Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisia

Johanneksen poika - Uutisia Jehovan todistajista ja Vartiotorniseurasta
 
Johanneksen pojan kotisivut

Linkkejä


Vuosikatsaukset
 
Lisää linkkejä
Sivupalkin kuvat: JW.ORG ja Google Earth
 



Miksi monet Jehovan todistajat todellisuudessa häpeävät sitä, että ovat Jehovan todistajia? Miksi entiset todistajatkin voivat tuntea samanlaista häpeää oltuaan todistajia?
03.01.2019 Johanneksen poika



Kuva: Pixabay

Vartiotorni-lehti väittää, että Jehovan todistajat olisivat ylpeitä siitä, että he kuuluvat Jehovan todistajien järjestöön:

On aivan sopivaa ylpeillä oikeista asioista. Meidän tulisi esimerkiksi aina tuntea ylpeyttä siitä, että olemme Jehovan todistajia (Jer. 9:24). (Vartiotorni 15.01.2013, sivu 20)

Pitääkö tämä paikkansa? Onko Jehovan todistaja -perheessä syntynyt ja kasvanut lapsi samaa mieltä Vartiotornin kanssa? Onko "maailmasta" järjestöön liittynyt henkilö Vartiotornin kannalla?

  
Kuva: JW.ORG

Sellainen Jehovan todistaja, joka on kasvanut JT-perheessä, on tavallaan "pakotettu" Jehovan todistajaksi. Jos hän lähtee järjestöstä, hän saa osakseen monien ei-jehovantodistajien myötätunnon, eikä hänellä itsellään pitäisi olla mitään hävettävää. Toisaalta, jos joku on "vapaasta tahdostaan" aikuisena liittynyt JT-yhteisöön, hän ei varmasti kovin helposti järjestöstä erottuaan tai tultuaan erotetuksi kerro muille olleensa Jehovan todistaja, koska hän pelkää saavansa kommentiksi pelkästään ihmettelyä omasta "tyhmyydestään" ja hyväuskoisuudestaan. Hän häpeää sitä, että tuli liittyneeksi lahkoon "vapaasta tahdostaan". Pitäisikö hänen tuntea häpeää ratkaisustaan? Ei todellakaan. On aina muistettava, kuinka voimakkaita työkaluja mielenhallinta, aivopesu tai indoktrinaatio voivat olla. Kuka tahansa voi altistua vaikutuksille ja saada tekemään ratkaisuja, joita voi myöhemmin katua.

Vartiotorni-lehdissä on ollut paljon vakuuttelua siitä, että jehovantodistajuudesta tulisi olla ylpeä. Vuoden 2016 maaliskuun lehti korostaa sitä, että pitää seisoa vakaumuksensa takana koulussa ja olla ylpeä siitä, että on Jehovan todistaja.

*** w16 maaliskuu s. 10 kpl 11 Nuori, miten voit valmistautua kasteeseen? ***

Tuleeko mieleesi tilanteita, joissa onnistuit vastustamaan kiusausta tai vertaispainetta? Millaisen kuvan uskostasi käytöksesi koulussa antaa muille? Seisotko vakaumuksesi takana sen sijaan, että yrittäisit kiusaamisen pelosta sulautua koulukavereittesi joukkoon? (1. Piet. 4:3, 4.) Kukaan ei tietenkään ole täydellinen. Jopa ne, jotka ovat palvelleet Jehovaa pitkään, arkailevat joskus puolustaa uskoaan toisten edessä. Jehovalle vihkiytynyt ihminen on kuitenkin ylpeä siitä, että hän on Jehovan todistaja, ja osoittaa sen käytöksellään.

Pukeutumisestakin pitää tehdä ylpeyden aihe. Konventteihin ei saa mennä "huolimattomasti" pukeutuneena. Eikä edes vapaa-aikana saa pukeutua rennommin.

*** w16 syyskuu s. 19 kpl 8 Tuottaako pukeutumistyylisi kunniaa Jumalalle? ***

Osallistuessamme konventteihin asumme täytyy olla sovelias ja säädyllinen sen sijaan että seuraisimme äärimmäisiä tyylejä, jotka saattavat olla pinnalla maailmassa. Haluamme välttää liian huoletonta tai epäsiistiä pukeutumista silloinkin, kun kirjoittaudumme sisään hotelliin tai sieltä ulos ja kun vietämme vapaa-aikaa ennen ohjelmajaksoja tai niiden jälkeen. Näin voimme ylpeinä ilmaista, että olemme Jehovan todistajia. Voimme myös vapaasti antaa todistusta, kun siihen avautuu tilaisuus.

Hallintoelimen on helppo kirjoituttaa Vartiotorniin koululaisille rohkeudesta. Hallintoelimen jäsenet eivät joudu koulukiusatuiksi, niin kuin valitettavasti monet JT-perheen lapset joutuvat. Siitä huolimatta pitää koulussa olla rohkeita ja ylpeitä siitä, että Jehovan nimi yhdistetään koulukiusattuihin.

*** w15 15/2 s. 12 kpl 7 Jäljittele Jeesuksen rohkeutta ja tarkkanäköisyyttä ***

Te nuoret ilmaisette rohkeutta, kun kerrotte avoimesti olevanne Jehovan todistajia, vaikka luokkatoverit tai muut kiusaisivat teitä sen vuoksi. Näin osoitatte olevanne ylpeitä siitä, että Jehovan nimi yhdistetään teihin.

Vartiotorni kirjoittaa ylpeyden lisäksi myös häpeästä. Häpeä kuvataan jotenkin "vääräksi" tunteeksi, ylpeys sen sijaan korotetaan taivaisiin.

*** w03 1/3 s. 9 kpl 7 ’Ole rohkea ja luja!’ ***

Kirjeessään Timoteukselle Paavali sanoi: ”Jumala ei antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman – – hengen. Älä sen tähden häpeä todistusta Herrastamme.” (2. Timoteukselle 1:7, 8; Markus 8:38.) Luettuamme nämä sanat voimme kysyä itseltämme: ”Häpeänkö uskoani vai olenko rohkea? Ilmaisenko työpaikallani (tai koulussa) toisille, että olen Jehovan todistaja vai yritänkö salata sen? Häpeänkö olla erilainen kuin muut vai olenko ylpeä siitä, että erotun muista sen suhteen vuoksi, joka minulla on Jehovaan?


Kuva: JW.ORG

Yllä olevassa kuvassa JT-sisar todistaa bussissa. Hän yrittää olla rohkea ja tarjota ihmisille traktaattia. Valtakunnan Palveluksemme -lehtisessä häpeä liitetään huonommuuteen ja arvottomuuteen. Vartiotorniseura yrittääkin luoda ihmiselle huonon omantunnon ja huonon itsetunnon, jos hän ei joka ainoassa tilanteessa yritä todistaa Vartiotornin sanomaa. Miten se vaikuttaa pitkään jatkuessaan mielenterveyteen? Se voi lannistaa ihmisen kokonaan, jos hän ei luonnostaan ole hyvin ulospäinsuuntautunut. Hän joutuu jatkuvasti pakottamaan itsensä sellaiseen toimintaan, joka ei ole hänelle luontaista.

*** km 12/95 s. 4 kpl 18 Antakaamme valomme loistaa jatkuvasti ***

Joillakuilla voi olla taipumus pidättyä todistamasta, koska monet eivät suhtaudu sanomaamme suopeasti. Paavali sanoi, että Kristusta koskeva sanoma oli ”tyhmyyttä niille, jotka tuhoutuvat” (1. Kor. 1:18). Huolimatta toisten puheista hän kuitenkin julisti päättäväisesti: ”Minä en häpeä hyvää uutista.” (Room. 1:16.) Häpeään liittyy huonommuuden tai arvottomuuden tunne. Kuinka meitä voisi mitenkään hävettää puhua kaikkeuden Korkeimmasta Suvereenista ja niistä ihmeellisistä järjestelyistä, joita hän on tehnyt ikuiseksi onneksemme? Olisi mahdotonta ajatella, että tuntisimme itsemme huonoksi tai arvottomaksi puhuessamme näistä totuuksista toisille. Sen sijaan meidän tulisi tuntea pakottavaa halua tehdä kaikkemme ja osoittaa olevamme vakuuttuneita siitä, että meillä ”ei ole mitään hävettävää” (2. Tim. 2:15).

Tuollainen syyllistäminen voi tuntua hyvin kovalta kohtelulta.


Kuva: Pixabay

Nyt kun tiedämme Vartiotorniseuran kannan asiaan, on paikallaan tarkastella muutaman entisen Jehovan todistajan kokemuksia. He kaikki ovat olleet osa Jehovan todistajien yhteisöä. He kaikki ovat osallistuneet viikoittain JT-seurakunnan toimintaan. He tietävät, olivatko he ylpeitä siitä, että olivat Jehovan todistajia. He tietävät myös sen, tuntevatko he häpeää siitä, että olivat Jehovan todistajia.



Millaisia ajatuksia muutamalla entisellä Jehovan todistajalla on häpeän tunteesta? Seuraavat omakohtaiset kokemukset perustuvat haastatteluihin 01.01.2018.

1) Itsensä kadottanut (nimimerkki)

Nimimerkki "Itsensä kadottanut" oli liittynyt Jehovan todistajiin äitinsä mukana. Kasteella hän kävi 14-vuotiaana. "Itsensä kadottanut" kertoo, että hän ei ollut "ylpeä" siitä, että oli Jehovan todistaja. Hän häpesi sitä aina.

Koulussa jehovantodistajuus tuli väistämättä ilmi, kun hän ei ollut uskontotunneilla. "Itsensä kadottaneesta" oli jotenkin noloa, kun hän ei saanut osallistua mihinkään tapahtumiin ja juhliin. Kun hän myöhemmin oli työelämässä, hän kertoi työpaikallaan olevansa Jehovan todistaja, koska hänen äitinsä oli samassa työpaikassa. Myöhemmin hän ei koskaan tuonut Jehovan todistaja -taustaa esiin.

"Itsensä kadottanut" katui kovasti sitä, että oli aikoinaan mennyt kasteelle. Koko perhe oli Jehovan todistajien yhteisössä, ja hänelle muistutettiin siitä, että jos järjestöstä eroaa, tapahtuu jotain pahaa (aletaan karttaa). Hän ei kuitenkaan pitänyt itseään tyhmänä, koska hänellä ei ollut silloin muita vaihtoehtoja kuin mennä kasteelle. Sama päti avioliittoon. Hän ihastui 17-vuotiaana erääseen seurakunnan jäseneen ja meni naimisiin 18-vuotiaana. Pakko oli mennä, että hän sai olla yhdessä tuon miehen kanssa.
 
"Itsensä kadottaneen" kaverit eivät puhuneet mitään siitä, tunsivatko nämä häpeää jehovantodistajuuden takia. Ihmispelko piti vain jotenkin voittaa.

"Itsensä kadottanut" mainitsi muutamia häpeän aiheita Jehovan todistajana olemisessa. Hän häpesi kävellä hame päällä kokouksiin. Saarnaamistyössä hän myös häpesi. Viimeisinä aikoina hän ei juuri kentällä käynyt, mutta kävi viemässä lehdet  postilaatikkoon kahdelle ihmiselle, että sai edes tunnin raportoitavaa. Konventeissa hän otti konventin rintamainoksen pois heti konventin jälkeen ja pukeutui housuihin. Hänen miehensä ja lapsensa toimivat samalla tavalla.

2) Annikki (nimimerkki)

Jehovan todistaja -perheeseen syntynyt Annikki kastettiin Jehovan todistajaksi 16-vuotiaana. Silloin, kun hän oli lapsi, hän oli ylpeä siitä, että on Jehovan todistaja. Hän tunnustaa, että kasteella käyminen oli huikea tunne.

Annikki ei varsinaisesti yrittänyt piilotella sitä, että hän oli Jehovan todistaja. Toisaalta hän ei oma-aloitteisesti kertonut siitä, ellei se muuten tullut puheeksi. Joskus hän yritti "todistaa vapaamuotoisesti", tosin aika harvoin. Se ei Annikista tuntunut kovin luontevalta vaan pikemminkin tungettelevalta.

Annikki häpesi joskus, kun paljastui, että hän on Jehovan todistaja. Hänestä oli kurjaa olla erilainen, varsinkin, kun hän tiesi, miten todistajiin yleensä "maailmassa" suhtaudutaan. Tämän vuoksi häntä koulussa kiusattiin.

Kasteella käyntiään Annikki ei aluksi katunut. Se oli hänelle silloin ainoa vaihtoehto. Myöhemmin hän on kyllä katunut kastettaan lähinnä siksi, ettei hän ollut omasta mielestään täysin vilpitön vihkiytymisessä eikä hän uskaltanut edes ajatella muuta vaihtoehtoa. Näin jälkikäteen ajatellen Annikki harmittelee sitä, että hän ei ollut rehellinen itselleen ja uskaltanut etsiä omaa oikeaa polkua elämälleen.

Annikki ajattelee kasteestaan jälkeenpäin näin:

En tuntenut häpeää, se oli ainut vaihtoehto silloin. Olen nykyään ajatellut, että se oli se vaihe elämässäni, kokemus sekin kasvussani. Olen vasta myöhemmin vertaistuen myötä ymmärtänyt Vartiotorni-seuran toimintatapoja, psykologista manipulointia, mille olin täysin sokea vielä erottuanikin.

3) Maria (nimimerkki)

Jehovan todistaja -perheeseen syntynyt Maria kävi kasteella 16-vuotiaana. Omien sanojensa mukaan hän ei koskaan ollut "ylpeä" siitä, että oli Jehovan todistaja.

Maria ei kertonut koulu- tai työkavereille jehovantodistaja-taustasta, ellei ollut pakko. Hän häpesi sitä syvästi ja yritti vältellä sitä, että asiasta olisi puhuttu.

Mariaa kaduttaa se, että hän meni kasteelle. Häntä harmittaa, ettei uskaltanut olla menemättä.

Tunsiko Maria itsensä jotenkin "tyhmäksi" ratkaisujensa takia? Hän vastaa näin:

Häpesin taustaani ja olen tuntenut katkeruutta vanhempiani kohtaan, jotka ovat pakottaneet ja painostaneet elämään sitä elämää ja tekemään huonoja valintoja (esim. kaste).

Maria kertoo vielä lisää elämänsä "kipupisteistä":

Muistan jutelleeni joidenkin kavereiden kanssa siitä, ettei kukaan oikein vapaaehtoisesti halunnut kertoa olevansa todistaja. Ja kentällä hävetti, jos tuli koulukavereita vastaan.

4) Peikko (nimimerkki)

Jehovan todistaja -perheen kasvatti Peikko kävi kasteella 11-vuotiaana. Hän oli aluksi ylpeä siitä, että sai olla Jehovan todistaja. Hän oli koulussa hyvin rohkea, kuten hän itse kertoo:

Olin superrohkea! Pidin aamunavauksia, joissa todistin ja ainekirjoituksissa aina, olipa aihe mikä hyvänsä. Tutkin muutamien koulukavereiden kanssa [jotain Vartiotorniseuran julkaisua].

Peikolle ei tullut ns. "epäilyksiä" uskonsa takia. Miten hänelle sitten kävi? Peikko kertoo asiasta näin:

En muista epäilleeni vaan olin varma, että kun tein lopulta tosi väärin, eli seksi oli kyseessä, niin se oli tuhon tie. Tunne meni kyllä ohi ja kiinnostus Jehovan todistajien oppiin loppui kertaheitolla kokonaan.

Omaa kastettaan Peikko ei ole katunut. Hän ajattelee, että se oli omalle elämälleni tarpeen, paljon kauheampaa hänelle on tapahtunut myöhemmin. Peikko ei myöskään hävennyt sitä, että oli mennyt kasteelle.

Peikon paras kaveri häpesi jehovantodistajuutta niin paljon, ettei hän suostu vieläkään vuosien jälkeen puhumaan asiasta.

5) K-Kaarna (nimimerkki)

"Maailmasta" Jehovan todistajiin liittynyt K-Kaarna kävi kasteella 18-vuotiaana. Hän oli tavallaan "ylpeä" siitä, että oli Jehovan todistaja, mutta vältteli tiettyjä keskustelunaiheita, kuten esimerkiksi verensiirtokysymystä. Hän ei halunnut tuoda esille omaa kantaansa siihen. Sitä hän häpesi.

K-Kaarna kertoi aika rohkeasti työkavereilleen Jehovan todistaja -taustastaan. Mutta ihan kaikille hän ei sitä kertonut. Jostain syystä hän tunsi tarvetta salata se.

Kastettaan K-Kaarna katui ja häpesi. Hän tunsi ratkaisunsa takia häpeää, ja tuntee sitä edelleen, vaikka on lähtenyt järjestöstä.

K-Kaarna huomasi JT-aikanaan, että hänen kaverinsa välttivät JT-uskon esille tuomista. Hänen mukaansa moni Jehovan todistaja häpesi uskoaan.

Miten K-Kaarna suhtautuu nykyisin, entisenä Jehovan todistajana, jehovantodistajuuteen? Hän kertoo näin:

En vieläkään kerro taustastani esimerkiksi työpaikallani, enkä Facebook-sivulla. Häpeän edelleenkin. Lähimmille tuttavilleni olen asian paljastanut, ja se on vapauttavaa.
 
6) Leppäkerttu (nimimerkki)

Leppäkerttu kasvoi Jehovan todistaja -perheessä ja kävi kasteella noin 14-vuotiaana. Hän ei oman muistinsa mukaan koskaan ollut ylpeä siitä, että oli Jehovan todistaja. Hän häpesi sitä.

Leppäkerttu ei kokenut itseään rohkeaksi. Hän kertoo peloistaan näin:

En kertonut lapsena tai nuorena rohkeasti kenellekään ja pelkäsin kentällä käydessä, että koulukavereita tulee ovelle. Koulussa jouduttiin kerran tai pari laulamaan Jehovan todistaja -lauluja kevätjuhlassa, kun meidän musiikinopettaja sattui näkemään JT-laulukirjan ja halusi, että me JT-tytöt voitaisiin laulaa, mutta hävetti kauheasti olla lavalla laulamassa. Muuten yritin aina piilotella, että olen Jehovan todistaja. Myöhemmin työkavereille en ole uskaltanut edes sanoa, että olen entinen Jehovan todistaja.

Leppäkertulle tuli jo 16-vuotiaana ensimmäisen kerran epäilyksiä. Hän harmitteli vuosia sitä, miksi on Jehovan todistaja. Hän ei nähnyt lopulta mitään hyvää JT-uskonnossa. Häntä harmitti, että hän oli joutunut uskonnon uhriksi.

Leppäkerttu kertoo lopuksi näin häpeän tunteesta:

Häpeän tunne on varmaan se, joka on estänyt kertomasta esimerkiksi työkavereille, että olen ollut Jehovan todistaja. Muutamat tosi hyvät kaverit sen tietää, ja siinä ei ole mitään outoa. En olisi koskaan liittynyt Jehovan todistajiin, jos en olisi kasvanut lapsena siihen. Suvun ja vanhempien painostuksen takia olen mennyt kasteelle ja yrittänyt olla mukana. Tiesin jo aika nuoresta alkaen, että minulle ei sovi ollenkaan JT-elämä. JT-uskonnosta vapaa elämä on parasta, vapaata uskontovelvollisuuksista ja ihanaa.
 

 
Takaisin uutissivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity