Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista - Uutisarkisto
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisarkisto

Johanneksen pojan uutissivut, arkisto



Tutustu myös näihin sivuihin:
Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



 
Jehovan todistajien lapset

Oikeuskomiteat

Karttaminen

Vuosi 1975, ennustelu

Verikysymys



 
Muita aiheita:
      



Demokraatti kertoi karttamissäännön seurauksista
22.03.2018 Johanneksen poika (Päivitetty 24.03.2018)



Demokraatin haastattelussa UUT:n toiminnanjohtaja Joni Valkila kertoi omista kokemuksistaan. Hänet erotettiin Jehovan todistajien seurakunnasta, ja sen seurauksena hän menetti yhdellä kertaa vanhempansa, sisaruksensa, sukunsa ja Jehovan todistajiin kuuluvat ystävät.

Valkila on kuitenkin toiveikas. Hän odottaa hengellisen väkivallan vähenevän tulevaisuudessa.

– Jehovan todistajat ja monet muut fundamentalistiset yhteisöt ovat etääntyneet muusta yhteiskunnasta selvästi kauemmaksi. Uskonnolliset yhteisöt joutuvat antamaan periksi ihmisoikeuksien kunnioittamisessa.

Huomautus:

Tällä sivulla esitellään ensin Demokraatin nettilehti ja sen jälkeen laajempi juttu, joka on julkaistu Demokraatin paperilehdessä.










 


Demokraatin paperilehdessä julkaistu teksti:







Vartiotornista vapauteen

Ovi käy tiuhaan Käpylän Ravintola Käpygrillissä. Yhdellä puolella asiakkaille maistuu olut, puheensorina yltyy, toisella puolella käy ruokailijoita ja kahvittelijoita. Tuulettimet surraavat katossa.

Siellä Uskontojen uhrien tuen (UUT) toiminnanjohtaja Joni Valkila tuntee olonsa kotoisaksi. Hän saattaa törmätä naapuriin tai pelata lautapelejä hyvän ystävänsä kanssa, joka on myös entinen Jehovan todistaja. Vielä lapsena ja nuorena Valkila olisi kiertänyt tällaisen paikan kaukaa. Hänellä oli varhain käsitys "hyvien" ja "pahojen" ihmisten kohtalosta.

- Jehovan todistajana ajattelin, ettei yhteiskunta ollut minun puolellani.

Valkila kasvoi kolmen siskon ja kahden veljen kanssa. Hän rakensi kavereittensa kanssa majoja. He sytyttivät kuivaa ruohoa tuleen nähdäkseen palon leviävän ja yrittivät metsästää fasaaneja itse rakentamillaan jousipyssyillä.

- Meiltä miespuolisilta ei odotettu "naisille kuuluvia" kuuluvia kotitöitä.


Suojaton

Iltasatuina olivat Valkilan kotona väkivallan sävyttävät Raamatun kertomukset.

- Kuulin jatkuvasti myös siitä, miten Jehovan todistajia kidutettiin natsien keskitysleireillä ja miten samaa tehtiin parhaillaan Afrikassa.

Valkila sa lapsena piiskaa, koska ei pystynyt istumaan kahta tuntia hiljaa Jehovan todistajien kokouksessa.

- Rangaistukset tulivat älyttömistä asioista. Kun itkin hillittömästi, sain lisää piiskaa siksi, että itkin.

Valkila ajattelee olleensa siinä mielessä onnellisessa asemassa, että hän uskoi pelastuvansa. Kasteelle hän meni kolmentoista vanhana.

- Uskonyhteisöissä lapset tekevät usein sellaisen johtopäätöksen, etteivät he täytä pelastukseen tarvittavia kriteereitä.

Valkila uskoi pelastuvansa todennäköisemmin tekemällä ovelta ovelle -työtä. Hän kiersi koteja ahkerasti.

- Ajattelin maailmanlopun eli Harmagedonin tulevan parin vuoden sisällä. Mietin, ehdinkö kasvaa aikuiseksi ennen sitä.



Pian Valkila otti työmaakseen Malmin pakolaiskeskuksen. Kielitaidon kehittymisen lisäksi se oli opettavaista ja avartaa.

- Tajusin, ettei heillä ollut mitään edellytyksiä kääntyä Jehovan todistajaksi. Opetuksessa ei ollut mitään järkeä.

Kerran yhdeksäsluokkalainen Valkila oli kävelemässä koulusta kotiin. Hänen mieleensä ponnahti ajatus, mitä jo maailmanloppu ei tulisikaan niin pian kuin on opetettu. Suurimman epäilyksen siemenen jätti kuitenkin teoria maailman synnystä.

- Oli olemassa selvät todisteet siitä, ettei maailmanlaajuista vedenpaisumusta ollut tapahtunut viimeisen muutaman tuhannen aikana. Tämä oli minulle iso asia. Sen seurauksena aloin epäillä kaikkea, mitä minulle oli kerrottu.

Valkila osallistui valtakunnansalien rakentamiseen eri puolella Suomea. Hän haaveili lähetystyöstä Afrikassa. Valkilan peruskoulun päästötodistuksen keskiarvo oli 9,5. Lukion sijaan hän meni postiin töihin.


Menetykset vaikuttivat toimintakykyyn

Jokaisen velvollisuus on valvoa Jehovan todistajissa toisia seurakuntalaisia ja kertoa heidän rikkeistään seurakunnan vanhimmille. Valkila säästyi yhteisön rangaistuksilta 19-vuotiaaksi asti.

Valkilan synti oli seurustella ja harrastaa esiaviollista seksiä Jehovan todistajiin kuulumattoman tytön kanssa. Ensin Valkila sai osakseen lievempiä rangaistuksia.



Lopulta hän menetti 22-vuotiaana vanhempansa, sisaruksensa, sukunsa ja Jehovan todistajiin kuuluvat ystävänsä karttamissäännön seurauksena. Jehovan todistajat vaativat jäseniään karttamaan kaikkia yhteisön entisiä jäseniä. Tämä koskee myös yhteisön jättäneitä perheenjäseniä ja sukulaisia.

- Onhan se aika iso kokemus omassa elämässä, kun menettää muutaman vuoden sisällä saman, mitä ihmiset yleensä sadassa vuodessa.

Valkila pitää kaikesta huolimatta lapsuuttaan onnellisena, ja se on auttanut kriiseistä seiviytymisessä.

- Olisi varmaan ollut helpompaa, jos en olisi pitänyt perheestäni, hän pohtii.

Ensimmäiset kolme vuotta erottamisen jälkeen olivat hyvin raskaita, ja menetykset vaikuttivat myös toimintakykyyn rajoittavasti. Valkila oli päässyt jo vuotta aiemmin opiskelemaan Helsingin yliopistoon. Se toi mukanaan avaran ja kiinnostavan maailman.

Valkila kertoi avoimesti kokemuksistaan. Pian löytyi monia, jotka halusivat jakaa hänen kanssaan oman tarinansa.

- Oli hassua, kun minulla oli ystäviä, mutta kaikki uusia. Kukaan ei tuntenut minua pidemmältä ajalta. Tilanne on vuosien mittaan korjaantunut.

Opiskeluaikana Valkila oli yhteistyöhankkeissa Ghanassa ja Madagaskarilla. Väitöstutkimus vei Nicaraguaan, aiheena oli kahvin reilu kauppa.

- Päädyin alalle, koska Jehovan todistajat ja uutiset pelottelivat minut niin pahanpäiväisesti maailman tuhoutumisesta.


Uranuurtaja

Joni Valkila ehti toimia viisitoista vuotta vapaaehtoisena UUT:ssa ennen toiminnanjohtajan tehtäviä. Valkila aloitti järjestön ensimmäisenä työntekijänä vuonna 2012.

- Näin, että tässä on tehtävää ja voisin saada paljon aikaan. Jäsenten ja vertaistukitapaamisten määrä on kasvanut sen jälkeen huomattavasti.

Valkilan aloittaessa julkisen esiintymisen hän sai nuhtelevia viestejä perheeltään ja muilta Jehovan todistajilta. Äiti sairasti syöpää, ja häneltä oli poistettu kohtu. Isä sanoi puhelimessa: "Toivon, että se olisi poistettu jo ennen syntymääsi".

- On huono puoli minun kannaltani, että joudun päivittäin kertaamaan omia kokemuksiani. Olisi helpompaa olla vain asiantuntijan roolissa.

Valkila saa hyvin erilaisia yhteydenottoja. Osalla on myös hyvin raskaita kokemuksia, kuten sektuaalista hyväksikäyttöä lapsena. On myös niitä, jotka ovat päätyneet itsemurhaan.

- Ehkä Uskontojen uhrien tukeen eivät jaksa ottaa yhteyttä kaikkein pahimmassa jamassa olevat.

Valkilan on edelleen helppo ymmärtää Jehovan todistajia, eikä hänellä ole mitään heitä vastaan. Yhteisön johtoa hän pitää kuitenkin vastuullisena lukuisten ihmisten kuolemaan esimerkiksi verensiirtokiellon takia.

- En yritä käännyttää heitä. Ymmärrän heidän olevan manipuloituja. Monien tapauksessa ei ole mahdollista ajatella eri tavalla tai irtautua yhteisöstä.

Valkila on itse uskonnoton. Hän painottaa, ettei Uskontojen uhrien tuki ole uskonnonvastainen. Hänen on yhä vaikea kuvitella muuta kuin uskonnollista yhteisöä, jossa ihmiset yhtä lailla pitäisivät yhteyttä ja toisistaan huolta erilaisista taustoista huolimatta.

- Uskonnot tuovat ihmisille joitakin sellaisia asioita, joita muunlaisten yhteisöjen on vaikea korvata.


Muutostyö hidasta

Julkisuudessa on puhuttu paljon hengellisestä väkivallasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vuodesta 2013 UUT on tehnyt selvityksiä uskonnollisten yhteisöjen ihmisoikeuksiin liittyvistä epäkohdista. Viimeisin selvitys 2015 lasten asemasta sai lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan tekemään vuosi sitten lakimuutosaloitteen, jossa uskonyhteisöjen toimintaa valvottaisiin nykyistä enemmän.

- Ehdotuksen mukaan tarvitsemme vuoropuhelua ja raportointia uskonyhteisöjen edistymisessä lasten oikeuksissa, Joni Valkila sanoo.

Valkila on törmännyt työssään vain vähän siihen, että uskonnolliset yhteisöt ottaisivat oikeasti vastuuta oman piirinsä kaltoinkohdelluista. Monet yhteisöt, kuten Jehovan todistajat kieltävät täysin ongelmien olemassaolon.

- Uskon ja toivon, että voisimme tulevina vuosina päästä seuraavalle tasolle hengelliseen väkivaltaan liittyvissä kysymyksissä.

Yhteiskunta ei ole puuttunut hengelliseen väkivaltaan. Valkila vertaa sitä perheväkivaltaan ja avioliiton sisällä tapahtuvaan raiskaukseen.

- Uskon, että tässä käy samoin. Vuosien tai vuosikymmenten työn jälkeen ihmiset alkavat suhtautua hengelliseen väkivaltaan asiaan kuuluvalla vakavuudella.

Valkila muistuttaa yhteiskunnan vastuusta suojella kansalaisia väkivallalta. Hän pitää nykyisin Jehovan toimintaa pääosin vahingollisena ja joillekin hyvin vahingollisena.

- Jehovan todistajat ja monet muut fundamentalistiset yhteisöt ovat etääntyneet muusta yhteiskunnasta selvästi kauemmaksi. Uskonnolliset yhteisöt joutuvat antamaan periksi ihmisoikeuksien kunnioittamisessa.

Valkilasta on tullut kolmannen lapsen isä. Valvotut yöt ovat tulleet taas tutuiksi.

Omien lasten myötä hänelle on vahvistunut ajatus siitä, miten erilaisia lapset ovat.

Toiset ovat herkempiä kuin toiset.

- Lapsi ei tarvitse aivopesumaista toimintaa. Haastan omia lapsiani ajattelemaan omilla aivoillaan.

Tasa-arvo on isälle itsestään selvää, ja hän tekee kaikkia kotitöitä. Perhe viettää myös joulua ja syntymäpäiviä.

- Olen selvinnyt olosuhteisiin nähden hyvin, mutta se on vaatinut vuosien työn.



Huomautus. Tekstissä kerrottiin näin:

Vuodesta 2013 UUT on tehnyt selvityksiä uskonnollisten yhteisöjen ihmisoikeuksiin liittyvistä epäkohdista. Viimeisin selvitys 2015 lasten asemasta sai lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan tekemään vuosi sitten lakimuutosaloitteen, jossa uskonyhteisöjen toimintaa valvottaisiin nykyistä enemmän.

Tuon tekstissä mainitun vuonna 2015 tehdyn selvityksen jälkeen UUT on tehnyt selvityksen Jehovan todistajien verikysymyksestä vuonna 2016.
 

  
Alkuperäiset Demokraatin internetsivut täällä.
 
 

 
Takaisin arkistosivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity