Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista - Uutisarkisto
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisarkisto

Johanneksen pojan uutissivut, arkisto



Tutustu myös näihin sivuihin:
Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



 
Jehovan todistajien lapset

Oikeuskomiteat

Karttaminen

Vuosi 1975, ennustelu

Verikysymys



 
Muita aiheita:
      



Onko hymyileminen riski Jehovan todistajalle?
17.04.2018 Johanneksen poika



Monet mediat ovat kertoneet tänään Turun puukotusoikeudenkäynnistä uusia tietoja. Nyt oli kuultavana syytetty. Miksi hän valitsi uhreikseen naisia? Mikä osuus hymyilemisellä oli?

 


Demokraatin uutisen mukaan Turun puukottajan kertomus naisten valitsemisesta uhreiksi tuli yllätyksenä. Hänen asianajajansa Kaarle Gummerus oli sanonut näin STT:lle lounastauolla. Puukottaja kertoi tänään, että hänestä tuntui, että hän käy sotaa naisia vastaan. Vielä esitutkinnassa hän oli kertonut, että ei valikoinut uhreikseen ensisijaisesti naisia.

Syyttäjä Hannu Koistinen kysyi, tiesikö puukottaja, että ensimmäinen uhri oli torilla esittelemässä Jehovan todistajien asiaa ja oliko tämä juuri se syy, miksi tämä hyökkäsi hänen kimppuunsa.

– Minua ärsytti, kun hän hymyili. Se herätti minussa tietynlaisia tunteita, jotka olivat kiusallisia, puukottaja kertoi.

Syyttäjä jatkoi kysymällä uudelleen, oliko hymyily vai Jehovan todistajien esitteiden jakaminen syynä sille, että tämä valikoitui uhriksi.

Molemmat, puukottaja vastasi.

Tekstin lihavointi: JP





Ilta-Sanomat kertoi samasta asiasta näin:

Hymy ja uskonnon esittely ärsyttivät syytettyä. Syyttäjä Hannu Koistinen pyysi syytettyä palaamaan hetkeen juuri ennen tekoja, jolloin hän oli Kauppatorin jäätelökioskilla, kaksi veistä laukussaan.

Mitä ajattelit tuolloin? Oliko sinulla joku suunnitelma ja jos oli, niin mikä tuo suunnitelma oli?

- Minun maalini oli tämä (30-vuotias nainen) ja hänen kaverinsa.

Minkä vuoksi juuri hän ja hänen kaverinsa?

- He ärsyttivät minua. Tarkemmin sanottuna häiritsivät minua seksuaalisesti.

Mikä heissä sinua ärsytti?

- Hymyilivät. Tapa, jolla hymyilevät herättää tietynlaisia tunteita, jotka ovat niin sanotusti kiusallisia.

Tiesitkö missä tehtävissä he tuolloin olivat torilla?

- Kyllä. Myös vaatteet ja varustuksen, jotka heillä oli päällään.

Tiedämme, että he olivat esittelemässä Jehovan todistajien asiaa. Tiesitkö tuosta etukäteen?

- Kyllä.

Miten tiesit?

- Yksi oli samoissa hommissa kirkon vieressä.

Oliko se hänen hymynsä vai se asia, mitä hän siellä esitteli?

- Molemmat.

Tekstin lihavointi: JP





  
Kuva: Ilta-Sanomat

Oikeuden istuntoa seuranneen jihadismin tutkijan Atte Kalevan mukaan syytetyn kuuleminen vahvisti tutkijan aiempia käsityksiä syytetystä. Kalevan mukaan syytetty kokee selkeästi olevansa ”Isisin sotilas ja taistelevansa Allahin tiellä”.

– Hän kuvittelee olevansa sotilas ja halveksii vääräuskoisia ja uskosta luopuneita. Hän halveksii oikeastaan kaikkia muita ja hän tuo sen tällä tavoin esille. Hän haluaa osoittaa, että hän on parempi, hurskas muslimi, joka on toiminut oikein.

Turun puukkoiskun tekijä ei Kalevan mukaan näytä katuvan tekojaan.





Turun Sanomat kertoi, että syyttäjä halusi tietää  millä perusteella syytetty valitsi torilla ensimmäisen uhrinsa. Uhri oli naispuolinen jehovantodistaja, joka oli jakamassa esitteitä torin laidalla lähellä paikkaa, jossa syytetty söi jäätelöä. Nainen kuoli hyökkäyksessä.

Syytetty alkoi nauraa syyttäjän kysymykselle. Sen jälkeen hän virnistellen kertoi kiinnittäneensä huomiota uhriin ja tämän toveriin.

– He vähän ärsyttivät minua.

Syytetty tarkensi, että hymyn lisäksi naisten vaatetus sai hänessä aikaan kiusallisia tunteita.

Syytetyn mukaan häntä on ärsyttänyt jo pitkään naisten käytös. Hän kertoi muun muassa lähteneensä Saksasta, koska ärsyyntyi paikallisista naisista. Hän kertoi puukotustensa lomassa huutaneensa Allahu Akbar -huutoja vahvistaakseen itseään. Hän korosti olevansa sodassa naisia vastaan.




Näiden median kertomien asioiden mukaan hymyilevä Jehovan todistaja -nainen voi ärsyttää hymyllään radikaalia muslimimiestä.


  
Alkuperäiset internetsivut täällä:
   

 
Takaisin arkistosivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity