Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista - Uutisarkisto
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisarkisto





Tutustu myös näihin sivuihin:
Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



 
Jehovan todistajien lapset

Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

Vuosi 1975, ennustelu



Muita aiheita:
   



Entinen Jehovan todistaja Elina Multisilta esiintyi mielenterveysmessuilla
24.11.2016 Johanneksen poika





Helsingissä Wanhassa satamassa järjestettiin 22.11.2016 ja 23.11.2016 mielenterveysmessut. Näytteilleasettajia oli yli 60. Myös Uskontojen uhrien tuki UUT ry osallistui messuille.

Elina Multisilta esiintyi täydelle salille, kun hän puhui aiheesta "Kasvaminen Jehovan todistajana, ja elämä eron jälkeen". Esitys kesti 30 minuuttia. Sen jälkeen yleisö sai esittää kysymyksiä.


Kuva: Joni Valkila

Elina kertoi elämästään hyvin yksityiskohtaisesti ja lämpimästi. Elina on oman elämänsä asiantuntija. Tässä on pieniä otteita hänen ajatuksistaan:



Minä koin lapsuuteni hyvin normaaliksi. Koen edelleen. Se on se lapsuus joka minulla oli. Se ainoa laatuaan. Minulle se oli normaali. Kasvoin nelilapsisessa perheessä maalla. Kuuluimme pienen paikkakunnan pienehköön seurakuntaan, ja olimme aktiivisia ja ilmeisesti aika hyvämaineisia Jehovan todistajia. Me teimme paljon asioita yhdessä perheenä. Matkustimme. Jonkin verran harrastimme. Kyläilimme ihmisten luona, ja meilläkin kävi paljon vieraita. Se mikä elämässä toki oli hallitsevasti läsnä, oli uskonto.




Jehovan todistajien kirjallisuudessa sekä kokouksissa, annetaan hyvin tarkkoja ohjeita siitä, minkälainen elämä on hyväksyttyä ja mikä ei. Kokoukset ja saarnaaminen tulisi olla elämässä etusijalla. Kaikki mikä tukee näitä on hyväksi. Oppeja ei saa kyseenalaistaa. Mikäli on kiinnostunut tutkimaan syvemmin jotakin tiettyä oppikysymystä, on tutkimismateriaalina hyväksyttyä käyttää ainoastaan Jehovan todistajien itsensä julkaisemaa materiaalia. Ulkopuolista lähdeaineistoa ei ole sallittu käyttää.
---
Uskonto voi olla terve ja tervehdyttävä kokemus. Monelle se ei sitä kuitenkaan ole. Lapsi, joka syntyy uskonnolliseen perheeseen, ei saa valita uskontoaan. Se tulee annettuna. Vaikka näennäisesti lapsi saisikin itse valita mihin uskoo, on hänelle jo vauvasta saakka opetettu uskonnon oppeja ainoana totuutena. Itse kävin kokouksissa, sekä saarnaamassa aivan lapsesta saakka. Vauvasta saakka istuin kokouksissa kuuntelemassa mitä tapahtuu, jos ei eläkään tavalla joka miellyttää Jumalaa. Jos tottelee ja tekee niinkuin Jumala sanoo, pääsee paratiisiin ja saa elää ikuisesti ilman pahuutta maailmassa! Jos ei tottele, Jumala suuttuu. Sinut tuhotaan. Kun lapselle opetetaan näin, kumman lapsi valitsee?



Jehovan todistajilla ei ole niin sanottua lapsikastetta. Ketään ei kasteta vauvana. Päätös kaste-askeleen ottamisesta tehdään itse, kun koetaan olevan siihen valmis. Minä tein tuon päätöksen 12-13 vuotiaana. Vaikka puhutaan aikuiskasteesta, en ollut kovin aikuinen. Minä en kokenut, että minulla olisi ollut vaihtoehtona, että EN käy kasteella. Ajattelin sen olevan joka tapauksessa jossakin vaiheessa edessä, joten miksi ei tuolloin.
---
Samanaikaisesti koin teinivuosina yksinäisyyttä, jota en osannut edes sanallistaa. Koin, että en riitä. Minun pitäisi olla aina jotakin enemmän. Koin uupumusta elämään. Minua pelotti, että jos en teekään tarpeeksi, enkä saakaan palkintona ikuista elämää! Päässäni alkoi vierailla itsetuhoisia ajatuksia, mutten uskaltanut puhua kenellekään. Tiesin, minkälaisia ME Jehovan todistajina olimme. Miten MEIDÄN tulee käyttäytyä. Miten ME suhtaudumme eri asioihin, ja mitä MEILTÄ odotetaan.



Lapsesta saakka olin kokouksissa kuullut ja nähnyt sen, että semmoisten kanssa jotka jättävät seurakunnan ja uskonnon, ei tule olla missään tekemisissä. Minulle oli siis hyvin selvää, ettei kukaan aiemmista tuttavistani tai ystävistäni tule olemaan kanssani missään tekemisissä. Ei edes kukaan niistä sukulaisista jotka olivat Jehovan todistajia. Minulla on sukulaisia jotka eivät ole todistajia, mutta heidän kanssa emme olleet paljoa tekemisissä, joten he olivat tuolloin minulle hyvin vieraita. Jäin siis hyvin yksin. Ymmärrän toki, että koska olin aina ollut se kiltti Elina, se joka tekee aina niin kuin kuuluu, ja joka oli aina vaikuttanut hyvin tunnolliselta Jehovan todistajalta, tuli eroni järkytyksenä. Ei pelkästään eroni, vaan etenkin tapa jolla sen tein. Muistan ikuisesti sisareni sanat, jotka hän kirjoitti minulle postikorttiin eroni jälkeen:



Koen, että meillä kotona uskonto toimi päihteenä.



On yksi ihmisryhmä jota Jehovan todistajat pitävät lähestulkoon pahuuden ruumiillistumina. He nimittävät näitä ihmisiä luopioiksi. Luopioiksi lasketaan entiset Jehovan todistajat, jotka todistajien mielestä puhuvat uskoa, uskontoa ja Jumalaa vastaan. Ihmisiä, jotka siis uskaltavat kertoa myös negatiiviset kokemukset Jehovan todistajuuteen liittyen. Luopioista sanotaan Jehovan todistajien kirjallisuudessa, että heillä on samoja ominaispiirteitä kuin Saatanalla. Kaiken pahuuden alulla.



Teen nykyään itse vapaaehtoistyötä uskontojen uhrien parissa. Myös muiden kuin entisten Jehovan todistajien. Kuulun tälläkin hetkellä Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n hallitukseen. Käsittelen vertaistukiryhmissä, ja näissä blogiteksteissäni edelleen omia kokemuksiani ja kamppailuani itseni löytämiseksi, samalla kun autan muita käsittelemään omia kokemuksiaan.
 

  
Lue koko kirjoitus Elinan blogisivuilta.
 
 

 
Takaisin arkistosivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity