Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisia


 
Johanneksen pojan kotisivut

Linkkejä


Vuosikatsaukset


Kuva ja teksti: Lastenkirja Opimme suurelta opettajalta

Lisää linkkejä
Sivupalkin kuvat: JW.ORG
 
 



Vesannon ja Urjalan valtakunnansalit myynnissä
23.03.2021 Johanneksen poika


 
Suomen Jehovan todistajien kaikki valtakunnansalit ovat olleet nyt noin vuoden käyttämättöminä. Koronapandemia on siirtänyt kokoukset valtakunnansaleilta nettiin. Toistaiseksi ei ole näköpiirissä ajankohtaa, jolloin valtakunnansalien ovet olisivat taas auki ja kokouksia pidettäisiin.

Jehovan todistajat ovat Suomessa myyneet viimeisten vuosien aikana noin 30 valtakunnansalia. Mutta varmasti korona vauhdittaa nyt valtakunnansalien myyntiä entisestään.

Taas on tullut kaksi valtakunnansalia myyntiin.






Vesannon valtakunnansali, kuva: Etuovi.com

Vesannolta myydään osoitteesta
Kempinniementie 11 valtakunnansalia, jonka koko on 170 . Salin hinta on 18000€. Etuovi kertoo kohteesta näin:

Kempinniementie 11, Niinivedenpää, Vesanto
Hinta 18 000 €
Koko 170 m²

Kohde on vuodesta 1991 (rakennettu 1972) alkaen toiminut Jehovan todistajien kokoustilana, Valtakunnansalina. Vuosien varrella rakennuksesta on pidetty huolta ja monin osin remontoitukin. Tilat ovat yhdessä tasossa ja ne ovat aika helposti muunneltavissa ostajan tarpeiden mukaiseen käyttötarkoitukseen. Tontin pinta-ala on 6670 m². Tontti on oma. Sijainti on aivan Kempinniementien varrella, kulkuyhteys on hyvä. Vesannon keskustaan on matkaa n. 7 km, Niinivesi-Hietanen -järven rantaan matkaa n. 150 metriä. Lähiympäristössä on jonkin verran varsinkin loma-asutusta. Alueeseen kohdistuu rantayleiskaava. Rakennusoikeutta on 300 m², josta nyt on käytetty 170 krm².


Vesannon valtakunnansali, kuva: Etuovi.com

Kohteeseen voi tutustua Etuoven nettisivuilla.






Urjalan valtakunnansali, kuva: Oikotie

Urjalasta osoitteesta Salmenraitti 15 myydään 188 m²:n suuruista salia hintaan 55000€. Oikotie kertoo kohteesta näin:

Urjalassa Salmenraitilla tarjolla osa vankasta vanhasta koulurakennuksesta, joka on muutettu kokoontumistilaksi 1987.
Myytävän tilan käyttötarkoitusta on mahdollista muuttaa ostajan tarpeen mukaan, esim. asunto, työtila/myymälä, kotipalvelukeittiö, ateljee tms.. Urjalan kunta on ilmoittanut suhtautuvansa myönteisesti sellaisiin muutoksiin, jotka eivät aiheuta ympäristöhäiriötä. Rakennus ja myytävä osa rakennuksesta on siistissä ja hyvässä kunnossa.


Urjalan valtakunnansali, kuva: Oikotie

Kohteeseen voi tutustua Oikotien nettisivuilla.
   
 
Takaisin uutissivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity