Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisia



Tutustu myös näihin sivuihin:

Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

Vuosi 1975, ennustelu

Verikysymys



Mitä Vartiotorniseuran päätoimistossa  tapahtuu?


 



Miten lapsille opetetaan "oikeaa" tietoa fossiileista ja iänmäärityksistä?
28.06.2013 Johanneksen poika


Tämän kesän piirikonventtipuheessa esitettiin mielenkiintoinen ehdotus lasten vanhemmille. Vanhemmat voisivat käyttää "roolileikkejä" opettaakseen lapsilleen "totuuksia" fossiileista ja iänmäärityksestä. Lapset kuulevat koulussa evoluutioteoriaan liittyvää opetusta, mikä ei täsmää Vartiotorniseuran oman opetuksensa kanssa. Niinpä lasten on voitava perustella "oma" kantansa muutenkin kuin sanomalla fossiileista "höpö höpö".

Voit kuunnella pienen näytteen puheesta, mikä pidettiin sunnuntaina aamupäivällä. Puheen teema oli: Auttakaa lapsianne "vaeltamaan totuudessa".



Kuva: Kirja "Elämä maan päällä - kehityksen vai luomisen tulos" (Vartiotorniseura)

Puheessa neuvottiin lapsia itse tutustumaan aiheeseen. Tässä on muutama näyte siitä, millaista aineistoa fossiileista ja iänmäärityksestä Vartiotorniseura on vuosien varrella tarjoillut.


*** g90 22/12 s. 28 Tarkkailemme maailmaa ***

EPÄTARKKA AJOITUS

Vuosikymmenten ajan historioitsijat ja paleontologit ovat usein luottaneet radiohiilen avulla tehtyyn fossiilien iänmääritykseen. Kuitenkin Time-aikakauslehden mukaan ”nuo arviot, vaikka ne ovat arvokkaita, ovat myös tunnetusti jossain määrin epätarkkoja”. Aikakauslehdessä jatkettiin, että ”hiili-14:n pitoisuus ilmassa – ja siten myös eliöissä oleva määrä – tunnetusti vaihtelee ajan kuluessa, ja se voi vaikuttaa hiiliajoituksen tuloksiin”. Vertailtuaan hiili-14:n avulla saatuja koetuloksia uraani-torium-kokeen tuloksiin eräs geologiryhmä, joka työskenteli Lamont-Dohertyn geologisessa laboratoriossa Palisadesissa New Yorkissa, sai selville, että ”radiohiilimenetelmällä määritetyt ajankohdat voivat olla jopa 3500 vuotta väärässä – mahdollisesti niin paljon, että nykyistä ajattelua täytyy muuttaa joistakin tärkeistä kysymyksistä, esimerkiksi siitä, milloin tarkalleen ottaen ihmiset saapuivat ensi kerran Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan”.

*** g82 22/2 s. 13-15 Miten vanhoja fossiilit ovat? ***

Miten vanhoja fossiilit ovat?

”Kiinalaiset löytäneet 500000 vuotta vanhan kivettyneen pekinginihmisen”

NÄETKÖ toisinaan tällaisia otsikoita? Ehkä olet jäänyt miettimään, millä perusteella fossiilia pidetään puolen miljoonan vuoden ikäisenä.
On olemassa useita menetelmiä, joilla tiedemiehet arvioivat fossiilien ikää. Eniten he luottavat radioaktiiviseen ajoitusmenetelmään. Miten se toimii? Voidaanko sen täsmällisyyteen todella luottaa?

Yleensä ei pyritä määrittelemään itse fossiilin ikää vaan jonkin samasta kerrostumasta tavatun radioaktiivisen mineraalin ikä.

URAANI-LYIJY-MENETELMÄ. Uraani on radioaktiivista alkuainetta, joka muuttuu hyvin hitaasti lyijyksi. Luonnon uraanin, U-238:n, hajaantumisnopeus on sellainen, että 4,5 miljardin vuoden kuluttua puolet siitä on muuttunut lyijyksi. Uraania sisältävän mineraalin ikä voidaan määritellä mittaamalla, miten paljon siihen on muodostunut lyijyä.

Kun mineraalin uraani- ja lyijymäärä on analysoitu kemiallisesti, mineraalin ikä saadaan yksinkertaisella laskutoimituksella. Mutta analyysia on mutkistamassa se, että on olemassa erilaisia lyijyn isotooppeja ja että uraani-238:sta muodostuu vain lyijyn 206-isotooppia. Kemisti tarvitseekin massaspektrometriä käyttävän fyysikon apua sen selville saamiseksi, miten paljon lyijyssä on juuri tätä isotooppia.

Mutta ennen kuin saatua vastausta voidaan pitää oikeana, kahden hyvin tärkeän olettamuksen täytyy pitää paikkansa:

Ensiksi: uraanimineraaliin ei ole sekoittunut lyijyä siinä vaiheessa kun se syntyi sulan kiviaineksen jäähtyessä. Jos lyijyn sekoittumista pääsi tapahtumaan, vastamuodostunut kivilaji näyttäisi jo valmiiksi miljoonia vuosia vanhalta.

Toiseksi: lyijyä ei ole saanut hävitä mineraalista. Jos osa vanhan mineraalin lyijystä on hävinnyt, analyysi osoittaisi sen paljon todellista nuoremmaksi.

Menetelmä ei siis ole täysin varma. Siitä huolimatta kiinnittämällä asianmukaista huomiota tällaisiin mahdollisiin salahautoihin monien vanhojen geologisten muodostumien ikä on voitu määritellä melko luotettavasti. Tällä menetelmällä maankuoren vanhimpien osien iäksi on saatu yli neljä miljardia vuotta.

Mutta uraanimineraaleja ei ole niissä kivilajeissa, joissa on fossiileja. Syynä on se, että fossiilit olisivat tuhoutuneet magmakivilajeissa tai sellaisissakin kivilajeissa, joita lämpö on muuttanut. Niinpä fossiilien iänmäärityksessä on pakko käyttää muita radioaktiivisia kelloja.

KALIUM-ARGON-MENETELMÄ. Kalium on hyvin yleinen alkuaine kivikunnassa. Sen erittäin harvinainen isotooppi, K-40, puoliintuu 1,3 miljardissa vuodessa. Suurin osa siitä muuttuu kalsiumiksi mutta yksitoista prosenttia hajaantuu toisella tavalla, argoniksi. Argon on jalokaasu. Se ei yhdy muihin alkuaineisiin, ja sitä esiintyy tavallisesti vain ilmakehässä. Kuitenkin esimerkiksi sellainen kaliumia sisältävä mineraali kuin maasälpä, jota ei ole pitkään aikaan häiritty, sisältää radioaktiivisen toiminnan johdosta loukkuuntunutta argonia.

Tätä kaliumin ominaisuutta käytetään hyödyksi tilanteessa, jossa fossiilit ovat olleet hautautuneina tuliperäiseen tuhkakasaan. Iänmääritys kalium-argon-menetelmällä on teoriassa yksinkertaista. Kun tulivuori purkautuu, sen sisuksistaan syytämästä sulasta kiviaineesta karkaa argon, jota kalium oli tuottanut kiinteissä kerrostumissa. Sula kiviaine kiinteytyy jäähtyessään, ja sen sisältämä kalium, josta kaikki argon on nyt tipotiessään, alkaa tuottaa sitä uudelleen. Näin on kalium-argon-kello saatettu nolla-asentoon, ja minkä tahansa purkauksessa hautautuneen ikä voidaan määritellä analysoimalla ympäröivää tuhkaa.

Teoria kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä perusolettamukset herättävät jälleen ongelmia. Se mahdollisuus, että argonia on päässyt karkaamaan mineraalista, antaisi mittauksissa tulokseksi liian pienen iän. Toisaalta jos tuliperäinen kuumuus ei olisikaan kiehuttanut sulasta kiviaineesta pois kaikkea argonia, kello näyttäisi alun alkaen väärää aikaa.

Tämä voi olla varsin merkittävää silloin, kun kalium-argon-menetelmällä tutkitaan suhteellisen nuoria kerrostumia – esimerkiksi kerrostumia, jotka ovat nuorempia kuin muutama miljoona vuotta. Se, että tuhkassa olisi jäljellä hivenkin argonia, aiheuttaisi mahtavan virheen. Esimerkiksi jos kaliummineraali olisi ollut hautautuneena miljardi vuotta ja se olisi tuottanut sinä aikana argonia, ennen kuin se sinkoutui esiin purkauksessa, silloin sekin, että tuhkaan olisi jäänyt kahdeksasosa prosenttia argonia, ajoittaisi siihen vastahautautuneen luun miljoona vuotta vanhaksi.

Tämä ei ehkä olisi suuri virhe kerrostumassa, jolla on ikää sata miljoonaa vuotta. Mutta voit nähdä, miten vääriksi se osoittaisi kaikki ne väitteet, joita on esitetty Olduvain rotkosta Tansaniasta löydetystä ihmisen oletetusta esi-isästä – erään väitteen mukaan fossiili on 1–2 miljoonaa vuotta vanha. On vaikea lukea sekunteja kellosta, jossa on vain tuntiosoitin.

Tieteellisen iänmäärityksen epäluotettavuuden vahvistaa seuraava tapaus: Kaksi tiedemiestä halusi liittää uuden löydön erääseen aiemmin tehtyyn löytöön, joka oli ajoitettu 65 miljoonaa vuotta vanhaksi. Kuitenkin kalium-argon-menetelmä osoitti heidän uuden löytönsä iäksi vain 44 miljoonaa vuotta – 21 miljoonaa vähemmän. Ei se mitään – kyllä hätä keinon keksii. Nämä kaksi tiedemiestä ”katsoivat eron johtuvan argonin häviämisestä tai epäpuhtauksista”, kertoi Science News -lehti 18. heinäkuuta 1981. Tarpeen mukaan turvaudutaan joko vesittämiseen tai ylimielisyyteen.

RADIOHIILIMENETELMÄ. Hiili-14:n 5500 vuoden pituiseen puoliintumisaikaan perustuva radiohiilikello on paljon käyttökelpoisempi ihmisen historiallisen olemassaolon puitteissa tapahtuvaan iänmääritykseen. Tällöin ei käytetä radioaktiivista alkuainetta, jota on ollut olemassa luomisesta saakka. Koska radiohiili on kovin lyhytikäistä, se olisi hävinnyt kokonaan jo aikoja sitten. Mutta tätä isotooppia muodostuu kaiken aikaa kosmisten säteiden sateen pommittaessa maan ilmakehää.

Kaikilla elollisilla on kaikkialla elimistössään hiiltä, ja eläessään niissä on saman verran hiili-14:ää kuin ilmakehässä on hiilidioksidia. Kun ne kuolevat, hautautuvat ja joutuvat eroon ilmakehästä, niissä oleva hiili-14 hajoaa ja häviää vähitellen. Jos siis maasta on kaivettu vanha puun tai puuhiilen kappale, mittaamalla siinä jäljellä olevan hiili-14:n määrä voidaan tietää, miten kauan sitten se on ollut osa elävää puuta.

Jälleen kyseessä on teoria. Käytännösä moni seikka voi aiheuttaa vääriä lukemia. Esimerkiksi se, että näyte on mahdollisesti saastunut muista joko vanhempaa tai nuorempaa hiiltä sisältävistä aineista, voi helposti turmella näytteen.

Vakavin kysymys varsinkin erittäin vanhojen näytteiden tapauksessa kuuluu: onko ilmakehän radiohiilimäärä ollut ammoisina aikoina sama kuin nykyään? Tästä ei voida saada mitään varmuutta, koska se riippuu kosmisten säteiden kuuroista, jotka ovat hyvin vaihtelevia ja ajoittaisia. Jos esimerkiksi ihmisen varhaishistorian aikana kosmisen säteilyn voimakkuus oli jostakin syystä keskimäärin vain puolet sen nykyisestä voimakkuudesta, mikä tahansa tuolta ajalta oleva näyte näyttäisi 5500 vuotta todellista vanhemmalta.

Koska me emme voi mitenkään tietää, kuinka voimakasta kosminen säteily on ollut muinoin, meidän on viisasta hyväksyä hiili-14-iänmääritykset vain siltä ajanjaksolta, jolle kello on tarkistettu historiallisen aineiston avulla, eli noin 3500 vuoden päähän ulottuvaan aikaan saakka. Sitä vanhemmalta ajalta tehdyt iänmääritykset voivat olla kasvavassa määrin epätarkkoja.

MITEN LUOTETTAVIA IÄNMÄÄRITYKSET SIIS OVAT? Onko kivettynyt pekinginihminen todella 500000 vuotta vanha? Katsokaamme mitä Encyclopædia Britannica sanoo siitä. Tarkastellessaan tutkimuksia, joissa on vertailtu eri puolilla maailmaa sijaitsevista kerrostumista löydettyjen samanlaisten eläinten fossiileja, se sanoo:

”Tällaiset todistuslinjat ovat vieneet siihen varaukselliseen johtopäätökseen, että Homo erectus -laji on pääasiallisesti peräisin pleistoseenikauden puoltaväliä edeltäneeltä ajalta. . . . nuorimpia hyväksyttyjä H. erectus -lajin keskeisiä edustajia fossiilistossa näyttäisivät olevan Pekingistä, Jaavan Trinilistä, Algerian Ternifinestä tehdyt löydöt ja Tansanian Olduvaista peräisin oleva Hominidi 9:n aivokoppa. Toistetut kalium-argon-iänmääritykset ovat antaneet Trinilin kerrostumien iäksi arviolta 550000 vuotta. . . . näyttäisi järkevältä ehdottaa, että Homo erectus on elänyt vuosina 1500000–500000 tästä ajasta taaksepäin.”

Huomaa, miten selvän väitteen esittämistä koetetaan kaikin tavoin kiertää – sellaisilla sanoilla kuin ”varauksellinen”, ”näyttäisi”, ”arviolta”, ”järkevää ehdottaa”. Ei sanota, että Pekingin fossiilin ikä olisi määritelty. Monimutkaisten päätelmien jälkeen koko analyysin antama tulos voi viime kädessä johtua siitä, että kaliummineraaliin on jäänyt tuhannesosa siihen aiemmin kertyneestä argonista ja se on lisännyt mittaustuloksiin 500000 vuotta. Kun katsomme otsikoitten taakse, emme löydä järkeviä todisteita Pekingin fossiilien ikää koskeville laajasti markkinoiduille väitteille.

Jos joku haluaa löytää vikoja ihmisen raamatullisesta luomishistoriasta, hän voi käyttää tieteellisillä ajoitusmenetelmillä saatuja ristiriitaisia väitteitä asenteensa pönkittäjinä. Mutta ollakseen rehellinen hänen pitäisi todellisuudessa myöntää, että tällaiset menetelmät ovat liian vajavaisia ja epäluotettavia, jotta niillä voitaisiin asettaa kyseenalaiseksi sellaisen ihmisen usko, joka pitää Raamattua Jumalan totuuden sanana.

*** g86 22/11 s. 20-21 Esihistoriallisen ajan iänmääritykset ***

Paleontologit koettavat ajoittaa fossiileja

Paleontologit ovat koettaneet jäljitellä geologien menestystä näiden ajoittaessa kivilajeja, jotka ovat vasta muutaman miljoonan vuoden ikäisiä. He uskovat eräitten fossiilien iän mahtuvan tälle aika-asteikolle. Valitettavasti kalium-argon-menetelmä ei sovellu hyvin fossiilien ajoittamiseen, sillä niitä ei ole vulkaanisissa kivilajeissa, vaan ainoastaan kerroskivilajeissa. Viimeksi mainituista radiometriset ajoitusmenetelmät eivät yleensä anna luotettavia mittausarvoja.

Havainnollisen esimerkin tarjoavat fossiilit, jotka ovat hautautuneet syvälle tulivuoren tuhkaan, joka myöhemmin on kivettynyt tuffiksi. Kyseessä on itse asiassa kerrostunut kivilaji, joka kuitenkin on koostumukseltaan ilmassa jähmettynyttä vulkaanista ainesta. Jos se pystytään ajoittamaan, samalla selviäisi myös sen sisältämien fossiilien ikä.

Tällainen oli tilanne Tansanian Olduvai-rotkossa. Sieltä löydetyt apinamaisten eläinten fossiilit herättivät nimittäin huomiota sen takia, että niiden löytäjät väittivät niitä yhdeksi lenkiksi ihmiseen johtaneessa kehitysketjussa. Mittaukset tehtiin luonnollisesti siitä vulkaanisesta tuffista, josta fossiilit oli löydetty. Ensimmäiset argon-mittaukset antoivat tulokseksi 1,75 miljoonaa vuotta. Myöhemmin eräässä toisessa pätevässä laboratoriossa tehdyt mittaukset antoivat tulokseksi puoli miljoonaa vuotta pienempiä lukemia. Suurin pettymys evoluution kannattajille oli kuitenkin se, että ylä- ja alapuoliset tuffikerrokset antoivat epäyhtenäisiä mittausarvoja. Joskus sisälsi ylempi kerros enemmän argonia kuin sen alla ollut kerros. Tällainen on tietenkin geologian näkökulmasta täysin epäjohdonmukaista – ylemmän kerroksen on täytynyt syntyä myöhemmin kuin alla oleva kerros, joten ylemmän kerroksen pitäisi sisältää myös vähemmän argonia.

Johtopäätökseksi tuli, että ”jäljelle jäänyt argon” oli tärvellyt mittaustulokset. Aiemmin syntynyt argon ei ollut kokonaan karannut sulaneesta kiviaineesta. ”Kellon” osoittimet eivät olleet siirtyneet nolla-asentoon. Mikäli kiviaineeseen oli jäänyt jäljelle vaikka vain kymmenesosa prosenttia kaliumista syntyneestä argonista, kun kiviaines suli tulivuoressa, ”kello” olisi silloin heti alkajaisiksi näyttänyt lähes miljoonan vuoden suuruisia lukemia. Eräs asiantuntija onkin sanonut sattuvasti: ”Joidenkin iänmääritysten täytyy olla vääriä, ja jos jotkin niistä on vääriä, ovat ne kenties kaikki vääriä.”

Huolimatta siitä, että asiantuntijat voivat pitää tällaisia iänmäärityksiä täysin arvottomina, alkuperäinen Olduvain fossiileille määritetty ikä, 1,75 miljoonaa vuotta, esiintyy yhä tunnetuissa evoluutiota puoltavissa aikakauslehdissä. Ne eivät kiinnitä maallikoiden huomiota siihen, että tällaiset iänmääritykset ovat täysin arvailujen varassa.

*** g90 8/2 s. 10-11 Mitä hirmuliskoille tapahtui? ***

Hirmuliskojen iänmääritykset

Koska dinosaurusten luita on löydetty säännönmukaisesti maakerrostumista, jotka ovat alempana kuin ne kerrostumat, joista on löydetty ihmisten luita, monet ovat tulleet siihen tulokseen, että niiden täytyy olla peräisin joltakin vanhemmalta aikakaudelta. Geologit kutsuvat tätä aikakautta mesotsooiseksi aikakaudeksi, ja he jakavat sen liitu-, jura- ja triaskausiin. Näiden kausien sanotaan kunkin kestäneen kymmeniä miljoonia vuosia. Onko tästä sitten olemassa varmoja todisteita?

Erästä fossiilien iänmääritykseen käytettyä menetelmää sanotaan radiohiilimenetelmäksi. Sillä mitataan radioaktiivisen hiilen hajoamisnopeutta siitä ajankohdasta eteenpäin, kun tutkittava eliö on kuollut. ”Kun eliö kuolee, se ei enää kerää itseensä uutta hiilidioksidia ympäristöstään, ja radioaktiivisen isotoopin osuus alkaa radioaktiivisen hajoamisen johdosta vähitellen vähetä”, selittää aikakauslehti Science and Technology Illustrated.

Tällä menetelmällä on kuitenkin vakavia heikkouksia. Ensinnäkin jos tutkittavaa fossiilia pidetään noin 50000 vuotta vanhana, sen radioaktiivisuus on käynyt niin pieneksi, että sen toteaminen on enää hyvin hankalaa. Toinen ongelma on se, että nuorempienkin näytteiden radioaktiivisuus on enää niin pieni, että senkin tarkka mittaaminen on erittäin vaikeaa. Kolmanneksi tutkijat pystyvät kyllä mittaamaan radioaktiivisen hiilen nykyisen kerääntymisnopeuden, mutta muinaisaikaisten hiilipitoisuuksien mittaaminen on heille mahdotonta.

Käyttivätpä tiedemiehet siis fossiilien iänmäärityksiin radiohiilimenetelmää tai kivilajien iänmäärityksiin sellaisia radioaktiivisia alkuaineita kuin kaliumia, uraania tai toriumia, he eivät kykene osoittamaan sitä, millaisia ovat olleet näiden alkuaineiden alkuperäiset pitoisuudet eri aikakausina. Metallurgian professori Melvin A. Cook onkin todennut: ”Näiden [radioaktiivisten aineitten] pitoisuuksia voidaan vain arvailla, eivätkä näin saadut iänmääritystulokset ole yhtään sen parempia kuin tämä arvaus.” Pitää varmasti paikkansa, kun ajatellaan sitä, miten valtavia mullistuksia Nooan ajan vedenpaisumus aiheutti yli 4300 vuotta sitten ilmakehässä ja maapallolla.

Dartmouthin yliopistossa työskentelevät geologit Charles Officer ja Charles Drake epäilevät hekin radiometristen ajoitusmenetelmien luotettavuutta. He sanovat: ”Päätelmämme on, että iridium ja muut sen yhteydessä tavattavat alkuaineet eivät ole ilmaantuneet kerrostumaksi silmänräpäyksessä – – vaan että näitä aineita on tullut voimakkaana ja vaihtelevan suuruisena virtauksena suhteellisen lyhyellä geologisella aikavälillä, joka on ollut 10000-100000 vuoden suuruusluokkaa.” Heidän mukaansa mantereiden hajoaminen ja liikkuminen mullisti olosuhteet kaikkialla maapallolla ja aiheutti vulkaanisia purkauksia, jotka estivät auringon säteilyn pääsyn ilmakehään ja saivat ilman saastumaan. Tällaiset mullistukset ovat varmasti voineet vaikuttaa radioaktiivisuuden määrään ja siten vääristää radiometrisillä ajoitusmenetelmillä nykyään saatuja mittaustuloksia.



Takaisin uutissivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer / Linux Ubuntu  *  Kuvankäsittely: GIMP / Linux Ubuntu  *  Äänenkäsittely: Audacity / Linux Ubuntu