Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista - Uutisarkisto
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisarkisto





Tutustu myös näihin sivuihin:
Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



 
Jehovan todistajien lapset

Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

Vuosi 1975, ennustelu



Muita aiheita:
   



Jehovan todistajat eivät saa viettää itsenäisyyspäivää
06.12.2016 Johanneksen poika (Päivitetty kerran)




Kuva: Pixabay

Wikipedia kertoo Suomen itsenäisyyspäivästä näin:

Suomen itsenäisyyspäivä on Suomen kansallispäivä, jota vietetään 6. joulukuuta 1917 tapahtuneen itsenäistymisen kunniaksi. Itsenäisyyspäivä on vakavamielinen juhla, johon liittyy sodan ja kaatuneiden muisteleminen. Päivään liittyy monia jokavuotisia perinteitä, kuten jo ensimmäisen presidentin ajoista vietetty tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto, paraateja, soihtukulkueita ja uudempana perinteenä Tuntemattoman sotilaan televisioesitys.

Joulukuun kuudetta päivää on vietetty itsenäisyyspäivänä vuodesta 1919 alkaen, jolloin siitä tuli kouluissa, tuomioistuimissa ja virastoissa yleinen vapaapäivä. Siitä tuli palkallinen vapaapäivä vuonna 1929 ja yleinen juhla- ja vapaapäivä vuonna 1937. Itsenäisyyspäivä on liputuspäivä.

Jehovan todistajat tunnetaan siitä, että he eivät vietä juuri mitään juhlia. Näin ollen ei ole yllätys, että itsenäisyyspäiväkin on heillä kilellettyjen listalla.

Miksi Jehovan todistajat eivät saa viettää itsenäisyyspäivää?

Jehovan todistajien kanta itsenäisyyspäivien viettoon tulee hyvin esiin tässä kokemuksessa Latviasta:

*** yb07 s. 209-211 Latvia ***

KRISTILLINEN USKO JOUTUU KOKEESEEN

Vuonna 1993 joutui neljän tytön usko koetukselle. He opiskelivat musiikkia Jelgavassa, ja heidän kuoronsa oli määrä laulaa itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa. Vaikka he olivat uusia totuudessa, he päättivät miellyttää Jumalaa. Niinpä he kirjoittivat kuoronjohtajalle ja pyysivät kunnioittavasti, että saisivat jäädä tilaisuudesta pois kristillisen omantuntonsa vuoksi. Miten johtaja suhtautui? Hän esitti tyttöjen vanhemmille kirjallisen uhkavaatimuksen, jossa todettiin, että tytöt erotettaisiin koulusta, jos nämä kieltäytyisivät laulamasta. Kolmen heprealaisen tavoin tytöt tottelivat Jehovaa (Dan. 3:14, 15, 17; Apt. 5:29).

Yksi noista tytöistä oli Dace Puncule. Hän muistelee: ”Jumalan rukoileminen ja veljien tuki auttoivat meitä pysymään uskollisina. Meidät erotettiin koulusta, mutten ole koskaan katunut sitä, että pysyin lujana totuuden puolesta. Jehova on tosiaan pitänyt minusta hyvää huolta. Vain muutaman kuukauden kuluttua löysin työtä asianajotoimistosta, ja siellä hankkimastani kokemuksesta on ollut myöhemmin hyötyä Betelissä, missä olen palvellut vuodesta 2001 lähtien.”

Jehovan todistaja -lapsia valmennetaan kohtaamaan itsenäisyyspäivän viettoon liittyvät asiat. Valtakunnan Palveluksemme -lehtisessä oli jäsennys 17 minuutin kokousohjelmaan, joka pidettiin palveluskokouksessa kaikissa seurakunnissa.

*** km 11/84 s. 2 Kokoukset jotka auttavat meitä tekemään opetuslapsia ***

17 min. ”Lastemme valmentaminen palvelemaan Jehovaa.” Kahden perheenpään välinen keskustelu, joista toisella voisi olla peruskoulun alaluokilla olevia lapsia ja toisella teini-ikäisiä lapsia. Kun he ovat keskustelleet kahdessa ensimmäisessä kappaleessa olevasta aineistosta, toinen isä mainitsee jonkin lasten eteen tulevan tilanteen, jossa tarvitaan erikoisapua vanhemmilta. Se voisi olla esimerkiksi lipun tervehtimiseen ja kansallislaulujen laulamiseen suhtautuminen koulussa (tai jokin muu alueellanne ajankohtainen ongelma). Pyytää yleisöä katsomaan kun hän esittää näytteen siitä, miten hän auttoi ala-astetta käyviä lapsiaan selviytymään tästä. (Käytä aineistoa julkaisuista Suuren Opettajan kuunteleminen tai Kirjani Raamatun kertomuksista.) Näytteen loputtua toisen isän teini-ikäinen lapsi tulee lavalle ja kysyy isältään joulukuun alussa olevan itsenäisyyspäivän viettämisestä. Isä pyytää lastaan istumaan ja lukemaan Koulu-esitteen sivulta 21 sen kaksi viimeistä kappaletta. Lapsi ymmärtää asian. Isä huomauttaa, että Varmistautukaa kaikesta -kirjan sivuilla 329–334 on erinomaista aineistoa asiaan liittyvistä Raamatun periaatteista sekä varhaiskristittyjen asenteesta isänmaallisiin menoihin. Ehdottaa, että lapsi lukee aineiston ja kertoo myöhemmin koko perheelle, mitä hän on oppinut. Keskustelun lopuksi perheenpäät tähdentävät sitä, miten tarpeellista kaikkien vanhempien on käyttää Seuran julkaisuja auttaakseen lapsiaan näiden ongelmissa.

Jehovan todistajia on ohjeistettu tekemään ovelta-ovelle-työtä myös itsenäisyyspäivänä, vaikka suurin osa suomalaisista ei pidäkään siitä. Valtakunnan Palveluksemme -lehtinen kertoi juhlapäivinä todistamisesta näin:

*** km 12/72 s. 8 Hyvän uutisen esittäminen koko alueellanne ***

Hyvän uutisen esittäminen koko alueellanne

Halumme on saada kosketus kaikkiin henkilöihin seurakunnallemme määrätyllä alueella, eikö olekin? Ja miksi on näin? Koska tajuamme, että tämä sukupolvi tulee kohtaamaan lähestyvän Suuren Babylonin hävityksen samoin kuin tuhon Harmagedonissa, joka tulee kaikille niille, jotka eivät ole asennoituneet Jehovan puolelle. (Ilm. 18:1–3, 8; 19:11–21) Raamattu tekee selväksi, että vain ne, jotka ’huutavat avuksi Herran nimeä’, tulevat pelastumaan.
- - -
Ehdotamme, että kenttävalvoja harkitsee järjestelyjä joukolla todistamiseksi viikonloppuisin ja maailmallisten pyhäpäivien, kuten itsenäisyyspäivän, joulupäivien jne., aikana.

Jehovan todistajien järjestöllä meni "sukset ristiin" Suomen valtion kanssa talvisodan ja jatkosodan aikana. Tästä kertoo vuosikirja 1990:

*** yb90 s. 165-166 Suomi ***

Seura lakkautetaan

Marraskuun 30. päivänä 1939 alkoi talvisota Neuvostoliiton joukkojen hyökätessä Suomeen. Taistelut jatkuivat runsaat kolme kuukautta. Sitten kesäkuussa 1941 Suomi Saksan epävirallisena liittolaisena joutui mukaan jatkosotaan. Sotatila merkitsi ongelmia hengellisen ravinnon tuottamisessa ja jakelemisessa. Yhteydet päätoimistoon katkesivat. Sodasta erossa pysyneen Ruotsin kautta voitiin kuitenkin saada jossain määrin hengellistä ravintoa viiden sotavuoden aikana. Mutta millainen vaikutus sodan syttymisellä oli viranomaisten asenteeseen työtämme kohtaan?
Sotahysterian ja kansallismielisen hengen lisääntymisen suojissa Valtakunnan työn vastustajat papiston yllyttäminä painostivat hallitusta lopettamaan todistajien toiminnan. Oikeusministeriö julisti 18. tammikuuta 1940 kirjaset Hallitus ja rauha ja Vapaus kansoille takavarikoitaviksi. Neljä kuukautta myöhemmin, pitkän oikeustaistelun jälkeen, tuomioistuin julisti 28. toukokuuta 1940 Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseura r.y:n lakkautetuksi.


*** yb90 s. 166 Suomi ***

”Jumalanvallan julistajat”

Aavistaen jo ennalta kielteisen oikeudenpäätöksen veljet viisaasti myivät 13. huhtikuuta 1940 Seuran koko omaisuuden vasta perustetulle Kustannusosakeyhtiö Vartiotornille. Niinpä kun viranomaiset tulivat takavarikoimaan Seuran omaisuutta, he saattoivat vain tyrmistyksekseen todeta, ettei Seuralla ollut enää omaisuutta.
Jo ennen odotettua hyökkäystä Seuraa vastaan veljet olivat 15. helmikuuta 1940 perustaneet rekisteröimättömän yhdistyksen nimeltään ”Jumalanvallan julistajat”. Kun tuomioistuin oli lakkauttanut Vartiotorni-seuran, kaikki toiminta tapahtui tämän uuden yhdistyksen nimissä.

Veljet eivät totisesti olleet arkoja. He menivät eteenpäin ja vuokrasivat Helsingin Olympiastadionin. Veli Hartevan oli määrä pitää siellä 23. elokuuta 1940 puhe ”Valtakunta, joka ei järky”. Puheen mainostamiseksi levitettiin 78000 jakeluilmoitusta, joilla yleisöä kutsuttiin puheeseen! Tämä kuitenkin herätti vastustajat, ja viranomaiset kielsivät esitelmän pitämisen juuri ennen sen alkamista. Mutta esitelmän teksti oli annettu painettavaksi maan suurimpaan sanomalehteen, ja niinpä yli miljoona ihmistä – lähes kolmannes maan väestöstä – sai lukea sen painettuna!

Vaikka useimmat Suomen viranomaiset eivät olleet kiihkeästi meitä vastaan, on muistettava, että Suomi oli yhteistoiminnassa Saksan kanssa, ja jotkut viranomaisistakin omaksuivat natsihenkisen asenteen. Ääriainekset esittivät toistuvasti vääriä syytöksiä järjestöä vastaan, ja niinpä ”Jumalanvallan julistajien” yhdistyskin lakkautettiin oikeuden päätöksellä 17. huhtikuuta 1941.


*** yb90 s. 167 Suomi ***

Kirjallisuutta käytetään kiellosta huolimatta

Kun oli ilmeistä, että poliisi takavarikoisi haaratoimistossa olevan kirjallisuuden, suurin osa siitä toimitettiin eri veljien koteihin. Koska poliisi ei yrittänytkään takavarikoida ystävillä ollutta kirjallisuutta, meillä oli sitä melkoinen varasto käytettäväksi kentällä.

Otto Mäkelä kertoo tapauksesta, joka sattui sisar Hilma Sinkkoselle Kotkassa: ”Tämä iäkäs sisar levitti Rutherfordin kirjoja, vaikka ne olivat kiellettyjä. Näin tehdessään hän sattui suojeluskuntapäällikön ovelle, jonka tehtävänä oli juuri valvoa, että kieltoa noudatetaan. Päällikkö raivostui silmittömästi pitäen tätä röyhkeyden huippuna. Hän tempasi käteensä kiväärin ja tähtäsi sillä sisarta, jolloin tämä vanha sisar sanoi rauhallisesti: ’Odottakaa hetkinen kun siirryn uunin eteen, ettei seinään tule reikää.’ Päällikön kivääri painui alas, ja hän sanoi hämmästyneenä: ’Minun sotilaissani ei ole yhtään noin urhoollista miestä kuin te rouva olette. Tulkaa istumaan ja kertokaa minulle, mikä tuo asianne oikein on.’ Sisaren todistus teki vaikutuksen, eikä todistajia hätyytelty siellä enää.”


*** yb90 s. 167-168 Suomi ***

Harteva pidätetään

Koska Kaarlo Hartevalla oli erityisen merkittävä osa toiminnassa, viranomaiset kohdistivat syytöksensä suoranaisesti häneen. Siksi hän katsoi viisaaksi vetäytyä taemmaksi. Tuolloin jo kielletyn Vartiotorni-lehden seuraajan Jumalan Valtakunta -lehden päätoimittajaksi tuli Toivo Nervo ja myöhemmin vuonna 1941 Pentti Reikko. Lohdutuksen päätoimittajaksi tuli Mikael Ollus.

Viranomaiset katsoivat Kaarlo Hartevan kuitenkin yhä todistajien avainhenkilöksi. Niinpä kun hän oli 12. kesäkuuta 1942 juuri lähdössä pitämään tätinsä Aunes Salmelan hautajaispuhetta, hänet vangittiin kolmeksi viikoksi, minkä jälkeen hänet määrättiin kotiarestiin.


*** yb90 s. 168-169 Suomi ***

”Vahvaa ruokaa” jaetaan edelleen

Kun lehtien painaminen täytyi lopettaa vuoden 1942 lopussa, veljet alkoivat monistaa Vartiotornin pääkirjoituksia. Näitä ”vahvaksi ruoaksi” kutsuttuja monisteita ei voitu lähettää postissa, ja niinpä lukuisat kuriirit kuljettivat niitä ympäri maan jaettavaksi seurakunnille. Järjestely toimi hyvin koko sodan loppuajan.

Tästä työstä sisaret tekivät merkittävän osan. Meri Weckström, joka palveli tienraivaajana kuolemaansa saakka vuonna 1981, kertoo omasta työstään:

”Sotavuosina asuin Ruotsalaisella kauppakorkeakoululla, ja sinne kätkimme autolastillisen Seuran kirjallisuutta. Kun myös Vartiotornin ilmestyminen kiellettiin, niin veljet esittivät minulle, että alkaisin monistaa sitä. Tein monistustyön asunnossani iltaisin ja öisin.”

Ilmahyökkäysten vuoksi kaupunkiin oli määrätty ehdoton pimennys, eikä valoa saanut näkyä ikkunoista. Meri jatkaa:

”Eräänä yönä kamarin lattia oli täynnä monistettuja paperipinoja, ja käytin juuri konetta keittiössä, kun ovikello soi vähän yli kello kolme yöllä. Suljin huolellisesti kamarin oven mennessäni avaamaan ulko-ovea. Hämmästyksekseni oli poliisi oven takana. Ajattelin heidän saaneen selville työni, ja niin huokasin Jehovan puoleen, että saisin apua ja viisautta tässä tilanteessa. Mutta poliisi sanoikin, että pimennysverhossa on pieni rako, ja siitä näkyy valoa. Helpottuneena lupasin korjata sen heti, ja niin poliisi lähti pois.”

Meri kertoi vielä monistetun aineiston arvosta: ”Olen havainnut Jehovan opetuksen kansalleen tulevan aina oikeana aikana. Tästä on esimerkkinä puolueettomuutta käsitellyt kirjoitus, jonka myös sain monistaa sodan aikana. Tämä kirjoitus auttoi ystäviä silloin näkemään Jehovan ohjeet ja kristityn asenteen.”


*** yb90 s. 169-170 Suomi ***

Luutnantista Kristuksen sotilaaksi


Nuorena 23-vuotiaana luutnanttina Kalle Salavaara haavoittui vuonna 1942 kranaatin räjähtäessä ja joutui sairaalaan leikattavaksi. Hän kertoo: ”Makasin leikkauksen jälkeen kipsattuna sotasairaalassa Lahden lyseossa, jossa olin kouluni käynyt. Vuoteeni vieressä oli veli Sakari Kanerva, joka oli jo monta kertaa käynyt minulle puhumassa totuutta. Nyt oli päätökseni kypsä. Olimme tässä enää sopimassa käytännöllisistä seikoista. ’Siis huomenna Möysänjärvessä.’ Se oli oleva lopullinen päätös myöskin sotilasuralleni.

”Seuraavana päivänä veli Kanerva kastoi minut. Koska minulla oli silloin vielä kokovartalokipsi, niin se tietenkin kastui tuossa toimituksessa ja pehmeni. Seuraavana aamuna lääkintäeversti Heinonen katseli kipsiä paheksuvasti ja kysyi: ’Missä sitä on oltu rymistelemässä, kun kipsikin on mennyt aivan muodottomaksi?’
”’Olin kasteella, herra eversti’, vastasin. Hän seisoi pari minuuttia aivan hiljaa. Minusta tuntui, että hän vietti hetken hiljaisuuden kuolemani muistolle. ’Niin mitä te sanoitte?’ kysyi eversti lopulta. Sain esittää sitten ensimmäisen julkisen todistukseni.”
Toivuttuaan Kalle Salavaara käytti vapauttaan ja sotilaspassiaan hyvin matkustaen ja jaellen ”vahvaa ruokaa” seurakuntiin. Hänen ollessaan lähdössä monisteitten kanssa Lounais-Suomen seurakuntiin Väinö Pallari, joka palveli Beetelissä, varoitti häntä Matkun poliisista, joka oli vienyt hänet monta kertaa kuulusteltavaksi ja jolla näytti olevan aavistus kuriirin saapumisesta. Kalle kertoo:

”Kun tulin junalla Urjalasta Matkuun, niin vastassa oli tukeva poliisi, joka käveli melkein heti luokseni ja tiedusteli virkaäänellä henkilöllisyystodistusta. Näytin hänelle sotilaspassini. Se oli hänelle yllätys. Melkoisesti muuttuneella äänellä hän kuitenkin kysyi vielä työtodistusta. Tätä varten olin kirjoittautunut muodollisesti Helsingin yliopistoon, ja ojensin poliisille passin, jossa yliopiston rehtori todisti minun työskentelevän siellä tehtävää tarkemmin määrittelemättä. Poliisin vastarinta murtui siihen. Kun lähdin raahaamaan matkalaukkujani odottavaan linja-autoon, niin hän tarjoutui kohteliaasti kantamaan niitä avukseni. En voinut vastustaa kiusausta, vaan annoin hänelle sen suuren ja raskaan laukun, jossa oli kiellettyjä monisteita. Jotenkin tuntui turvalliselta, että poliisi niitä kantoi.”

Ystävät saapuivat rautatieasemille potkukelkalla, hevosreellä tai jalkaisin monesti keskellä yötäkin ja talvella joskus 30 asteen pakkasessa saadakseen muutaman kielletyn monisteen. Salavaara kertoo: ”Kukaan ei nurkunut, vaan näin pelkästään iloisia ja myönteisiä vastaanottajia, jotka toivat mieleeni vuorisaarnan valoisat sanat: ’Onnellisia ovat ne, jotka ovat tietoisia hengellisestä tarpeestaan.’ Se oli heille kuin mannaa taivaasta.”


*** yb90 s. 171-172 Suomi ***

Puolueettomuus koetellaan

Sotatila pani todistajien puolueettomuuden perusteelliseen kokeeseen. Raamatun valmentaman omantuntonsa vuoksi Kosti Huhtakivi, Vieno Linte ja Yrjö Laine kieltäytyivät palvelemasta armeijassa. Niinpä heidät teljettiin vankilaan. Mutta olisiko heidän uskonsa laatu kyllin luja kestämään sen koetuksen, joka heidän edessään oli?
Veli Huhtakivi muistelee: ”Humppilan koulun kokoontumisalueella meille määrättiin makuupaikka kivääritelineen alla. Eräänä päivänä alikersantti kutsui meidät pihalle lipputangon luo ja kiillottaen kiväärinsä pistintä kehui sen terävyyttä. Hetken kuluttua hän antoi komennuksen: ’Nyt lähdetään.’ Sitten meidät kuljetettiin majapaikkamme pihamaan sivuportista ulos. Hetken kuljettuamme lähellä olevaa metsäistä harjannetta kohti meidän käskettiin pysähtyä. Näimme nyt ryhmän kiväärein varustettuja sotilaita marssivan meitä kohti.”

Sotilasrivistö asettui veljien eteen, heidän henkilöllisyytensä varmistettiin, ja heille ilmoitettiin, että heille on annettu kuolemantuomio ja että se pantaisiin ampumalla heti toimeen.

Veli Linten oli vaikea pidättää kyyneleitään hänen kertoessaan edelleen, mitä tapahtui: ”Nyt kuului komennus: ’Toimikaa!’, minkä jälkeen sanitääri peitti silmämme. Tätä seurasi komennus: ’Ladatkaa!’, ja kuulimme siitä johtuvan äänen. Seuraava oli tähtäyskomennus. Silloin ajattelin, miten hieno onkaan ylösnousemustoivo. Heti tämän jälkeen kuulimme kuitenkin huudon: ’Vääpeli! Puhelinsanoma.’ Tätä seurasi komennus: ’Seis!’, minkä jälkeen kuulimme luettavan: ’Tuomio peruutettu toistaiseksi.’ Allekirjoitus oli everstin. Tämän jälkeen siteet poistettiin silmiltämme, ja meidät kuljetettiin takaisin majapaikkaamme.”
Näytelmä oli huolella lavastettu. Samaa pirullista taktiikkaa käytettiin muihinkin veljiin. Haaratoimistokomitean koordinaattorina nyt palveleva Erkki Kankaanpää sai myös kokea sen. Hän kertoo: ”Aluksi meille sanottiin, että olemme saaneet kuolemantuomion. Kohtelu oli niin ankaraa, ettemme lainkaan epäilleet, etteikö tuomiota pantaisi toimeen. Myöhemmin paljastui, että se oli vain pelotteluyritys, valeoikeudenkäynti. Pari tuntia myöhemmin meidät vietiin uudelleen tuomarin eteen ja saimme kolme ja puoli vuotta kuritushuonetta.”


*** yb90 s. 172-173 Suomi ***

Liikeyritys hengellisen terveyden hyväksi

Vuodesta 1932 eteenpäin oli toiminnassa Al Sano -niminen liikeyritys. Se toi maahan ja myi luontaistuotteita, ja lisäksi se myös julkaisi Al Sano -nimistä lehteä sekä terveyskirjallisuutta. Joitakin veljiä oli mukana tässä yrityksessä, ja se tuli hyvin läheisesti yhdistetyksi Seuraan.

Juuri ennen veli Rutherfordin kuolemaa vuonna 1942 häneltä oli saatu lupa, että tämä yritys saisi julkaista totuutta jonkin muun kirjallisuuden nimissä, mikäli Seuran kirjallisuus kiellettäisiin. Niinpä nyt painettiin Al Sanon terveyskirjoja, ja sen lehdessä Terveyttä kaikille julkaistiin jonkin verran Vartiotornin kirjoituksia.

Kenttäpalvelusta suoritettiin hieman epätavallisella tavalla kiellon alaisuudessa. Kalle Salavaara muistelee: ”Varsinainen asiamme oli sama kuin nytkin: halusimme osoittaa ihmisille, että Jumalan valtakunta on lopullinen ja ainoa ratkaisu heidän kaikkiin ongelmiinsa. Tämä vaati teokraattista strategiaa ja kärsivällisyyttä. Ihmiset saattoivat kysyä: ’Oletteko te sieltä uskovaisten apteekista?’ ja alkaa laajasti kuvailla vaivojaan. Kun niihin oli sitten suositeltu jotakin ja tarjottu terveyskirjallisuutta, saatoimme siirtyä Valtakunnan sanomaan: ’Vanhenemista ja kuolemaahan nämä terveystuotteet eivät voi estää, mutta eikö olisi ihanaa saada elää ikuisesti terveenä ja nuorena?’ Siitä se alkoi, useinkin hyvin hedelmällinen keskustelu.”


*** yb90 s. 173 Suomi ***

Konventteja kiellon aikana

Noudattaen suurta varovaisuutta ja kekseliäisyyttä oli mahdollista jatkaa kokousten ja konventtien pitämistä sotatilankin aikana. Eräällä maatilalla Haarajoella järjestettiin ”metsästys- ja kalastusjuhlat”, jossa puheet koskivat tietystikin ihmisten kalastamista.

Kesällä 1943 järjestettiin Hämäläis-Osakunnan salissa keskellä Helsinkiä suuri kokous ”Pentti Reikon perhejuhlan” nimellä. Kutsukortti annettiin vain sellaisille, joilla oli kahden luotettavan todistajan suositus. Yli 500 oli läsnä.

Veli Reikko kertoo, mitä tapahtui sen jälkeen, kun tässä kokouksessa olleet olivat lähettäneet yhteisen virallisen kirjeen viranomaisille:

”Jonkin aikaa myöhemmin sain valtiolliselta poliisilta kutsun saapua poliisilaitokselle kuulusteltavaksi. Kuulustelijalla oli meidän kirjeemme kädessään, ja hän vaati saada tietää, missä oli voitu pitää tällainen kokous. ’Miten on mahdollista, että te voitte pitää tällaisen kokouksen Helsingissä, emmekä me tiedä siitä mitään, me jotka miltei tiedämme, mitä kaksi ihmistä puhuu toisilleen kadulla?’, hän kysyi. Tuo kokous oli todellisuudessa pidetty vain parin korttelin päässä tästä poliisiasemasta!

”Järjestimme useita suuria konventteja samaan tapaan, ja Jehovan suojelus oli hyvin ilmeinen, koska kertaakaan kokouksia ei estetty. Joulukuussa 1943 pidetyssä konventissa oli läsnä peräti 1260.”


*** yb90 s. 173-174 Suomi ***

Uusi presidentti antaa ohjausta

Sodan lähestyessä loppuaan Vartiotorni-seuran kolmas presidentti Nathan H. Knorr sai vähitellen tietoja olosuhteista kiellon alaisessa Suomessa. Kirjeessään Hartevalle ja Taavitsaiselle hän kiitti siitä, että ystävät olivat pysyneet toimeliaina vainosta huolimatta ja että Seuran omaisuus oli onnistuttu säilyttämään tulevaa käyttöä varten.

Entä mitä tapahtuisi niille terveyskirjoille, jotka sisälsivät myös kirjoituksia Valtakunnasta? Koska Seuran kirjallisuus oli yhä kiellettyä, veli Knorr antoi Suomen veljille luvan levittää niitä edelleen yleisölle. Mutta samalla hän varoitti: ”Teidän ei tule sekoittaa Valtakunnan sanomaa mihinkään muuhun. Kehota ystäviä näin: Apostolit menivät aikanaan paikasta toiseen ilman Raamattuja tai kirjoja. Jos Herra näkee sopivaksi, että meillä ei ole mitään muuta kuin Jumalan sana mielessämme ja suussamme, niin käyttäkäämme sitä Jehovan nimen kunniaksi ja kirkkaudeksi. Totuus ei tarvitse mitään muuta vetovoimaa kuin totuuden itsensä.”


*** yb90 s. 174-175 Suomi ***

Sota päättyy

Sota Neuvostoliiton kanssa päättyi syyskuussa 1944. Suomi säilytti itsenäisyytensä, mutta menetti suuret maa-alueet. Noin 300000 asukasta oli evakuoitu luovutetulta alueelta, ja heidät oli sijoitettava muualle Suomeen. Veli Harteva vapautettiin kotiarestista 27. syyskuuta, ja yleisen armahduslain perusteella kaikki vankiloissa olevat veljet vapautettiin pian. Tämä loi perustan ennennäkemättömälle kasvun ajalle Suomessa.

Vartiotorni-seuran lakkautuspäätöksen kumoaminen osoittautui hyvin vaikeaksi, miltei mahdottomaksi tehtäväksi. Seuraavaksi oikeusministeriksi pian nimitetty Urho Kekkonen suhtautui suopeasti todistajiin. Hän ehdotti, että perustaisimme uuden uskonnollisen yhdyskunnan, jolloin meillä olisi miltei samat lailliset oikeudet kuin luterilaisella kirkolla. Veljet noudattivat hänen neuvoaan, ja valtioneuvosto hyväksyi Jehovan todistajat uskonnollisen yhdyskunnan 31. toukokuuta 1945.
Tämä ratkaisu teki mahdolliseksi huolehtia avioliittoon vihkimisistä, saada lapsille vapautus uskonnonopetuksesta kouluissa ja saada se suoja, jonka laki tarjoaa rekisteröidyille uskonnoille. Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseurankin uudelleenrekisteröinti onnistui lopulta 9. helmikuuta 1949.

Suomen valtio takaa Jehovan todistajien uskonnolliselle yhdyskunnalle uskonnonvapauden, koska Suomen itsenäisyys on säilynyt. Säilymisen puolesta on taistellut suuri joukko sotilaita. Talvi- ja jatkosodissa kuoli lähes 100000 suomalaista.

Suomalaisten tappiot talvisodassa, lähde: Wikipedia.

25 904 kaatunutta tai kadonnutta
43 557 haavoittunutta
1 000 vangittua
957 siviiliä

Suomalaisten tappiot jatkosodassa, lähde: Wikipedia.

63 204 kaatunutta tai kadonnutta
158 000 haavoittunutta
2 377–3 500 vangittua
1 129 kuollutta siviiliä
 
On suorastaan irvokasta, että Jehovan todistajat ovat Suomessa erityisasemassa siviilipalveluksen suhteen, kun Vartiotorniseura sallii siviilipalveluksen suorittamisen, myös Suomessa.

Valtakunnan Palveluksemme -lehtisessä ohjeistetaan lykkäys- ja vapautushakemusten täyttämisessä:

*** km 10/07 s. 7 Ilmoituksia ***

Haluamme muistuttaa asevelvollisuusikäisiä nuoria veljiä siitä, että heidän tulee huolehtia tunnontarkasti ja hyvissä ajoin Suomen asevelvollisuuslakiin liittyvistä Jehovan todistajien lykkäys- ja vapautushakemuksista. Hakemusten ja niihin liitettävien todistusten ripeää toimittamista viranomaisille määräajassa tulee pitää kristityn velvollisuutena esivaltoja kohtaan. Mikäli nuorilla kristityillä on vastuitaan koskevia kysymyksiä, he voivat kääntyä vanhinten puoleen. Seurakuntien sihteerien on hyvä kerrata 5.2.2002 ja 12.8.2003 päivätyissä kirjeissä esitetyt ohjeet.
 


Lue lisää aiheesta "siviilipalvelus":
    

 
Takaisin arkistosivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity