Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista - Uutisarkisto
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisarkisto





Tutustu myös näihin sivuihin:
Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



 
Jehovan todistajien lapset

Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

Vuosi 1975, ennustelu



Muita aiheita:
   



Valomerkki: Saako Jumalasta puhua psykoterapiassa?
01.11.2016 Johanneksen poika



Valomerkki teki tärkeän kysymyksen. Monille omakohtainen hengellisyys tai uskonnollisuus on tärkeä osa elämää. Suomalaisia psykoterapeutteja ei kuitenkaan juuri kouluteta käsittelemään aihetta.

Tämä tulee ilmi teologian maisterin, psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Peppi Sieversin teologian väitöstutkimuksessa Itä-Suomen yliopistoon. Väitöksen aiheena on Uskonnollisten ja hengellisten kysymysten käsittely suomalaisissa psykoterapioissa.


Kuva: Valomerkki

Tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan psykoterapeuttien näkemyksiä siitä, mikä estää tai mikä edesauttaa potilaiden uskonnollisen ja hengellisen aiheiden tarkastelua. Tutkimusta varten on haastateltu 20 psykoterapeuttia.



Ennen kuin tarkastellaan em. väitöstutkimusta, on hyvä tietää, miten Jehovan todistajat suhtautuvat mielenterveysongelmiin ja terapiaan.

Aikaisemmin Vartiotorniseura vähätteli psykiatrista koulutusta ja terapiaa. Herätkää!-lehden kirjoituksesta vuodelta 1975 käy ilmi hyvin nihkeä asenne mielenterveydenhoidon ammattilaisiin:

*** g75 8/9 s. 17 Miten mielenterveys voidaan parhaiten ennallistaa ***

Onko psykiatrinen koulutus välttämätön?

Kiinnostavaa kyllä, psykiatrit itse tunnustavat psykiatrisen koulutuksen puutteet. Esimerkiksi David S. Viscott mainitsee, että psykiatrin tutkinto on ”laiminlyönyt monet tärkeimmistä ominaisuuksista, jotka kuuluvat hyvälle terapeutille, kuten hänen kiinnostuneisuutensa, rehellisyytensä, uteliaisuutensa, vilpittömyytensä, inhimillisyytensä ja auttamishalunsa. Useimpia [näistä] koulussa ei opetettu.”

Kirjan Persuasion and Healing (Suostuttelu ja parantaminen) tekijä ja yksi kirjan Group Psychotherapy (Ryhmäpsykoterapia) tekijöistä sanoo, että psykiatrinen koulutus ei ole välttämätön henkisesti sairaitten auttamiseksi. Julkaisu Psychology Today sanoo huhtikuussa 1973 ilmestyneessä numerossaan: ”Frank uskoo, että täysin kouluttamaton henkilö voi menestyä lääkärinä aivan yhtä hyvin kuin psykiatri. Hän sanoo: ’Terapeutin henkilökohtaisilla ominaisuuksilla saattaa olla enemmän tekemistä hänen menestymisensä kanssa kuin koulutuksella, jota hän on saanut jossakin erityisessä menetelmässä.’”

Jotkut psykiatrit ovat tunnustaneet, että Jumalan sanassa Raamatussa oleva viisaus ja ymmärrys on maallista koulutusta arvokkaampaa mieleltään sairasta hoidettaessa. Edesmennyt psykiatri tohtori James T. Fisher kirjoitti pitkän ja menestyksellisen uransa lopulla kirjassaan A Few Buttons Missing: the Case Book of a Psychiatrist:

”Jos pitäisi laskea kaikkien niiden arvovaltaisten kirjoitusten summa, jotka kaikkein pätevimmät psykologit ja psykiatrit ovat kirjoittaneet mielenterveyden alalta – jos nämä pitäisi koota ja korjata ja jos niistä pitäisi poistaa kaikki liiallinen monisanaisuus – . . . jos nykyajan kyvykkäimpien runoilijoitten pitäisi ilmaista suppeasti nuo puhtaan tieteellisen tiedon turmeltumattomat jyväset, niin tuloksena olisi kömpelö ja epätäydellinen yhteenveto vuorisaarnasta.”

Herätkää!-lehti oli sitä mieltä, että Jehovan todistajien seurakuntien vanhimmat olisivat päteviä auttamaan mielenterveysongelmissa, vaikka heillä ei ole tähän mitään koulutusta.

*** g75 8/9 s. 18 Miten mielenterveys voidaan parhaiten ennallistaa ***

Päteviä auttamaan

Tutkittuaan vuosia Jumalan sanaa ja saatuaan käytännöllistä kokemusta henkilökohtaisten ongelmien käsittelemisessä monet Jehovan todistajain kristityt vanhimmat ovat sangen päteviä auttamaan mieleltään ja tunne-elämässään sairaita. Näille miehille voidaan sopivasti kohdistaa Raamatun käsky: ”Puhukaa lohduttavasti masentuneille sieluille, tukekaa heikkoja, olkaa pitkämielisiä kaikkia kohtaan.” – 1. Tess. 5:14.

Sellainen Jumalalta tullut neuvo auttaa kristittyjä vanhimpia olemaan myötätuntoisia ja rakentavia niitä kohtaan, jotka tulevat hakemaan heiltä apua. He ilmaisevat siten aitoa kiinnostusta ja kuuntelevat kärsivällisesti, mitä ahdistuneella on sanottavana. He tietävät, että on tärkeätä olla hidas arvostelemaan ja olla sairaan kanssa samaa mieltä aina kun se on mahdollista ja ottaa näin huomioon häiriintynyt mieli. Näin he kykenevät lohduttamaan häntä ja auttamaan häntä toipumaan. Ystävälliset ja ymmärtäväiset vanhimmat ovat siten auttaneet monia ihmisiä saavuttamaan ja säilyttämään tasapainon tässä sekavassa maailmassa.

Viime vuosituhannen puolella eräs "isokenkäinen" Jehovan todistaja aloitti konventtipuheensa sanoilla: "Me eemme uusko kaaikenmaailman sykolookeihin". Onneksi tuollainen asenne on jonkin verran lientynyt tällä vuosituhannella.

Nyt Vartiotorniseura myöntää, että monessa tapauksessa on tarpeen hankkia ammattiauttajan apua mielenterveysongelmissa. Herätkää!-lehdessä vuodelta 2014 myönnettiin se tosiasia, että mielenterveysalan ammattilaiset kykenevät hoitamaan monia mielenterveyshäiriöitä menestyksellisesti. Siitä huolimatta Herätkää!-lehti suosittaa ammattiauttajien avun rinnalle hengellistä apua.

*** g 12/14 s. 4-5 Mitä olisi hyvä tietää mielenterveyshäiriöistä? ***

Hoito

Mielenterveysalan ammattilaiset kykenevät hoitamaan monia mielenterveyshäiriöitä menestyksellisesti. Ensiksi on välttämätöntä saada arvio pätevältä asiantuntijalta, jolla on kokemusta mielen sairauksien hoidosta.

Potilas voi tietenkin hyötyä tällaisesta avusta vain, jos hän ottaa sen vastaan. Tämä voi vaatia sitä, että hän voittaa haluttomuutensa puhua muille psyykkisistä ongelmistaan. Hoitoon saattaa sisältyä keskustelu ammattiauttajien kanssa, jotka voivat auttaa häntä ymmärtämään sairauttaan, ratkaisemaan käytännön ongelmia ja tajuamaan, että hänen kannattaa jatkaa hoitoa. Tällaisissa tapaamisissa perheenjäsen tai ystävä voi antaa arvokasta rohkaisua ja tukea.

Monet ovat oppineet tulemaan toimeen mielenterveyshäiriöiden kanssa, kun he ovat hankkineet tietoa sairaudestaan ja noudattaneet heille annettuja hoito-ohjeita. Aiemmin mainittu Mark kertoo: ”Emme tienneet psyykkisistä sairauksista juuri mitään ennen kuin vaimoni sai diagnoosin. Olemme oppineet ottamaan yhden askeleen kerrallaan ja sopeutumaan tilanteeseemme. Ajan kuluessa olemme saaneet tukea luotettavilta ammatti-ihmisiltä samoin kuin sukulaisilta ja ystäviltä.”

Claudia on samaa mieltä. ”Aluksi diagnoosi tuntui vankeustuomiolta”, hän myöntää. ”Mutta vaikka sairauteni rajoittaa elämäämme, olen oppinut, että ylivoimaisiltakin tuntuvista esteistä voi selvitä. Teen yhteistyötä hoitoryhmäni kanssa, pidän yllä ystävyyssuhteita toisiin ja elän hetken kerrallaan. Näin jaksan mennä eteenpäin sairaudestani huolimatta.”

Hengellisen terveyden merkitys

Raamatussa ei sanota, että hengellisyys parantaisi terveysongelmia. Siitä huolimatta monet perheet eri puolilla maailmaa ovat saaneet Raamatusta paljon lohtua ja voimaa. Siinä esimerkiksi vakuutetaan, että rakastava Luojamme haluaa lohduttaa niitä, joilla on ”särkynyt sydän” ja ”musertunut henki” (Psalmit 34:18).

Raamattu ei ole terveydenhoito-opas, mutta se sisältää toimivia neuvoja, jotka voivat auttaa selviytymään tuskallisista tunteista ja ahdistavista olosuhteista. Siinä annetaan myös toivo tulevaisuudesta, jolloin maan päällä ei enää ole sairauksia eikä tuskaa. Jumalan sanassa luvataan: ”Silloin avautuvat sokeiden silmät ja kuurojen korvat aukenevat. Silloin rampa kiipeää kuin jalohirvi ja mykän kieli huutaa ilosta.” (Jesaja 35:5, 6.)

Vaikka Vartiotorniseuran asenne mielenterveyden hoidossa on muuttunut, ja nyt ymmärretään myös ammattilaisten arvo, vieläkään ei Jehovan todistajien seurakunnissa hyväksytä varauksettomasti kaikkea mielenterveyshoitoa. Esimerkiksi terapiaa voidaan paheksua, koska terapeutti ei välttämättä ymmärrä uskonnollista ulottuvuutta mielenterveyden osana. Toisaalta vanhimmat voivat suoraan kieltää seurakunnan jäsentä puhumasta terapiassa jehovantodistajuuteen liittyvistä asioista. Vanhimmat voivat olla sitä mieltä, että negatiivisten asioiden esiin tuominen voisi jotenkin tuottaa häpeää Jehovan nimelle. Niinpä niistä asioista pitäisi terapiassa vaieta.

Voidaan kysyä, onko terapiassa mitään mieltä, jos joitakin aihealueita rajataan terapian ulkopuolelle? Joskus mielenterveyshäiriöt voivat johtua juuri ahdistavasta hengellisestä yhteisöstä tai suorituspainotteisesta uskon harjoittamisesta. Silloin varsinkin olisi suotavaa kertoa terapeutille avoimesti myös ahdistavasta seurakunnasta.



Peppi Sieversin teologian väitöstutkimuksessa tuli ilmi se, että fundamentalistinen ajattelu voi pilata hoidon. Valomerkin julkaisemassa jutussa kerrotaan näin:

Joskus fundamentalistinen uskonnollisuus voi kuitenkin olla jopa este hoidon onnistumiselle. Moni tutkimuksessa haastateltu psykoterapeutti kertoi hoidoissaan olleen eri tavalla fundamentalistisesti uskovia potilaita, joita on ollut vaikea hoitaa psykoterapeuttisten interventioiden avulla.

Tutkimuksessa haastatellut psykoterapeutit rinnastavat tällaisen voimakkaan uskon politiikkaan tai rasistiseen maailmankatsomukseen. Terapeuteista kaikkia hyvin intensiivisiä ja voimakkaita vakaumuksia on yhtä vaikea lähestyä psykoterapeuttisilla menetelmillä. Näkemyksiltään jyrkkiä potilaita on ollut vaikea hoitaa psykoterapeuttisesti, koska teemoja ei ole voitu lainkaan tarkastella uudesta ja erilaisesta näkökulmasta. - Kuva: Valomerkki.





Peppi Sieversin teologian väitöstutkimuksessa kerrotaan myös Jehovan todistajista.

Tässä muutama lainaus väitöstutkimuksesta:

Omassa tutkimusaineistossani psykoterapeutit kertovat hoitaneensa evankelis-luterilaisen kirkon omien herätysliikkeiden parista, etenkin lestadiolaisen liikkeen eri haarojen piiristä, irrottautuneita henkilöitä. Näistä hoitosuhteista mainitsee kuusitoista psykoterapeuttia kahdestakymmenestä haastatellusta. Viisitoista psykoterapeuttia mainitsee lestadiolaisista potilaista suoraan ja yksi psykoterapeutti mainitsee tiedon tasolla olevansa jonkin verran perillä lestadiolaisista tavoista uskoa. Toinen hengellinen yhteisö, josta irrottautuneiden henkilöiden hoidoista psykoterapeutit erityisesti mainitsevat, on Jehovan todistajat. (Sivu 127)

- - -

Monenlaiset ristiriidat, ambivalenssi ja ongelmat ihmisten erilaisissa yhteisöissä ovat varsin tavallisia työskentelyn kohteita ja jäsentämisen aiheita psykoterapioissa. Aineistossani kaikki psykoterapeutit kertoivat työskennelleensä potilaidensa uskonnollisissa ja hengellisissä yhteisöissä ilmenneiden asioiden kanssa. 17 haastateltavaa mainitsee erityisesti lestadiolaisen liikkeen eri haarat. Kolme psykoterapeuttia ei sano lestadiolaistaustaisista potilaista mitään. Jehovan todistajat -taustaisista potilaista mainitsee viisi psykoterapeuttia. Muita haastateltujen mainitsemia yksittäisiä hengellisiä yhteisöjä ovat helluntaiseurakunta, Adventtikirkko ja Vapaakirkko. Aineistossani Piia Juniori kertoo, että hänelle olisi tulossa kirkon herätysliiketaustaisia potilaita psykoterapiaan koko ajan enemmän kuin hän voi ottaa. Piian kokemuksen mukaan he ovat useimmiten naisia, jotka ovat jollakin tavalla traumatisoituneita omissa yhteisöissään. (Sivu 133)

- - -

Viisi psykoterapeuttia kertoo hoitaneensa Jehovan todistajia. Heistä Panu Superseniori mainitsee, että hänellä on ollut psykoterapiassa useitakin Jehovan todistajiin kuuluvia henkilöitä, vaikka hän ei itse tähän yhteisöön kuulukaan. Pirkko Seniorin ja Paula Seniorin psykoterapiahoidoissa ilmeni voimakkaita transferenssija vastatransferenssiilmiöitä Jehovan todistajat –taustaisten potilaiden kanssa. Oman yhteisön paheksunnasta ja jopa jäsenen poissulkemisesta kertoo Katariina:

Jehovan todistajat esimerkiksi, ja minä olen ymmärtänyt, että siellä on tietyt sen mukaiset käyttäytymisohjeet, ja tavat olla, yhteisönä aika tiivis. (…) Minulla on muutamia nuoria asiakkaita, jotka on käyttäytyneet oman kertomansa mukaan niin, että se yhteisö on paheksunut, esimerkiksi tai ulossulkenut, ja sekin on ollut monenlainen kokemus, syvä kokemus, ja on, että jo se, että on tiiviisti ja suojassa ja sitten tapahtuu jotakin ja sitten sinä joudutkin sen yhteisön ulkopuolelle. (Katariina, 3) (Sivut 145 ja 146)

- - -

Alaviite: Panu Superseniori, 2. Teologi Aila Ruohon tutkimuksessa Jehovan todistajista irtautuneista 64 henkilön haastatteluissa haastateltava Pihla kerto omasta mielenterveysongelmastaan:

”Mutta mitään ammattiapua en saanut enkä osannut edes hakea tai kaivata, koska Jehovan todistajat suhtautuvat hyvin epäluuloisesti niin sanottuun ”maailmalliseen” ammattiapuun, he katsovat sen heikentävän uskoa ja etteivät ammattiauttajat Jehovan todistajiin kuulumattomina kykene ymmärtämään Jehovan todistajana olemista ja taustaa.” (Ruoho 2015, 161.) (Alaviite sivulla 145)

- - -

Katariinan potilaat ovat käyttäytyneet yhteisön sääntöjen vastaisesti, ja yhteisö on osoittanut paheksuntaansa tai jopa sulkenut henkilön sen ulkopuolelle. Jehovan todistajissa edellytetään, ettei erotetun tai eronneen jäsenen kanssa olla missään tekemisissä. Yhteisöstä erottamiseen liittyy myös arvaamattomuus niin, ettei erotettu ole ehtinyt ennakoida tilanteen vaatimia asioita. Kirsi Superseniorin Jehovan todistajiin kuulunut potilas oli pohtinut omaa kelpaamistaan ja riittävyyttään yhteisölle:

”Voinko olla mukana yhteisössä, jos en täytä sen asettamia kriteerejä?”

Kirsin näkemyksen mukaan sama kelpaamisen kysymys näyttäytyi tämän potilaan kohdalla hänen kaikissa muissakin ihmissuhteissaan. (Sivu 146)

- - -

Alaviite: Linjakumpu 2015, 215−216. Teologi Aila Ruohon Jehovan todistajista irtaantuneiden kokemuksien tutkimukseen osallistunut Anu kertoo poikaystävänsä M:n tilanteesta näin:

”Irtautumisprosessi kävi todella nopeasti ja rymähtäen, joten M jäi tyhjän päälle. Lahkon ulkopuolisiakaan kontakteja ei hirveästi ollut, sillä ystäväpiiri ynnä muu sellainen jäivät todistajiin. Järkytys ajoi hänet työkyvyttömäksi, eli koulu jäi silloin kesken. Koko elämä meni siis oikeastaan uusiksi, ei kotia, ei sosiaalisia suhteita, ei koulua, ei työtä, ei mitään. Jo aiemmat mielenterveydelliset ongelmat pahenivat ja M joutui osastolle.” (Ruoho 2015, 348.) Kirsi Superseniori 5. (Alaviite sivu 146)

- - -

Myös Pirkko Superseniori kertoo kokemastaan hoitosuhteen epäonnistumisesta:

Minä en tiedä, minulle tuli nyt mieleen yksi Jehovan todistaja, joka oli lähtenyt siitä omasta uskostaan. Nii minä koin jotenkin, oman riittämättömyyteni ehkä tai sitten sen transferenssi, hänen varhaislapsuuden kokemuksistaan tuli niin vaikeasti saavutettavia, että hän ei jatkanutkaan kovin pitkään sitä terapiaa, että hän lähti. No, hän meni omille teilleen, et siinä oli ne molemmat, että ei koskaan, siinä oli niin suuri ristiriita sieltä kotoa, perheessä, että äiti ryyppäsi itsensä hengiltä. Ja isä kanto viinaa kotiin ja sallittiin se ja äiti tuhoutui. Ja vielä isä jotenkin esitti ihan muuta tämän potilaan mielestä. Mitä sit olikaan? Että sitten semmoista salailua ja vaikenemista, että sen minä koin aika vaikeaksi. Että minä en, minä en osannut siinä jotenkin tai ehkä siinä oli, että en osannut olla siinä. Siinä oli niin paljon ristiriitoja. P: Jotenkin sekaisin asiat? H: Joo, kyllä. (Pirkko 3−4)

Tässä potilaan elämässä oli juuri tapahtunut iso muutos hänen irtauduttuaan tiiviistä uskonnollisesta yhteisöstään, jossa jo hänen lapsuudenperheensä oli mukana. Todennäköisesti jo irtautuminen toi potilaan mieleen vaikeita transferenssitunteita omia vanhempiaan kohtaan ja muistoja siitä, millaista heidän elämänsä oli ollut tiiviin uskonnollisuuden kulissin takana. Myös potilaan muistot kuolleesta äidistä heräsivät suhteessa naispuoliseen ja ehkä jopa äidin ikäiseen psykoterapeuttiin. Kaikkien suhteiden katkaiseminen hengelliseen yhteisöön ja tämän prosessin aiheuttama myrskykin oli elävänä potilaan mielessä. Potilas toi nämä kaikki elämän tapahtumat ja transferenssikokemukset psykoterapiaansa. Psykoterapeutti koki, ettei hän oikein osannut olla potilaan monimuotoisesti vaikeiden tunteiden kanssa. (Sivut 183 ja 184)

- - -

Paula Seniori kertoi tilanteesta, joka oli sattunut hänen työskennellessään julkisen terveydenhuollon piirissä. Hänellä oli tässä hoitosuhteessa ollut vaikeita vastatransferenssitunteita. Paula oli kohdannut Jehovan todistajiin kuuluvan yksinhuoltajanaisen supportiivisessa terapiasuhteessa julkisella sektorilla. Naisen lapsen somaattinen terveydentilanne oli vaikea ja äiti kieltäytyi tarvittavista hoitotoimenpiteistä. Paula kertoo kokeneensa silloin, työuransa alussa ja ennen psykoterapeuttikoulutustaan, tilanteen vaikeana:

Että sen koin, että se tuntu ärsyttävältä ja pahalta ja huolestuttavalta. Ja siinä minun oli hyvin vaikea ymmärtää, että yleensä jotenkin se, yleensä joku mielekkyys siihen, mikä se onkaan sen uskon, suhde uskontoon potilaalla, mutta... Että oli se mikä vaan, niin minä hyväksyn sen, kun tavoittaa sen mielekkyyden, mutta tässä... Sen minä muistan, että se oli kyllä hirmu hankala kyllä... (Paula, 1) (Sivut 184 ja 185)

- - -

Alaviite: Jehovan todistajat nivovat terveyden ja sairauden kysymykset selvästi hengellisyyteen. Terveysongelmat ja jopa kysymys kuolemasta liittyvät Aatamin ja Eevan paratiisissa olemiseen ja syntiinlankeemukseen... Sairaudet ovat näin ajatellen syntiinlankeemuksen tuotos. Niistä eroon pääseminen vaatii raamatullista lähestymistapaa, eli ei ole samantekevää, millä tavoin sairauksia hoidetaan.” (Linjakumpu 2015, 152.) (Alaviite sivu 185)
 

  
Valomerkin jutun voit lukea täältä.

Väitöskirja on luettavissa täällä
.
    

 
Takaisin arkistosivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity