Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista - Uutisarkisto
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisarkisto

Johanneksen pojan uutissivut, arkisto



Tutustu myös näihin sivuihin:
Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



 
Jehovan todistajien lapset

Oikeuskomiteat

Karttaminen

Vuosi 1975, ennustelu

Verikysymys



 
Muita aiheita:
      



Konventtien yleisönpalvelijoiden koulutusvideo on vuotanut nettiin
09.06.2018 Tony




Kaikki tämän jutun kuvat on kaapattu Cedarsin YouTube-videolta

Järjestön sisäiseen käyttöön tarkoitettujen videoiden vuotaminen nettiin on aina yhtä mielenkiintoista. Nyt nettiin on vuotanut konventtien yleisönpalvelijoiden koulutusvideo, jonka Cedars (viereisesä kuvassa) on analysoinut. Videoon on ympätty massiivisella otteella tunteisiin vetoavaa retoriikkaa ja musiikkia, kuten kaikkiin muihinkin järjestön tuottamiin videoihin. Koulutusvideo esittelee viisi esimerkkitapausta, joiden oikeanlainen hoitaminen johtaa järjestön kannalta haluttuun lopputulokseen. Viimeisenä kohtana yleisönpalvelijat saavat koulutusta miten kohdata mahdollinen häirikkö.

Muutama yksityiskohtaisempi oma huomio koulutusvideosta:

- Konventti esitetään taianomaisena tilaisuutena, joka tuottaa ihmisille suunnatonta onnellisuutta (Miksei se sitä joillekin tuottaisi, mutta monille tuntemilleni todistajille onnellisuuden tunteet liittyivät siihen hetkeen kun konventti loppui.)

- Kun jakautuneen huonekunnan äiti ja lapset lähtevät konventtiin, ja mies golfaamaan, niin pariskunta vaihtaa iloiset lähtösuudelmat eikä äitiä näytä haittaavan yhtään, että perheen isä tulee kuolemaan ihan pian alkavassa harmagedonissa. Sen sijaan äiti potee musertavaa surua siitä, että perheen poika ei haluaisi lähteä konventtiin.

- Saman perheen poika harmittelee autossa, ettei tällä ole mahdollisuutta jäädä pois konventista, jonka äiti vahvistaa. Kohtaus kertoo melko karua kieltä todistajien lasten todellisista mahdollisuuksista valita maailmankatsomustaan tai olla oma itsensä.

- Kun eräässä esimerkkitapauksessa todistajan työkaveri miettii konventtiin osallistumista, konventtiin osallistumista kommentoivan kolmannen henkilön varoitukset ovat järjestöltä yllättävän uskaliaat, sillä ne ovat totta. Konventtiin osallistumista miettivän henkilön kollega huomauttaa tämän serkun olevan "Jehova", ja että kun hän liittyi heihin, hän käytännössä katkaisi välit muuhun sukuun. Lopuksi kollega toteaa, että tyypillinen kultti.

- Sisaret, jotka ovat ilmoittautuneet vapaaehtoiseen palvelukseen, voivat avustaa yleisönpalvelijoita, mutta heille ei tule koskaan antaa yleisönpalvelijoille tarkoitettua oranssia korttia / tunnistetta. Sisaret eivät myöskään saa avustaessaan antaa ohjeita kenellekään.

- Konventtiin ja lavalle pyrkivän häirikön tapaukseen on saatu liitettyä huomattava määrä järjestön ennakkoluuloja. Häirikkö tulee paikalle huonommalla autolla kuin todistajat, autossa on eriparirenkaat ja häirikkö parkkeeraa auton parkkiruutuun vinoon. Kuinkas muutenkaan. Häirikön auton puskurissa on iso Jeesus pelastaa -tarra ja uskova häirikkö pitää kädessään King James -raamattua.







- Itse en ole kuullut, että vastaavia häirikkötapauksia olisi sattunut konventeissa, mutta toki niitä saattaa muutama ajan saattoon olla mahtunut. Pitäisin siksi juuri tämän kaltaista esimerkkitapausta hieman kaukaa haettuna. Toki sattuessaan tällainen häiritsee konventtia enemmän kuin konventin liepeillä todistajille keskustelemaan pyrkivä maltillinen entinen todistaja. Ihmettelenkin ettei koulutusvideossa otettu kantaa entisten todistajien kohtaamiseen. Heitä kun konventtien liepeillä saattaa kyllä olla, ja varmuudella tulee olemaan etenkin Yhdysvalloissa.

Tässä lisää kuvakaappauksia koulutusvideosta:





Cedarsin videoon saa englanninkielisen automaattiteksityksen. Katso video YouTubesta.



Jutun teksti on julkaistu aikaisemmin Veljesseuran sivuilla.

 
 

 
Takaisin arkistosivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity