Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista - Uutisarkisto
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisarkisto

Johanneksen pojan uutissivut - arkisto




Tutustu myös näihin sivuihin:
Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



 
Jehovan todistajien lapset

Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

Vuosi 1975, ennustelu

Verikysymys



 
Muita aiheita:
   



Järjestö taas lasten taskuilla
23.12.2015 Tony





Järjestön toukokuussa lanseeraama jäätelövideo sai huomiota myös mediassa. Videossa muistutettiin lapsia, että jäätelörahat voisi antaa kernaasti myös järjestölle.

Tällä kertaa järjestö on lähettänyt kirjeen kaikille seurakunnille Iso-Britanniassa. Kirjeessä kerrotaan, että vaikka hallintoelin on peruuttanut rakennusprojektit ympäri maailman, Chelmsfordiin rakenteilla oleva uusi haaratoimisto (kustannusarvio £150 miljoonaa) on kuitenkin tarkoitus rakentaa alkuperäisen aikataulun mukaan.

Kirjeessä kiitellään todistajien avokätisyydestä niin isojen kuin pienten lahjoitusten osalta. Havainnoillistaakseen pientenkin lahjoitusten tärkeyttä, järjestö käyttää esimerkkinä "kahta lasta, jotka lähettivät sirkukseen tarkoitetut taskurahansa haaratoimiston rakentamista varten. Lapset kirjoittivat, että rahojen lahjoittaminen haaratoimiston rakentamiseen on "paljon parempaa kuin sirkus!""




  
 
 

 
Takaisin arkistosivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity