Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisia

Johanneksen poika - Uutisia Jehovan todistajista ja Vartiotorniseurasta
 
Johanneksen pojan kotisivut

Linkkejä


Vuosikatsaukset
 
Lisää linkkejä
Sivupalkin kuvat: JW.ORG ja Google Earth
 



Mouritz kävi Suomessa vuonna 2011 pitämässä puheen - ennusti taas pikaista tuhoa
11.07.2019 Johanneksen poika



Kuvat: Vuoden 2016 konventti Helsingissä

Harold V. Mouritz matkusteli paljon vuonna 2011. Hän lensi Australiasta USA:han. Sitten hän lensi Puolaan, jonne hänet oli määrätty vuoden ajaksi palvelemaan haaratoimistoon. Puolasta hän lensi takaisin USA:han osallistuakseen Vartiotorniseuran vuosikokoukseen. Hän kävi myös Kandassa ja Englannissa. Ja nyt lokakuussa hän piti Suomessa esitelmän, kunnes taas matkusti Puolaan. Siinä on aika paljon kilometrejä iäkkäälle miehelle.

Mouritz puhui Vantaalla haaratoimiston valtakunnansalissa. Mikä aihe oli niin tärkeä, että hänen oli matkustettava Suomeen kertomaan se?

On hyvä ensin palauttaa lyhyesti mieleen, kuka on Harold V. Mouritz. Jehovan todistajien vuosikirja kertoo hänestä mm. näin:

*** yb90 s. 181-182 Suomi ***

Kun Vivian ja Ann Mouritz saapuivat marraskuussa 1959 Suomeen Gilead-koulun jälkeen, heidän edessään oli kylmä talvi ja ankara kielen opiskelu. Pian he palvelivat jo kierros- ja piirityössä, kunnes heidät kutsuttiin haaratoimistoon. Siellä he palvelivat vuoteen 1981 saakka, jolloin heidät siirrettiin kotimaahansa Australiaan.

Mouritz palveli sen jälkeen vuosikaudet Australiassa haaratoimistokomitean koordinaattorina.

Mouritz aloitti varsinaisen puheensa kysymyksellä Miksi palvelet Jehovaa? Se oli samalla puheen teema. Hän sanoi, että tuo kysymys on hyvin tärkeä. Jehovan palveleminen ei Mouritzin mukaan koskaan tule pakosta, eikä ainakaan pitäisi tulla pakosta. Hän jatkoi, ja sanoi, että jos olet syntynyt Jehovan todistaja -perheeseen ja tottunut todistamiseen talosta taloon ja käymään kokouksissa ja konventeissa, kysymys kuuluu: Miksi teet sitä? Vain siksi, että se on rutiinia, muodollisuus?

Puhuja sanoi sitten, että jotkut ajattelevat, että Jehova tekee maasta paratiisin. Hän on luvannut ikuisen elämän, jos palvelemme häntä. Siksikö sinä palvelet Jehovaa, että haluat saada ikuisen elämän?

Se on kannustin. Mutta onko se syy? Mikä olisi syy?

Mouritz kehotti ajattelemaan asiaa Jehovan kannalta. Jehova käytti miljoonia vuosia luomistyössä ja loi koko maailmankaikkeuden. Pienen pieni maapallo, jota olisi vaikea edes löytää maailmankaikkeudesta, on ainoa paikka koko maailmankaikkeudessa, jossa Jehovan tahto ei nykyään tapahdu täysin. Täällä on kuitenkin ihmisiä, jotka palvelevat häntä, ja monia, jotka eivät palvele.

Mouritz sanoi, että Jehova kertoi, mikä oli hänen tarkoituksensa, kun hän teki maapallon. Sitten luettiin Raamattua.

(1. Mooseksen kirja 1:27, 28)  Ja Jumala ryhtyi luomaan ihmistä kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän loi hänet, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Lisäksi Jumala siunasi heidät ja Jumala sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja alistakaa se valtaanne, ja vallitkaa meren kaloja ja taivaiden lentäviä luomuksia sekä kaikkia elollisia, jotka liikkuvat maan päällä.”

Puhuja kysy, onko tämä tapahtunut. Hän vastasi, että ei sillä tavalla, koska tämä käsky "alistakaa Maa" tarkoitti tietenkin sitä, että Maasta tulisi samanlainen paratiisi kuin se Eedenin paratiisi, jossa Aadam ja Eeva olivat. Täällä pitäisi olla rauha ja ihanteelliset olosuhteet. Paratiisi olisi täynnä ihmisiä, jotka olisivat Aadamin jälkeläisiä.

Miksi tämä ei ole tilanne nyt?

Mouritz vastasi itse kysymykseensä ja sanoi, että tuli vallankaappaus, vallankumous. Joku henkiluomus ajatteli, että hän oli hyvin älykäs, ja tiesi enemmän kuin hänen Luojansa. Hän halusi itse olla Jumalan kaltainen. Luuliko hän, että Jehovan työssä oli jonkinlainen vika? Joka tapauksessa hän esitti Jehovalle haasteen. Hänen piti luottaa siihen, että Jehova olisi hyvä, johdonmukainen ja oikeudenmukainen.

Mitä tämä henkiluomus väitti?

(1. Mooseksen kirja 3:4, 5) Tähän käärme sanoi naiselle: ”Ette suinkaan kuole. Sillä Jumala tietää, että juuri sinä päivänä, jona te syötte siitä, teidän silmänne todella avautuvat ja te tulette varmasti olemaan niin kuin Jumala, niin että tiedätte hyvän ja pahan.”

"Käärme" väitti, että Jehova oli valehdellut ja johtanut harhaan. Eeva uskoi "Käärmettä", Aadam tiesi, että se oli väärin. Kuitenkin hän söi. Mikä oli tämän seuraus?

(Roomalaisille 5:12) Sen vuoksi niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin, koska he kaikki olivat syntiä tehneet...

Synti ja kuolema "tulivat" maailmaan. Ne eivät olleet maailmassa, ne tulivat tämän rikkomuksen takia.

Mouritz totesi, että jotkut kysyvät, miksi Jehova ei hävittänyt heitä ja aloittanut uudestaan. Miksi hän antoi asioiden mennä näin?

Jehova olisi voinut hävittää pahuuden heti. Miten hän suhtautui siihen?

Mouritz otti seuraavaksi esiin sen, miten ns. kristilliset kirkot yleensä opettavat.

Suora lainaus Mouritzin puheesta:

Ajattele ensin, uskovatko ihmiset yleensä, että Jehova Jumala on kaikkivaltias. Uskotko sinä? Totta! Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa tietenkin, että hänellä on enemmän valtaa kuin kenelläkään muulla. Hän on vahvempi kuin kuka tahansa muu. Olisiko mahdollista sitten, että joku voi pakottaa häntä tekemään sellaista, mitä hän ei halua? Tai estää häntä tekemästä sellaista, mitä hän on päättänyt tehdä? Jos näin olisi, olisiko hän Kaikkivaltias? Kirkot opettavat yleensä, että Jehova katsoi tätä tilannetta ja sanoi: "No, en minä nyt tee sitä sitten. Minä annan Aadamin jälkeläisten tulla ja minä katson, miten he käyttäytyvät, ja oikein hyvät minä otan taivaaseen, ja minä luon tulisen kidutuspaikan ja pistän sinne oikein pahat. Jonkin ajan kuluttua minä hävitän koko paikan." Tekikö hän näin? Jos hän olisi näin tehnyt, niin kuka olisi voittanut tuon haasteen?

Mitä hän sitten teki?

(Jesaja 14:24) ”Totisesti niin kuin olen ajatellut, niin on tapahtuva, ja juuri se, minkä olen päättänyt, toteutuu – –

Mouritz totesi, että Jehova on siis kaikkivaltias. Aadamin jälkeläiset tulisivat täyttämään tämän maan. Siitä tulee paratiisi. Se on ainoa järkevä ratkaisu.

Jos uskomme niin kuin kristikunta opettaa, Jumala on jonkinlainen sadisti. Jos sinä uskoisit, että Jumala olisi tuon kaltainen, voisitko rakastaa häntä? Jos Jumala olisi tuon kaltainen, koko maailmankaikkeus olisi epämukava paikka.

Mouritz kiteytti esitelmän teeman näin: Meidän pitäisi palvella Jehovaa, ei siksi, että saamme jotain, vaan siksi, että me haluamme nähdä hänen nimensä tulevan kunnioitetuksi, ja että hänen nimensä pyhitettäisiin.

Kuuntele noin viiden minuutin mittainen äänite täältä.
 

 
Paholainen esitti myös toisen väitteen.

(Job 2:4) Mutta Saatana vastasi Jehovalle ja sanoi: ”Nahka nahasta, ja kaiken, mitä ihmisellä on, hän antaa sielunsa puolesta.

Mouritz selitti, että ihminen (ei vain Job ainoastaan) antaa mitä vain, jos vain elämä säilyy. Elämä on meillä tärkeämpi kuin mikään muu. Onko se totta? Saatana siis väitti, että Jumalan luomuksessa, kun hän loi Aadamin, oli jokin vika. Hän väitti, että ei olisi mahdollista, että Jehova täyttäisi Maan ihmisillä, jotka rakastaisivat Jehovaa, ja olisivat onnellisia ja halukkaasti palvelisivat häntä.

Haluammeko palvella Jehovaa siksi, että hän on niin hyvä? Että hänen nimeään kunnioitetaan?
 
- - -
 
Noin puoli välissä esitelmää Mouritz esitti kysymyksen:
 
Ketkä ovat kuoleman alaisia? Ja vastasi: Sinä ja minä. Ja kaikki muut.

Mouritzin mukaan ihmiset ovat perineet kuoleman. Sitten hän selitti, että kun yhden ihmisen kautta synti ja kuolema tulivat maailmaan, niin yhden ihmisen kautta oli mahdollista tapahtua myös lunastus. Se ihminen, joka aiheutti tämän, oli täydellinen ilman vikaa; tarvittiin täydellinen, joka voi maksaa kaikkien puolesta lunnaat.

Psalmi 49:7 sanoo murheellisesti, että lunastus näyttää mahdottomalta.

(Psalmit 49:7) - - ei yksikään voi mitenkään lunastaa edes veljeä eikä antaa hänestä lunnaita Jumalalle - -

Jehova päätti antaa lahjan ihmiskunnalle, täydellisen ihmisen, joka voi antaa lunnaat ihmiskunnan puolesta.
 
- - -
 
Mouritz palasi taas esitelmän teemaan ja kysyi: "Miksi palvelemme Jumalaa?" Suora lainaus:

Onko se niin kuin Paholainen väitti, että jos me saamme jotakin, kyllä me palvelemme? Kyllä me toivomme saavamme paratiisimaan ja ikuisen elämän, ja jotkut voivat toivoa taivaallista elämää, mutta onko tämä syy, miksi palvelemme? Se kannustaa meitä kyllä, mutta onko se syy? Sen ei pitäisi olla. Jos olet nuori, jos olet kasvanut "totuudessa", oletko todennut, oletko varmistunut, että tämä on "totuus"? Miksi olet Jehovan todistaja? Oletko tutkinut sitä, oletko tullut vakuuttuneeksi, että tämä on "totuus"? Ja sen lisäksi osaatko arvostaa, mitä Jehova on tehnyt? Hän on tehnyt sen meidän puolestamme, mutta hän on tehnyt sen myös hänen nimensä takia. Sillä jos hänen nimeään ei pyhitetä, niin sitten elämä missään maailmankaikkeudessa ei ole minkään arvoista. Ainoastaan, kun Jehova hallitsee, voivat hänen luomuksensa olla onnellisia ja nauttia ikuista elämää sellaisissa olosuhteissa kuin Jumala sen tarkoitti.

Kuuntele noin kahden minuutin mittainen äänite täältä.

Mouritz totesi, että kukaan ei halua tietää, mikä on Jehovan tahto. Kenen tahto on tärkeä? Jehovan. Miksi ja kuinka ihmiset voivat palvella häntä oikeasta syystä? Sitten hän kehotti lukemaan ensimmäistä Johanneksen kirjettä.

(1. Johanneksen kirje 1:8–10) Jos sanomme: ”Meillä ei ole syntiä”, niin me eksytämme itseämme, eikä totuus ole meissä. Jos tunnustamme syntimme, niin hän on uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille syntimme anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta epävanhurskaudesta. 10 Jos sanomme: ”Emme ole tehneet syntiä”, niin me teemme hänet valehtelijaksi, eikä hänen sanansa ole meissä.

(1. Johanneksen kirje 4:16) Ja me itse olemme tulleet tuntemaan ja olemme uskoneet sen rakkauden, joka Jumalalla on meihin.

(1. Johanneksen kirje 5:3) Sillä rakkaus Jumalaan merkitsee sitä, että noudatamme hänen käskyjään; eivätkä hänen käskynsä ole rasittavia
 
- - -
 
Mouritz ennusti, että kohta aika tulee, jolloin Jumala puhdistaa tämän maan, viimeisen paikan koko maailmankaikkeudessa, jossa hänen tahtonsa ei tapahdu vielä. Kun hän tekee sen, niin kaikki, jotka eivät rakasta häntä, Jumala tuhoaa.

(Psalmit 145:20)  Jehova varjelee kaikkia, jotka rakastavat häntä, mutta kaikki jumalattomat hän tuhoaa.

Tuhon aika on nyt lähellä, vakuutti Mouritz. Kuinka lähellä? Kukaan ei tiedä tarkkaan tätä. Jumala laskee aikaa eri tavalla kuin me. Yhden sukupolven aikana se tulee, hän on antanut merkit siitä. Olosuhteet ovat valmiit. Kysymys on: Oletko sinä valmis, olenko minä valmis?

HUOMAUTUkSET:

Mouritz sanoi nyt (2011) puheesseen, että tuhon aika on nyt lähellä, mutta kukaan ei tiedä tarkkaan tätä. Mouritz sanoi aikaisemmin (1972) puheessaan näin:

Me emme ainoastaan elä lopun aikaa vaan me elämme lopun lopun aikaa, joka on niin lähellä että on vaikea tajuta sitä. Mistä me sen tiedämme? Me tiedämme sen koska Jehova Jumala on meille sen ilmoittanut.

Me tiedämme sen että kolmen lyhyen vuoden kuluttua 6000 vuotta Aadamista päättyy. Me tiedämme, että se hyvin todennäköisesti merkitsee sitä, että silloin alkaa tuhtavuotishallitus, aikaa jolloin Jumalan valtakunta on ainoa hallitus. Se merkitsee että paratiisin ennallistaminen alkaa. Koska me uskomme, 6000 vuotta Aadamista kun on mennyt, silloin se pitää alkaa. Koska se on? Vuonna 1975. Mikä vuosi tämä on? 1972. Toisin sanoen meillä on kolme vuotta, noin kuusi kierroskonventtia, jos näin monta olisi.

Kumma juttu. Vuonna 2011 Mouritz ei tiennyt, kuinka lähellä tuhon päivä on. Kuitenkin hän "tiesi" vuonna 1975, että silloin elettiin "lopun lopun aikaa", koska Jumala oli sen ilmoittanut. Mihin se ilmoitus katosi nyt? Olikohan kuitenkin niin, että Jumala ei ollut ilmoittanut Mouritzille eikä kenellekään muullekaan, että vuonna 1972 elettiin "lopun lopun aikaa". Se oli Jehovan todistajien johtoportaan keksintöä, koska heidän mukaansa vuonna 1975 tulisi täyteen 6000 vuotta ihmisen luomisesta, ja he kuvittelivat Harmagedonin tulevan tasaluvun täyttyessä.

Kuuntele tästä noin neljän minuutin pituinen äänite, jossa vertaillaan Mouritzin sanoja vuonna 2011 ja 1972.

Mouritz jatkoi puhettaan. Sefanja 2:2,3 varoittaa siitä, mitä Jehovan tulee kohta tekemään.

(Sefanja 2:2, 3) Ennen kuin säädös synnyttää, ennen kuin päivä on mennyt ohi niin kuin akanat, ennen kuin teidän päällenne tulee Jehovan suuttumuksen hehku, ennen kuin teidän päällenne tulee Jehovan suuttumuksen päivä, etsikää Jehovaa, kaikki te maan sävyisät, jotka olette noudattaneet hänen oikeudellista päätöstään. Etsikää vanhurskautta, etsikää sävyisyyttä. Todennäköisesti teidät kätketään Jehovan suuttumuksen päivänä.

Kuuntele tästä noin viisi minuuttia pitkä äänite.



Huomautus:

Tällä sivulla on käytetty vanhempaa Uuden maailman käännöstä, koska se oli puheen pitämisen aikana käytössä. Uusi suomenkielinen käännös valmistui vasta syksyllä 2018.
 

 
Takaisin uutissivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity