Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisia


 
Johanneksen pojan kotisivut

Linkkejä


Vuosikatsaukset


Kuva ja teksti: Lastenkirja Opimme suurelta opettajalta
 
Lisää linkkejä

Sivupalkin kuvat: JW.ORG paitsi nämä:
  • Hakamäen ja Palosen kuvat, jotka on otettu konventtivideoista
  • Ylin kärrykuva, jonka on ottanut Terho Miettinen Espanjasta
 



Paljon puhetta hengellisestä väkivallasta
08.02.2020 Johanneksen poika



Kuvat: JP

Uskontojen uhrien tuki UUT ry ja Lapin yliopisto järjestivät yhdessä 07.02.2020 seminaarin, jonka teema oli Jäähyväiset hengelliselle väkivallalle. Seminaari järjestettiin Eurooppasalissa Helsingissä.



Seminaarin ensimmäisen puheen piti UUT:n hallituksen puheenjohtaja Pia Puolakka. Puheessaan hän toi monipuolisesti esiin piirteitä uskonyhteisöjen piirissä tapahtuvasta hengellisestä väkivallasta. Tässä on muutamia poimintoja Pia Puolakan puheesta:



Ne, jotka erilaisista uskonliikkeistä ovat ikäviä kokemuksia saaneet, varmaan tunnistavat, mitä arkipäiväinen painostaminen, manipulointi ja syyllistäminen voi olla. Amerikkalaisessa kirjallisuudessa usein puhutaan vielä järeämmistä menetelmistä, jotka menevät jopa aivopesun puolelle. Mutta kotimaisissakin olosuhteissa valitettavasti näitä ilmiöitä voi olla.

Rakenteellista (opillista) väkivaltaa...
(Puolakka, 2019)
  • Suhtautuminen naisiin, lapsiin, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin
  • Suhtautuminen seksuaalioikeuksiin (ehkäisy, esiaviollinen seksi, "eheyttäminen")
  • Suhtautuminen terveyteen liittyviin kysymyksiin (abortti, verensiirto, lääkkeiden käyttö, mielenterveyden ongelmat)
  • Suhtautuminen rahaan ja omaisuuteen liittyviin kysymyksiin (palkaton työ, kymmenysten maksaminen)
  • Suhtautuminen ihmissuhteisiin lliittyviin kysymyksiin (avioero, ei-uskovien tai muiden uskontojen edustajat, omasta uskonnosta eronneet / erotetut)
  • Suhtautuminen omaa uskontoa kohtaan esitettyyn kritiikkiin ja kyseenalaistamiseen
  • Suhtautuminen väkivaltaan (väkivallan salliminen tietyissä tilanteissa)
Kirjoitin Sielunhoidon aikakauskirjaan viime vuonna pyynnöstä artikkelin hengellisestä väkivallasta, ja siinä hiukan jaottelin toisaalta rakenteelliseen, mikä valitettavasti tietyissä opeissa on kirjattuna, millä tavalla esimerkiksi suhtaudutaan naisiin, lapsiin ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin. Miten suhtaudutaan seksuaalioikeuksiin, moniin tärkeisiin terveyteen liittyviin kyvymyksiin, rahaan, omaisuuteen, ihmissuhteisiin, saako erota, saako pitää yhteyttä ei-uskoviin ja ehkä myös tällainen huumorin aste myös, millä tavalla pystytään suhtautumaan omaan uskontoon kohdistuvaan kritiikkiin tai kyseenalaistamiseen. Ja ihan viimeisenä myös suhtautuminen väkivaltaan, joka äärimuodoissaan tietyissä tilanteissa voi oikeuttaa ehkä uskonnolliselta pohjalta tapahtuvat terrori-iskut.

... Intra- ja interpersoonallista väkivaltaa (yksilö- tai ryhmätason ilmiöitä yhteisön "suojissa")
  • Perheen sisäinen hyväksikäyttö
  • Karismaattinen, narsistinen johtaja
  • Hengellisessä yhteisössä tapahtuva kiusaaminen, painostus, manipulointi ja kilpailu (vrt. koulu- ja työpaikkakiusaaminen)
  • Läheisen henkilön äkillisen kääntymisen / hengelliseen liikkeeseen liittymisen vaikutukset muihin perheenjäseniin, puolisoon, ystäviin jne.
  • Psyykkisesti sairas yksilö, jolla esim. harhaisuus sisältää uskonnollista tematiikkaa
Toisaalta ihmisten muodostamissa yhteisöissä saadaan aikaan sellaisia sosiaalipsykologisia ilmiöitä, mitkä ovat kaikille yhteisöillä jollain tavalla tyypillisiä. Mutta siellä yhteisön suojissa, missä tulisi lähtökohtaisesti luottaa, jos mahdollista, vielä enemmän toinen toisiinsa tai jonkinlaiseen ihmisten hyvyyteen tai oikeudenmukaisuuteen, niin sen suojissa sellaiset ihmiset, joilla on vähän toisenlaiset motiivit, pääsevät joskus valitettavan helposti mellastamaan, ja jollain tavalla sen yhteisön tapa käsitellä näitä asioita sisäisesti tai vaieta niistä ongelmista, antaa tällaisille ihmisille sitten tilaa jatkaa sitä toimintaansa, joka on tosi vakava juttu. Yhtenä UUT:n tavoitteena ja myös tämän seminaarin tavoitteena on se, että me saataisin näitä yhteisöjä enemmän tunnistamaan itse näitä ongelmia ja he myös itse löytäisivät keinoja puuttua siihen. Toisaalta sitten monia arkipäiväisempiä ilmiöitä voidaan verrata siihen, mitä tapahtuu muissakin yhteisöissä, koulu- tai työpaikkakiusaamiseen verrattavaa.

Pia Puolakka esitteli puheessaan myös Steven Hassanin klassikkotutkimusta. Siinähän on neljä kohtaa, joilla ihmisiä valvotaan ja kontrolloidaan:
  • Käytöksen valvonta
  • Ajattelun valvonta
  • Tunteiden valvonta
  • Informaation valvonta
Puolakka puhui myös kultti-identiteetistä.

Otin tähän vielä hiukan amerikkalaisen käsitteen "kultti-identiteetti". Se kuvaa sitä muutosta, joka ihmisessä tapahtuu, kun hän liittyy tällaiseen liikkeeseen, jonka usein tämän ihmisen läheiset ja aiemmat ystävät huomaavat, kun henkilö totaalisesti muuttuu. Joissakin näissä kulteissa se on tarkoituksellisesti tapahtuvaa persoonan muokkaamista. Tavoite on tehdä se ihminen jollain tavalla uudeksi ihmiseksi, toiseksi persoonaksi. Hienovaraisin keinoin yksilölle pakotetaan toisenlainen identiteetti. Kun sitten lähtee irtautumaan ja pitäisi luoda uusi identiteetti, mistä aineksista se rakentuu? Ihmisellä, joka on liittynyt tällaiseen lahkoon aikuisena, on sitä edeltävää tervettäkin identiteettipohjaa siellä varmasti olemassa, mutta jollain tavalla hänen täytyy uudelleen etsiä ja löytää se identiteetti silloin kun hän tällaisesta kovin ekstremistisestä liikkeestä lähtee, jonka ympärille on ehtinyt ison osan omaa elämää ja ajatusmaailmaa rakentaa.
 
 
Pia Puolakan puheen jälkeen UUT:n toiminnanjohtaja Joni Valkila kertoi joidenkin tiedotusvälineissä esiintyneiden otsikoiden kautta siitä, mitä UUT on tehnyt vuosina 2013 - 2019. Nämä otsikot kertovat siitä, millaisia ongelmia UUT on pitänyt esillä julkisuudessa.



Tässä on neljä esimerkkiä uutisotsikoista:


* * * * *



* * * * *


* * * * *


 

 
Seminaarin ensimmäinen pääesiintyjä, Lapin yliopiston tutkija Aini Linjakumpu, kertoi aiheesta Väkivalta uskonnollisissa liikkeissä: väkivallan ehkäisyn ja ratkaisun mahdollisuuksia.



Aini Linjakumpu totesi esityksensä alussa, että viimeisen kymmenen vuoden aikana hengellisestä väkivallasta on tiedotettu julkisuudessa paljon, ja asiaa on alettu tarkastella myös uskonyhteisöjen sisällä. Näin ollen on mahdollista, että jotain myönteistä on tapahtunut. Lestadiolaisten kohdalla myös pahimmat hoitokokoustyyppiset ilmiöt ovat vähentyneet.

Mutta Linjakumpu totesi kuitenkin realistisesti, että ei hengellinen väkivalta ole minnekään kadonnut. Mitä sille asialle pitäisi tai voisi tehdä?

Linjakumpu huomautti, että Suomessa on uskonnonvapaus, ja se on tärkeä keskeinen yhteiskunnallinen vapaus. Mutta uskonnonvapautta voi verrata ilmaisunvapauteen ja sananvapauteen. Ovatko nämä rajoittamattomia? Ei, niillä on tietyt rajat, ja jos ne ylitetään, siitä tulee seurauksia. Samalla tavalla on uskonnonvapauden kanssa. Se ei ole rajoittamaton. Uskonnonvapautta ei voi toteuttaa juridisessa mielessä miten tai millä tavalla tahansa. Uskonnon käytännön toteuksen tulee olla mielekkäässä suhteessa muihin vapauksiin, kuten esimerkiksi ihmisoikeuksiin ja perusoikeuksiin.

Linjakummun mukaan Suomessa ei paljonkaan ole ollut mahdollisuuksia puuttua uskonnollisten yhteisöjen harjoittamaan hengelliseen väkivaltaan. Jos väkivallan tekijä on uskonnollinen yhteisö, tämä ei joudu siitä tilille suomalaisessa järjestelmässä.

Linjakumpu sanoi, että väkivalta on aina yhteiskunnallista. Se ei kosketa vain uhria ja tekijää. Se koskettaa yhteiskuntaa. Yhteiskunnassa väkivaltaa voi harjoittaa vain armeija ja poliisi. Jos väkivaltaa harjoittaa jokin muu taho, se pitää nähdä yhteiskunnallisena asiana, yhteiskunnallisena ongelmana.

Linjakumpu totesi, että Suomessa on olemassa juridinen puoli, ja rangaistuksia hengellisestä väkivallasta olisi hyvä joskus nähdä. Olisi hyvä saada oikeuskäytäntöjä, koska hengellisen väkivallan seuraukset voivat olla joskus vakavia.

Linjakummun mukaan uskontovaltuutetun virka pitäisi toteuttaa. Hänen mukaansa on merkillistä, että tätä ei ole voitu toteuttaa. Se ei vaatisi kovin paljoa yhteiskunnalta, mutta se jäsentäisi niitä rajoja, mitä hengellisellä kentällä voisi tehdä.



Seminaarin toinen pääesiintyjä oli lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen. Hän puhui aiheesta Uskonto ja lapsenoikeudet.



Lapsiasiavaltuutettu kertoi mm. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta. Se on maailman ratifioiduin ihmisoikeussopimus. Se laadittiin vuonna 1989 ja Suomessa se allekirjoitettiin vuonna 1991.

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa lasten oikeudet jaetaan kolmeen perusoikeuteen
  • Oikeus suojeluun
  • Oikeus osallistumiseen
  • Oikeus osuuteen yhteiskunnan voimavaroista
Sopimusta raamittaa neljä yleisperiaatetta
  • Oikeus syrjimättömyyteen (2. artikla)
  • Lapsen edun ensisijaisuus (3. artikla)
  • Oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen (6. artikla)
  • Oikeus ilmaista mielipiteensä ja tulla kuulluksi (12. artikla)
Suomessa sopimus on saatettu voimaan lailla.

YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja uskonto
  • YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 14. art. mukaan sopimusvaltiot:
  • Kunnioittavat lapsen oikeutta ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen
  • Kunnioittavat vanhempien ja laillisten huoltajien oikeuksia ja velvollisuuksia antaa lapselle ohjausta hänen oikeutensa käyttämisessä tavalla, joka on sopusoinnussa lapsen kehitystason kanssa
  • Asettavat henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai vakaumustaan vain sellaisia rajoituksia, joista säädetään laissa ja jotka ovat välttämättömiä yleisen turvallisuuden, järjestyksen, terveyden ja moraalin tai muiden ihmisten perusoikeuksian ja vapauksien suojelemiseksi
  • Vanhemmilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä (18. art.)


Seminaari sisälsi myös paneelikeskustelun. Sen teema oli Miten yhteiskunta ja uskonyhteisöt voivat ehkäistä hengellistä väkivaltaa?



Joni Valkila ohjasi panelistien keskustelua. Hän selitti ensin, että seminaarin valmistelu alkoi jo syksyllä 2019. Joni tapasi joitakin uskonyhteisöjen edustajia. Tavoitteena oli tasoittaa tietä seminaariin saapumiseksi. Joni tapasi mm. ev.lut. kirkon edustajat, Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon tiedottajan ja vanhoillislestadiolaisten edustajia Oulussa. Joni kävi tapaamassa myös vapaakirkon kirkkojohtajaa Tampereella. Hän tapasi myös Esko Matikaisen helluntaikirkosta. Joni ehdotti tapaamista myös Jehovan todistajien kanssa, mutta Jehovan todistajat olivat haluttomia tapaamiseen, he kieltäytyivät tästä.



Paneeliin osallistuivat:
  • Dosentti Kari Latvus, Suomen ev.lut.kirkko
  • Pastori ja toiminnanjohtaja Esko Matikainen, Suomen helluntaikirkko
  • Tiedottaja Timo Koponen, Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko
  • Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen
  • Politiikan tutkija, Lapin Yliopisto, Aini Linjakumpu
  • Väkivaltatutkija ja kirjailija Satu Lidman
  • UUT:n puheenjohtaja Pia Puolakka
Panelisteille esitettiin mm. tällainen kysymys:

Tarvitsevatko uskonyhteisöt valvontaa ja osaavatko ne valvoa itseään?

Keskustelussa sivuttiin edellisen lapsiasiavaltuutetun Tuomas Kurttilan aloitetta uskonnollisten yhdyskuntien valtonnasta. Myös uskontovaltuutettu -idea vilahti. Aini Linjakumpu kannatti lämpimästi uskontovaltuutetun viran perustamista.



Paneelikeskustelua seurasi yleisökeskustelu. Otetaan yksi esimerkki kysymyksestä ja vastauksesta.

Jari-Pekka Peltoniemi:

Tämä kysymys tulee lapsiasiavaltuutetulle. Kerroit esityksessäsi esimerkiksi siitä, millaiset oikeudet on lapsella valita oma uskonto. Mitenkäs tällaisissa tapauksissa, kun Jehovan todistaja -perheissä kasvavien lasten pitää olla käytännössä pikku saarnaajia? Heidät viedään muutama vuoden ikäisinä saarnaamaan ovelta ovelle... he pelkäävät, että koulukaveri tulee ovelle... joutuu koulukiusatuksi. Jehovan todistaja -lapset eivät saa elää normaalia lapsuutta. He eivät saa valita kavereitaan, heidät pitää valita seurakunnan sisältä... ei naapurin lapsia. Ei saa valita harrastuksia. Kerroit, että et kannata Kurttilan aloitetta, jonka perusteella uskonyhteisöjä voitaisiin valvoa. Mitkä ovat keinot, että Jehovan todistaja -perheiden lapset saisivat elää normaalia lapsuutta, mikä heidän ikäisilleen kuuluu, eikä heidän tarvitsisi pakollisesti...? Ja tuosta, ettei ole tietoa... Silloin 2013 UUT:ssä tehtiin selvitys silloiselle lapsiasiavaltuutetulle Maria Kaisa Aulalle. Sen selvityksen liitteenä oli 17:n lapsen kertomus, millaista heidän lapsuutensa oli. Ne voi kaikki lukea johanneksenpoika.fi -nettisivuilta. Se ei todellakaan ole kivaa luettavaa.

Lapsiasiavaltuutettu:

Ensinnäkin minä sanoin, että meillä ei ole tietoa lastensuojelulukemista, että minkä verran siellä hengelliseen väkivaltaan puututaan ja siksi toisekseen olen sitä mieltä, että 17 Jehovan todistajiin kuuluvaa lasta ei ole riittävä määrä tämän koko ilmiön selvittämiseksi. Siitä tarvittaisiin laajemmin tietoa hengellisestä väkivallasta lasten ja nuorten keskuudessa, mutta myös lasten ja nuorten kokemuksista ylipäätään. Että tämä oli mun pointti. Mitä tulee siihen, kannatanko Kurttilan aloitetta, en ole sanonut, että enkö kannata. Olen sanonut, että suhtaudun varovaisesti semmoisen aloitteen onnistumiseen, jos siihen ei saada uskonnollisia yhteisöjä mukaan. Me voidaan perustaa tähän vaikka mimmosia lautakuntia ja neuvottelukuntia, mutta yleinen elämänkokemus ja aikaisempi historia osoittavat, että ne ei oo toimivia, jos niihin ei ne ihmiset tai osapuolet tai yhteisöt, joita ne valvoo, jos ei ne millään lailla sitoudu. Me voidaan sanktioida, me voidaan säätää lakeja, me voidaan rangaista... Edelleen minä väitän, että tämän tyyppisissä kysymyksissä ei välttämättä toimi. Meidän pitäisi löytää toimiva mekanismi. Mitä tulee siihen, niin on ihan selvää, että se ei ole lapsen oikeuksien kunnioittavaa, jos lapsi ei saa valita niitä keinoja, miten hän ilmaisee itsensä, miten hän vapaa-aikaansa viettää, miten hän kouluttautuu ja niin edelleen. Tästä me ollaan varmasti kaikki aivan samaa mieltä. Mutta sitten tullaan taas tähän kysymykseen vanhempien ja perheiden yksityisyydestä, vanhempien oikeudesta ohjata ja kasvattaa lasta. Minä laajennan tämän isompaan kysymykseen, joka on hyvin ajankohtainen, joka liittyy erilaisiin ekstremistisiin, radikaaleihin elämänkatsomuksiin, jotka eivät kaikki edes liity uskontoihin millään lailla. Lasten oikeudet näissä yhteisöissä on todella ahtaat. Ja minä olen Johannan kanssa samaa mieltä siitä, että me tarvittaisiin kaikenlaisen yhteisöllisen rakenteellisen väkivaltaan... tämä liittyy myös Satuun... toimivampia mekanismeja semmoseen puuttumiseksi. Ja myös niiden ilmiöiden tunnistamiseksi.

Huomautus:

Lapsiasiavaltuutettu vähätteli UUT:n tekemän selvityksen merkitystä, vaikka se perustui aitoihin kokemuksiin ja kovaan faktaan. Hän kaipasi virallisia lastensuojeluilmoituksia näistä tapauksista. Kuka niitä olisi tehnyt? Lapsetko? Eivät ainakaan lasten vanhemmat, jotka olivat Vartiotorniseuran mielenhallinnassa ja kasvattivat lapsiaan Vartiotorniseuran ohjeiden mukaan epäterveellä tavalla. Lapsiasiavaltuutettu voi vapaasti tehdä itse selvityksen vaikka 100:sta lapsesta niin halutessaan, jos 17 on liian vähän. Onkohan hän lukenut niitä 17:ää kokemustakaan?

Sitä paitsi hän jätti vastaamatta tähän kysymykseen:

Kerroit, että et kannata Kurttilan aloitetta, jonka perusteella uskonyhteisöjä voitaisiin valvoa. Mitkä on keinot, että Jehovan todistaja -perheiden lapset saisivat elää normaalia lapsuutta, mikä heidän ikäisilleen kuuluu, eikä heidän tarvitsisi pakollisesti...?



Tilaisuus päättyi UUT:n puheenjohtajan Pia Puolakan loppusanoihin.

Seminaariin osallistui lähes 100 ihmistä.



Huomautus:

Seminaarin ohjelmasta julkaistaan myöhemmin laaja katsaus. Siinä on otteita ohjelmista samaan tapaan kuin JP-sivujen vuoden 2013 seminaarissakin.



 
Takaisin uutissivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity