Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista - Uutisarkisto
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisarkisto





Tutustu myös näihin sivuihin:
Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



 
Jehovan todistajien lapset

Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

Vuosi 1975, ennustelu



Muita aiheita:
   



Seurakuntalaisia patistetaan marjametsään
17.08.2017 Johanneksen poika




Kuva: JP

1960-luvulla kävin koulua pienellä paikkakunnalla. Se oli köyhää seutua, ja niinpä koululla ei ollut samanlaisia mahdollisuuksia järjestää monipuolista kouluruokailua kuin nykyisin. Koulu tarjosi vain lämpimän ruuan, itse piti viedä kouluun eväsleivät ja maito. Lisäksi lukuvuoden aikana jokaisen oppilaan piti poimia muutama litra puolukoita ja toimittaa kouluun. Näistä sitten keitettiin ruispuolukkapuuroa. Perunaruuan kanssa tarjottiin usein puolukkasurvosta.

Nykyisin koululaisten ei enää tarvitse viedä marjoja kouluun. Sen sijaan Suomen Jehovan todistajien haaratoimisto haluaa, että seurakuntalaiset poimivat marjoja ja toimittavat ne Beteliin.

Tällaisella kokouksessa luetulla ilmoituksella marjoja kerätään Beteliin:

Beteliin toivotaan kerättäväksi sekä mustikoita että puolukoita. Mustikat ovat jo kypsiä, älkää vielä poimiko puolukoita. Yhdysmiehenä on veli "Marjavastaava". Jos haluat lahjoittaa Beteliin marjoja, puhu siitä veli "Marjavastaavalle". Hän antaa sitten tarvittavia neuvoja tähän asiaan. Toivottavasti voimme palvella myös tässä asiassa.

On vaikea sanoa, mistä tällainen Betelin marjainnostus on saanut alkunsa. Onko Betelissä niin suuri rahapula, ettei ole enää varaa ostaa ruokailua varten kaikkia ruokatarvikkeita? Jos on, seuraava askel lienee se, että seurakunnissa ilmoitetaan perunan ja porkkanan tarpeesta Betelissä. Ehkä seurakunnissa luetaan kirjeitä, joissa kerrotaan tarkasti, mikä on jokaisen seurakunnan peruna- ja porkkanakiintiö.

 

Kuva: Pixabay

On hyvä hieman pohtia, miksi Betel haluaa marjoja. Syötetäänkö marjat Betelin vapaaehtoistyöntekijöille vai myydäänkö ne eteenpäin?

Raamatussa on eräs ajatus, joka soveltuu tähänkin asiaan:

(1. Korinttilaisille 10:31)  – – Niinpä siis, syöttepä tai juotte tai teette mitä muuta tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi.

Joten, kun Jehovan todistajat poimivat marjoja ja lahjoittavat ne Beteliin, tämä on "Jumalan kunniaksi". Vai onko sittenkään? Olisiko parempi sanoa "Betelin hyödyksi"?

Kun Betel haluaa marjoja rahalahjoitusten lisäksi, se on vastoin sitä "yksinkertaistamisen politiikkaa", joka lopetti ruokailut ja muun tarjoilun konventeissa. Nykyisin aluekonventeissa ei saa kuin vettä, kahvikin täytyy tuoda paikalle itse. Kierroskonventeissa saa vielä kahvia ja kuumaa ja kylmää vettä. Mutta ei muuta. Eikä varsinkaan marjoja.

Tuntuu ristiriitaiselta, että Betel hamuaa nyt itselleen marjoja. Eikö marjankerääminen ole pois siitä kenttäpalvelusajasta, jota julistajat tekevät? Vai saako marjanpoiminnan laittaa kenttäpalvelusraporttiin? Siinä ei ole erikseen saraketta "marjoja".

 

 
Takaisin arkistosivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity