Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista - Uutisarkisto
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon



Vapaaksi Jehovan todistajista
19.08.2014 Johanneksen poika (Päivitetty 23.08.2014)



Meeri Ropo repäisi itsensä irti uskonlahkosta ja arvostaa nyt vapautta kalleimpana aarteenaan.

Rakkaus Jehovan todistajiin kuuluvaan mieheen vei Meeri Ropon sisälle uskonlahkoon, josta hänen oman itsensä vuoksi oli kuitenkin lähdettävä. Näin Meeri kertoo:


Kun kasteesta oli kulunut vuosi, aloin epäillä oppia. Kyselin, onko elämäni todella sellaista kuin haluan.

Jeesuksen kuoleman Muistonvietto-tilaisuuksissa katsoin kiertävää ehtoollismaljaa, josta saivat juoda vain 144 000 valittua.

Kukaan ei rohjennut ottaa. Valitut kuulemma tunsivat sydämessään kuuluvansa joukkoon. He hallitsisivat Jeesuksen kanssa tuhatvuotista valtakuntaa, sitten joskus.

Elämä olisi silloin, ei nyt.

Mietin, voivatko kaikki muut kuin Jehovan todistajat olla väärässä. Olinhan viettänyt elämäni 21 ensimmäistä vuotta maailmallisessa sieluntilassa, joten minulla oli vertailupohjaa.

Meeri Ropon koko selviytymistarina ET-lehdessä n:o 14, joka ilmestyi 20.8.2014


















ET-lehden internetsivut
täällä
.



    


Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity