Ja myöskin, ajatellen tulevaisuutta, koska emme tiedä, mitä kaikkea edessämme on.
 
Muu maailma

Venäjän ulkoministeri kertoi syyn Jehovan todistajien vainoon. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov tapasi Helsingissä muun muassa ulkoministeri Pekka Haaviston. Ministerit olivat keskustelleet suurista maailmanpolitiikan ongelmista, mutta myös  ihmisoikeuskysymyksistä. Tähän liittyen he olivat puhuneet myös Jehovan todistajien tilanteesta Venäjällä.

Miksi muistojuhlan  vertauskuviin (leipä ja viini) osallistuvien Jehovan todistajien lukumäärä kasvaa?

"Hyvän uutisen julistaminen" muuttuu "tuomiosanoman julistamiseksi" - ja se pelottaa monia Jehovan todistajia. Jehovan todistajat tunnetaan siitä, että he saarnaavat ihmisille "hyvää uutista". Tämä saarnaaminen tulee muuttumaan radikaalisti, ainakin jos uskomme Jehovan todistajien kirjallisuudessa ja videoilla esitettyjä opetuksia. Hyvän uutisen julistaminen muuttuu tuomiosanoman julistamiseksi.

Koronavirusepidemia on aiheuttanut Jehovan todistajien toiminnalle haasteita. Seurakunnissa ei voida tehdä tällä hetkellä ovelta ovelle -työtä. Jehovan todistajien nettisivuilla varoitetaan paniikista. Epidemiaan tulee suhtautua tosiasioiden perusteella.


Kuva: JW.ORG

Jehovan todistajien nettisivuilla on pelottelukampanja. Jehovan todistajat ovat aina käyttäneet hyväkseen kaikki maailmalla esiintyneet sodat, onnettomuudet ja sairaudet saarnaamisessaan. Aina ne ovat olleet merkkejä ihan pian tulevasta Harmageddonin sodasta, jota seuraa paratiisin kaltaiset olosuhteet. Jehovan todistajien viralliset nettisivut osoittavat, kuinka nyt lyödään isoa rumpua Harmageddonin alkamiseksi. Järjestössä on aito maailmanlopun meininki.



Huhtikuu

Suomi


Kuva: YLE

YLE
kysyi uskonyhteisöiltä: Onko koronaviruspandemia merkki lopun ajoista? Lainaus jutusta:

Kaikki maailman 8,5 miljoonaa Jehovan todistajaa sadassa tuhannessa seurakunnassa ja 249 maassa tekevät puhelintyötä yhteisesti sovitulla tavalla.

Koronavirusepidemia ei näet tullut Jehovan todistajille yllätyksenä. Pandemiaan oli varauduttu, koska Raamatussa on lopun ajan merkit kerrottu ja Jehovan todistajat ovat valmistautuneet siihen paitsi hengellisesti myös ihan käytännön tasolla rakentamalla tekniikkaa.

Suomen haaratoimisto kaupittelee edelleen valtakunnansaleja. Lauttasaaren valtakunnansali on viimein saatu myytyä. Siitä tuli kiipeilyhalli. Keravan sali on myynnissä. Tietävätkö Jehovan todistajat tarpeeksi valtakunnansalien omistuksesta ja myynnistä?

 
Muu maailma

JW.ORG:n englanninkielisillä uutissivuilla kehotetaan tekemään sähköisiä lahjoituksia. Yli 112 maassa Jehovan todistajat voivat käyttää donate.jw.org-ohjelmaa, jolla voi lahjoittaa mm. käyttämällä pankkikorttia tai luottokorttia. Jos tuota linkkiä klikkaa Suomessa, aukeaa teksti: "Mikäli asut Suomessa, verkkolahjoitusmahdollisuus ei ole käytössä tällä hetkellä."

”Ihmiset olisivat niin vastaanottavaisia juuri nyt, emmekä voi koputtaa oville”. Pandemia pysäytti kansakunnan näkyvimmän uskonnollisen yhteisön, Jehovan todistajien, toiminnan.



Toukokuu

Suomi

10 laudaturia kirjoittanut Jehovan todistaja kieltäytyi siviilipalveluksesta, pitää välivuoden ja suorittaa vankeusrangaistuksen. MTV Uutiset kertoi, että Jehovan todistaja Matias Selin menestyi erinomaisesti ylioppilaskirjoituksissa tänä keväänä. Hän oli toiseksi paras koko Suomessa.


Kuva: MTV / Lehtikuva

Matias Selin on poikkeuksellinen Jehovan todistaja. Hän uskalsi toimia omien mieltymysten mukaan ja lahjakkaana nuorena sai loistavia tuloksia lukio-opinnoissa. Poikkeuksellista on myös se, että hän kertoo lähtevänsä opiskelemaan. Jehovan todistajien järjestön ohjeet ja neuvot ovat aivan toisenlaisia. Mutta tällaisia rohkeita nuoria tarvitaan, jotta ne vanhanaikaiset asenteet vähän muuttuisivat järjestössä yleisestikin.


Kuva: Varpu Heiskanen

Itä-Suomen yliopistosta valmistui kasvatustieteen pro gradu -tutkielma: Uravalinnat Jehovan todistajista irtaantuneiden kokemana. Lotta Höyhtyän gradun oli alunperin tarkoitus käsitellä myös nykyisten Jehovan todistajien uravalintoja, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Jehovan todistajien tiedottajan kielteinen asenne lopulta sinetöi gradun koskemaan vain entisiä Jehovan todistajia.

Määrääkö Vartiotorniseura siitä, millaisia mobiilisovelluksia ja nettisivuja Jehovan todistajat saavat käyttää? Valvonta ja kontrolli ovat vahvasti käytössä silloin, kun kultti yrittää määrätä, mitkä mobiilisovellukset ja nettisivut ovat "sallittuja" ja mitkä kiellettyjä. On selvää, että järjestö, joka pimittää tietoa alamaisiltaan, yrittää mustasukkaisesti estää heitä hankkimasta tietoa vapaasti myös muualta kuin sen omista lähteistä. Internet on nykyisin niin täynnä avointa tietoa, että salaseurojen on lähes mahdotonta valvoa jäseniään, mutta yritys on kyllä kova. Sen todistaa Suomen Jehovan todistajien seurakunnissa näytetty video.

Jehovan todistajat "opettavat" lääketieteen asiantuntijoita. Jehovan todistajien viikkokokouksessa näytettiin noin 5 minuutin mittainen video, jonka nimi on Järjestömme toiminnassa - Apua juuri silloin, kun sitä tarvitaan. Kyseessä oli verensiirtokieltoon liittyvä video, jossa käsiteltiin mm. sairaalayhteyskomiteoiden toimintaa. Kokouksessa näytetyssä videossa esiintyy myös yksi suomalainen Jehovan todistaja, Jukka Helenius.


Muu maailma

Monet kansainväliset tahot tuomitsevat Venäjän Jehovan todistajien vainon.


Kesäkuu

Suomi

Jehovan todistajien haaratoimisto yritti hyökätä UUT:n ja Iltalehden kimppuun. Tämä asia selvisi poliisin lähettämästä kirjeestä. Poliisi oli tutkinut, olivatko UUT, Jari-Pekka Peltoniemi ja Iltalehti syyllistyneet sananvapausrikoksiin. Poliisi totesi, että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. Esitutkintaa ei aloiteta.


Kuva: ELAKITOIMISTO

Jehovan todistajien lakimiehen laatimassa tutkintapyynnössä oli 35 sivua. Kaikki niistä olivat turhia. Tutkintapyynnön oli laatinut Niko Laukkanen.

Kotimaa24 kertoi, että Jehovan todistajat teki Uskontojen uhrien tuki ry:stä tutkintapyynnön – Poliisi: Tutkintakynnys ei ylity.

Raaseporin uuden valtakunnansalin rakennushanke on edennyt. Suomen haaratoimiston tietolähde kertoi JP-Uutisille toukokuussa 2015, että Tammisaaresta ja Karjaalta on tarkoitus myydä valtakunnansalit ja rakentaa uusi pienempi yhteinen sali. Nyt tämä hanke on edennyt. Uusi asemakaava on lausuntokierroksella.


Muu maailma

Rolf Furuli, Jehovan todistajien pitkäaikainen jäsen, käsittelee uudessa kirjassaan järisyttävää mielipide-eroaan New Yorkissa olevan hallintoelimen suhteen: ”He ovat ottaneet itselleen epäraamatullisen diktaattoriaseman”.


Kuva: Daily Telegraph

Onko Australia Jehovan todistajien järjestölle käännekohta? Jehovan todistajat on salannut lasten seksuaalista hyväksikäyttöä Australiassa vuosikymmenien ajan. Jehovan todistajat on käsitellyt yli tuhat hyväksikäyttötapausta omassa piirissään vuodesta 1950 lähtien, eikä yhtäkään tapausta ole raportoitu poliisille. Jehovan todistajien hallintoelimen jäsen Geoffrey Jackson joutui muutaman tunnin kuulusteluun Australiassa. Loppuiko Australian pedofiilitutkinta tähän? Pääsivätkö seksuaalirikosten piilottajat ilman seuraamuksia? Ei. Prosessi jatkuu yhä. Australiassa on julkaistu toukokuussa 2020 väliraportti.

Jehovan todistajien uskonyhteisöä syytetään Australiassa omaisuuden myymisestä ja varojen siirtämisestä ulkomaille, jotta yhteisö välttyisi maksamasta korvauksia lasten hyväksikäytön uhreille.


Heinäkuu

Suomi


Kierrosvalvojien puheissa oli pelottelua. Teema oli: Valmistaudu kohtaamaan tulevat tapahtumat rohkeasti jo nyt. Jehovan todistajien seurakuntia on muistutettu tulevasta Harmageddonin sodasta ja siihen liittyvistä tapahtumista.


Kuva: JW.ORG

Jehovan todistajien kesän 2020 aluekonventin ohjelmajaksoja alettiin julkaista netissä, myös suomeksi. Konventin teema oli vuonna 2020: Iloitkaa aina!


Kuva: Pixabay

Ohjeita valtakunnansalikomitean tilinpidosta on tihkunut julkisuuteen. Jehovan todistajien raha-asiat ja rahaliikenne ovat melko lailla salattuja tavallisilta seurakunnan julistajilta. Hiukan rahankäytön salaisuuden verhoa avaa 3-sivuinen dokumentti Ohjeita valtakunnansalikomitean tilinpidosta. Sekään ei paljasta mitään suuria salaisuuksia, mutta kertoo kuitenkin yksityiskohtaisesti siitä, miten seurakunnissa rahaa käsitellään ja miten sitä lähetetään haaratoimistoon.


Muu maailma


Kuvat: JW.ORG, muokkaus: JP

Järjestön nousu ja tuho kehittyneissä länsimaissa tarkastelussa. Järjestön jäsenmäärä kasvoi kovaan tahtiin koko viime vuosisadan, sen jälkeen hiipuminen on kiihtynyt ja jäsenmäärän kehitys kääntynyt monissa maissa laskuun. Miksi?



Elokuu

Suomi

Tois­ta vuot­ta myyn­nis­sä ol­lut Je­ho­van ­to­dis­ta­jien val­ta­kun­nan­sa­li Ruu­kis­sa on saa­nut uu­den omis­ta­jan. Ra­ken­nuk­sen on hei­nä­kuun puo­li­vä­lis­sä os­ta­nut Jo­ki­seu­dun Tak­si Oy.

Länsi-Uusimaa kertoi, että Lohjalle Mäntynummentielle rakennettavan uuden valtakunnansalin rakentaminen on siirretty myöhemmäksi. Se oli tarkoitus rakentaa kesän 2020 aikana, mutta rakentamista ei ole edes aloitettu vielä. Jehovan todistajien tiedottaja Jukka Palonen kertoo syyksi koronapandemian. Suora lainaus Länsi-Uudenmaan tekstistä:

- Emme halua vaarantaa rakentajien, tavarantoimittajien ja paikallisten ihmisten terveyttä. Rakentaminen päätettiin siksi lykätä sellaiseen aikaan, että se voidaan tehdä turvallisesti, Jehovan todistajien tiedottaja Jukka Palonen kertoo.
 
Muu maailma

Heinäkuussa tehtiin useita ratsioita Jehovan todistajien koteihin yhdellä Venäjän alueella. Venäjän viranomaisten mukaan he ovat järjestäneet yli 100 ratsiaa Jehovan todistajien koteihin alueella, joka on Ukrainan rajalla.


Syyskuu

Suomi

Demari kertoi, että perheen käännytyspäätös kumottiin. KHO:n mukaan Jehovan todistajilla oli perustellusti aihetta pelätä vainoa kotimaassaan Venäjällä.

Uskonnollisen trauman ongelma - miksi ei ole omaa diagnoosia? Svenska Yle kirjoitti uskonnollisesta traumaoireyhtymästä. Juttuun oli haastateltu Jehovan todistajien yhteisöstä irtautunutta Anders Sjöbergiä. Myös Jehovan todistajien edustaja Jukka Palonen pääsi sanomaan sanottavansa.

Kauneus ja terveys -lehti oli haastatellut fitness-tähti Ilona Siekkistä. Ilona erosi 15-vuotiaana Jehovan todistajista. Koska Ilona ei enää kuulu Jehovan todistajiin, perhe ei ole hänen kanssaan tekemisissä. Vasta nyt Ilona on alkanut ymmärtää, että niin on jatkossakin. Aina. Hän ei ole katkera eikä vihainen kenellekään, mutta surullinen hän on.

Muu maailma


Kuva: JW.ORG

Lapset ja pelottavat uutiset - entä lapset ja uskonnolla pelottelu? Jehovan todistajien nettisivustolla käsitellään aihetta Miten auttaa lasta käsittelemään pelottavia uutisia? Tuo on varmasti tärkeä asia. Mutta onko Jehovan todistajien tuottama oma materiaali aina turvallista lapsille?


Kuva: JW.ORG

14.09.2020 alkavalla viikolla kokouksessa oli ohjelma, jossa näytettiin syyskuun video Järjestömme toiminnassa. Videolla kerrottiin, kuinka joissakin Afrikan maissa nettiyhteys on niin huono, että Jehovan todistajat eivät voi ladata videoita tabletteihin tai älypuhelimiin JW.ORG-sivustolta. Tämä ongelma on nyt ratkaistu JW BOX:n avulla. Mikä on JW BOX?

Belgiassa Jehovan todistajia vastaan on nostettu syyte yllyttämisestä viharikoksiin entisiä jäseniään vastaan. Asia liittyy sosiaaliseen eristämiseen. Asianosaisia kuullaan oikeudessa 16. helmikuuta 2021.


Kuva: JW.ORG

Jehovan todistajien hallintoelimen jäsen Anthony Morris puhuu uudella videolla rankasta aiheesta, Jumalan vihollisten lopullisesta tuhosta. Se on hänen mielestään hyvin rohkaiseva ja vakavoittava aihe.



Lokakuu

Suomi

Erotessaan Jehovan todistajista kapellimestari Anna-Maria Helsing alkoi johtaa orkestereiden lisäksi omaa elämäänsä. YLE:n jutussa kerrotaan, että ero Jehovan todistajista tarkoitti entisen elämän, perheen ja ystävien menettämistä, mutta antoi tilalle mahdollisuuden ryhtyä täysiveriseksi ammattimuusikoksi ja kapellimestariksi.


Kuva: Lähetetty

Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa on julkaistu pro gradu -tutkielma, jonka nimi on Entisten Jehovan todistajien yhteiskunnallinen osallisuus. Tutkielman on tehnyt Heikki Palviainen.


Muu maailma

Warwickin lähelle Ramapoon rakennetaan uusi suuri rakennuskompleksi. Kokouksessa näytetyllä videolla kerrotaan, kuinka päätoimistossa suunnitellaan uutta suurta rakennuskompleksia, jota käytettäisiin pääosin videotuotantoon. Tontti sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Warwickin päätoimistosta Ramapossa. 

Yhdysvaltain presidentinvaalit ja Jehovan todistajat. The San Diego Union-Tribune kertoi, että Jehovan todistajien mielestä äänestys on vastoin sitä, mitä Jeesus olisi tehnyt.



Marraskuu

Suomi


Kuva: JW.ORG

09.11.2020 alkavalla viikolla Jehovan todistajien zoom-kokouksissa käsiteltiin lahjoitusasioita. Ohjelmassa luettiin haaratoimiston lähettämä kiitoskirje seurakunnalle. Kiitoskirjeessä mainittiin näin:

Pandemian aikana valtakunnansaleilla olevat lahjalaatikot eivät ole olleet käytössä. Siksi olette hyödyntäneet muita tapoja lahjoittaa. Monissa maissa on voitu antaa lahjoituksia sähköisesti. Niissä maissa, joissa ei voi tehdä sähköisiä lahjoituksia, lahjoituksia on voitu antaa muilla tavoilla noudattaen kuitenkin suosituksia lähikontaktien välttämisestä. Arvostamme hyvin paljon sitä, että olette löytäneet vaihtoehtoisia tapoja lahjoittaa.

Kirjeessä ei mainittu, mitä ovat nämä "vaihtoehtoiset tavat" lahjoittaa. Suomessa Jehovan todistajilla ei edelleenkään ole rahankeräyslupaa. Niinpä ainoa laillinen tapa kerätä rahaa on kolehti.


Muu maailma


Kuva: Pixabay

Jehovan todistajien seurakuntiin lähetetyn kirjeen mukaan yli 5000 Jehovan todistajaa on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin tähän mennessä.

Daily Mail kertoi uutisessaan, että Jehovan todistajien seurakunnan vanhimmat pakottivat 15-vuotiaan tytön kuuntelemaan neljän tunnin ajan oman raiskauksensa ääntä. Nainen väittää olleensa 14-vuotias, kun 18-vuotias mies, joka oli myös Jehovan todistaja, kiusasi häntä ja alkoi kohdella häntä seksuaalisesti joulukuussa 2007. Nainen sanoo, että mies raiskasi hänet useita kertoja ja hän toimitti seurakunnan vanhimmille äänitteen yhdestä näistä pahoinpitelyistä.


Kuva: AVA

AVA-televisiokanava esitti 4-osaisen amerikkalaisen dokumentin True crime: Uskonnon uhrit. Sarja oli kuukauden ajan katsottavissa myös MTV:n palvelun kautta. Sarjassa tutkiva journalisti Trey Bundy selvitti lasten ja nuorten seksuaalista hyväksikäyttöä ja sen peittelyä Jehovan todistajien keskuudessa. Dokumenttiin voi tutustua täällä:
Izvestia: Ihmiset ovat stressaantuneita koronaviruspandemian takia, joten Jehovan todistajat ja muut lahkot ovat tehostaneet toimintaansa.


Joulukuu

Suomi

Helsingin yliopistossa on julkaistu kandidaatin tutkielma. Sen aihe oli Uskonto otsikon takana - tapaustutkimus Jehovan todistajista suomalaisessa mediassa. Kandidaatin tutkielmasta on julkaistu netissä tiivistelmä.


Kuva: JW.ORG

Joulukuun alussa Jehovan todistajien seurakunnissa viikkokokouksessa esitettiin hengellisen väkivallan oppitunti. Siihen sisältyi paljon karttamisasiaa.

Jehovan todistajien haaratoimisto antoi Jehovan todistajille luvan itse päättää, ottavatko he koronarokotteen vai eivät. Haaratoimisto ilmoitti seurakunnille, että Suomeen tulevien koronarokotteiden valmistustusprosesseissa ei ole käytetty verta eikä veren osia. Näin ollen jokainen Jehovan todistaja voi päättää asiasta itse.


Muu maailma


Kuvakaappaus: Õhtu! -lähetyksestä

Suu puhtaaksi: Entinen Jehovan todistaja Margus kertoo elämästä seurakunnassa, johon hän joutui jo viisivuotiaana. Haapsalusta kotoisin oleva Margus Nee eli kaksikymmentäkuusi vuotta Jehovan todistajien yhteisössä. Virolainen kertoi Õhtu! -lähetyksessä tarkemmin elämästään seurakunnassa – siitä kuinka hän lähti sieltä ja minkä hinnan hän siitä maksoi.

The Moscow Times kertoi, että Siperian tuomioistuin on tuominnut iäkkään Jehovan todistajien johtajan kuudeksi vuodeksi vankeuteen ääriryhmän organisoimisesta.

Miten hallintoelimen jäsenet perustelevat väkivaltaa sisältävien videoiden esittämistä pienille lapsille? Jehovan todistajien kokouksissa ja konventeissa näytetään nykyisin paljon videoita. Osa niistä sisältää väkivaltaa ja pelottelua. Kuitenkin myös väkivaltaiset videot esitetään kaikenikäisille, koska kokouksissa ja konventeissa ovat läsnä kaikki ikäluokat alle vuoden ikäisistä satavuotiaisiin saakka.

Yli 7500 Jehovan todistajaa on kuollut koronaviruspandemian takia 20.12.2020 mennessä maailmanlaajuisesti.


Kuva: Lloyd Evansin YouTube-kanava

Jehovan todistajien järjestö ei enää kasva - vuosiraportti on miinuksella. Jehovan todistajat ovat tavan mukaan julkaisseet vuosiraporttinsa netissä. Jehovan todistajien maailmanlaajuisen toiminnan raportti palvelusvuodelta 2020 tarkoittaa käytännössä sitä, että se on kerätty aikavälillä syyskuu 2019 - elokuu 2020.

  


Kaikki vuoden 2020 uutiset löytyvät uutisarkistosta.
Uutisarkiston etusivulle täältä.

Lue muiden vuosien vuosikatsauksia:

 
Takaisin uutissivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity