Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista - Uutisarkisto
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisarkisto

Johanneksen pojan uutissivut - arkisto




Tutustu myös näihin sivuihin:
Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



 
Jehovan todistajien lapset

Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

Vuosi 1975, ennustelu

Verikysymys



 
Muita aiheita:
   



UUT: Suomi tarvitsee uskontovaltuutetun
03.12.2015 Johanneksen poika



- Olisi hyvä, että olisi jokin virallinen taho, joka seuraisi sitä, miten esimerkiksi lasten oikeudet sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet toteutuvat uskonnollisten liikkeiden sisällä, UUT ry:n toiminnanjohtaja Joni Valkila sanoo Kalevan lehtijutussa 03.12.2015.

Uskontovaltuutetun puolesta on puhunut myös hengellistä väkivaltaa tutkinut Aini Linjakumpu Lapin yliopistosta.

Sekä Valkila että Linjakumpu puhuivat 02.12.2015 Oulussa pidetyssä seminaarissa "Vanhoillislestadiolaisuus murroksessa".








  
Alkuperäiset Kalevan internetsivut täällä.
 
 

 
Takaisin arkistosivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity