|
||||||||||
Jehovan todistajat, uutisarkisto![]() ![]() Tutustu myös näihin sivuihin: Johanneksen pojan kotisivut * Etusivu * Hakusivu * Oppikysymykset * Uutiset * Uutisarkisto ![]() Jehovan todistajien lapset Oikeuskomiteat Karttaminen Henkilötietolaki Miten Vartiotorniseura kerää rahaa? Vuosi 1975, ennustelu ![]() Muita aiheita:
![]() |
Kokouksessa käsiteltiin vuotta 1914 08.12.2016 Johanneksen poika ![]() Tutkittavan aiheen otsikko oli "Käänteentekevän vuoden merkitys ymmärretään". Kappaleessa 5 myönnettiin vastahakoisesti, että Jehovan todistajat, tai oikeammin silloiselta nimeltään Raamatuntutkijat, erehtyivät ennustuksissaan. Vuodelle 1914 oli ladattu suuria odotuksia. Odotettiin, että tuona vuonna elokorjuu loppuisi ja voidellut koottaisiin taivaisiin. Kristuksen läsnäolo oli ennustettu niin, että se olisi alkanut vuonna 1874 ja se päättyisi vuonna 1914. Kirja vetää kummallisen johtopäätöksen näistä vääristä käsityksistä: "Ne eivät antaneet aihetta epäillä, että Jeesus opasti raamatuntutkijoita pyhän hengen nimessä".
Kappaleessa 7 kirja hehkuttaa hengellisen valon leimahduksia. Messiaaninen valtakunta oli syntynyt vuonna 1914. Kirja kertoo, että Ilmestyksen 12. luvun ennustus oli täyttynyt. Siinä kuvaannollinen "nainen", Jumalan taivaallinen vaimo, synnyttää lapsen. Kirja vakuuttaa myös, että Saatana oli heitetty alas taivaasta. ![]() 6 - - - Siksi uskolliset ovat halukkaita ottamaan vastaan oikaisua ja muuttamaan nöyrästi näkemyksiään (Jaak. 4:6). 7 Vuoden 1919 jälkeen Jumalan kansa sai suureksi ilokseen nähdä useita hengellisen valon leimahduksia. (Lue psalmi 97:11.) Vuonna 1925 Vartiotornissa ilmestyi merkittävä kirjoitus ”Kansan synty”. Siinä esitettiin vakuuttavia raamatullisia todisteita siitä, että messiaaninen valtakunta oli syntynyt vuonna 1914 ja täyttänyt Ilmestyksen 12. luvussa olevan ennustuksen, jossa kuvaannollinen ”nainen”, Jumalan taivaallinen vaimo, synnyttää lapsen. * Lisäksi kirjoituksen mukaan Jehovan kansan sotavuosina kokemat vaikeudet ja vaino ilmaisivat selvästi, että Saatana oli heitetty alas taivaasta ja hän oli ”suuren suuttumuksen vallassa, koska hän tiesi, että hänen aikansa on lyhyt” (Ilm. 12:12). Seuraavassa kuvassa Raamatuntutkijoiden johtomies, presidentti Charles Taze Russel, julistaa Vartiotorniseuran päätoimistossa, että pakanain ajat ovat päättyneet 1914. ![]() ![]() Kuvat: Jumalan valtakunta hallitsee Vartiotorniseura on epäonnistunut jokaisessa maailmanlopun ennustuksessaan. Siitä huolimatta sillä on tällainen asenne väärään profetiaansa: Antavatko tällaiset väärät käsitykset
aihetta epäillä sitä, että Jeesus opasti noita uskollisia pyhän hengen
välityksellä? Eivät missään nimessä. - - - Siksi uskolliset ovat
halukkaita ottamaan vastaan oikaisua ja muuttamaan nöyrästi
näkemyksiään (Jaak. 4:6).
![]() Lue raamatuntutkistelun aineisto kokonaan täältä. ![]() Takaisin arkistosivujen alkuun Takaisin etusivulle |
|||||||||
Kotisivuohjelma: KompoZer * Kuvankäsittely: GIMP * Äänenkäsittely:
Audacity |