Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisia


 
Johanneksen pojan kotisivut

Linkkejä


Vuosikatsaukset


Kuva ja teksti: Lastenkirja Opimme suurelta opettajalta

Lisää linkkejä
Sivupalkin kuvat: JW.ORG paitsi nämä:
  • Hakamäen ja Palosen kuvat, jotka on otettu konventtivideoista
  • Ylin kärrykuva, jonka on ottanut Terho Miettinen Espanjasta
 



Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma: Uravalinnat Jehovan todistajista irtaantuneiden kokemana
19.05.2020 Johanneksen poika






Itä-Suomen yliopisto, kuva: Varpu Heiskanen

Itä-Suomen yliopistossa on julkaistu gradu, joka käsitteli entisten Jehovan todistajien tekemiä uravalintoja. Lotta Höyhtyän gradun oli alunperin tarkoitus käsitellä myös nykyisten Jehovan todistajien uravalintoja, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Jehovan todistajien tiedottajan kielteinen asenne lopulta sinetöi gradun koskemaan vain entisiä Jehovan todistajia.

Lotta Höyhtyä kertoo, miksi oli lopulta mahdotonta tutkia myös nykyisten Jehovan todistajien uravalintoja. Suora lainaus gradusta (sivu 24):

Alun perin tarkoituksenani oli tavoittaa haastateltaviksi sekä edelleen Jehovan todistajiin kuuluvia että siitä irtaantuneita henkilöitä. Ajattelin, että näin tutkimusaineistoni olisi mahdollisimman laaja ja monipuolinen. Lähdin tavoittelemaan haastateltavia ensin tuttavieni kautta. Sain välillisesti yhteyden kahteen Jehovan todistajaan, jotka vaikuttivat tutkimusaiheestani kiinnostuneilta. Toinen kuitenkin palasi pian asiaan neuvoen, että minun tulisi olla yhteydessä Jehovan todistajien Vantaan haaratoimistoon. Toisesta henkilöstä en koskaan kuullut mitään.

Kesän 2019 aikana puhuin useamman kerran puhelimessa haaratoimistosta tavoittamani Jehovan todistajien tiedottajan kanssa. Ensin tiedottaja suhtautui tutkielmaani myönteisesti ja oli iloinen siitä, että otin häneen yhteyttä. Tiedottaja painotti, että järjestön suhtautuminen koulutukseen on myönteinen ja kertoi järjestön tekevän lähetystyötä ympäri maailmaa. Kun tiedottaja myöhemmin sai tietoonsa, että olen haastatellut tutkimustani varten myös liikkeestä irtaantuneita henkilöitä, suhtautuminen tutkimustani kohtaan muuttui. Hän yritti saada minut kertomaan haastateltavien henkilöllisyydet, joita en kuitenkaan paljastanut tutkimusetiikkaan vedoten. Myöhemmin kesällä tiedottaja soitti ja kertoi, etteivät liikkeen puolesta olisi kiinnostuneita lähtemään mukaan tutkimukseeni. Hän lisäsi, ettei voisi kieltää yksittäisiä ihmisiä osallistumasta tutkimukseen, mutta ei kuitenkaan haluaisi olla tukemassa tutkimustani. Kesän 2019 loppupuolella päätin, että aineistoni koostuu ainoastaan liikkeestä irtaantuneiden haastatteluista, sillä lukuisista yrityksistä huolimatta en onnistunut tavoittamaan haastateltavikseni yhtään yhä liikkeeseen kuuluvaa henkilöä.

Huomautus: Kaikki tämän sivun tekstikorostukset: JP

On todella merkillistä, että Jehovan todistajien tiedottaja oli ensisijaisesti kiinnostut tietämään, ketkä entiset Jehovan todistajat ovat osallistuneet tutkimukseen. Eihän tämän seikan pitäisi mitenkään liittyä siihen, voivatko myös nykyiset Jehovan todistajat siihen osallistua. Jehovan todistajien haaratoimisto kuvittelee, että se voisi yhä edelleen kontrolloida järjestöstä lähteneitä henkilöitä.

Miksi Lotta Höyhtyä teki gradun tästä aiheesta? Vastaus löytyy gradun sivulta 2:

Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on selvittää, millaisia kokemuksia Jehovan todistajista irtaantuneilla henkilöillä on uskonnollisuuden ja hengellisyyden merkityksestä uravalintoihin, sekä uskonnollisuuden ja hengellisyyden käsittelystä opinto-ohjauksessa. Näkemykseni mukaan Jehovan todistajat ovat toisaalta vahvasti esillä suomalaisessa kaupunkikuvassa lähetystyön merkeissä, mutta kuitenkin edelleen hyvin piilossa yhteiskunnassamme. Tyypillisesti uskonto näkyy vahvasti Jehovan todistajien elämässä ja vaikuttaa kokonaisvaltaisesti elämänkulkuun ja siihen, millaisiin tehtäviin yksilö päätyy. Kasvatusalalla toimivien henkilöiden on tärkeää pyrkiä ymmärtämään uskonnollisten ja hengellisten teemojen merkitys yksilön elämänkulun kannalta, jotta yksilöä voidaan tukea ja ohjata parhaalla mahdollisella tavalla.

Gradussa on hienosti tiivistetty Jehovan todistajien oppi ja elämäntyyli sivulla 15:

Keskeisintä Jehovan todistajien opetuksessa on maailmanlopun ennustaminen ja Jumalan persoonanimen Jehovan käyttö. Jehovan todistajat uskovat Raamattuun Jehovan suunnittelemana oppaana, jossa kerrotaan miten ihmisen tulisi elää. Myös muuta hengellistä kirjallisuutta luetaan ahkerasti, esimerkiksi Vartiotorniseuran julkaisemia Vartiotorni- ja Herätkää! –lehtiä. Suhtautuminen maailmaan on kriittistä ja liikkeessä uskotaan, että väkivaltaisuuksien ja katastrofien lisääntyminen on merkki lähestyvästä maailmanlopusta. (Hulkkonen 2017, 148.) Jehovan todistajat uskovat omaan oppiinsa ainoana ”totuutena” ja muiden uskontojen ajatellaan olevan harhaoppeja (Ruoho 2015, 45). Liikkeessä opetetaan, että Harmagedonin, eli viimeisen taistelun jälkeen 144 000 Jeesuksen seuraajaa hallitsevat taivaassa ja loput Jumalalle uskolliset jatkavat elämäänsä maanpäällisessä paratiisissa (Ketola & Virtanen 2008, 152–153). Lähestyvän maailmanlopun ja sen jälkeisen paratiisin vuoksi maalliseen uraan ja elämään panostamista pidetään turhana.

Tämä viimeinen lause on erittäin merkittävä. Jehovan todistajien järjestö on olemassaolonsa alusta asti odottanut "maailman loppua". Se on ollut elämän keskipiste. Kaikki muu on ollut vähemmän tärkeää ja alisteista maailmanlopun odotukselle. Koulutus, opiskelu ja työelämä ovat olleet vain "välttämätön paha", jotta voi hankkia minimitoimeentulon ja näin osallistua järjestön toimintaan täysimääräisesti.

Jehovan todistajien järjestö kyllä arvostaa koulutusta, tiettyyn pisteeseen saakka. Peruskoulutus ja lyhyt ammattiin valmistava koulutus nähdään hyödyllisenä. Samoin järjestön oma "hengellinen koulutus". Gradun sivuilla 16 ja 17 kerrotaan asiasta näin:

Jehovan todistajien suhtautuminen koulutukseen on samanaikaisesti sekä myötämielistä että vastustavaa (Holden 2002, 133) ja näkemykset perustuvat Raamatun opetuksiin. Esimerkiksi Suomessa pakolliseen oppivelvollisuuteen suhtaudutaan myönteisesti, sillä Jehovan todistajat haluavat olla Raamatun opetusten tavoin lainkuuliaisia. Myös sellaisissa maissa, missä laki ei velvoita kansalaisia kouluttautumaan tai koulutus on maksullista, järjestö kannustaa vanhempia huolehtimaan lastensa riittävästä koulutuksesta. (Jehovan todistajat 2020a.) Koulutuksen nähdään opettavan lapsille tarpeellisia taitoja elämäänsä varten ja kasvattavan heidät tasapainoisiksi yhteiskunnan jäseniksi (Jehovan todistajat 2017, 4). Liikkeen opetuksessa kuitenkin korostetaan, että hengellinen koulutus on vielä maallista koulutusta arvokkaampaa, sillä se antaa yksilölle tietoa Jumalasta ja opettaa ymmärtämään, mikä on oikein ja mikä väärin (Jehovan todistajat 2020a). Liike järjestää jäsenilleen myös omia koulutuksia. Esimerkiksi tienraivaajille suunnatun koulutuksen tavoitteena on auttaa jäseniä kehittämään tienraivauksessa tarvittavia taitoja ja pääsemään hengellisesti lähemmäs Jehovaa. (Jehovan todistajat 2018, 14.)

Jehovan todistajat tiedostavat nyky-yhteiskunnan työmarkkinatilanteen ja riittämättömästä koulutuksesta johtuvan työttömyyden. Liike kannustaa vanhempia harkitsemaan yhdessä lastensa kanssa lisäkoulutuksen tarpeellisuutta. (Jehovan todistajat 2017, 4–6.) Ammatillista koulutusta pidetään hyvänä vaihtoehtona, sillä ammattitutkinto on mahdollista suorittaa melko lyhyessä ajassa. Korkeakoulutukseen sen sijaan suhtaudutaan vältellen, sillä pelätään, että korkeakouluissa vallitseva ilmapiiri ja ajatusmallit voivat vahingoittaa yksilön moraalia ja hengellisyyttä. (Jehovan todistajat 2020a.) Erityisesti sellaiset nuoret, jotka aikovat käydä kasteella ja rakentaa uraansa tienraivaajana, harvemmin jatkavat opintojaan korkeakoulussa (Holden 2002, 135). Vuonna 2014 teetetyssä yhdysvaltalaisessa kyselytutkimuksessa kävi ilmi, että tutkimukseen osallistuneista (n=241) Jehovan todistajista ainoastaan yhdeksän prosenttia oli suorittanut korkeakoulututkinnon ja vain kolme prosenttia maisterin tutkintoa korkeamman tutkinnon. Tutkimukseen osallistuneista suurimmalla osalla (63 %) korkein suoritettu koulutusaste oli lukio tai sitä alhaisempi tutkinto. (Pew Research Center 2014.)

Vaikka Jehovan todistajia ei varsinaisesti kielletä kouluttautumasta, on useissa yhteyksissä noussut esille liikkeen varauksellinen suhtautuminen korkeakoulutukseen. Esimerkiksi Ronimuksen (2011, 115) väitöstutkimuksesta nousee esille, ettei useita tutkimukseen osallistuneita, Jehovan todistajien yhteisössä kasvaneita henkilöitä kannustettu opiskeluun ja jotkut olivat kokeneet perheensä ja yhteisönsä suhtautuvan opiskeluun jopa kielteisesti. Myös Ruohon (2015, 153–156) kirjassa Vartiotornin varjossa: toisenlainen totuus jehovantodistajuudesta, joka pohjautuu 64:n pääosin entisen Jehovan todistajan kokemuksiin Jehovan todistajana elämisestä, kuvataan, miten useat järjestössä kasvaneet ovat joutuneet luopumaan kouluttautumisesta järjestön paheksunnan ja painostuksen vuoksi. Varauksellisesta suhtautumisesta korkeakoulutukseen viestittää myös kohta seurakunnan vanhimmistolle suunnatussa kirjassa Paimentakaa Jumalan laumaa. Luvussa kahdeksan kuvataan, miten vanhimmistoon kuuluvan ”veljen” pätevyyttä tehtävään tulee arvioida uudelleen, jos ”veli tai hänen vaimonsa tai lapsensa hankkii korkeakoulutusta”. Muiden vanhimmistoon kuuluvien jäsenten tulee tällöin pohtia muun muassa sitä, onko uskonto ”veljen” elämässä ensimmäisellä sijalla ja opettaako hän perhettään elämään valtakunnan etujen mukaisesti. (Jehovan todistajat 2019, 48–49.)


Kuvakaappaus: Vanhinen salainen ohjekirja Paimentakaa Jumalan laumaa

Gradun mukaan Jehovan todistajien tulee minimoida koulutus ja pitää mielessään aina ensin "hengellisyys" ja järjestön edut. Sama pätee myös työelämässä. Järjestö ei kannusta liian kovaan työntekoon ja omaisuuden hankkimiseen. Gradun sivuilla 17 ja 18 kerrotaan siitä näin:

Jehovan todistajien suhtautuminen työhön perustuu niin ikään Raamatun opetuksiin. Tyypillisesti Jehovan todistajilla on korkea työmoraali, vaikkei tavoitteena olekaan menestyksekäs työura. (Holden 2002, 119.) Herätkää! –lehdessä (Jehovan todistajat 2015, 12–13) lukijoita kannustetaan ahkeruuteen ja rehellisyyteen, mutta samalla muistutetaan myös levon tarpeellisuudesta. Työnteon tarkoituksena on ennen kaikkea kohtuullisen toimeentulon ansaitseminen itselle ja perheelle paratiisia odotellessa, mutta motiivina ei tule olla ylenpalttinen rikastuminen tai omien unelmien tavoittelu. Opetuksessa painotetaan, ettei elämässä menestyminen tarkoita ainoastaan työuralla menestymistä, eikä todellinen onnellisuus synny aineellisen hyvinvoinnin seurauksena. Jäseniä varoitetaan keskittymästä liikaa uran luomiseen, sillä silloin yksilö joutuu uhraamaan perhe-elämänsä ja voi pahimmassa tapauksessa menettää ”kaiken”. (Jehovan todistajat 2017, 6.)

Jehovan todistajilla on tarkat säännöt, millaisissa työtehtävissä he voivat työskennellä. Sivulla 18 kerrotaan:

Uskonto rajoittaa sitä, millaisissa tehtävissä Jehovan todistajat voivat työskennellä. Työ ei saa liittyä esimerkiksi politiikkaan, armeijaan, aseisiin tai muiden kirkkokuntien toimintaan (Holden 2002, 119; Ruoho 2015, 157). Lisäksi ammatin on hyvä olla sellainen, jota voi hyödyntää myös myöhemmin paratiisissa. Tällaisina pidetään etenkin erilaisia käytännön ammatteja, kuten rakentajaa. Tyypillistä Jehovan todistajille on rakentaa uskonnollista uraa tienraivaajana ja sen ohella työskennellä osa-aikaisesti ansaitakseen elannon itselle ja perheelle. (Ruoho 2015, 115, 144–146.) Osa jäsenistä päätyy luomaan uraansa myös Jehovan todistajien Suomen haaratoimistossa, Betelissä, joka on luostariin verrattavissa oleva uskonnollinen yhteisö. Beteliin muuttaessa jäsen sitoutuu lapsettomuuteen ja lupaa pyhittää elämänsä järjestön hyväksi tehtävälle työlle. Asukkaat työskentelevät erilaisissa järjestön toimintaa edistävissä tehtävissä pientä rahallista korvausta sekä ylläpitoa ja peruspalveluja vastaan. (Ruoho 2015, 157.)

Lotta Höyhtyä haastatteli tutkimustaan varten seitsemää entistä Jehovan todistajaa. Heistä neljä oli naisia jo kolme miehiä. Iältään he olivat 25 - 40 -vuotiaita. Haastatelluista kuusi oli syntynyt Jehovan todistaja –perheeseen ja yksi oli liittynyt liikkeeseen teini-ikäisenä. Haastattelut toteutettiin kesä-elokuussa 2019. Haastatteluista neljä toteutettiin kahden eri kirjaston kokous- ja ryhmätyötiloissa, kaksi kahviloissa sekä yksi Skype –videopuhelun välityksellä. Haastattelujen kesto oli 37 minuutista 70 minuuttiin ja keskimääräinen haastatteluaika oli 51 minuuttia. Haastattelut äänitettiin myöhempää analysointia varten.


Alkukivet, kuva: Varpu Heiskanen

Tutkimuksessa on paljon lainauksia haastatteluista. Tämän jutun loppuosassa käsitellään niitä.

Vaikka haastateltavilla on erilaisia kokemuksia Jehovan todistajien yhteisössä kasvamisesta ja elämisestä, kaikki kuvaavat sitä rajoittavaksi ja suorittavaksi. Elämä yhteisössä pyörii vahvasti uskonnon ympärillä, sillä kokouksissa käydään useamman kerran viikossa ja lisäksi jäsenten odotetaan osallistuvan kenttäpalvelukseen jo lapsesta saakka. Osallistuminen yhteisön tilaisuuksiin ja toimintaan on haastateltavien mukaan pakollista – yksi kertoo, että vastaanhangoittelusta saattoi seurata jopa ruumiillista kuritusta.

Siellähän kaikki on hyvin tiukkaa, on tietyt säännöt, mitä sulta odotetaan ihmisenä -- sitte on nämä et pitää käydä jakamassa sitä tietoo ovelta ovelle –työssä ja osallistua kokouksissa ja... se oli semmosta suorittamista. (H1)

Osa haastateltavista kuvaa, että rajoituksista huolimatta kasvaminen Jehovan todistajana oli turvallista ja onnellista. Parhaimmillaan yhteisö luo jäsenilleen vahvaa kuuluvuuden ja yhteisöllisyyden tunnetta sekä antaa merkityksellisyyttä elämään. Lapset otetaan vahvasti mukaan yhteisön toimintaan jo nuorena, mikä juurruttaa heidät yhteisön jäseniksi pienestä pitäen. Toisaalta osalla haastateltavista on kokemusta myös yksinäisyydestä. Yhteisössä suhtaudutaan kriittisesti muiden kuin Jehovan todistajien kanssa vietettyyn vapaa-aikaan ja etenkin pienillä paikkakunnilla samanikäisiä Jehovan todistaja lapsia ja nuoria ei välttämättä ole.

Siitä on tosi lämpimiäki muistoja. Siellä on niinku paljon semmosta yhteisöllisyyttä ja semmonen, siellä heti löys tavallaan paikan, mä löysin paikan missä olla et mulla oli siellä kavereita ja semmonen olo et mä oon niinku tärkee osa sitä porukkaa jo pienestä lapsesta lähtien. (H5)

Kaiken kaikkiaan haastateltavat kuvaavat, että elämä Jehovan todistajana keskittyy pitkälti uskonnon harjoittamiseen ja opetuksessakin korostetaan, ettei ihmisen tulisi luoda uraa tässä maailmassa, vaan pyhittää elämä Jehovan palvelemiseen. Jopa alakouluikäisiä lapsia kannustetaan käymään kasteella ja ryhtymään virallisesti Jehovan todistajiksi. Haastateltavat kertovat, että yhteisössä suhtaudutaan peruskouluun pääosin myönteisesti ja useita oli lapsena kannustettu hoitamaan koulutyöt hyvin. Peruskoulun jälkeen nuoria ei varsinaisesti kannusteta jatkokouluttautumaan, mutta tyypillistä on, että Jehovan todistaja nuori suuntaa ammattikouluun hankkiakseen itselleen ammatin lyhyellä koulutuksella. Näin aikaa jää myös uskonnon harjoittamiselle ja ammatin käytännöllisyyttä voi hyödyntää esimerkiksi valtakunnansalien rakennusprojekteissa.

Ei kukaan oikee niinku kannustanu sillain siihen koulunkäyntiin, että kaikki vaan niinku äkkii ammattikouluun ja sit paperit käteen ja niinku piti mahollisimman vähän tehä töitä et pystyis pyhittää sen elämän sille uskonnolle. (H2)

Siellä [uskonyhteisössä] suhtaudutaan aika negatiivisesti koulutukseen yleensä. Ja tarkotuksena on niinku mahdollisimman lyhyt koulutus käydä. (H3)

Haastateltavista viisi on peruskoulun jälkeen jatkanut opintojaan ammattikoulussa ja kaksi lukiossa. Suhtautumisesta lukiokoulutukseen haastateltavilla on kaksijakoisia kokemuksia: kaksi lukion käynyttä kertovat, että kokivat lukiokoulutuksensa hyväksyttävänä, mutta osan mielestä lukiotakin välteltiin. Näkemyserot selittynevät perhe- ja aluekohtaisilla eroilla, minkä lisäksi suhtautuminen lukiokoulutukseen on saattanut ajan saatossa muuttua.

-- yleinen ilmapiiri oli se että ei edes lukioon, lukioki oli huono juttu, että sai liikaa huonoja vaikutteita siellä opiskelussa ja tuli kaveriporukka, sit alko tulla aikuisuus, viina ja tällänen, paljon houkutuksia. (H7)

Haastateltavien mukaan suhtautuminen korkeakoulutukseen on sen sijaan kriittisempää, osan mielestä jopa kielteistä. Kouluttautumisen ja uran luomisen nähdään vievän aikaa pois uskonnolliselta toiminnalta, minkä lisäksi pelätään, että koulutuksen myötä jäsenet alkavat kyseenalaistamaan uskonoppeja. Yksi merkittävä syy varaukselliseen suhtautumiseen on myös maailmanlopun ja sen jälkeisen paratiisin odottaminen. Kaikki haastateltavat kertovat kasvaneensa ilmapiirissä, jossa Harmagedonin, eli viimeisen taistelun odotettiin tulevan koska tahansa. Tämän vuoksi ajan käyttäminen muuhun kuin uskonnolliseen toimintaan nähtiin melko turhana.

Kaikki piti aina miettii nii et paratiisi tulee kohta, et ku tää maailma loppuu kohta ni ei oo mitää järkee niinku tehä hirveesti mitää ylimääräst -- ja sitten tota ei ylikouluttauduta, koska siinä ei oo mitään järkee, koska tää maailma loppuu kohta, sillä ei tee mitään. (H2)

Haastateltavat kertovat, ettei järjestö varsinaisesti kiellä korkeakouluttautumista, eikä se ole järjestöstä erottamisen peruste, mutta yleisesti ottaen sitä ei katsota hyvällä. Yksi haastateltavista kuvaa, että se on ikään kuin ”hiljainen tai sanomaton sääntö”, ettei Jehovan todistajat hanki korkeakoulututkintoa. Yhteisön sisällä on kuitenkin myös poikkeuksia ja haastateltavat ovat  kokeneet, että etenkin varakkaampien perheiden lasten kouluttautumiseen suhtaudutaan hyväksyttävämmin. Tämä selittynee sillä, että varakkaampien perheiden toimintaan ei haluttu merkittävästi puuttua, sillä heillä luultavasti on iso merkitys järjestön toiminnan rahoittamisen kannalta. Jehovan todistajien järjestön ja seurakuntien toimintaa nimittäin pyöritetään lahjoitusvaroin.

Kylhän jotku Jehovan todistajat voi käydä korkeekoulujaki ja varsinkin jotaki ammattikorkeita saattaa käydä ja saattaa olla, vähän niinku toimia niitten yleisten ohjeiden vastaisesti, ku se nyt ei oo, vielä sua ei sosiaalisesti täysin hylätä, vaikka sä sen tekisit. (H5)

Yhdellä haastateltavista on myös omakohtaista kokemusta siitä, kuinka häntä haastateltiin konventin lavalla tuhansien ihmisten kuunnellessa:

Mä oon esimerkiksi ollu semmosen konventin lavalla sit taas kertomassa siitä, että kun valitsin että en mene [yliopistoon] että se oli niinku semmonen hyvä esimerkki sitte muille nuorille. -- muistan sanoneeni lavalta siinä haastattelussa -- et jos oisin menny [yliopistoon] ni pahimmillaan viettäs päivittäin aikaa rikollisten kanssa, että nyt sitä saa viettää hyvien ystävien ja Jehovan seurassa. (H6)

Haastateltavat kertovat, että ennen kaikkea järjestö kannustaa uskonnon hyväksi tehtävään työhön, eli ”uskonnollisen uran” luomiseen, kuten yksi haastateltavista kuvaa. Parhaiten se on mahdollista käymällä kasteella ja ryhtymällä tienraivaajaksi, eli sitoutua säännöllisen kenttäpalveluksen tekemiseen. Järjestö asettaa jäsenilleen paineita keräämällä valtakunnansaleilla tietoja siitä, kuinka paljon kukin jäsen on käyttänyt aikaansa kenttäpalvelukseen. Osa haastateltavista kertoo tehneensä niin sanottuja ”kynätunteja”, eli merkinneen raportteihin ylös tunteja, vaikkei niitä todellisuudessa ollutkaan tehnyt. Kaikilla seitsemällä tutkimukseen osallistuneella on jonkinlaista kokemusta kenttäpalveluksesta. Osalle tienraivaajaksi ryhtyminen tuntui luontevalta vaihtoehdolta, eikä sitä ollut tarve kyseenalaistaa. Kenttäpalvelusta tehtiin pääasiassa siksi, että jäsenet saisivat tarvittavat luvut kenttäpalvelusta valvoviin raportteihin ja sen avulla voitiin miellyttää muita Jehovan todistajia. Kenttäpalvelusta kuitenkin yleensä tehtiin ulkoisesta pakosta, ei haastateltavien sisäisestä motivaatiosta.

Mä en ikinä nauttinu siitä [kenttäpalveluksesta], enkä mä ois ikinä halunnu tehdä sitä. Mut mä tein sen sen takia et mä sain niitä numeroita sinne lappuun, koska jos sinne ei tuu tietynlaisia numeroita, niin sit siitä keskustellaan, mikä on ongelma. (H4)

-- siinä uskonnossahan se [kenttäpalvelus] nyt on se paras mahollinen keino tehä oikein ja miellyttää toisia -- et voi käyttää niinku mahollisimman paljon aikaa sit Jehovan hyväksi ja auttaa muita ihmisiä sitte löytämään totuuden. Mutta ihan hirveestihän mä en siitä oikeesti koskaan nauttinu. (H6)

Kouluttautumisen sijasta yhteisön kannustus kohdistuu uskonnollisen uran luomiseen ja haastateltavat ovatkin yhtä mieltä siitä, että kaikista arvostettavinta yhteisössä on keskittyä uskonnon hyväksi tehtävälle työlle. Kaikilta jäseniltä odotetaan kasteella käymistä ja kenttäpalvelukseen ryhtymistä. Kokoaikaisia tienraivaajia ja muissa järjestön tehtävissä toimivia henkilöitä arvostetaan ja pidetään esimerkillisinä. Lisäksi yhteisön suhtautuminen työhön vaikuttaa siihen, millaisiin tehtäviin yksilöt päätyvät. On esimerkiksi tiettyjä ammatteja, joita ei pidetä hyväksyttävinä. Haastateltavista kukaan ei jatkanut toisen asteen koulutuksen jälkeen opiskeluaan korkeakoulussa, vaan suurin osa aloitti kenttäpalveluksen ja osa-aikatyön tekemisen.

Haastateltavat kuvaavat, että vasta yhteisöstä irtaantumisen jälkeen he ovat ensimmäistä kertaa elämässään pysähtyneet todella pohtimaan omaa arvomaailmaansa ja sitä, mitä haluavat elämässään tehdä. Haastatteluissa korostuu, että oman identiteetin ja arvopohjan uudelleenrakentaminen vie paljon aikaa, sillä yhteisössä eläessä asioita ei tarvinnut paljon miettiä. Useat haastateltavat kuitenkin kertovat, että heidän arvonsa ovat nykyään huomattavasti terveemmät, sillä ne eivät tule suoraan yhteisön opetuksista, vaan jokainen saa itse rakentaa omaa arvopohjaansa. Helpotusta haastateltaville on tuonut myös se, ettei heidän enää tarvitse tuomita muita ihmisiä, kuten olleessaan Jehovan todistajia.

Mut just hirveesti täl hetkel miettii et mitä sitä haluu niinku tehä sitte -- vielki ettii itteensä, et ku on aina eläny sen 20 vuotta ohjeiden mukaan et näin sä teet ja näin sä meet, ni sit nyt ku pitäis ite päättää et mitä sitä tekee ni on vähä niinku ihan, ei tiedä yhtään mitä sitä tekis ja mitä sitä haluis tehä. (H2)

Pikkuhiljaa annoin itelleni lupaa niinku alkaa käymään läpi sellaisia asioita että et kuka mä oon, mitä mä tykkään tehä, mitä mä tykkäisin harrastaa, mitä mä oikeestaan tykkäisin ees tehä työkseni. (H5)

Haastateltavat kuvaavat olevansa suhteellisen tyytyväisiä omaan elämäänsä nykyään. Haastatteluissa korostuu vapauden tunteet ja helpotus siitä, ettei kukaan muu enää määrittele heidän puolestaan mikä on oikein ja mikä väärin. Suurin osa toivoo tulevaisuudessa löytävänsä oman paikkansa työelämästä ja saavansa tehdä mielekästä ja merkityksellistä työtä.

En anna enää ikinä määritellä kenenkään ihmisen tai uskonnon tai järjestön tai minkään miten mun pitäis elää, tai tuntee syyllisyyttä, syntiä, mitä ikinä näit huonoja juttuja, riittämättömyyttä omista päätöksistä. (H7)



Lue gradu kokonaan täältä.

Gradu löytyy myös Itä-Suomen yliopiston sivuilta.

 

 
Takaisin uutissivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity