Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisia


 
Johanneksen pojan kotisivut

Linkkejä


Vuosikatsaukset


Kuva ja teksti: Lastenkirja Opimme suurelta opettajalta

Lisää linkkejä
Sivupalkin kuvat: JW.ORG
 
 



Jehovan todistajien arkipäivän kokouksessa oli hyviä ohjeita, jotka liittyivät koronapandemiaan
09.04.2021 Johanneksen poika


 

Kuva: Pixabay

Jehovan todistajien normaali toiminta on nyt ollut jo noin vuoden pysähdyksissä. Julkista todistamista kaduilla ei ole tehty eikä myöskään ovelta ovelle ole todistettu. Valtakunnansalit ovat olleet kiinni.

Koronaan liittyviä tietoja ja tiedotteita on jaettu kiitettävästi seurakuntiin. Yhtenä huomiona hyvästä tiedottamisesta voisi mainita tämän kohdan, joka luettiin huhtikuun 2021 ilmoituksissa tällä viikolla seurakuntien etäkokouksissa:

Kun teemme ratkaisuja asioissa, jotka liittyvät esimerkiksi matkustamiseen ja yhdessäoloon toisten ihmisten kanssa, haluamme olla varovaisempia kuin mitä viranomaiset suosittelevat tai miten ihmiset yleensä toimivat.

Lisäksi ilmoituksissa kerrattiin kasvomaskien käytön tärkeyttä, turvavälien pitämistä ja käsien pesemistä.

Ilmoituksissa todettiin myös, että vielä ei ole aika palata normaaliin toimintaan, eikä valtakunnansaleja saa käyttää ennen kuin haaratoimisto antaa luvan.

 


Huhtikuun 2021 ilmoituksia seurakunnille

  
Kuva: JW.ORG


1. Onnellinen elämä nyt ja ikuisesti -kirjan lataaminen.
Uusi kirja Onnellinen elämä nyt ja ikuisesti tulee saataville lähitulevaisuudessa JW Library sovellukseen. Vaikka olisit jo ladannut kirjan PDF-version, kannattaa ladata kirja JW Library sovelluksessa. Sovelluksen kautta pääsee hyödyntämään kaikkia interaktiivisia raamattukurssin ominaisuuksia. Ennen kuin lataat kirjan, varmista, että käytössäsi on JW Libraryn viimeisin versio.


Kuva: JW.ORG

2. Muutoksia oppilastehtäviin. Nyt kun uusi kirjanen Onnellinen elämä nyt ja ikuisesti on saatavilla, sitä aletaan käyttää kesäkuusta alkaen oppilastehtävissä, joissa harjoitellaan raamattukurssin pitämistä. Tuota aineistoa ei ole Elämä ja palvelus -työkirjassa. Ja siksi vanhimmat antavat listan muutoksista kaikille, joilla on oppilastehtäviä Elämä ja palvelus -kokouksessa. Kun aineistoon sisältyy video, sitä ei ole tarkoitus näyttää, mutta siitä tulee keskustella. Tehtävissä, joissa harjoitellaan ensimmäistä käyntiä tai uusintakäyntiä, ei enää pidä tarjota Raamattu opettaa -kirjaa vaan jotain muuta työkalupakin julkaisua. Lisätietoa uuden kirjan ja kirjasen kerrotaan syys-lokakuun työkirjassa.


Kuva: JW.ORG

3. Henkilökohtaiset ratkaisut pandemian aikana. Koronarokotteita alkaa olla saatavilla eri puolilla maailmaa. On jokaisen henkilökohtainen asia, ottaako hän rokotteen vai ei. Kenenkään ei tule painostaa toisia tekemään samaa ratkaisua kuin itse tekee. On huomaavaista kunnioittaa jokaisen henkilökohtaista päätöstä, jonka hän tekee Raamatulla valmennetun omantuntonsa perusteella.

(Galatalaisille 6:5) 5 Jokainen nimittäin joutuu kantamaan oman kuormansa.


Kuvat: Pixabay

4. Kun teemme ratkaisuja asioissa, jotka liittyvät esimerkiksi matkustamiseen ja yhdessäoloon toisten ihmisten kanssa, haluamme olla varovaisempia kuin mitä viranomaiset suosittelevat tai miten ihmiset yleensä toimivat. Monesti rajoituksista halutaan luopua mahdollisimman nopeasti taloudellisista syistä. 

5. Hallintoelin pohtii rukoillen, milloin normaaliin teokraattiseen toimintaan voidaan vähitellen palata ja miten se tehdään turvallisesti. Järjestön nykyisiin toimintatapoihin ei kuitenkaan pandemian vuoksi voida tällä hetkellä tehdä muutoksia. Ovelta ovelle -työ ja julkinen todistaminen ovat edelleen keskeytyksissä. Emme myöskään käy uusintakäyntipaikoissa emmekä tapaa raamattukurssioppilaita kasvotusten. Valtakunnansalia ei tule käyttää ennen kuin haaratoimistosta saadaan siihen lupa. Aikanaan annetaan tietoa siitä, milloin toiminta palautuu ennalleen.


Kuvat: Pixabay

6. On tärkeää, että pyrimme suojautumaan tartunnalta kaikissa tilanteissa. Suojautumiskeinoihin sisältyy esimerkiksi se, että käyttää kasvomaskia, pitää etäisyyttä toisiin ja pesee kätensä usein. Jos saa flunssankaltaisia oireita, on parasta pysytellä kotona ja noudattaa terveydenhuollon ammattilaisten ohjeita.
  
 
Takaisin uutissivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity