Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista - Uutisarkisto
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisarkisto

Johanneksen pojan uutissivut, arkisto



Tutustu myös näihin sivuihin:
Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



 
Jehovan todistajien lapset

Oikeuskomiteat

Karttaminen

Vuosi 1975, ennustelu

Verikysymys



 
Muita aiheita:
      



Historiaa - osa 50: "Internetin parjauskampanja ei ole vaikuttanut millään tavalla toimintaamme"
23.07.2018 Johanneksen poika



Vuoden 2006 kesän piirikonventti oli viimeinen, johon osallistuin. Minut erotettiin vuoden 2006 joulukuussa, enkä ole sen jälkeen konventeissa käynyt.

Tuossa konventissa pidettiin yksi kuuluisa puhe, joka on jäänyt historiaan. Puheen piti Raimo Kuokkanen, joka on monien Jehovan todistajien ja entisten Jehovan todistajien mielestä yksi Suomen parhaita konventtipuhujia. Hänen puhetapansa on miellyttävä. Hän puhuu rauhallisesti ja persoonallisesti. Sitä on helppo kuunnella. Kuokkasen puheen aikana ei mieli harhaile muissa asioissa, Kuokkanen osasi vangita kuulijoiden mielenkiinnon puheen ajaksi.

Tässä muutamia lyhyitä otteita puheesta:

Kerran veli Russellilta kysyttiin, miksi hän ei puolustaudu, kun siihen aikaan oli aina soimaajia. Aina yritettiin Russellia vastaan hyökätä. Hän sanoi: "Et voi koskaan päästä kovin pitkälle, jos pysähdyt potkimaan jokaista haukkuvaa koiraa."

- - -

Me emme halua lähteä kilpalaulantaan minkään pilkkaajan kanssa. Muistathan Kalevalasta, kun oli kilpalaulantaa, ja toinen lauloi toisen suohon. Nämä, jotka meidän kanssa yrittävät kilpalaulaa, ovat jo suossa kaulaansa myöten, eikä mitään tunnu jalkojen alla muuta kuin lettoa, suota. Miksi me laulaisimme heitä enää syvemmälle. He hukkuvat kyllä aikanaan."

- - -

Meilläkin on sellainen... olemus, että ei luopumus tartu meihin. Se on kuin vesi ei kaadettuna sorsan selkään kastele sorsaa. Siinä on semmonen pintakerros. Vesi valuu isoina pisaroina pois eikä vahingoita millään tavalla sorsaa. Samalla tavalla luopioiden väitteet ja sanomat, jos niitä kuulemme... annetaan ne valua pois. Ne menee viemäriin. Siitä ne valuu ja aikanaan ne sitten loppuvat kokonaan."


Sain tämän puheen äänitteen eräältä Jehovan todistaja -vanhimmalta.

Konventin puheenjohtaja kertoi tästä puheesta näin:

Vaikka Jumalan kansan työn pysäyttämiseksi on tehty monia ilkeitä yrityksiä, Jumalan henkeytetyssä Sanassa vakuutetaan: Mikään vastustava ase tai kieli ei menesty. Suomen haaratoimistossa palvellut veli Raimo Kuokkanen kertoo nyt, miksi tämä pitää paikkansa.
 


Tässä on otteita Raimo Kuokkasen puheesta kesän 2006 konventissa (voit kuunnella puheen kokonaan äänitteinä viidessä osassa):


Osa 1

Jumalan kansa julistaa parasta mahdollista uutista. Kerromme, että vapautus lähenee. Kerromme, että sodat loppuvat. Kerromme, että paratiisi tulee. Ja me kerromme, että sairaudet parannetaan, kuolema voitetaan, tulee ylösnousemus - ja silti tätä asiaa vihataan. Se on hämmästyttävää. Mitä parempi uutinen, sitä enemmän vihaa maailman taholta.

(Matteus 24:9)  – – Sitten teitä luovutetaan ahdistukseen ja teitä tapetaan, ja te tulette olemaan kaikkien kansakuntien vihan kohteita minun nimeni vuoksi.

Koska tätä maailmaa johtaa Paholainen, niin ei tässä maailmassa voi olla myötätuntoa edes hyviä asioita kohtaan, koska Paholaisessa ei ole mitään hyvää.

Pahansuovat ihmiset haluavat pysäyttää Valtakunnan julistamisen, hyvän uutisen työn. Se johtuu siitä, että heitä yllyttää pahuuden personoituma Panettelija itse. Pietari vertaa häntä karjuvaan leijonaan. Leijona karjuu, jotta se saisi saaliin paniikkiin.

Pääpettäjä oli ensimmäinen terroristi koko maailmankaikkeudessa. Hän eksyttää koko asutun maan.

Panettelijalla on monenlaisia aseita. Hänellä on käytössä koko maailman asevarastot (kirjaimelliset aseet). Mutta hänellä on paljon vielä kierompia aseita:
  • pilkka
  • halveksinta
  • käyttää lainsäädöksiä
  • käyttää hallituksia säätämään lakeja, jotka rajoittavat Jehovan kansan työn
Kuuntele osa 1 tästä.


Osa 2

Vaino Moldovassa.

Vaino Malawissa.

Kuuntele osa 2 tästä.


Osa 3

Kokemuksia:
  • Suomi
  • Romania
  • Saksa
Jehovan todistajia on syytetty oikeudenkäynneissä mm. näistä asioista:
  • Jehovan todistajat vaarantavat lastensa hyvinvoinnin tiukoilla kasvatusmenetelmillä.
  • He eristävät lapset yhteiskunnasta.
  • He vahingoittavat perhesuhteita erottamalla katumattomat väärintekijät seurakunnasta.
  • He vaarantavat lasten elämän kieltämällä antamasta verensiirtoja ja sanovat, että hallitukset ovat paholaisesta.
Syytökset tulivat "luopioilta". Todistajien niskaan "valehdeltiin". Miksi kaikki syytteet tulivat ns. "lahkojenmetsästysliikkeiltä" tai "luopioilta"? Siellä ne syyttäjät ovat.

Näyttää siltä, että "luopioilla" on kansainvälinen verkosto, jolla he vaihtavat ajatuksia ympäri maailman. Heillä on ajatuksia, ja jos jokin hallitus on tehnyt jonkin päätöksen, se heti kiirii kaikkien "luopioiden" tietokoneisiin. He näpyttelevät sieltä sitten ja levittelevät sitä taas sitten omalla alueellaan. Joten älkää koskaan painako sitä "luopionappia". Se voitaisiin oikeastaan poistaa kaikista tietokoneista.

Kun me otamme huomioon Gamalielin sanat Apostolien tekojen 5. luvussa, niin me toteamme, että jos mennään liian pitkälle Jehovan kansan rajoittamisessa tai vainoamisessa tai valehtelemisessa sen niskaan vääriä valheita esittäen, niin Gamaliel sanoi, että minä sanon teille: "Älkää kajotko näihin ihmisiin, vaan antakaa heidän olla. Jos tämä hanke on ihmisistä, niin se kukistuu, mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi kukistaa sitä, muutoin teidät saatetaan ehkä havaita taistelevan todellisuudessa Jumalaa vastaan".

Kuuntele osa 3 tästä.


Osa 4

Sitten on loukkaavaa puhetta, jota yritetään saada myöskin Jehovan kansan keskuudessa hajaannuttamaan sitä. Valheellinen kieli yrittää vahingoittaa Jehovan kansaa.

Kaleva-lehti oli lähettänyt kyselyn Jehovan todistajien tiedotusosastolle toukokuussa 2006. Toimittaja kysyi:

Oliko Jehovan todistajien lukumäärän pysymiseen samana näinä vuosina syynä nuorten haluttomuus sananjulistamiseen tai vanhojen kuoleminen ja onko internetissä oleva entisten Jehovan todistajien parjauskampanja vaikuttanut asiaan?

Tiedotusosasto vastasi toimittajalle näin:

Nuorten vähentyneestä innokkuudesta ei ole kysymys. Ja koska Jehovan todistajia on Suomessa ollut yli 100 vuotta, niin vanhojen kuolema vähentää 1,5% joukkoamme. Maailma on tullut niin materialistiseksi, että uskon säilyttäminen ei ole kovin helppoa nykyään.

"Arvot yhteiskunnassa ovat muuttuneet, niinkö?", totesi toimittaja?

Toimittaja kirjoitti tiedotusosaston vastauksen näin:

Maailmassa kiinnostus hengellisiin asioihin on romahtanut, mutta internetin parjauskampanja ei ole vaikuttanut millään tavalla toimintaamme.

"Ja sehän on totta", totesi Kuokkanen ja jatkoi: "Se ei meitä järkytä. Voidaan sanoa, että mitä tahansa sitten tapahtuu, se on kuin karavaani. Karavaani jatkaa, koirat haukkuvat. Se ei karavaanin vauhtia eikä suuntaa muuta, vaikka siinä olisi minkälaista räkyttäjää jaloissa."

Millä tavalla me voimme suhtautua näihin pilkkapuheisiin ja mahdollisiin vaikeuksiin? Meillä on oikeastaan kolme seikkaa.

(Saarnaaja 3:7)  – – aika pysyä hiljaa ja aika puhua

Kerran veli Russellilta kysyttiin, miksi hän ei puolustaudu, kun siihen aikaan oli aina soimaajia. Aina yritettiin Russellia vastaan hyökätä. Hän sanoi: "Et voi koskaan päästä kovin pitkälle, jos pysähdyt potkimaan jokaista haukkuvaa koiraa."

Koetetaan mennä eteenpäin, annetaan koirien haukkua.

Väärät syytökset tottakai oikaistaan. Jeesus oikaisi ne ja aika kovin sanoin. "Te kyykäärmeitten sikiöt, ette te pääse Gehennan tuomiota pakoon". Ne oikeustaistelut, joita monissa maissa käydään, niin kyllä ne käydään reippaasti taistellen oikeudellisin mittojen mukaan.

Mutta kun tulee internetin palstoilla syyttelyä, niin me emme niihin vastaa. Ei se meitä kiinnosta. Jos tulee tiedotusvälineiltä aitoja, hyviä kysymyksiä, silloin meidän tiedotusosastomme vastaa niihin.

Me emme halua lähteä kilpalaulantaan minkään pilkkaajan kanssa. Muistathan Kalevalasta, kun oli kilpalaulantaa, ja toinen lauloi toisen suohon. Nämä, jotka meidän kanssa yrittävät kilpalaulaa, ovat jo suossa kaulaansa myöten, eikä mitään tunnu jalkojen alla muuta kuin lettoa, suota. Miksi me laulaisimme heitä enää syvemmälle. He hukkuvat kyllä aikanaan.

Kuuntele osa 4 tästä.


Osa 5

Daavid sanoi Psalmissa 1 jakeessa 3 näin:

(Psalmit 101:3)  – – Luopioiden toimintaa olen vihannut, se ei tartu minuun.

Meilläkin on sellainen... olemus, että ei luopumus tartu meihin. Se on kuin vesi ei kaadettuna sorsan selkään kastele sorsaa. Siinä on semmonen pintakerros. Vesi valuu isoina pisaroina pois eikä vahingoita millään tavalla sorsaa. Samalla tavalla luopioiden väitteet ja sanomat, jos niitä kuulemme... annetaan ne valua pois. Ne menee viemäriin. Siitä ne valuu ja aikanaan ne sitten loppuvat kokonaan.

Tällä tavalla me toteamme, että mikään ase, mikään valheellinen kieli, eikä mikään syytös, joka Jehovan kansaa vastaan nostetaan aiheettomasti niin kuin se aina on... jos totta puhuttaisiin, niin silloin me puhuttaisiin aina samaa kieltä, mutta koska ei puhuta totta toisella puolella, niin sen tähden tulee näitä ristiriitaisia näkemyksiä.

Kolmas tapa, millä me voimme puolustautua Panettelijan hyökkäyksiä vastaan on luja usko.

1) Meillä on hiljaisuus... annetaan myrskyn mennä, annetaan myrkskyn aaltojen vaieta niin kuin hiekkaan meren rannalla. Rauhallisesti hiekka imee sen veden, se ei myrskyä enää.

2) Jos on tarvetta puhua, niin puhumme totta.

3) Ja sitten meidän uskon tekomme. Ne loppujen lopuksi antavat hyvän kuvan siitä, että me olemme Jehovan eläviä todistajia, ja että me haluamme tehdä työn loppuun saakka.

(Jesaja 54:17)  – – Mikään ase, joka valmistetaan sinua vastaan, ei menesty, ja jokaiselle kielelle, joka nousee tuomiolle sinua vastaan, sinä langetat tuomion. Tämä on Jehovan palvelijoiden perintöomaisuus, ja heidän vanhurskautensa on minulta”, lausuu Jehova.

Kuuntele osa 5 tästä.



Kuka oli Raimo Kuokkanen? Huhtikuun 1. päivän Vartiotorni-lehti vuodelta 2006 kertoo Kuokkasesta mm. näin:

Raimo Kuokkanen syntyi Helsingissä vuonna 1934. Hänen äidistään tuli Jehovan todistaja vuonna 1940. Raimo oli viety sodan jaloista turvaan mummon luo. Sodan loputtua vuonna 1945 Raimo palasi Helsinkiin, missä äiti alkoi viedä häntä Jehovan todistajien kokouksiin. Välillä Raimo halusi kuitenkin välttämättä mennä kokousten sijasta elokuviin. Äiti kertoi aina, mitä kokouksessa oli käsitelty, ja kerran toisensa jälkeen hän painotti erityisesti yhtä asiaa: Harmagedon on ovella. Vakuutuin siitä, enkä enää jättänyt kokouksia väliin. Sitä mukaa kuin opin ymmärtämään Raamatun totuutta, kasvoi myös haluni osallistua kaikkiin tehtäviin seurakunnassa.

Raimo Kuokkanen kastettiin 13-vuotiaana kesän 1948 konventissa. Ensimmäisen esitelmänsä hän piti 16-vuotiaana.

Kuokkanen joutui kutsuntoihin. Hän kieltäytyi ja oli vankilassa 14 kuukautta. 8 kuukauden ajan hän oli Hästö-Busön saaren parakissa vankina.

Erkki Kankaanpää sai houkuteltua Raimo Kuokkasen "kierrostyöhön". Raimo aloitti kierrostyön yhdessä vaimonsa Veeran kanssa joulukuussa 1957. Hän oli silloin 23-vuotias.

Raimo Kuokkanen kutsuttiin Gilead-kouluun New Yorkiin vuonna 1960. Hän oli siellä 10 kuukauden ajan.

Gilead-koulun ansiosta Raimo ja Veera Kuokkanen päätyivät lähetystyöhön Afrikkaan. Ensin he olivat Madagaskarilla. Heidät karkotettiin sieltä vuonna 1970. Seuraavaksi he menivät Ugandaan. Ugandassa puhkesi sisällisota vuonna 1971. Hallitus kielsi Jehovan todistajien toiminnan. Kuokkasten täytyi lähteä Ugandasta 1973. Välillä Kuokkaset olivat Suomessa, mutta 1991 he lähtivät uudelleen Madagaskariin, jossa olot olivat helpottuneet.

Vuonna 2001 Kuokkaset palasivat Suomeen.

Raimo Kuokkanen kuoli Suomessa vuoden 2018 alkupuolella.

 
 

 
Takaisin arkistosivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity