Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisia




Tutustu myös näihin sivuihin:

Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto


 
Jehovan todistajien lapset

Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

Vuosi 1975, ennustelu

Verikysymys



Muita aiheita:

        
 



Ainakin neljä valtakunnansalia on myynnissä eri puolilla Suomea
22.05.2015 Johanneksen poika


Suomessa myytiin alkuvuodesta 2015 Joensuun toinen valtakunnansali. Se ei jää viimeiseksi salikaupaksi. Myös muita saleja on myynnissä.

Tammisaaresta ja Karjaalta on tarkoitus myydä valtakunnansalit ja rakentaa paikkakuntien puoliväliin uusi pienempi yhteinen sali. Porissa on myynnissä kaksikerroksinen sali, ja Helsingin Käpylästä myydään Suomen ensimmäinen valtakunnansali.

Miksi valtakunnansaleja myydään? Eikö niille ole riittävästi käyttöä?
 

Tammisaaren valtakunnansali, kuva: Google Earth

Tammisaaren ja Karjaan saliprojekti ei toteudu vielä tänä vuonna.

- Ei se siis tule tänä vuonna eikä ensi palvelusvuodenkaan aikana. Ehkä ensi palvelusvuoden aikana lähdetään tekemään suunnitelmia, kertoo tietolähde.

Tammisaaren ja Karjaan salit korvaavasta uudesta salista tulee huomattavasti pienempi kuin vanhat salit olivat.

- Tonttia ei ole vielä ostettu. Uusi sali on tarkoitus rakentaa suurin piirtein Tammisaaren ja Karjaan puoliväliin, jos vain sopiva tontti löytyy, kertoo tietolähde.

Tammisaaren valtakunnansali on rakennettu vuonna 1988. Samana vuonna valmistui myös naapurikaupungin Karjaan valtakunnansali.

- Syy, miksi tällaisia myyntejä tehdään, on se, että sinne olisi pakko tehdä isot peruskorjaukset. Myymällä molemmat salit ja rakentamalla täysin uusi yksi sali tehostetaan valtakunnansalien käyttöä. Näin saadaan käyttöön sellainen sali, joka ei ole liian suuri, niin kuin tällä hetkellä on tilanne. Ei tätä uutta salia liian pieneksikään haluta tehdä, mutta ajattelutapa tässä suhteessa on muuttunut. Saleja rakennetaan, ei muistonviettoja varten vaan normaalia kokoustoimintaa varten. Huomioidaan julistajamäärä, ja lisätään sitten joku prosentti päälle, selittää tietolähde.


Karjaan valtakunnansali, kuva Google Maps

Karjaan ja Tammisaaren saleissa on tehty kuntotarkastukset, ja niiden perusteella olisi paljon korjattavaa. Karjaan kuntotarkastus vuodelta 2010 kertoo ongelmista mm. näin:
  • lattialaatat irti
  • kokolattiamatto lavalla vanha ja likainen
  • istuimien kankaat vanhat ja kuluneet
  • vesikaton aluskate puuttuu
  • katon yläpohjan paloseinä rikkoutunut
  • ilmastointi keskeneräinen
- Tämä kertoo siitä, että siellä ei ole tehty oikeastaan yhtään mitään.

Tammisaaren ja Karjaan valtakunnansalit ovat päällisin puolin hyvässä kunnossa, mutta tekniikka on vanhentunut ja pitäisi tehdä oikein kunnon remontti molempiin saleihin.

Tammisaaren valtakunnansalissa tehtiin kuntotarkastus vuonna 2012. Sekin kertoo suuresta remontin tarpeesta:
  • on ollut vesivahinko
  • vesikatto vuotaa
  • pitäisi tehdä täydellinen maalausremontti
Kun Joensuun valtakunnansali myytiin, siitä saatiin todellinen markkinahinta. Se ei ollut siis alennusmyynnissä. Samoin on laita Tammisaaren ja Karjaan salien suhteen.

- Kyllä järjestö yleensä pyrkii myymään ei liian halvalla, mutta sellaiseen hintaan, että se saadaan myöskin myydyksi. Ei nyt lähdetä kyllä kaikkein viimeisintäkään hintaa pyytämään. Se on sellainen käypä normaali markkinahinta, selventää tietolähde.

Tammisaaren seurakunnassa on tällä hetkellä julistajia 31 ja Karjaan seurakunnassa 66.

Tietolähteen mukaan myös Pyhäjoelle tullaan rakentamaan uusi valtakunnansali.

- Me rakennetaan esimerkiksi Pyhäjoelle nyt salia. Siellä on alle 40 julistajaa. Sinne rakennetaan sali, missä on 65 paikkaa. Se on pienin sali, mitä me rakennetaan. Vanha sali puretaan ensin kesäkuussa 2015 ja heti konventtien jälkeen heinä- elokuussa aletaan rakentaa uutta salia, kertoo tietolähde.

Porissa on myös myynnissä yksi valtakunnansali. Se on kaksikerroksinen. Se on ollut jo pitemmän aikaa myytävien listalla, mutta ei ole vielä mennyt kaupaksi.

Jehovan todistajat purkivat Jyväskylässä vuoden 2014 kesällä toisen valtakunnansalin. Sen salin tontti myytiin. "Mutterinmuotoinen" sali jäi olemaan ja käyttöön.

Pääkaupunkiseutukaan ei säästy valtakunnansalien vähentämiseltä. Helsingin Käpylän valtakunnansali menee myös myyntiin. Siitä on ilmoitettu jo seurakuntiin. Käpylän sali on Suomen ensimmäinen valtakunnansali. Se on alunperin normaaliksi taloksi rakennettu ja muutettu myöhemmin valtakunnansaliksi. Käpylän seurakunta joutuu siten käyttämään tulevaisuudessa jotain toista Helsingin valtakunnansalia, mutta sitä ei ole vielä loppuun asti päätetty, mikä tulee olemaan Käpylän seurakunnan kokoontumispaikka.

Valtakunnansaleja tulee myyntiin myöhemmin lisää, mutta siitä tietoa jossain myöhemmässä vaiheessa.

 


Takaisin uutissivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity