Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista - Uutisarkisto
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisarkisto

Johanneksen pojan uutissivut - arkisto




Tutustu myös näihin sivuihin:
Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



 
Jehovan todistajien lapset

Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

Vuosi 1975, ennustelu

Verikysymys



 
Muita aiheita:
   



Vuosikatsaus - Mitkä olivat merkittävimmät Jehovan todistajiin liittyvät uutiset Suomessa ja ulkomailla vuonna 2015?
01.01.2016 Johanneksen poika



   Kuva: Pixabay

Vuosi on vaihtunut. Elämme nyt vuotta 2016. Mitä tapahtui JT-maailmassa vuonna 2015?

Suomessa suurimmat uutiset painottuivat syksyyn. Ykkösuutinen oli epäilemättä Aila Ruohon uuden kirjan "Vartiotornin varjossa" ilmestyminen. Lehdet ottivat kirjan vastaan avosylin ja tekivät siitä paljon juttuja. Myös televisio ja radio kertoivat uudesta kirjasta. Toinen merkittävä uutinen oli syksyllä tullut ilmoitus, minkä mukaan Jehovan todistajat supistavat huomattavasti toimintaansa myös Suomessa. Haaratoimisto vähentää henkilökuntaa noin 25%. Levitettävien lehtien määrä putoaa puoleen. Rakennustoiminta laitetaan jäihin. Näin kertoi tiedottaja Veikko Leinonen Hämeenlinnan kierroskonventissa.

Maailman uutisissa näkyi myös Vartiotorniseuran toiminnan supistaminen. Uuden päätoimiston rakentaminen yritetään saada nopeasti päätökseen, mutta suurin osa muista rakennussuunnnitelmista laitetaan jäihin. Myös pedofiiliuutisia maailmalla oli paljon. Varsinkin Austaralian suuren pedofiilikatastrofin tutkinta sai paljon huomiota, eikä syyttä. Jehovan todistajien hallintoelimen jäsen Geoffrey Jackson oli yksi kuulusteltavista. Hän oli kuultavana noin neljän tunnin ajan. Kuulustelua oli mahdollista seurata suoran videolähetyksen avulla.

Mitä muuta kiinnostavaa tapahtui vuonna 2015? Tässä on koottuna muutamia tärkeimpiä uutisia sekä Suomesta että maailmalta.

   Kuva: Pixabay



Tammikuu

Suomi

Tietosuojavaltuutettu joutui taas kerran tutustumaan Jehovan todistajien kyseenalaiseen ja arveluttavaan tapaan kerätä tietoja. Tällä kertaa kyse oli haaratoimiston käyttämästä lomakkeesta, mitä käytetään vapaaehtoistyöntekijöiden valinnassa. Sekä Kotimaa24 että Ilta-Sanomat uutisoivat asiasta.


Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, Kuva: MTV uutiset

Tietosuojavaltuutetulla riittää kiireitä Jehovan todistajien yhteisön kanssa. Useat mediat kertoivat, että tietosuojavaltuutettu vei Jehovan todistajien muistiinpanoasian korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Marraskuussa 2011 Valtakunnan Palveluksessamme -lehtisessä, joka on Jehovan todistajien sisäinen tiedotuslehtinen, oli julkaistu etusivulla tarkat ohjeet siitä, millaisia muistiinpanoja Jehovan todistajien pitää ovelta ovelle -työssä kerätä. Ohjeet eivät olleet sopusoinnussa henkilötietolain ja tietosuojavaltuutetun aiemmin antamien ohjeiden kanssa..

Nelosen TV-uutiset ja Iltalehti kertoivat lyhyesti Jehovan todistajien vanhinten salaisesta kirjasta. Jehovan todistajien ohjeet saattavat olla paikoin ristiriidassa Suomen lain kanssa. Oikeustieteilijät pitävät ongelmallisena varsinkin hyväksikäyttöepäilyjä koskevia ohjeita. Myös henkilötietojen suojaa saatetaan ohjeissa rikkoa.

Muu maailma

USA:n Jehovan todistajien haaratoimisto haki lakimiehiä palvelukseen. Erityinen tarve on niistä, jotka omaavat kokemusta oikeudenkäynneistä, yritysasioista tai kiinteistökaupoista.


Helmikuu

Suomi

Kotimaa24 oli haastatellut Lapin yliopiston tutkijaa Aini Linjakumpua. Linjakummun mukaan syyttäjät ja poliisit eivät tunnista hengellistä väkivaltaa. Haastattelu liittyi myöhemmin keväällä julkaistavaan kirjaan Uskonnon varjot.

Muu maailma


Kuvakaappaus "Nooa"-videosta, video: JW.ORG

Lasten kasvattaminen pelon ja uhkakuvien avulla jatkuu. Jehovan todistajien järjestön uusin lapsille suunnattu video on nimeltään "Kuuntele tarkasti kokouksissa". JW.ORG:n tuottamassa lasten videossa  todetaan ensin realistisesti se, että lapset eivät jaksa kuunnella kokouksissa, joten he joko nukahtavat tai alkavat leikkiä - hehän ovat lapsia. Sitten vedotaan siihen, että jos Nooa ei olisi kuunnellut Jehovan neuvoja arkin rakentamisessa, kaikkien olisi käynyt huonosti. - Niinpä lapset alkoivat pysyä hereillä kokouksissa.


PBS-kanava lähetti Tray Bundyn katsomisen arvoisen dokumentin Jehovan todistajien keskuudessa ilmenevästä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Trey on käynyt läpi tuhansia dokumentteja­, mukaan lukien kirjeitä vanhimmille, jotka todistavat, että kyse on systemaattisesta, tiukasti juurtuneesta hallintoelimen valtuuttamasta salailun ja hiljaisuuden politiikasta, jonka ”kahden todistajan sääntö” on inspiroinut, kieltäen vanhimpia viemästä lasten hyväksikäyttötapauksia suoraan poliisille.

Ruotsissa Jehovan todistajat myöntävät erotettujen ja eronneiden karttamisen toisin kuin Suomessa. Lapsen hylkääminen on todellisuutta Jehovan todistaja -vanhemmille. Miten tällaisen asian kanssa voi elää? Miksi joku haluaa elää näin? Toimittaja Marie Nilsson-Boij halusi ottaa asiasta selvää ja suuntasi Jehovan todistajien valtakunnansalille.

Venäläinen oikeusistuin tuomitsi Jehovan todistajat "äärijärjestönä". Oikeusistuin Etelä-Venäjällä on tuominnut Jehovan todistajien paikallisen järjestön ”äärijärjestöksi” ja määrännyt järjestön lakkautettavaksi, raportoi Interfax–uutistoimisto. Tuomioistuimen päätös kuuluu pitkään listaan samanlaisia päätöksiä tätä uskonnollista järjestöä vastaan Venäjällä.


Maaliskuu

Suomi


Vanhinten salainen ohjekirja, Kuva. YLE

YLE uutiset kertoi Jehovan todistajien yhteisön kyttäyskeikoista. Yle Uutisten saamat kirjeet kertovat, minkälaisia tapoja Jehovan todistajilla on käytössä jäsentensä tarkkailuun ja seuraamiseen. Yhteisön entisten jäsenten kertomusten mukaan seuraaminen on ajanut ihmisiä esimerkiksi paniikkikohtauksiin.



Huhtikuu

Suomi

Jehovan todistajat myivät valtakunnansalin vapaamuurareille Joensuussa. Sali oli Joensuun läntisen seurakunnan käytössä. Joensuussa on myös toinen valtakunnansali, mitä käyttää Joensuun itäinen seurakunta.

Iltalehden pääsiäisen jättipaketissa oli liite "Taustat & tekijät". Siinä oli kolmen sivun juttu uskontojen uhreista ja heidän kohtaloistaan - Uskontojen uhrien vaietut tragediat.

Tilastokeskuksen uudet tilastot kertovat: Jehovan todistajien määrä Suomessa vähenee. Viimeisten viiden vuoden aikana lasku on ollut 627. Se vastaa suurin piirtein yhden kierroskonventin läsnäolijamäärää.

Suomessa järjestettiin huhtikuussa 2015 eduskuntavaallit. Jehovan todistajat eivät äänestäneet näissääkään vaaleissa. Jos joku Jehovan todistaja menisi äänestämään, hän voisi joutua oikeuskomiteaan, joka erottaisi hänet. Näin äänestämisen takia voisi menettää kaikki JT-sukulaiset ja muut JT-ystävät, jotka eivät koskaan enää suostuisi puhumaan erotetun kanssa.

Aini Linjakummun uusi kirja "USKONNON VARJOT - Hengellinen väkivalta kristillisissä yhteisöissä" julkistettiin 27.04.2015 Helsingissä. Hengellinen väkivalta on edelleen huomattava ongelma Suomessa. Sitä ei ole saatu kitkettyä, eikä siihen oikein edes haluta tarttua. Aini Linjakummun uutuusteos tuli juuri tähän tarpeeseen.


Lapin yliopiston tutkija, Aini Linjakumpu, kuva: UusiRovaniemi

Jehovan todistajien konventtipuheiden esitutkinta lopetettiin. Näin kertoi Kotimaa24.fi-sivusto. Kyse oli vuoden 2013 "luopiopuheista". Tutkintapyynnön tehneet Jehovan todistajista eronneet henkilöt kokivat luopiopuheen kohdistuvan Jehovan todistajista eronneisiin ja erotettuihin ryhmänä. Syyttäjän perustelujen mukaan asiassa on esitetty ristiriitaisia käsityksiä siitä, mitä Jehovan todistajien keskuudessa ilmaisuilla luopio tai luopumus tarkoitetaan. Kyse on siitä, viitataanko nimenomaisesti eronneisiin tai erotettuihin vai onko termillä tätä laajempi merkitys.

Muu maailma

Verensiirron kielto johti äidin ja sikiön kuolemaan. Raskaana ollut Jehovan todistaja ja hänen syntymätön lapsensa kuolivat Sydneyssä Australiassa. Heidät olisi todennäköisesti voitu pelastaa verensiirrolla, kertoo Washington Post.

Jehovan todistajat ja verensiirto - Silminnäkijä Viron TV:ssä. 20 minuuttia kestäneessä dokumentissa yhtenä aiheena oli verensiirtokielto. Ohjelmassa haastateltiin entistä Jehovan todistaja -naista, joka joutui verikysymyksen eteen pienen keskosensa kanssa

Käyttäisikö Jeesus Rolexia televisio-ohjelmassaan? Otsikon kysymykseen ei voida saada varmaa vastausta, mutta Jehovan todistajien hallintoelimen jäsen Samuel Herd käyttää Rolexia, vaikka Vartiotorniseuran julkaisuissa paheksutaan näyttämisen halua ja suoraan mainitaan Rolex yhtenä ökyilyn esimerkkinä.


Toukokuu

Suomi

Jehovan todistajien TV- ja videokanava JW Broadcasting aloitti suomenkielisten videoiden julkaisemisen. Ohjelmia voi nyt katsoa myös suomen kielellä. Osa ohjelmista on puhuttu suomeksi, osa on tekstitetty suomeksi.

Ainakin neljä valtakunnansalia oli myynnissä eri puolilla Suomea. Tammisaaresta ja Karjaalta on tarkoitus myydä valtakunnansalit ja rakentaa paikkakuntien puoliväliin uusi pienempi yhteinen sali. Porissa on myynnissä kaksikerroksinen sali, ja Helsingin Käpylästä myydään Suomen ensimmäinen valtakunnansali.

Mikä oli todellinen syy konventtipuheen 2013 esitutkinnan lopettamiselle? Poliisitutkinnassa Jehovan todistajien edustajilla oli mukanaan avustaja Sonya Walkila. Hän onnistui johtamaan poliisin harhateille parilla yksinkertaisella asialla.

Muu maailma

Vartiotorniseura haluaa lisää rahaa. Toukokuun 2015 JW Broadcasting -ohjelma käännettiin suomeksi ja monille muillenkin kielille. Tuskin tämän jakson teema on sattumalta valittu. Vartiotorniseura varmasti halusi, että se ymmärrettäisiin joka puolella maailmaa. Teemana on raha. Vartiotorniseura haluaa aina vain lisää rahaa.


Kuvakaappaus JW Broadcasting -videosta, video: JW.ORG

Hallintoelimen jäsen painostaa vanhempia - lapset kasteelle! Hallintoelimen jäsen, Mark Sanderson, piti 09.05.2015 puheen Saksassa. Sandersonin agendassa oli painottaa lasten edistymisen tärkeyttä. Sanderson kertoi, että hän ja muutamat muut paikallaolijat ovat menneet aikoinaan kasteelle 9-11 vuoden ikäisinä, ja että kastautuminen oli hänen elämänsä paras päätös. Käytännössä hallintoelimen jäsen viestitti puheessa, että 9-11 vuoden ikäisenä tehty kastautumispäätös on toivottavaa.

Tutkimus uskontojen tilanteesta 2015: Kaikista uskonnoista Jehovan todistajat menettävät edelleen eniten kannattajiaan. Toisin sanoen vain 34 prosenttia Jehovan todistajiksi kasvatetuista pysyy järjestön yhteydessä (33 prosenttia vuonna 2007). Huimat 66 prosenttia Jehovan todistajista joko valitsee toisen uskonnon tai ei tunnusta mitään uskoa aikuisena.

Jehovan todistajien järjestö piilottelee todisteita pedofiliasta. Reveal News -nettijulkaisu kertoi helmikuussa 2015 Jehovan todistajien tavasta suojella pedofiliasta epäiltyjä henkilöitä. Uutisartikkelissa kerrotaan kuinka Jehovan todistajat vetoavat perustuslakiin suojellessaan lasten hyväksikäyttöön syyllistyneitä henkilöitä.


Kesäkuu

Suomi

Iltalehti julkaisi uutisen UUT:n tekemästä selvityksestä 03.06.2015 - Maailmanlopun pelkoa, väkivaltaa... Uskonyhteisöjen lasten karut tarinat. Erityisesti Jehovan todistajien piirissä lapset pelkäävät maailmanloppua, helluntailaisten ja vanhoillislestadiolaisten yhteisöissä helvettiin joutumista ja helluntailaiset lisäksi perheestään eroon joutumista, kun odotettu ylöstempaaminen tapahtuu.

Kotimaa24 haastatteli lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilaa. UUT ry:n edustajat ja lapsiasiavaltuutettu tapasivat. Tuomas Kurttila luonnehtii käytyä keskustelua tärkeäksi. Hänen mukaansa Suomessa on pohdittava lasten oikeuksien näkökulmasta, miten viranomaiset valvovat uskonnollisten yhdyskuntien ja yhdistysten toimintaa.


Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila, kuva: Kotimaa24

Jehovan todistajat istuvat kesällä kolme päivää konventissa jossain sellaisessa hallissa, jota ei ole tehty tuntikausien istumista varten. Esimerkiksi Helsingin jäähallin istuimet puuduttavat ja hiostavat sen verran pahasti, että koko päivän istuminen on todella rasittavaa ja suorastaan välillä kidutusta. Konventtipuheet ovat monien mielestä liian pitkiä ja puuduttavia, konventteihin mennään tapaamaan tuttuja.

Entinen Jehovan todistaja kävi Helsingin toisessa konventissa perjantaina - raportti konventista. - "Aikoinaan yksi parhaista muistoista konventteihin liittyen oli se, että oli syy laittautua nätiksi. Nytkin olen siis kihartanut tukkani ja valinnut kaapistani säädyllisen mekon (ei muuten ollut helppoa). Repussa on korkokengät ja meikit, joilla alan kohta muokata naamaani pirteämpään ilmeeseen. Eväitä en ottanut, vaikkei konventissa ole ruokaa tarjolla. Väliajalla minulle tuskin riittää seuraa, joten ehkä on ihan helpottavaakin poistua lounaalle."

Jehovan todistajat opiskelivat erottamiseen ja karttamiseen liittyviä asioita 28.06.2015 "Vartiotornin tutkistelussa", mikä on viikon tärkein kokous. - Nämä ohjeet pätevät kaikkiin seurakunnan jäseniin. Tässä mainitaan: "Seurakunnan jäsenet eivät pidä yhteyttä erotettuun eivätkä keskustele hänen kanssaan. He kokevat kuria, jota Jehova on antanut vanhinten kautta".

Muu maailma

Jehovan todistajat maksavat taas pedofiilikorvauksia. Tällä kertaa korvauksia maksellaan Iso-Britanniassa. Seurakunnan avustavan palvelijan, Peter Stewartin, lapsena hyväksikäyttämä nainen, saa kuusinumeroisen summan korvauksia järjestöltä.

Jehovan todistaja -äiti kieltäytyi verensiirrosta - yhdeksän lasta jäi orvoiksi. Jos Jehovan todistaja tarvitsee pelastavan verensiirron, eikä muita mahdollisuuksia ole saatavilla, ohjeiden mukaan hänen on kuoltava.


Heinäkuu

Suomi

Väliaikatietoja uuden Uuden Maailman käännöksen tekemisestä suomen kielelle. Jehovan todistajien uusi Uuden Maailman käännös ilmestyi englannin kielellä 2013. Sen jälkeen se on käännetty myös monille muille kielille. Suomeksi sitä ei ole vielä julkaistu, mutta kääntäjät tekevät kovasti töitä.

Jehovan todistajien keskuudessa kiertää tarinoita siitä, kuinka kirpputoritavarasta voi saada kotiinsa demonin. Kokemuksia kirpputoreista.

Kyselytutkimus karttamisesta. Jehovan todistajien karttamissääntö puhuttaa säännöllisesti mediaa, Jehovan todistajia sekä erityisesti entisiä Jehovan todistajia. Karttamissääntö tarkoittaa käytännössä yhteisöstä erotettavien ja eroavien sosiaalista eristämistä, hylkäämistä. Jehovan todistajien yhteisöstä lähtijöihin katkaistaan yhteydet, eikä heitä tulisi enää edes tervehtiä. Sääntö koskee myös (täysi-ikäisten) perheenjäsenten välisiä suhteita.

Muu maailma

Koskettava lukukokemus - Ian McEvan: Lapsen oikeus. Ian McEwan kirjoitti vuonna 2014 romaanin "Lapsen oikeus". Se julkaistiin suomen kielellä 2015. Kirjassa kerrotaan 17-vuotiaasta Jehovan todistaja -pojasta, Adam Henrystä, joka sairastuu leukemiaan. Hoitoon kuuluu välttämättömänä osana verensiirrot. Poika on saanut Jehovan todistaja -kasvatuksen sekä äidiltään Naomi Henryltä että isältään Kevin Henryltä. Sairaalassa vierailee pojan luona lisäksi seurakunnan vanhimpia tukemassa poikaa pysymään päätöksessään.

Onko suhtautuminen lippuihin muuttumassa? Perinteisesti Vartiotorniseura on suhtautunut lippuihin hyvin kielteisesti. Liput, varsinkin kansallisliput, on demonisoitu, ja niitä on pidetty epäjumalanpalvonnan välineinä. 07.10.2014 julkaistiin uutinen, missä kerrottiin, että Jehovan todistajien valtakunnansali Chilessä liputtaa kansallispyhänä. Tämän kesän konventissa Fribourgissa Sveitsissä JW.ORG-liput liehuivat näyttävästi konventtipaikalla. Mistä oikein on kyse?

Jehovan todistajat ja symbolit. Miten Vartiotorniseura on suhtautunut symboleihin? Onko sen suhtautumistapa muuttunut vuosikymmenten kuluessa? Voivatko Jehovan todistajat käyttää joitakin symboleita?


Vanhan Vartiotorni-lehden etusivun yläosa, kuva: Vartiotorniseura

Legot ja Barbie-nuket avuksi ehkäisemään jäsenkatoa? Mitä keinoja Jehovan todistaja -perheen vanhemmilla on pitää lapset järjestön valvonnassa? Nykyisin siihen tarvitaan kyllä melkoisesti mielikuvitusta - ja uusia ideoita. Internetin kuvapalvelut kertovat, miten jotkut Jehovan todistajat yrittävät vedota lapsiin, lähinnä tunnetasolla. Lapset ovat aina pitäneet esimerkiksi Legoista ja Barbienukeista. Nämä on nyt otettu avuksi, kun lasten sydämiin yritetään vedota.

Betel ei tarjoa "kultaista kädenpuristusta" vähentäessään väkeä. Kun henkilö irtisanotaan Betelistä, kokemus saattaa olla herättävä. Etenkin tällaisessa tapauksessa, kun irtisanominen toteutetaan näin jäätävällä tavalla. Marcus ihmetteleekin, miksi tällaisista tapauksista ei puhuta koskaan Vartiotornissa mitään.

Lyhytelokuva "Lapsi kenttäpalvelustyössä" kuvaa taidokkaasti sitä millaista on olla jehovantodistaja-lapsi. Lapsi joutuu tekemään jo varhain valintoja arkisten asioiden ja Jehovan välillä.

Luokkajako elää ja kukoistaa Jehovan todistajien keskuudessa. Annetaanko vanhimpien lapsille enemmän vapauksia Jehovan puolueettomassa järjestössä? Jehovan todistajat mainostavat kumonneensa sosiaaliset raja-aidat. Mutta kaikki ei näy päällepäin..

Australian tutkintakomissio: Jehovan todistajat salannut tuhannen lapsen hyväksikäytön. YLE kertoi nettisivuillaan, että Jehovan todistajat on salannut lasten seksuaalista hyväksikäyttöä Australiassa vuosikymmenien ajan. Jehovan todistajat on käsitellyt yli tuhat hyväksikäyttötapausta omassa piirissään vuodesta 1950 lähtien, eikä yhtäkään tapausta ole raportoitu poliisille.

Jehovan todistajien Australian pedofiiliskandaali saa lisää julkisuutta myös Suomessa. Iltalehti, Helsingin Sanomat ja Kotimaa24 raportoivat YLE:n lisäksi Australian Jehovan todistajien massiivisesta pedofiiliskandaalista.

Harold V. Mouritz on yksi vastuullisista henkilöistä Australian pedofiiliskandaalissa. Australiassa tutkitaan yli tuhatta pedofiilitapausta, jotka ajoittuvat 1950-luvulta alkaen aina tälle vuosituhannelle saakka. Näin ollen Harold V. Mouritz on muuttaessaan takaisin Australiaan vuodesta 1981 lähtien ollut useita vuosia tuon suuren maan haaratoimiston koordinaattorina. Joten hänen on ollut pakko tietää näistä valitettavista tapauksista, joita nyt tutkitaan.


Elokuu

Suomi

Kotimaa24: Tietosuojavaltuutettu ohjasi Jehovan todistajia henkilötietojen keräämisessä. Tietosuojavaltuutettu ohjaa omassa, elokuun alkuun päivätyssä päätöksessään Jehovan todistajia tarkistamaan hakijoille esitettävät kysymykset vielä uudelleen asiallisen perusteltavuuden ja tarpeellisuuden näkökulmasta. Veikko Leinonen kutsuu tietosuojavaltuutetun ohjausta hyväksi ja ystävälliseksi. Hänen mukaansa vastaus on odotettu ja lomakkeissa ei ole kysytty mitään asiatonta. – Mihinkään muutokseen tässä ei ole minkäänlaista tarvetta.

Muu maailma

JW.ORG: Tulliviranomaiset estivät Raamattujen tuonnin Venäjälle. 14. heinäkuuta 2015 Venäjän tulliviranomaiset ryhtyivät ennenkuulumattomiin toimiin Jehovan todistajia vastaan kieltäessään todistajien julkaiseman venäjänkielisen Raamatun Uuden maailman käännöksen tuonnin maahan.

Vanhimmat häpeissään Australian tutkintakomission kuulusteluissa. Max Horley oli yksi niistä Jehovan todistajien seurakunnan vanhimmista, jotka eivät tehneet tutkintakomissioon hyvää vaikutusta. Tiedotusvälineet ympäri maailmaa ovat tällä viikolla raportoineet Australian hallituksen perustaman tutkintakomission julkistamista kiistattomista todisteista siitä, että Jehovan todistajat ovat sisäisiä ohjeitaan noudattaen jättäneet ilmoittamatta poliisille 1 006 lapsen seksuaalista hyväksikäyttötapausta. Satojen näistä hyväksikäyttäjistä väitetään olevan rikoksen uusijoita.

JW.ORG: Venäjä kielsi Jehovan todistajien virallisen verkkosivuston. Seitsemän kuukautta sen jälkeen kun Venäjän liittovaltion korkein oikeus oli julistanut Jehovan todistajien virallisen verkkosivuston (jw.org) ekstremistiseksi, Venäjän viranomaiset kielsivät tuon sivuston..

Kuninkaallisen tutkimuskomission Angus Stewart syyttää Vartiotorni-seuran edustajaa tahallisesta petoksesta. Tutkimuskomission harhaanjohtamisen yritys on rikos. Jos Australian haaratoimiston koordinaattori Herra O’Brien joutuisi syytteeseen ja hänet tuomittaisiin, hän voisi joutua maksamaan enimmillään 20 000 puntaa sakkoa ja joutua viideksi vuodeksi vankilaan.


Terrence O'Brien, kuva: Royal Commission

Hyväksikäytön uhrit joutuvat tekemään julman valinnan. Yksi Jehovan todistajien korkea-arvoisimmista jäsenistä Australiassa, Terrence O'Brien, kertoi komissiolle, että hyväksikäytön uhri tietää, että jos hän eroaa tai muuten jättää seurakunnan, muut Jehovan todistajat tulevat karttamaan häntä.

Kaksi hallintoelimen jäsentä kertoo lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hallintoelimen jäsen Anthony Morris puhui lasten kaltoinkohtelusta heinäkuussa 2015 videolla, joka julkaistiin JW Broadcasting -sivustolla. Tuo sivusto on Jehovan todistajien virallinen TV- ja videokanava. Hallintoelimen jäsen Geoffrey Jackson joutui 14.08.2015 kuulusteluun Australian hallituksen perustaman tutkintakomission eteen, missä hän pakon edessä kertoi Vartiotorniseuran toimintamalleista pedofiilitutkimuksissa. Herrat puhuvat lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä hieman eri sävyyn.


Syyskuu

Suomi

Jehovan todistajat antavat edelleen virheellistä tietoa YK-liitännäisjäsenyydestä. Eräs yksityishenkilö oli tiedustellut paikallisilta Jehovan todistajilta Vartiotorniseuran ja YK:n kytköksestä. He eivät olleet osanneet auttaa tässä asiassa vaan kehottivat ottamaan yhteyttä Beteliin, Suomen Jehovan todistajien haaratoimistoon Vantaalle. Sen tämä henkilö tekikin.

Aila Ruohon kirja "Vartiotornin varjossa" julkistettiin keskiviikkona 09.09.2015 Helsingissä. Aila Ruoho kertoi kirjan julkistamistilaisuudessa, että alkusysäyksen hän sai vuoden 2014 keväällä, kun Anu Nousiainen oli kirjoittanut Helsingin Sanomien kuukausiliitteeseen artikkelin erään Jehovan todistajan irtautumisprosessista ja sitä seuraavasta karttamisesta. Jehovan todistajien virallinen tiedottaja Veikko Leinonen oli sitten julkisuudessa väittänyt, että karttamista ei ole. Leinosen mielestä vain hengelliset ja uskonnolliset siteet katkeavat ja normaalit perhesuhteet säilyvät.


Teologian maisteri ja tietokirjailija Aila Ruoho, kuva: JP

Aila Ruohon uusi kirja herätti valtavasti kiinnostusta mediassa.
Mm. MTV uutiset, Helsingin Sanomat, YLE uutiset, Helsingin Sanomat uudelleen, Ilta-Sanomat ja Kotimaa24 julkaisivat juttuja uudesta kirjasta.

Televisiokanavillakin oli haastatteluja Aila Ruohon kirjaan liittyen. YLE:n aamu-TV ja MTV huomenta Suomi lähettivät jo aamulla suorat haastattelut aiheesta.

Radiossakin oli juttuja Aila Ruohon kirjasta. Mm. YLE Radio 1, Radio Rock, YLE Puhe, YLE X ja Radio Helsinki tiedottivat uudesta kirjasta.

YLE:n "Inhimillinen tekijä" -ohjelmassa haastateltiin melkein tunnin ajan Aila Ruohoa ja kahta entistä Jehovan todistajaa.

Muu maailma

Jehovan todistajien esitteitä oli takavarikoitu Svetogorskin tulliin. Materiaalia toimittivat suomalaiset Jehovan todistajat.

Jehovan todistajien järjestö supistaa toimintaansa merkittävästi. Leikkauksia tehdään haaratoimistojen henkilömääriin ja rakennusprojekteihin sekä Herätkää!- ja Vartiotorni-lehtien julkaisumääriin.


Lokakuu

Suomi

Moni entinen Jehovan todistaja on hiljaa sisimmässään toivonut järjestön muuttuvan inhimillisemmäksi, mutta Jehovan todistajien järjestön juuri julkaisema uudistettu "Järjestetyt"-kirja tuottaa tässä suhteessa pettymykseen, taas kerran. Uuden "järjestö"-kirjan mukaan mitään lievennyksiä ei ole tulossa karttamisoppiin.

Aini Linjakumpu Helsingin kirjamessuilla: Valtiovallan pitäisi olla enemmän silmät ja korvat auki. - Meillä on tasa-arvovaltuutettu ja lapsiasiavaltuutettu jne. Tämän ajatuksen mukaan olisi hyvä olla myös uskontovaltuutettu, jonka kautta pystyttäisiin ehkä käymään dialogia eri toimijoiden kanssa. Uskontovaltuutetun kautta voitaisiin tuoda esille ongelmallisia asioita, niitä voitaisiin käsitellä jollakin tavalla neutraalilla maaperällä, käydä dialogia, luoda dialogia uskonnollisten yhteisöjen ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa.

Helsingin Sanomat: Uskonnollisten liikkeiden hengellinen väkivalta on Suomessa merkittävä ongelma. Matti Myllykoski haastatteli Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 25.10.2015 Lapin yliopiston politiikkatieteiden lehtori ja dosentti Aini Linjakumpua. Aiheena oli hengellinen väkivalta Jehovan todistajien ja vanhoillislestadiolaisten keskuudessa. Linjakummun mielestä on tärkeää, että liikkeiden rivijäseniä ei asetettaisi vastuuseen ongelmista. Vastuuseen pitäisi laittaa liikkeiden johtajat.

Muu maailma

Vartiotorniseuran ohjeiden noudattaminen voi aiheuttaa masennusta. Helsingin Sanomat kertoi masennustutkimuksesta. Sen mukaan mitä useammin tapaa ystäviään ja perheenjäseniään, sitä pienempi riski on sairastua masennukseen. Ihmiset, jotka tapasivat läheisiään vain muutaman kuukauden välein, masentuivat liki tuplasti herkemmin. Tutkimus ei kerro siitä tilanteesta, jos kaikki suhteet ovat vuosia poikki. Mutta tuloksia voi toki arvailla.

31.10.2015: "Karkki vai kepponen?" Jehovan todistajat eivät vietä samoja juhlia kuin "maailmalliset" ihmiset. Niinpä he eivät myöskään vietä pyhäinpäivää eivätkä Halloweenia. Miten Jehovan todistajat perustelevat sen, että nämä ovat vahingollisia ja Raamatun vastaisia juhlia? Yksi perustelu löytyy kirjasta "Elossa säilyminen" (1984). Monet ihmiset eri puolilla maailmaa viettävät pyhäinpäivää eli vainajien muistopäivää tuohon aikaan vuodesta. Miksi juuri silloin? Sen vuoksi, että nämä tavat heijastavat muistoa vedenpaisumuksen aiheuttamasta tuhosta.


Halloween, kuva: Pixabay

Järjestön raha-asiat iloisesti sekaisin. On paradoksaalista, että Jehovan todistajien oma kalenteri vuodelle 2016 sisältää vain rakennushankkeisiin liittyviä kuvia. Kalenterin kuvissa haaratoimistoa rakennetaan, etäkäännöstoimistoa rakennetaan ja valtakunnansaleja rakennetaan. Syksyn linjauksissa lähes kaikki rakennustoiminta on kuitenkin laitettu jäihin.

Jehovan todistajien hallintoelin vaatii Britanniassa vanhimpia tuhoamaan arkaluontoisia asiakirjoja. Britanniassa on lähetetty äskettäin kirje kaikille Jehovan todistajien seurakuntien vanhimmille. Kirjeessä ohjeistetaan tuhoamaan kaikki arkaluontoinen materiaali ennen kuluvan vuoden (2015) loppua.


Marraskuu

Suomi

Veikko Leinonen kertoi suurista muutoksista Hämeenlinnan konventissa 31.10.2015. Leinonen piti puheen, missä hän antoi tietoja Vartiotorniseuran suunnittelemista suurista muutoksista mm. rakennustoimintaan, lehtien julkaisemiseen ja haaratoimistojen henkilökunnan määrään.

Veikko Leinonen kertoi Helsingin kirjamessuista. Ensimmäistä kertaa Suomessa Jehovan todistajilla oli oma osastonsa tällaisilla messuilla syksyllä 2015. JW.ORG-sivustolla on mainittu, että Brasiliassa, Meksikossa ja Kroatiassa Jehovan todistajat ovat osallistuneet kirjamessuille omalla osastollaan.


Helsingin kirjamessut, JW.ORG:n osasto, kuva: JP

Kotimaa24 kertoi: Suomi tarvitsee uskontovaltuutetun. Suomessa on tasa-arvovaltuutettu, yhdenvertaisuusvaltuutettu ja lapsiasiavaltuutettu. Suomessa ei ole uskontovaltuutettua. Miksi ei ole? Pitäisikö olla?

HS: Jehovan todistajien päämaja linjasi uusiksi rakentamista ja määräsi vähentämään väkeä – Suomessa muutokset yllättivät. Pääkonttori määrää, että kaikista Jehovan todistajien haaratoimistoista vähennetään neljäsosa väestä. Lisäksi Jehovan todistajien on keskeytettävä haaratoimistojen isot rakennusprojektit tai rajoitettava niitä.

Kotimaa kertoi perinteisessä paperilehdessä: Suomeen ehdotetaan uskontovaltuutettua. Uskontovaltuutettu edistäisi perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista uskonnollisissa yhteisöissä.

Ministeri uskontovaltuutetusta: En tyrmää pureskelematta. UUT haluaa Suomeen ihmis- ja perusoikeuksia uskonyhteisöissä edistävän uskontovaltuutetun. Ministeri Sanni Grahn-Laasonen otti kantaa ehdotukseen..

Veikko Leinosen suhde mediaan on aina ongelmallinen. Kun jokin kaupallinen media haastattelee Jehovan todistajien tiedottaja Leinosta, lopputulos on usein lukijaa hämäävä. Miksi? Eikö tiedottaja tiedä niistä asioista riittävästi, mistä hän kertoo?

Uusia kirjeitä - uusia muutoksia. Seurakunnissa on luettu taas pari kirjettä, joissa on uusia muutoksia Jehovan todistajien toimintaan.

UUT:n toiminnanjohtaja Radio Dein haastattelussa. Toimittaja Jari Kupiainen haastatteli Joni Valkilaa marraskuun alussa 2015.


Joulukuu

Suomi

Kun joulua ei saanut viettää. Lue kuusi kokemusta joulusta, tai oikeastaan siitä, miltä Jehovan todistaja -lapsesta tuntui, kun joulua ei saanut viettää.


Joulu, kuva: Pixabay

Jehovan todistajien Oulun konventtisali saatetaan myydä. Kotimaa24 kertoi, että Jehovan todistajien Oulun konventtisali, yksi Jehovan todistajien kolmesta konventtisalista, saattaa päätyä myyntiin. Leinonen kertoi, että myyntihinta on kahden miljoonan euron paikkeilla.

Voiko Jehovan todistaja soittaa ovikelloasi joulun pyhinä? Kysymykseen voisi vastata lyhyesti, että kyllä voi, mutta se on epätodennäköistä. Hyvin harva Jehovan todistaja tekee ovelta-ovelle -työtä joulun aikaan. Vartiotorniseura on kuitenkin antanut vuosien mittaan Valtakunnan Palveluksemme -lehtisessä useita ohjeita siihen, kuinka myös pyhäpäivinä voidaan todistaa valtakunnasta ovelta ovelle.

Muu maailma

YLE: Jehovan todistajille rajua arvostelua lapsien hyväksikäytön peittelystä Australiassa. Selvityksen mukaan sadat seurakuntien jäsenet ovat myöntäneet syyllistyneensä lasten seksuaaliseen ahdisteluun. Silti yhtään tapausta ei ole ilmoitettu poliisille. Selvitys syyttää Jehovan todistajia tekopyhyydestä.

Tutkimus: mormoneilla ja Jehovan todistajilla aktiivisimmat osallistujat. Jopa 67 prosenttia mormoneista osallistui määrittelyn täyttävällä aktiivisuudella oman yhteisönsä toimintaan. Vastaaviin lukuihin ylsivät vain Jehovan todistajat, joilla aktiivisia osallistujia oli 64 prosenttia.

Jehovan todistajat aloittavat kauan odotetun Brooklynin kiinteistöjen myynnin. Jehovan todistajat myyvät parhaillaan Brooklynissa New Yorkissa joitakin Dumbon ja Brooklyn Heightsin alueiden halutuimpia kiinteistöjä. Myynnissä ovat myös Jehovan todistajien päätoimiston tilat. Tarjouskilpailu on alkanut.

Jehovan todistajien hallintoelimen jäsen David Splane kommentoi portugalilaista dokumenttia. Portugalilaisen uutisryhmän tekemän dokumentin jälkeen hallintoelimen jäsen David Splane piti puheen portugalilaisille Jehovan todistajille, jossa hän sivusi myös dokumenttia ja vastaavia ilmiöitä.

Järjestö taas lasten taskuilla. Järjestön toukokuussa lanseeraama jäätelövideo sai huomiota myös mediassa. Videossa muistutettiin lapsia, että jäätelörahat voisi antaa kernaasti myös järjestölle. - Lapset kirjoittivat, että rahojen lahjoittaminen haaratoimiston rakentamiseen on "paljon parempaa kuin sirkus!"
    
 
Takaisin arkistosivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity