|
||||||||||
Jehovan todistajat, uutisarkisto![]() ![]() Tutustu myös näihin sivuihin: Johanneksen pojan kotisivut * Etusivu * Hakusivu * Oppikysymykset * Uutiset * Uutisarkisto ![]() Jehovan todistajien lapset Oikeuskomiteat Karttaminen Henkilötietolaki Miten Vartiotorniseura kerää rahaa? Vuosi 1975, ennustelu ![]() Muita aiheita:
![]() |
Jehovan todistajilla oli oikeus esittää konventissa väkivaltainen sotaelokuva myös pienille lapsille 29.09.2016 Johanneksen poika ![]() Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) on antanut päätöksen asiassa, mikä koski Suomessa 2016 Jehovan todistajien konventissa esitettyjä videoita. Päätöksen mukaan esitetyille videoille ja elokuville ei tarvinnut määritellä ikärajaluokitusta. Jehovan todistajien yhdyskunnan hallituksen puheenjohtaja Jukka Ropponen oli vastineessaan vedonnut siihen, että "konventissa esitetyt videot sisälsivät yksinomaan raamatullista, opetuksellista ja sivistyksellistä aineistoa, joten ne ovat yksiselitteisesti vapautettu luokittelusta ja merkitsemisestä". KAVI nielaisi Ropposen perustelut sellaisenaan. Ratkaisussaan KAVI kertoi, että Jehovan todistajien videot sisälsivät opetuksellista ja sivistyksellistä aineistoa. KAVI tarkastelee tietysti asiaa pelkästään juridisesti. Mutta olisi ollut mielenkiintoista saada tämän jutun käsittelyyn kommentit muutamalta lasten kasvatukseen perehtyneeltä ammattilaiselta, varsinkin, kun KAVI:n dokumentissakin mainitaan lyhyesti myös lapsille haitallinen materiaali. Tässä tuo maininta: ![]() KAVI:n päätöksessä lapsia ei huomioitu. Perusteluissa mainitaan vain viileän juridisesti, että Jehovan todistajien videot oli tulkittu "opetuksellisena ja sivistyksellisenä" sisältönä. ![]() On mielenkiintoista tarkastella sanan "sivistys" käyttöä tässä yhteydessä. Jehovan todistajat käyttävät erittäin harvoin sanaa "sivistys". Se ei kuulu heidän normaaliin sanavarastoonsa. Tuo saattaa olla seurasta siitä koulutuskielteisestä asenteesta, mikä on aina vallinnut Vartiotorniseuran opetuksessa. Koulutus ja sivistys kulkevat usein käsi kädessä, tosin ei aina. Sana "sivistys" esiintyy eri muodoissaan erittäin harvoin Jehovan todistajien kirjallisuudessa. Tämän todistaa mm. Watchtower Library suomi 2015 -kirjasto-ohjelman hakutulos. Tässä on mukana kaikki hakutulokset vuodesta 1970 alkaen vuoden 2016 kesäkuuhun asti: ![]() Jehovan todistajien vastineessa KAVI:lle sana "sivistys" esiintyy noin 10 kertaa. Se on siis täysin yliedustettuna verrattuna siihen, miten usein tuota sanaa on käytetty 46 viime vuoden aikana yhteensä. Miten Jehovan todistajien puheenjohtaja Jukka Ropponen perusteli väkivaltavideon esittämistä tilaisuudessa, mihin osallistuu myös ihan pieniä lapsia? Tässä on kaksi pientä otetta Ropposen tekstistä: ![]() ![]() Jokainen Vartiotorniseuran toimintaa tunteva arvioi em. lainaukset tietysti omien kokemustensa mukaan. Monien kokemukset eroavat jyrkästi Ropposen tekstistä. Uskonnon varjolla saa siis Suomessa esittää julkisesti mitä tahansa minkä ikäisille tahansa, koska se tulkitaan "opetukseksi ja sivistykseksi", vaikka se aiheuttaisi pienille lapsille pelkotiloja ja painajaisia, jotka kestävät pahimmassa tapauksessa koko loppuelämän. Tällaisia vaikutuksia on ollut myös Jehovan todistajien kirjallisuudella lapsiin. Lastenkirjojen kuvat ovat usein olleet pelottavia ja aiheuttaneet ahdistusta. Monet entiset Jehovan todistajat ovat kertoneet omakohtaisia kokemuksia tästä. Esimerkiksi pienille lapsille suunnattu kirja "Kirjani Raamatun kertomuksista" sisältää paljon väkivaltaisia kuvia. Mistä oli kyse kesän konventin sotaelokuvassa "Oi Jehova - sinuun olen pannut luottamukseni"? Elokuvassa oli lukuisia realistisesti kuvattuja taistelukohtauksia, joita ei hyväksyttäisi esim. televisiossa esitetyissä lapsille suunnatuissa ohjelmissa ilman ikärajamerkintöjä. ![]() ![]() ![]() Elokuvissa oli kovaa huutoa ja uhkaavaa käytöstä. Elokuvassa oli myös kohtaus, missä kuningas keskustelee kolmen pikkupojan kanssa Daavidin rohkeudesta, kun tämä oli tappanut Goljatin. Pikkupojat olivat innoissaan sellaisesta, ja yksi heistä haaveili, että hän voisi olla yhtä rohkea kuin Daavid, joka taistelun lopuksi irrotti Goljatilta pään. Katso lyhyt ote elokuvasta täältä: Miksi uskonnon varjolla tällaista saa esittää, kun sitä ei muuten sallita? Pitäisikö lastensuojeluun panostaa enemmän? Ennen konventtia uutissivuilla oli useita juttuja tästä:
![]() Voit katsoa suomen kielellä koko sotaelokuvan Jehovan todistajien internetsivuilta. ![]() Takaisin arkistosivujen alkuun Takaisin etusivulle |
|||||||||
Kotisivuohjelma: KompoZer * Kuvankäsittely: GIMP * Äänenkäsittely:
Audacity |