Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista - Uutisarkisto - Johanneksen pojan kotisivut




Porttikielto "Jumalan huoneeseen" - ei enää lupaa kuvata Jehovan todistajien haaratoimistossa
11.03.2013 Ruotsin ope (kääntänyt YLT Fem -sivuston tekstin vapaasti ruotsista suomeen


Vantaan sanomat kertoi aiemmin, miten YLE:n TV-ryhmä sai porttikiellon Beteliin. Svenska.yle.fi -nettisivuilla on kerrottu tarkemmin, minkälaisia vaikeuksia tuli Seportaasi TV-ohjelman kuvaamisessa. Veikko Leinonen oli hyvin epäluuloinen ja lopulta kielsi kaksi viimeistä kuvauspäivää Betelissä.

Tässä vapaasti käännettynä ruotsista suomeen koko juttu:


Porttikielto "Jumalan huoneeseen" - ei enää lupaa kuvata Jehovan todistajien haaratoimistossa

Mutta työ alkoi turkulaisessa kahvilassa. Mietin että millä oikeudella minä oikeastaan alan kysellä keneltäkään hänen uskostaan?

Perusteluni oli, että Jehovan todistajat ovat meille kaikille tuttuja käydessään ihmisten ovilla julistamassa sanomaansa. Koska he lähestyvät meitä, niin täytyyhän sen sopia, että kysyn heiltä, miksi he uskovat, niin kuin uskovat?

Ensin tuntui hieman oudolta tavata Danilela Sretenovic, joka on aktiivinen Jehovan todistaja Paraisilta. Mutta Daniela suostuikin tekemään Seportaasi-ohjelman, koska perusteluni kelpasivat hänelle.

Daniela on koputtanut sadoille oville, jotka useimmiten ovat olleet suljettuja. Vaikka hän on käynyt ovityössä seitsemänkymmentä tuntia joka kuukausi, niin silti hän on harvoin saanut todella kertoa uskostaan. Nyt hänelle tarjoutui siihen tilaisuus.

Päätin jo heti alkajaisiksi paljastaa kaikki enakkoluuloni. Päästäksemme asian alkuun kulki juttu kahvipöydässämme suunilleen näin:

Minä: On tosi julmaa ja ilkeää että katkaistaan välit henkilöön joka on tehnyt jotain väärää ja siksi erotettu.
Daniela: Aivan, mutta niin Raamattu käskee meitä tekemään. (hän latelee ulkomuistista raamatunpaikan)

Minä: Olet itsekin joutunut katkaisemaan suhteesi äitiisi ja nuorempiin sisaruksiisi. Se ei varmaan ole helppoa sinullekkaan.
Daniela: Kyse on rakkaudesta. Haluamme että erotetut palaavat takaisin Jehovan todistajiksi. Silloin hekin voivat saada ikuisen elämän paratiisissa. Erottaminen on rakkaudellinen toiminto.

Minä: No tämä verijuttu sitten... Siitähän on kirjoiteltu että te jopa vaarannatte lastenne terveyden kun kieltäydytte hoidosta johon kuuluisi verensiirto.
Daniela: Tietysti haluan parhaan mahdollisen hoidon, mutta ilman verta. Omat lääkärimme ympäri maailman kehittävät koko ajan parempia verettömiä hoitokeinoja.

Minä: Mitenkäs jos kuvitellaan tilanne että makaat tuolla kadulla liikenneonnettomuudessa vaikeasti loukkaantuneena?
Daniela: Minulla on käsilaukussa kortti jossa lukee, että en ota vastaan verta. Tässä luotan ambulanssihenkilökunnan korkeaan moraaliin.

Minä: Jos nyt makaat verenvuodossa kadulla niin tuskinpa ambulanssimiehet penkovat laukkuasi ennen kuin aloittavat hengenpelastustoimet. Ei, kyllä he auttavat sinua ensin parhaansa mukaan.

Nyt Daniela on hieman vaivautunut.

Minä jatkan: Mitä siis tapahtuu jos kaikesta huolimatta saat toisen ihmisen verta kehoosi?
Ei vastausta. Jatkamme ennakkoluulojen listaa eteenpäin.

Minä: Tehän ennustatte tuomiopäivän tuloa, mutta tähän mennessä se ei ole toteutunut. Niin ja myöskin keräätte pisteitä päästäksenne taivaaseen jonne pääsee vain 144 000 vanhurskasta. Heitetäänkö ne entiset sieltä taivaasta pihalle kun tulee uusia?
Daniela: Olen odottanut Harmagedonia pienestä asti. Mutta kukaan ei tiedä milloin se tulee. Ja ei me nyt kerää mitään pisteitä. Tietysti meidän täytyy käydä kentällä määrätyt tunnit ja me laskemme montako Vartiotornin ja Herätkään numeroa me jaamme. Mutta ikävä kyllä, ei mitään pisteitä (naurua). Ja ne 144 000 ovat taivaallinen hallitus, joka toimii samoin kuin Suomenkin hallitus. He ovat ministereitä ja Jeesus on kuningas ja he hallitsevat maanpäälistä paratiisia.

Keskustelimme neljä tuntia ja tunsimme että saimme luottamuksen toisiimme, niin paljon luottamusta kun nyt on mahdollista rakentaa lehtimiehen ja todistajan välille. Opin, että Daniela uskoo Raamatun olevan Jumalan sanaa sanasta sanaan. Kuten siihen lupaukseen ikuisesta elämästä ihanassa maassa, jossa kaikki ovat onnellisia. Hänen on vain seurattava Jumalalta tulevia ohjeita ja järjestön kaikkia sääntöjä. Joko uskot tai et, ei mitään välimuotoja.

Seuraavan kerran tapaan Danielan hänen kesätyössään Jehovan todistajien pääkonttorissa Vantaalla. Siellä työskentelee ja asuu 150 todistajaa. Lehdistöveli (virallinen tiedottaja) Veikko oli erittäin epäluuloinen ja kertoi että heitä on petetty monesti lehdistön taholta. He ovat sanoneet yhtä mutta tehneet toista.

Veikko heilutteli lehtileikkeleitä, joissa oli kriittisiä ja järkyttäviä otsikoita. Joten ymmärsin hyvin hänen epäilevän asenteensa kun esitin toivomukseni saada katsauksen niin Betelistä kuin todistajien ajatusmaailmastakin.
Danielan ystävä Christine kierrätti minua noin kahdeksan tuntia ja kättelin varmaan ainakin sataa iloisesti hymyilevää sisarta ja veljeä. Kaikki olivat hyvin ystävällisiä ja toivottivat minut lämpimästi tervetulleeksi. Lyhyen palaverin jälkeen johtavien veljien kanssa, jossa olin ensin selvittänyt aikomukseni, sain TV-ohjelman nauhoitukselle vihreän valon. Lehdistöveli Veikko korosti ettei kukaan lehdistöstä ollut aikaisemmin saanut niin vapaasti liikkua Beetelissä.

Mutta luottamus oli ja pysyi hataralla pohjalla. Olin luvannut etten mainitsisi mitään Danielan henkilökohtaisesta perhekriisistä erotustapauksen johdosta. Pienikin kommenti asiasta vaikka vain yleisesti ja jouduin oitis taas Veikon juttusille. Yhtenä hetkenä salli Daniela meidän filmata ja kaikki oli sopuisaa. Seuraavana hetkenä nousi taas epäilys ja koko ohjelman nauhoitus oli vaarassa tyssätä siihen paikkaan.

Henkilöt joita kuvasimme saivat tietysti itse päättää kuinka paljon halusivat olla ohjelmassa esillä. Mutta on mahdotonta työskennellä, jos he jatkuvasti muuttavat mieltään siitä, mistä on jo sovittu. Kerran Betel-vierailun aikana luovutin ja sanoin että nyt riittää, eihän tästä tule mitään jos te ette luota minuun. Sen päivän saatoimme jatkaa työtä. Mutta sitten tuli porttikielto.

Kuvaajani Atte Kaartinen melkein itki, kun hän yritti saada lehdistöveljen suostumaan jatkoon. Atte luetteli kaiken sen joka vielä puuttui. Mutta Veikko oli taipumaton, - ”olette jo saaneet riittävästi materiaalia”.

Viimeiset kaksi kuvauspäivää jäivät pois erotuskysymyksen vuoksi. No, siitä saa tulla oma ohjelmansa.
 
Porttikiellosta tuli hankaluuksia niin Danielalle, Attelle kuin minullekin. Mutta yhdessä leikkaaja Petri Vilenin kanssa saimme kasaan ohjelman joka lähestulkoon täyttää tavoitteeni: Päästä Beeteliin sisälle ja Danielan kautta ainakin saada pieni vilaus siitä miten todistajat ajattelevat.

Monet katsojat saavat todennäköisesti vahvistuksen  ennakkoluuloihinsa. Itsekin olen vakuuttunut siitä, että ohjelman katsojat tulevat ymmärtämään ja saavat koko joukon lisää tietoa noista oudoista tyypeistä, jotka soittelevat ovikellojamme ja haluavat olohuoneesemme saarnaamaan sanomaansa. 





Alkuperäinen ruotsinkielinen teksti tässä:

Portförbud till Guds hus - om att filma i Jehovas vittnens huvudkvarter

Men arbetet började i ett café i Åbo. Vilken rätt har jag att utfråga folk om deras tro? Mitt argument var att Jehovas vittnen är synliga och aktiva då de går i tjänst, det vill säga de dyker upp bakom våra dörrar och vill predika. De närmar sig oss. Så då är det väl okay att fråga dem varför de tänker och tror som de gör?

Ja jag kände mig först lite obekväm inför träffen med Daniela Sretenović, aktivt vittne från Pargas. Men Daniela ansåg att argumentet dög och valde att ställa upp i ett avsnitt av Seportaget.

Daniela har knackat på hundratals dörrar som oftast förblivit stängda. Trots att hon går i tjänst sjuttio timmar varje månad så anser hon sig sällan få tillfälle att berätta om sin tro. Nu fick hon den chansen.

Jag valde att genast kasta fram alla mina och andras samlade fördomar. Så har vi det undanstökat. Ungefär så här lät det vid vårt kaffebord:

Jag: Det är grymt och elakt mot båda parter att ni tvingas bryta kontakten till dem som felat och utesluts.
Daniela: Jo men Bibeln säger att vi ska göra så (hon rabblar upp Bibelstället utantill).
Jag: Du har själv tvingats bryta med din mamma och småsyskonen. Det kan inte vara lätt för dig heller.
Daniela: Det handlar om kärlek. Vi vill ju att de uteslutna återvänder till Jehovas vittnen. Då får också de ett evigt liv i paradiset. Uteslutning är en handling av kärlek.
Jag: Och det där med blodet... Det har vi ju läst om, hur ni riskerar era barns hälsa eftersom ni vägrar ta emot vård där blodtransfusion ingår.
Daniela: Visst vill jag ha den bästa vården, men utan blod. Våra egna läkare världen över utvecklar hela tiden bättre blodfria vårdmetoder.
Jag: Men ponera att du råkar ut för en trafikolycka och ligger allvarligt skadad på gatan?
Daniela: Jag har ett kort i handväskan om att jag inte tar emot blod. Och här litar jag nog på ambulanspersonalens höga moral.
Jag: Om du ligger blödande på gatan så tror jag verkligen inte att ambulansmännen går igenom handväskan innan de sätter igång med att rädda ditt liv. Nej de börjar nog hjälpa dig först, på allra bästa sätt.
Nu är det Daniela som verkar lite obekväm.
Jag fortsätter: Så vad händer om du ändå får i dig nån annans blod?
Inget svar. Vi går vidare i listan med fördomar.
Jag: Ni förutspår domedagen men era spådomar har åtminstone inte hittills slagit in? Ja och så samlar ni poäng för att komma till himlen som har plats för endast 144 000 rättfärdiga. Blir de gamla utkastade från himlen när ni nya släpps in?
Daniela: Jag har väntat på Harmageddon sedan jag var liten. Men ingen vet när domens dag infaller. Och vi samlar inte poäng. Visserligen så måste vi gå i tjänsten ett visst antal timmar och vi räknar hur många exemplar av Vakttornet och Vakna! vi delar ut. Men inga poäng, tyvärr (skratt). De där 144 000 personerna i himlen är regeringen, den fungerar precis som Finlands regering. De är ministrar med Jesus som kung och de styr över människorna i paradiset på jorden.

Vi diskuterade i fyra timmar och upplevde båda att vi fick förtroende för varann, så mycket förtroende det nu är möjligt att bygga mellan ett vittne och en journalist. Jag lärde mig att Daniela tror att Bibeln är Guds ord, vartenda ord. Som löftet om ett evigt liv på en underbar jord där alla är lyckliga och friska. Hon måste följa Guds råd och leva enligt organisationens alla regler. Antingen så tror du eller så tror du inte, inget att tjafsa om, liksom.

Nästa gång träffas vi på Danielas sommarjobb i Betel, Jehovas vittnens huvudkontor i Vanda. Där arbetar och bor 150 vittnen. Mediabrodern Veikko var ytterst misstänksamt inställd och berättade om alla gånger de lurats av journalister. Journalister som sagt sig göra en sak men gjort något helt annat. Veikko viftade med urklippta tidningsartiklar, kritiska och med chockerande rubriker. Så visst förstod jag hans misstro då jag framförde mitt önskemål om att få en inblick i både Betel och vittnenas tankevärld.

Danielas vän Christine guidade omkring mig i åtta timmar och jag skakade hand med åtminstone hundra glatt leende systrar och bröder. Alla var mycket vänliga och önskade mig varmt välkommen. Efter korta möten med de högsta bröderna för att förklara vad jag egentligen är ute efter så fick TV-inspelningen grönt ljus. Mediabrodern Veikko betonade att ingen journalist tidigare fått röra sig lika fritt i Betel.

Men tilliten till mig var och förblev skör. Jag hade lovat Daniela att inte ta med något om hennes personliga familjekris på grund av uteslutning. Men minsta lilla kommentar eller fråga kring ämnet uteslutning rent allmänt och jag hamnade in till Veikko igen. I ena stunden lät Daniela oss filma och allt flöt hur bra som helst för att i nästa stund bli förtroendekris och hot om att inspelningen slutar bums.

Självfallet har personerna som vi filmar rätt att bestämma hur mycket de är beredda att bjussa på sig själva. Men om de regelbundet backar överenskommelser så blir det omöjligt att arbeta. Under dagarna i Betel gav jag vid ett tillfälle upp och meddelade att nu sticker jag, vi kan inte fortsätta filma om ni inte litar på mig. Den dagen kunde vi fortsätta. Men sedan kom portförbudet. Min filmare Atte Kaartinen nästan grät då han försökte övertala mediabrodern om att få fortsätta. Atte räknade upp allt som ännu borde filmas. Men Veikko var stenhård - "ni har material så det räcker". De två sista filmdagarna föll på uteslutningen som i stället får bli ett eget program.

Portförbudet ledde till en hel del strul både för Daniela, Atte och mig. Men tillsammans med klipparen Petri Vilén så fick vi ihop ett program som åtminstone nästan uppfyller mina mål: att få komma in i Betel och genom Daniela få ens en liten inblick i hur vittnena tänker. Jag gissar att många tittare får sina fördomar bekräftade. Jag är också övertygad om att alla som ser programmet förstår och vet en hel del mera om de där konstiga typerna som ringer på våra dörrar och vill in i våra vardagsrum för att predika.


 

Lue alkuperäinen svenska.yle.fi:n juttu täältä.