Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisia


 
Johanneksen pojan kotisivut

Linkkejä


Vuosikatsaukset

Kuva: JW.ORG, muokkaus: JP

Lisää linkkejä
Sivupalkin kuvat: JW.ORG, ellei toisin mainittu
 
 



”Mun lasten ei tarvi pelätä Jumalan vihaa"
11.10.2021 Johanneksen poika




Kuva: Pixabay

Saara Väntäsen kandidaatintutkielma julkaistiin Tampereen yliopistossa toukokuussa 2020. Sen aihe oli Lapsena koetun hengellisen väkivallan vaikutukset vanhemmuuteen.

Tällä sivulla lainataan otteita tutkielmasta.

Tutkielman tiivistelmässä sanotaan mm. näin:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, vaikuttaako lapsuudessa koettu, jehovantodistajuuteen liittyvä hengellinen väkivalta yhteisöstä sittemmin irtautuneen yksilön aikuisiän vanhemmuuden kokemuksiin ja millaista hengellistä väkivaltaa nämä Jehovan todistajista irtautuneet ihmiset ovat lapsuudessaan kokeneet.
- - -
Tulosten mukaan Jehovan todistajien yhteisössä on lapsiin kohdistuvaa hengellistä väkivaltaa kaikissa sen ilmenemismuodoissa. Hengellinen väkivalta on lähes päivittäistä ilmeten lapsen pelotteluna, ohittamisena, vaientamisena, eristämisenä, kontrollointina, uhkailuna ja syyllistämisenä.
- - -
Tulokset osoittavat, että hengellistä väkivaltaa harjoittaneesta, laaja-alaisesti jäsentensä elämään vaikuttaneesta uskonyhteisöstä irtauduttuaan yksilö joutuu etsimään uudelleen paitsi oman identiteettinsä myös paikkansa yhteiskunnassa.



Kuva: Pixabay


Johdanto

Tutkielman johdannossa todetaan, että uskonto ja uskonnollinen yhteisö voivat parhaimmillaan olla yksilölle tärkeä voimavara tuoden elämään sisältöä, yhteisöllisyyttä, toivoa, arvostuksen ja läheisyyden kokemuksia sekä tukea vaikeissa elämäntilanteissa. Uskonnolliseen yhteisöön kuulumisesta voi kuitenkin tulla ihmiselle myös ahdistava kokemus, etenkin jos yhteisön toiminta perustuu sääntöihin ja rajoituksiin, joiden noudattaminen tuntuu vaikealta tai mahdottomalta.

Saara Väntänen selittää johdantotekstissään myös, kuinka haitallista on vallan väärinkäyttö uskonnollisessa yhteisössä. Jos yhteisössä ei sallita minkäänlaista kritiikkiä tai eri tavalla ajattelemista, se on suuri ongelma. Väntäsen johtopäätös on, että yhteisö ikään kuin "omistaa totuuden", johon yksilön pitää sopeutua. Tästä seuraa luonnollisesti se, että yksilön kasvaminen tai yhteisöstä erkaantuminen on kiellettyä.

Uskonyhteisössä esiintyvä hengellinen väkivalta vaikuttaa voimakkaasti kohteensa terveyteen ja itsemääräämisoikeuteen. Väntäsen mukaan hengellinen väkivalta on vanha ilmiö. Se on piilossa olevaa, uskonyhteisön omiin jäseniinsä kohdistamaa väkivaltaa, jonka käsittely usein jää uskonnollisen yhteisön sisäpuolelle.

Saara Väntäsen kandidaatintutkielman tutkimuskysymys on kaksiosainen:
  1. Vaikuttaako lapsuudessa koettu, jehovantodistajuuteen liittyvä hengellinen väkivalta yhteisöstä sittemmin irtautuneen yksilön aikuisiän vanhemmuuden kokemuksiin
  2. Millaista hengellistä väkivaltaa nämä Jehovan todistajista irtautuneet ihmiset ovat lapsuudessaan kokeneet?

Uskonnon, individualismin ja vanhemmuuden yhteys

Tässä luvussa Väntinen tuo esiin monia tärkeitä faktoja:
  • Jehovantodistajuus on lähes kaikilla elämän osa-alueilla ankaran velvoittava uskonto.
  • Sääntöjä ja kieltoja on muun muassa yhteiskunnalliseen osallistumiseen, juhlapäivien viettoon, ihmissuhteisiin, koulutukseen, seksuaalisuuteen ja terveydenhoitoon liittyen.
  • Jehovantodistajuudesta eroamisesta tai erottamisesta seuraa totaalinen karttaminen: entiset uskontoverit - edes perheenjäsenet - eivät saa pitää yhteyttä yhteisöstä irtautuneeseen. Jehovan todistajat itse kutsuvat tätä ”rakkaudelliseksi järjestelyksi”.
Suomen evankelisluterilainen kirkko on määritellyt hengellisen väkivallan näin:

Hengellinen väkivalta on uskonnollisen ulottuvuuden sävyttämää henkistä väkivaltaa, kuten pelottelua, syyllistämistä, eristämistä ja kontrollointia. Hengellinen väkivalta on tarkoituksellista toimintaa, jonka tavoitteena on yksilön elämänkatsomuksen, elämäntavan tai mielipiteen nujertaminen.

Aini Linjakumpu on todennut kirjassaan, että hengellistä väkivaltaa ei yhteisön sisällä välttämättä nähdä väkivaltana, vaan normaaleina, oikeutettuina ja yhteisön jäseniin myönteisesti vaikuttavina toimintatapoina.

Suora lainaus kandidaatintutkielmasta:

Milleniaristisissa, maailmanloppua ennustavissa liikkeissä, kuten Jehovan todistajissa, esiintyy kielteistä suhtautumista jäsenten koulutuksen, lasten tai omaisuuden hankintaan: niiden perustellaan olevan tarpeettomia tilanteessa, jossa maailmanlopun odotetaan tulevan pian. Tällaisten uskonyhteisöjen jäsenten elämä kaventuu maailmanlopun odottamiseksi ja elämään tavallisesti kuuluvien asioiden välttämiseksi. (Linjakumpu)

Ronimuksen väitöskirjan mukaan esimerkiksi pukeutumista, syömistä, seksuaalista käyttäytymistä ja opiskelua rajoittavia sääntöjä on yhteisöön kuulumisen aikaan pidetty usein itsestäänselvyyksinä eikä niitä ole kyseenalaistettu. Uskonyhteisöstä eroamisen jälkeen säännöt on kuitenkin nähty yksilön vapautta rajoittavina ja omaa sopeutumista niihin ja niiden noudattamista on hämmästelty.

Suora lainaus kandidaatintutkielmasta:

Hengellisen väkivallan vaikutukset eivät rajoitu vain väkivaltatilanteeseen. Oli kohteena sitten lapsi tai aikuinen, vaikutukset voivat olla pitkäkestoisia ja ulottua koskemaan myös muita ihmisiä. Hengellinen väkivalta loukkaa kohteensa oikeuksia ja pienentää hänen toimijuuttaan. (Linjakumpu)

Mitkä seikat vaikuttavat Jehovan todistajista eroamiseen? Opinnäytetyö esittelee kaksi tapaa:
  1. Yksilö alkaa kyseenalaista yhteisössä ilmenevää yksittäistä asiaa tai tilannetta
  2. Yksilö kyseenalaistaa "totuudeksi" kutsutun ajattelumallin
Eroa harkitseva ihminen kyseenalaistaa samalla koko elämäntilanteensa. Eroaminen tulee johtamaan sosiaalisten suhteiden katkeamiseen, pahimmillaan kaikkien siihen asti elämään kuuluneiden ihmisten menettämiseen. Perheenjäsenten ja ystävien menettämisen pelko onkin merkittävin eroamista lykkäävä tekijä.

Opinnäytetyössä todetaan realistisesti, että uskonnollisesta yhteisöstä irtautuminen on oman toimijuuden määrätietoista haltuunottoa ja vaatii irtautujalta rohkeutta. Irtautumisen jälkeen he kokevat olevansa ”selviytyjiä”, ”vahvoja” ja ”vapaita”. Irtautuminen ei kuitenkaan ole helppo prosessi. Saara Väntänen sanoo, että uskonnollisen yhteisön vaikutuspiiristä eroon pääseminen on pitkällinen prosessi, ja irtautujan ajatusmaailman muuttuminen ja uuden identiteetin rakentaminen vie oman aikansa. Hän myös korostaa vertaistuen tärkeyttä irtautumisprosessissa ja sen jälkeisessä elämässä.

Saara Väntänen kirjoittaa opinnäytetyössään myös individualismista. Hän toteaa, että individualismi eli yksilökeskeisyys on monimerkityksinen käsite. Individualismissa inhimillisen toiminnan perusyksikkö on ihmisyksilö.

Suora lainaus opinnäytetyöstä:

Jehovan todistajien yhteisössä kollektiivisuus vaikuttaa olevan yksilöllisyyttä tärkeämpää. Ryhmän sisäistä kiinteyttä vahvistetaan paitsi lukuisilla esimerkiksi ajankäyttöön ja terveydenhoitoon liittyvillä säännöillä, myös ryhmän sisäisiä avioliittoja suosimalla ja ryhmän jäsenten keskinäisellä kontrollilla. Ryhmän sisä- ja ulkopuoli halutaan pitää erillään esimerkiksi estämällä jäsenten altistuminen ulkopuolisille vaikutteille, kuten opiskelulle.
- - -
Erilaisuutta ja sääntöjä vahvasti korostavasta eksklusiivisesta uskonyhteisöstä, kuten Jehovan todistajista, irtautuessaan ihminen joutuu paitsi työstämään suhdettaan ympäröivään yhteiskuntaan ihmisineen myös rakentamaan oman identiteettinsä uudelleen (Ronimus)

Siirtyessään käsittelemään vanhemmuutta Väntänen lainaa Jari Sinkkosen ajatuksia:

Eräs merkityksellisimmistä identiteeteistä ihmisen elämässä on vanhemman identiteetti. Lapsen ja vanhemman välinen suhde on ihmisen ensimmäinen vuorovaikutussuhde. Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkosen (2003) mukaan vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa merkityksellisiä ovat representaatiot, joita vanhemmalla on lapsestaan. Nämä representaatiot ovat vanhemman omasta taustasta ja kehityksestä peräisin olevia lapseen kohdistuvia toiveita, odotuksia ja mielikuvia, jotka lapsi ottaa vastaan joko pyrkien sopeutumaan niiden mukaiseksi tai vastustamaan niitä. Hyvään vanhemmuuteen kuuluukin liian tiukoista representaatioista luopuminen ja lapsen autonomian kehittymisen mahdollistaminen.

Suora lainaus opinnäytetyöstä:

Vanhemmuuteen oleellisena kuuluvan kasvatustyylin ja -tapojen siirtyminen seuraavalle sukupolvelle ei ole yksiselitteistä. Sukupolvien välinen jatkuvuus voi ilmentyä joko toiston tai kumoamisen kautta eli vanhemmat toimivat joko samalla tavalla kuin omat vanhempansa tai valitsevat toisenlaiset toimintamallit. Jaana Kemppainen (2001) toteaa, että jos oma lapsuus on koettu onnellisena ja omien vanhempien kasvatusmenetelmät oikeina ja perusteltuina, ei ihmisellä yleensä ole tarvetta kumota sukupolvien välistä jatkuvuutta.
- - -
Myös negatiiviset toimintatavat voivat kuitenkin siirtyä ylisukupolvisesti. Kemppaisen (2001) mukaan jotkin tavat, esimerkiksi ruumiillinen kuritus, siirtyvät sukupolvelta toiselle usein ”Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa” -tyyppisten uskomusten varassa. Uskomusten kautta vanhemmat perustelevat ja pohtivat käyttämiään tai käyttämättä jättämiään toimintatapoja ja niiden tehoa.



Kuva: Pixabay


Väkivallan kohteesta autonomiseksi toimijaksi

Saara Väntänen haastattei tutkielmaa varten neljää entistä Jehovan todistajaa. Kaikki he olivat liittyneet Jehovan todistajiin sosiaalistumisen kautta joko heti syntymästään tai varhaisesta pikkulapsiajasta lähtien. Kolme haastateltua oli ottanut kasteen Jehovan todistajaksi jo teini-iässä, yksi täysi-ikäiseksi tultuaan. Miten Jehovantodistajuus vaikutti noihin neljään henkilöön?

Suora lainaus tutkielmasta:

Jehovantodistajuus vaikutti haastateltujen lapsuudenaikaiseen elämään päivittäin. Haastateltavat elivät ja varttuivat uskonyhteisön sanelemia, hyvin tiukkoja sääntöjä noudattaen. He käyttävät lapsuudestaan vahvoja negatiivissävyisiä ilmauksia, kuten ankeus, sairas aika, henkinen niukkuus, jatkuvassa pelossa eläminen ja järjettömyys. Uskonyhteisö määritti, mitä on hyvä käytös missäkin tilanteessa ja miten epäsopivasta käytöksestä rangaistaan.
- - -
Haastatellut kokivat lapsuudessaan kaikkia hengellisen väkivallan muotoja: henkistä, fyysistä ja taloudellista. Henkinen väkivalta oli lähes päivittäistä ilmeten lapsen pelotteluna, ohittamisena, vaientamisena, eristämisenä, kontrollointina, uhkailuna ja syyllistämisenä. Haastateltujen kokema pelko kumpusi lapsen vanhempien ja uskonyhteisön muiden aikuisten lapselle kertomista asioista sekä uhkaavasta ilmapiiristä niin kotona kuin uskonnollisissa tilaisuuksissakin. Myös Jehovan todistajien lapsille suuntaama kirjallisuus Harmageddonista ja maailmallisten ihmisten tuhoamisesta kertovine tarinoineen ja kuvineen aiheutti pelkoa.
 
Haastatellut pelkäsivät esimerkiksi jumalan vihaa, Jehovan todistajiin maailmalla kohdistuneiden vainojen rantautumista Suomeen, uskonsodan alkamista Suomessa, kulkutauteja, maailmanloppua, omaa kuolemaansa, Harmageddonia ja Jehovan todistajiin kuulumattomien ihmisten kuten koulutovereiden ja sukulaisten tappamista Harmageddonin yhteydessä. He pelkäsivät myös tekevänsä vahingossa jotain väärin ja saavansa rangaistuksen. Peloista ei kuitenkaan ollut mahdollista puhua kenenkään kanssa; pelostaan kertova lapsi ohitettiin, hänen kysymyksiinsä ei vastattu eikä hänen huolenaiheistaan keskusteltu.


Väntänen kertoo tutkielmassaan myös siitä, miten lasten muutkin tunteet ohitettiin, ei pelkästään pelkoa. Lapsen negatiivisten tunteiden ilmaiseminen oli kiellettyä. Lapsen piti asettaa etusijalle uskonyhteisön tarpeet. Lapset kokivat itsensä huonoiksi. Lapsia myös uhkailtiin ja syyllistettiin toistuvasti. Pääasiassa syyllistäjinä olivat lasten omat vanhemmat, mutta myös seurakunnan ilmapiiri koettiin uhkaavaksi ja syyllistäväksi. Lapset pelkäsivät tekevänsä virheistä, joista seuraa Jumalan rangaistus. Haastateltujen elämää varjosti voimakas riittämättömyyden ja syyllisyyden tunne.

Väntäsen tutkielma paljastaa myös lasten eristämisen ja kontrolloinnin. Lasten piti välttää koulukavereiden ja muiden "maailmallisten" kavereiden seuraa muulloin paitsi kouluaikana. Lasten tuli koulussa välttää kaikkia sellaisia tilanteita, joissa oli jotain Jehovan todistajien uskonnon vastaista, esimerkiksi jouluun ja pääsiäiseen liittyvää toimintaa ja Maamme-laulun laulamista.

Lasten vapaa-aikaa kontrolloitiin. Kaikkiin kokouksiin piti osallistua ja käydä jopa ennen kouluikää saarnaamassa ovelta ovelle. Tutkimukseen osallistuneet henkilöt eivät saaneet lapsina osallistua urheiluun, osa musiikista ja televisio-ohjelmista oli kiellettyjen listalla. Teini-ikäisenä ei saanut pitää oman huoneen seinällä julisteita.

Mitä seurauksia lapsille oli tällaisesta henkisestä ja hengellisestä painostuksesta? Väntänen luettelee mm. nämä:
  • pelkotilat
  • univaikeudet
  • yökastelu
  • vatsakivut
  • koulukiusaaminen
Teini-iässä osa haastatelluista sairastui syömishäiriöön, ja heillä ilmeni itsetuhoisuutta.

Haastatellut kuvaavat Jehovan todistajien yhteisöön kuulumisen lieveilmiöitä näillä sanoilla:
  • aivopesu
  • indoktrinaatio
  • pokkurointi
  • sairas touhu
  • omien aivojen käyttökielto
  • nöyristely
Haastatellut eivät päässeet nopeasti irti kontrolloivasta uskonyhteisöstä. Väntänen kertoo, että haastateltujen lopullista irtautumista jehovantodistajuudesta edelsi usean vuoden yhteisön oppien ja arvojen kyseenalaistamisen sekä uuden tiedon hankkimisen prosessi. Yhteisön tapa pitää jäsenensä kiireisenä ja asettaa jäsenilleen vaatimuksia maailmallisen seuran ja yhteiskunnallisen osallistumisen välttämisestä, alkoi monella jo yhteisöön kuulumisen aikana näyttäytyä yhteisön yrityksenä pitää jäsenten mieleen nousevat kysymykset ja epäilykset poissa.

Tutkielma tuo esiin vertaistuen valtavan merkityksen. Vertaistukimuodoista
haastatellut kokivat merkitykselliseksi sekä kasvokkain tapahtuvan että internetin kautta mahdollistuvan kokemusten jakamisen.

Miten haastateltavat toimivat ja ovat toimineet omien lastensa kanssa? Tutkielmassa kerrotaan näin:

Haastatellut pitävät tiiviisti yhteyttä lastensa päiväkodin ja koulun henkilökuntaan sekä osallistuvat aktiivisesti lastensa harrastuksiin liittyvään vapaaehtoistoimintaan. Haastatellut juurruttavat lapsiaan ympäröivään yhteiskuntaan ja sen valtakulttuuriin: he esimerkiksi painottavat lapsilleen äänestämisen olevan jokaisen oikeus, kertovat lapsilleen Suomen lähihistoriasta ja käyvät lastensa kanssa Kansallismuseossa. Lisäksi he keskustelevat lastensa kanssa myös globaaleista tapahtumista ja ilmiöistä, kuten ilmastonmuutos ja sodat. Haastatellut ja heidän lapsensa osallistuvat suomalaisessa yhteiskunnassa yleisesti vietettyihin juhliin, jotka haastateltujen lapsuudessa eivät uskonnollisen vakaumuksen takia olleet sallittuja, kuten joulu, pääsiäinen ja syntymäpäivät. Näistä juhlista puhutaan aineistossa normaalina ja elämään kuuluvana.

Haastatellut haluavat käyttää lasten kasvattamisessa negatiivisten keinojen sijasta positiivisia keinoja. Suora lainaus opinnäytetyöstä:

Haastatellut haluavat korvata lapsen rankaisemisen ja pelottelun vuorovaikutteisemmilla keinoilla, kuten lapsen kanssa keskustelemisella, lapsen mielipiteiden kysymisellä ja omien toimintatapojensa perustelemisella lapselle. Moittimisen ja uhkailun sijaan lasta halutaan kehua ja kannustaa. Lapsen yritteliäisyyttä kehutaan, hänen vahvuutensa huomioidaan ja lapsen kohdatessa haasteita häntä tuetaan. Samoin tärkeäksi nousee lapsen positiivinen koskettaminen, kuten halaaminen, silittäminen ja suukottelu.

Haastatellut haluavat, että heidän lapsensa ajattelevat asioita, tekevät kysymyksiä ja oppivat kyseenalaistamaan asioita. Suora lainaus:

Lapselle sallitaan kysymykset hankalistakin asioista ja lapsen kysymyksiin pyritään vastaamaan. Lasta kannustetaan kyseenalaistamaan asioita jo pienestä pitäen, hankkimaan luotettavaa tietoa monista eri lähteistä ja käyttämään tietoa systemaattisesti.

Haastatellut eivät itse Jehovan todistaja -perheissä saaneet vapaasti valita koulutustaan. Niinpä he pitävät tärkeänä, että heidän omat lapsensa saavat kouluttautua oman halunsa ja taipumustensa mukaan. Haastatellut haluavat, että heidän lapsensa saavat viettää ympäröivässä yhteiskunnassa normaalina pidettyä elämää.

Yksi haastatelluista, Teemu, kuvaa elämäänsä näin:

”Kyllä mä pidän itseäni oikeestaan sankarina. Ku miettii, et mitä kaikkee mulle on tapahtunu, mitä kaikkee mulle on tehty, ja silti mä istun tässä tervepäisenä, toimin täs yhteiskunnassa järkevästi, tuun toimeen ihmisten kanssa ja pystyn kasvattamaan lapsen, jolla on hyvä itsetunto ja joka tulee pärjäämään, ni kyllä mä oon itsestäni ylpee, et hyvin tehty.”


Johtopäätökset

Saara Väntänen on tehnyt erittäin arvokkaan opinnäytetyön. Se tuo esiin Jehovan todistaja -perheissä kasvaneiden lasten elämän piirteitä tavalla, jonka pitäisi saada yhteiskunnan päättäjien reagoimaan. Uskonyhteisöjä on valvottava, jotta niiden aiheuttamia vahinkoja voitaisiin vähentää.

Lainataan lopuksi pieni ote Väntäsen toivoa antavasta tekstistä:

Haastatellut perustelevat vanhemmuuteen liittyviä valintojaan halulla antaa lapselleen toisenlainen lapsuus kuin mitä heillä itsellään oli ja kumota ylisukupolviset negatiiviset kasvatusmenetelmät. He eivät syyllistä omia vanhempiaan, vaan näkevät näiden toimineen sinänsä hyvää tarkoittaen, uskonyhteisön sääntöjä noudattaen ja rajallisen tiedon varassa. Oman lapsen tiedonjanon ja uteliaisuuden sammuttamisen sijaan haastatelluilla on halu vastata lapsen kysymyksiin ja tarjota lapselle pääsy tiedon äärelle, opettaa avoimuutta tiedolle ja moninaisen tiedon hyödyntämistä. Lapselle halutaan sallia mahdollisuus monipuoliseen kasvuun ja itsensä kehittämiseen sekä erilaisten tunteiden ilmaisuun. Lapsen pelottelun ja rankaisemisen sijaan lapsen kanssa halutaan keskustella ja omat toimintatavat halutaan perustella lapselle. Myös aiemmassa tutkimuksessa on todettu negatiivissävytteisten lapsuudenkokemusten vaikuttavan tietoiseen päätökseen kumota kasvatusmenetelmien jatkuvuus, vaikka omien vanhempien toimintatavoille olisikin löydettävissä perusteluja esimerkiksi köyhyydestä (Kemppainen)
 


Saara Väntäsen kandidaatintutkielman voi lukea kokonaan täältä.



Takaisin uutissivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity