Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista - Uutisarkisto
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisarkisto

Johanneksen pojan uutissivut - arkisto


Tutustu myös näihin sivuihin:

Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto




Jehovan todistajien lapset

Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

Vuosi 1975, ennustelu

Verikysymys




Muita aiheita:
   

 



Entinen Jehovan todistaja Helsingin toisessa konventissa - perjantai
27.06.2015 Johanneksen poika





Junia päätti monen vuoden jälkeen käydä konventissa. Niinpä perjantaina 26.06.2015 hän suuntasi Helsingin jäähallille. Junia kertoo konventtiin valmistautumisesta näin:

Aikoinaan yksi parhaista muistoista konventteihin liittyen oli se, että oli syy laittautua nätiksi. Nytkin olen siis kihartanut tukkani ja valinnut kaapistani säädyllisen mekon (ei muuten ollut helppoa). Repussa on korkokengät ja meikit, joilla alan kohta muokata naamaani pirteämpään ilmeeseen. Eväitä en ottanut, vaikkei konventissa ole ruokaa tarjolla. Väliajalla minulle tuskin riittää seuraa, joten ehkä on ihan helpottavaakin poistua lounaalle.

Jännä nähdä mitä päivä tuo tullessaan!

Tässä on perjantain ohjelma:




Junia aloittaa raportoinnin konventista näin:

Konventti alkoi perinteiseen tapaan laululla ja rukouksella. Leinonen piti alkurukouksen, ja nyt puhuu Kauko Palmari. Heidän lisäkseen yksi nimituttu tuli vastaan, kun kävelin tänne. Hän oli matkalla pois. Ei varmasti edes muista minua. Valitettavan vähän on näkynyt tuttuja, täällä on lisäksi todella tyhjää. Ehkä pitää vaihtaa istumapaikkaa jossain vaiheessa.

Nyt katsoimme videon linnuista ja kukkasista. Sen oli kai tarkoitus liittyä jotenkin vuorisaarnaan. En ihan ymmärtänyt. Lähellä istuva sisar kuiskasi miehellensä: "Karmiva musiikki!"

"Katsokaamme nyt video, joka kertoo miten Jeesuksen aikana saimme suolaa, ja miten se vieläkin maustaa ruokaamme."

Kyllä. Katsoimme videon merestä ja suolankeruusta.

Nyt näimme näytteen kenttäpalveluksesta. "Miksi te ramppaatte täällä ovilla?"
Muistatko jokin aika sitten, kun täällä oli kova myrsky? Siitähän varoiteltiin uutisissa useampaan otteeseen ja kehotettiin ihmisiä pysymään sisällä. Se kehotus oli hyödyksi monelle! Raamattu sisältää samanlaisia kehotuksia ja varoituksia vaikeista ajoista jotka ovat tulossa.

Huoh... nuo vaikeat ajat kun ovat olleet tulossa jo 100 vuotta...

Pikkupojilla on salkut, koska isilläkin on. Ja myös lapsilla tulee olla mukana Raamatut ja laulukirjat, sekä muistiinpanovälineet. Täällä siis kaikki istuvat hiljaa paikoillaan kuin tatit ja kirjoittavat muistiinpanoja. Myös lapset.

"Seuraava video näyttää, mitä Jeesus halusi meille opettaa rukouksesta." Katsoimme videon soihtua kantavasta miehestä, joka keskellä yötä meni kolkuttelemaan talon ovelle, ja kolkutteli ja huuteli niin pitkään, että talon omistaja heräsi. "Ystävä! Lainaa minulle kolme leipää, sillä minä sain vieraita!" Mies ei ensin helly, mutta jatkuvalla huutamisella hän antaa leivät ja painuu takaisin nukkumaan.

Öm... noh. Ehkä mä en edes yritä tulkita tätä.

Reilu puoli tuntia vielä... jostain syystä väliaika vähän jänskättää. Tulin alkurukouksen aikana, joten en ehtinyt kierrellä ennen ohjelman alkua.

Täällä tulee vähän semmonen olo, että kun kaikki selitetään ja havainnollistetaan näin yksinkertaisesti, niin kuinka tyhmä minä olen, kun en vain edelleenkään ymmärrä?

Nyt vihjattiin, että muiden uskontojen edustajat eivät jäljittele Jeesusta, sillä Jumalan pyhää salaisuutta pidetään useassa uskonnossa mysteerinä, jota ei täysin ihminen voi ymmärtää. Kovasti puheessa sanotaan, että jos jäljittelemme Jeesusta, pääsemme osaksi tuota salaisuutta, sillä Jeesus on avainroolissa tuon salaisuuden paljastamisessa.

Mulle ei edelleenkään selvinnyt, mikä se salaisuus on. Tietääköhän edes toi puhuja?

Täällä yritetään nyt selittää, että mitä se Jeesuksen jäljitteleminen tarkoittaa. Se kävi jo hyvin selväksi, että sillä ei tarkoiteta sitä, että ajatellaan itse, ja päätellään itse mistä onnellisuus syntyy. Ne ajatukset ovat kuulemma lähtöisin Saatanasta.

Sitten alkoi väliaika. Junia ei juurikaan nähnyt tuttuja väliajalla, vain yhden pariskunnan entisestä seurakunnasta.

Junia ihmettelee sitä, miksiköhän yläkatsomot pitää luututa myös väliajalla? Hilseilläänkö täällä jotenkin erityisen paljon? Toinen sisar kulkee mopin kanssa edellä ja toinen perässä harjan ja rikkalapion kera. Junia ei nähnyt mitään lakaistavan rikkalapioon.

Junia kertoo, että osa tekee muistiinpanoja konventtiohjelmista tableteilla ja käyttää tablettia myös laulukirjana ja Raamattuna.

Väliaika on lopussa ja on aika katsoa musiikkivideoesitys. Junia jatkaa raportointiaan näin:

Nyt katsomme musiikkivideoesitystä. On siis kuvattu kun orkesteri soittaa noita valtakunnanlauluja. Tämä on myös laulettu. Videossa kuoro laulaa selkeästi englanniksi, mutta suomenkielinen laulu on dubattu päälle.

Tältä täällä siis näyttää. Tuolta screeniltä katsomme videoita ja puheet pidetään sen edessä olevalta lavalta. Yleisö istuu paikallaan. Hiljaa.


Helsingin jäähalli, kuva: Junia

Junia keroo, että aamupäivän ohjelmaa oli kuuntelemassa 3059 henkeä. Sitten hän jatkaa raporttiaan konventin iltapäivän ohjelmasta:

Nyt kuuntelemme kun Veli Leinonen puhuu ylistyslaulujen tärkeydestä. Täällä lauletaan kuusi laulua päivän aikana. Musiikki tulee nauhalta, ja jokainen nousee seisomaan, kun käsketään, ja kaivaa laulukirjansa esiin. Laulussa ei ole tunnetta tai minkäännäköistä innostuneisuutta. Jokainen on helpottunut, kun saa hetkeksi nostaa takapuolen penkistä.

"Kun Jeesus lauloi opetuslasten kanssa, kuultiin täydellinen lauluääni. Koska Jeesus oli täydellinen mies, oli hänen äänenkäyttönsä ja kehonkäyttönsä täydellistä."

Tämä oli minulle uusi ajatus!

Veli Leinonen juuri totesi, että koska kaikki eivät kokouksissa ja konventeissa voi ylistää jumalaa pitämällä puheita, voi jokainen kuitenkin osallistua ylistämiseen laulamalla mukana yhteislauluissa. Laulut ovat ikäänkuin jokaisen ohjelmanumero!

Nyt Leinonen antoi esimerkin siitä miten EI tulisi laulaa. Kyllä. Lauloi esimerkin. Nyt laulaa ilman musiikkia yksin lavalla laulua numero 15, ja opastaa miten kuuluisi laulaa. Jotakin puhuu palleasta, ilman säätelystä ja siitä, että laulaessa pitäisi yrittää saada suun sisäpuolelle lisää tilaa.

Moni voi varmaan kuvitella kuinka oudolta tää tuntuu, kun Leinonen laulaa yksin lavalla.

Nyt pohdimme sitä, mistä voimme löytää voimaa ja esimerkin pysyä nöyränä: Jehovaa ja Jeesusta jäljittelemällä.

Jehova, kaiken Luoja ja Valtias on niin nöyrä, että on valmis ja halukas auttamaan meitä mitättömiä ihmisiä!

Niin! Mieti! Kaiken Luoja auttaa meitä maan matosia, jotka hän on luonut, ja joille hän on sallinut nämä sodat, sairaudet, luonnononnettomuudet yms. Niin... on nöyrä joo...

Kuulimme haastattelun esimerkillisestä nuoresta veljestä, joka oli vastustanut Saatanaa, eikä ollut langennut syntiin. Hänelle oli koulussa väliajalla tarjottu tupakkaa, ja yritetty väkisin työntää sitä hänen suuhunsa. Hän oli kieltäytynyt ja poistunut paikalta vastustaen näin Saatanan kiusauksia.

Mutta... mitäs veli teki semmoisessa seurassa välitunnilla? Jokainen tietää, ketkä on niitä tupakoijia koulussa, ja etenkin missä he välitunneilla viihtyvät. Eikös esimerkillinen olisi se, joka ei edes liittyisi semmoiseen seuraan?

Junia kertoo, että häntä ei väsytä yhtään. On tosi virkeä olo ja hän on hyvällä tuulella. Junia pohtii, johtuuko se hänen "väärästä asenteestaan".

Junia teki puheista paljon muistiinpanoja. Nyt hän kertoo, mitä kirjoitti:

Ensimmäisessä puheessa Veli Kauko Palmari kertoi esimerkkiä nuoresta opiskelijasta, joka oli saanut kehuja luokkatovereiltaan kun hän "uskaltaa olla erilainen" , ja kertoa jehovantodistajuudestaan. Tämän piti siis olla esimerkillistä toimintaa, kun hän uskalsi "antaa todistusta" uskostaan koulussa.

Kukaan ei vain pohdi sitä, että se todistajuudestaan kertominen ei tälle nuorelle ole sitä, että hän uskaltaa olla erilainen. Jos hän aidosti uskaltaisi olla erilainen, hän olisi erilainen kuin se minkälaiseksi se uskonyhteisö on hänet muokannut. Eihän hän siellä ole lainkaan erilainen, vaan aivan samanlainen kuin kaikki muut. Koulukavereiden kesken hän on toki erilainen, mutta koska Jehovan todistajia opetetaan, etteivät he ole "osa tätä maailmaa", ei nuorelle todistajien parissa kasvaneelle tulisi tulla edes mieleen olla samanlainen luokkatovereidensa kanssa.

Kalevi Kangas muistutti puheessaan, että lapsia tulee kasvattaa totuuteen. Hän mainitsi, että viime vuonna on ohjeistettu, että jokaisen lapsen kanssa tulisi tutkia kaksi kirjaa (en ehtinyt kirjata ylös mitkä ne ovat). Puhuja täsmensi, että tutkiessa tulee toki ottaa huomioon lasten ikä ja käsityskyky, mutta tärkeämpää on pitää huoli siitä, että lapsi ymmärtää ne uskon perusteet jolle totuus rakentuu.

Siis voi raukkoja lapsia... Oikeasti.

Saman puhesarjan seuraavassa osassa Timo Huttunen totesi, että totuuden ohjeiden noudattaminen vaatii hengellisiä rutiineja, "Sillä kuten tiedämme, olemme kaikki nuoruudesta asti pahoja."

Tämä oli aivan käsittämätön toteamus minun mielestäni, että olemme nuoruudesta saakka pahoja... käsittämätöntä.

Iltapäivällä kuultiin puhesarja nimeltä "Jäljittele Jehovaa jäljittelemällä Jeesusta". Viimeistään tämä puhesarja sai minut vakuuttuneeksi siitä, että en tahdo palvoa Jehovaa.

Veli Ilkka Kataja käsitteli mm. sitä, että tulisi olla "palava into puhtaan palvonnan puolesta." Palavalla innolla tarkoitetaan kuulemma mustasukkaisuutta. Että ei hyväksytä mitään väärintekemistä esim. valtakunnansalilla. Puheen mukaan Jeesus oli mustasukkainen "kaupustelijoille ja rahanvaihtajille", jotka hän heitti pois temppelin esipihoista. He keskittyivät epäoleellisuuksiin ja siksi Jeesus oli mustasukkainen.

Veli Ari Hämäläinen käsitteli nöyryyttä. Tästä mainitsinkin jo aiemmin, mutta on mielestäni käsittämätöntä väittää, että Jumala osoittaisi nöyryyttä luomiaan ihmisiä kohtaan, kun hän Raamatun avulla ohjaa elämäämme. Jos Jumala tosissaan olisi nöyrä, hän nöyrtyisi itsensä edessä ja toteaisi, että ei tästä tule hevonhelevettiä, kun ihmiset vain tuhoavat palloa ja tappavat toisiaan, ja palauttaisi paratiisin ja ihmiset täydellisiksi. (Jos siis ajatellaan, että edes osa JT-opista olisi totta). Se olisi aitoa nöyryyttä.

Veli Eetu Perukangas (tai joku sinnepäin) käsitteli seuraavassa osiossa vihaa Saatanaa kohtaan. Hän kertoi, ettei Jehova ole kertaakaan käyttänyt Saatanasta hänen alkuperäistä nimeään, ei ole edes kertonut mikä se on. Jehova käyttää pelkästään kuvaavia haukkumanimiä ja ilmaisee näin vihaavansa Saatanaa. Lisäksi hän muistutti, että Saatanan esittämät houkutukset eivät koskaan ole niin hyviä, mitä niistä väitetään, eivätkä koskaan niistä pyydetyn hinnan arvoisia, ja tuloksena on aina pettymys. Tässä siis Saatanan houkutuksina ajatellaan maallista mammonaa, valtaa, kuuluisuutta, tai ylipäätään ilman Jehovaa tullutta onnellisuutta. Hintana pidetään ikuisen elämän menettämistä.

Kuinka pikkumainen hahmo/henkilö pelkästään haukkuu jotakuta toista, ilman että edes käyttää hänen nimeään?

Puhesarjan seuraavat kaksi osaa ei varsinaisesti järkyttäneet minua, mutta viimeinen osa, veli Reima Laineen pitämä jotenkin kiteytti koko kauheuden. Hän totesi, että Jehova ei hyväksy kilpailua itseään vastaan. Vain hän ansaitsee palvonnan. Jehova on mustasukkainen jumala.

Eli mitä opimme puhesarjasta? Jehova on mustasukkainen, ylpeä ja vihainen Jumala, joka haukkuu niitä joista hän ei pidä, eikä siedä sitä, että joku päättääkin totella jotakin muuta kuin häntä. On tosi kiva Jumala. 

Monet muistavat aikaisemmilta vuosilta sen, että näytelmät olivat jossain mielessä konventin kohokohtia. Poikkesivathan ne suuresti kuivista ja pitkästyttävistä puheista. Varsinkin lapset ja nuoret pitivät näytelmistä. Mitä Junia kertoo nyt alkavasta näytelmästä?

Näytelmä joka alkaa videoesityksellä... Eiku sori! Animaatioesityksellä!

Tommonen punahuppuinen partasuu seikkailee ja selittää Jeesuksen tulemisesta ja taustalla näkyy pieni Jeesus leikkimässä kavereitten kanssa.

"Yksikään nuori poika ei ole puhunut näin viisaasti", sanoi juuri partasuu Jeesukselle. Oli kyllä niin viisasta etten minäkään siitä mitään ymmärtänyt. Aivan käsittämätöntä sanasotkua, kun puhuvat tuolla "raamattukielellä" ajanlaskuista yms asioista.

Videossa kuultiin Jehovan ääni Jeesuksen kasteen yhteydessä. Kukakohan on saanut kunnian esittää Jehovan ääntä? Kuinka paljon sillä meriitillä kehtaa leijua?

Pyydän anteeksi jo etukäteen tätä kommenttiani: Aikuinen Jeesus on aikamoinen piece of meat. Kukahan sitä on saanu näytellä?

Mutta siis kyllä on mennyt köyhäksi, kun KOKO näytelmä oli pelkkää videota. Kantoivat kyllä puutarhapenkin lavalle näytelmän alussa, mutta se oli pelkkää silmänlumetta.

On muuten todella raivostuttavaa kun nämä lausuu jw-orgin "jii tuplavee-org".

Sitten puhutaan kasteesta. Junia hieman ihmettelee, kun kastetta verrataan ajokorttiin.

Jahas.. kasteelle meneminen on ku ajokortin hankkiminen. Moni jättää kortin hankkimatta kun pelkää epäonnistuvansa liikenteessä. Samoin moni lykkää kasteelle menemistä kun pelkää tekevänsä jotakin väärin sen jälkeen.

Vai lykkäisikö moni kasteelle menemistä kuitenkin sen takia, ettei ole varma haluaako ylipäätään elää niiden vaatimusten mukaan?

Toimettomat ovat seurakunnissa alinta kastia. He eivät tee kenttäpalvelusta ja kokouksissakin he käyvät harvoin tai ei ollenkaan. Konventissa muistettiin patistaa toimettomia toimintaan. Näin Junia sen kiteyttää:

Toimettomille esitettiin kaksi kysymystä: "Tunnetko, että elämäsi on nyt tarkoituksellisempa? Tunnetko, että olet nyt onnellisempi?" Ja vastattiin lavalta: Tuskinpa.

Kiva ettei tarvinnu ite miettiä mitä vastais! Ois voinu päätyä eri vastaukseen.

Konventeissa esitetään nykyisin erittäin paljon videoita. On makuasia, onko se edistystä vai ei. Mutta taas on vuorossa video, mistä Junia kertoo näin:

Nyt katsomme videota jossa nuori (ilmeisesti toimeton) nainen pohtii yksin masentuneena kotona, että osallistuako muistonviettoon vai ei. Hän kuvittelee tilanteen, että hän menee valtakunnansalille ja häntä kartetaan, katseet ja selät kääntyvät poispäin. Hän kuitenkin menee sinne, ja saakin lämpimän vastaanoton!

Hienosti vihjaillaan, että karttaminen on vain siellä syntisten mielikuvituksessa.



Perjantaiohjelma on päättymässä. Junia kertoo pitkän päivän viimeisiä raportteja:

Loppulaulua ja rukousta vaille valmis. Kirjoitin päivän aikana 19 sivua muistiinpanoja. Aikamoista. Mielenkiintoista!

Konventissa julkaistiin kirjanen "Palaa Jehovan luo". Otin tuon kirjasen. Sen takakannessa lukee näin:

"Muisteletko koskaan mukavia asioita, joita koit yhdessä toisten Jehovan palvelijoiden kanssa - rohkaisevaa seurakunnan kokousta, innostavaa konventtia, hienoa kenttäkokemusta tai miellyttävää keslustelua palvojatoverin kanssa? Sinä et ole unohtanut Jehovaa, eikä hän ole unohtanut sinua. Hän muistaa lämmöllä uskollista palvelustasi ja haluaa auttaa sinua palaamaan luokseen."

Kyllä minä muistelen usein mukavia asioita joita koin yhdessä Jehovan palvelijoiden kanssa. Niistä ei vain mikään liity noihin edellämainittuihin asioihin. Kenttäpalveluksesta pidin vain jos sain viettää rentoa aikaa mukavan (tai komean) ihmisen kanssa. Kenttäpalveluksen kohokohta oli kahvitauko! Konventissa parasta oli komeat veljet ja väliaika! Kokouksissa parasta oli vierailevat uudet ihmiset (yleensä taas ne nuoret komeat veljet). Myös ajanvietto näiden ystävien kanssa oli mukavaa ja virkistävää, niin pitkään kunnes joku yritti alkaa puhumaan hengellisiä ja latisti tunnelman.

Olen entistä vakuuttuneempi, ettei Jehovan järjestö ole minua varten.

Konventit ovat muuttuneet paljon muutaman vuoden takaisista. Kun JW.ORG ja JW Broadcasting ovat lyöneet itsensä läpi ja jokainen arvonsa tunteva Jehovan todistaja käyttää sähköisiä välineita Vartiotorniseuran kirjallisuuden, videoiden ja äänitteiden katselemiseen ja kuuntelemiseen, on vaarana, että vanhan polven Jehovan toditajat jäävät "totuudesta" jälkeen. He voivat myös tuntea itsensä huonommiksi, jos eivät osaa käyttää tietokoneita, tabletteja ja älypuhelimia. Junia kertoo hiukan, mitkä olivat hänen huomioitaan näistä asioista:

En kyllä yhtään osaa sanoa miten vanhemmat todistajat pysyvät näiden nettipuolen asioiden perässä. Itse veikkaan, että vanhoja tapoja (siis vanhanaikaisia lehtiä ja raportteja) käytetään sen aikaa kunnes kaikki ovat omaksuneet uudet sähköiset versiot, eli käytännössä kunnes kaikista vanhimmat ovat nukkuneet pois. Mitään tekniikan hyödyntämiseen liittyen ei ainakaan perjantain aikana käsitelty, mutta nuo nettisivut mainittiin useaan kertaan, sekä pari kertaa mainittiin nuo broadcastingit.
Itsellä ei ole mitään ajatusta siitä, ettei ole kirjallisuuspöytää. Enpä ole koskaan siellä varmastikaan vieraillut.

   


Lue myös muita kokemuksia konventeista:
   


Takaisin arkistosivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity