Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisia





Tutustu myös näihin sivuihin:

Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



Jehovan todistajien lapset

Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

Vuosi 1975, ennustelu
 


Muita aiheita:

  



Miksi niin monet kokevat ahdistusta, vaikka eivät enää kuulukaan Jehovan todistajien seurakuntaan? - Kokemuksia
05.09.2016 Johanneksen poika (Päivitetty 30.09.2016)


Tässä jutussa käsitellään lyhyesti neljää aihepiiriä, mitkä liittyvät Jehovan todistajiin.

1) Jehovan todistajien keskuudessa vallitsee rakkaus. Tai ainakin he uskottelevat itselleen niin. Tämä voi päteä niin kauan kuin kaikki hymyilevät samaan tahtiin, eivät kyseenalaista mitään järjestön toiminnassa ja noudattavat pakotettua ykseyttä. Mutta jos joku uskaltaa ajatella itse ja sanoa sen ääneen, hän joutuu helposti erotetuksi. Silloin tuo "rakkaus" katoaa saman tien. Se ei ollutkaan aitoa kestävää rakkautta vaan ehdollista rakkautta. Erotettu tai eronnut hylätään loppuelämän ajaksi. Samalla tavalla käy niille, jotka tekevät jonkin teon, minkä Vartiotorniseura määrittelee synniksi ihan riippumatta siitä, onko kyseinen asia Raamatun mukaan syntiä vai ei. Vielä pahempaa on se, jos joku Jehovan todistaja itse eroaa seurakunnasta, kun on nähnyt ja kuullut liikaa tai kun usko vain yksinkertaisesti on loppunut. Erotetun ja eronneen hylkääminen on julma tapa, jota Vartiotorniseura käyttää painostaakseen lähteneen takaisin seurakuntaan. Miten tällainen karttaminen ja hylkääminen näkyy arkielämässä?

2) Vartiotorniseura ohjaa Jehovan todistajia taitavasti mielenhallinnalla. Itsenäinen ajattelu on kiellettyä. Tietoa tulee etsiä vain Vartiotorniseuran kirjallisuudesta. Hankalia kysymyksiä ei sallita. Jos joku haluaa tietää jostain asiasta enemmän ja menee vanhimman puheille, kysyjän otsaan lyödään helposti "luopioleima". Miksi näin käy?

3) Jehovan todistajien seurakunnissa moni asia mitataan numeroina. Kenttäpalvelus raportoidaan kuukausittain tarkasti, kokouksiin ja konventteihin osallistuneiden määrä ilmoitetaan yhden ihmisen tarkkuudella. Tällainen jatkuva mittaaminen luo suorituspaineita, varsinkin, kun aina kehotetaan "edistymään". Monille tämä tarkoittaa sitä, että aina on riittämättömyyden tunne. Mikään ei koskaan riitä, aina pitäisi suorittaa enemmän. Tämä suorittamisen pakko voi jäädä olemaan alitajuntaan, vaikka ei enää kuuluisikaan seurakuntaan. Miten tämä jatkuva suorittamisen pakko vaikuttaa arkielämään?

4) Vartiotorniseuran kirjallisuus on täynnä pelottavia aiheita. Harmagedon on aivan nurkan takana, ja hallintoelimeltä saadun opetuksen mukaan yli 99% ihmiskunnasta tuhoutuu tuossa sodassa. Demonit ovat läsnä viikoittain Jehovan todistajien elämässä, kun niistä puhutaan niin paljon kokouksissa. Ei ole ihme, että nämä aiheet tulevat uniin, ainakin herkimmille yksilöille. Joillekin nämä painajaiset ilmaantuvat jopa vuosien ja vuosikymmenten ajan, vaikka olisi jättänyt seurakunnan. Miksi näistä painajaisista ei pääse eroon?

Tälle sivulle on koottu muutamien henkilöiden omia kokemuksia. Kyse on siis aitojen asiantuntijoiden kertomista tosiasioista. Ne on julkaistu kirjoittajien luvalla ilman nimeä tai nimimerkkiä. Kirjoitukset kertovat karulla tavalla siitä tuskasta, mitä Vartiotorniseura ohjeilla, säännöillä ja määräyksillä ihmisille aiheuttaa. Joissakin kertomuksissa on piirteitä, jotka voisivat olla koomisia, jos eivät olisi todellisuudessa traagisia.


Karttaminen ja hylkääminen aiheuttaa suurta tuskaa


Tämän sivun kuvat: Pixabay

Näen usein unta rakkaimmista lapsuudenystävistäni, jotka olivat mulle kuin oikeita siskojani. Unessa nämä ystäväni ovat mun kanssa taas ystäviä ja yhdessä itketään vuosia, jotka jäi uskonnon takia kokematta yhdessä. Mun suru on unessa niin suurta että tuntuu ettei sydän edes kestä sitä. Nykyisessä elämässäni on vähintään yhtä tärkeitä ihmisiä, mutta hylätyksi tuleminen jättää jälkensä, vaikka näennäisesti elämä jatkuu.

* * *

Kyllä syö taas naista. Vaikka tiesin että kun äiti on konventtiohjelmat katsonu, niin yhteydenpito jää taas mut silti se vaan tuntuu aina yhtä pahalta. Minkä ihmeen takia annan asian aina vaan satuttaa mua... olis helpompi kun ei oltas taas yhteydessä.

* * *

Eilen piti traumaterapiaryhmässä kirjoittaa kaikkein traumatisoivin asia elämässä. Mulle on ehtinyt sattua ja tapahtua. Mietin ja tulin siihen lopputulokseen, että vaikka oon kuolemanporttejakin kolkutellut, erottaminen on silti isoin traumatekijä, joka häiritsee edelleen jokapäiväistä elämää. Jos ei olis erotettu omasta perheestä herkässä iässä rankkojen tapahtumien seurauksena, ei olis koko elämä mennyt näin sekasin, että vielä yli 40 v saa käydä monessa eri terapiassa! Erottamisella on kyllä pitkälle kantavat negatiiviset seuraukset! Ja itsetuhoisuus todellakin on yksi seuraus erottamisesta.

* * *

Hiukan outoa oloa tässä karttamisesta vaihteeksi. Olin erään kaverini läksiäisissä ja etukäteen en tiennyt, ketä sinne tulee. Kun saavuin paikalle, siellä olikin muutama tuttu jiitee-frendini. Huh, sitä tunnelmaa. Niin vaivautunutta, niin välttelevää. Yritin olla normaalisti oma itteni ja puhua ihan niin kuin en tietäisi tilannetta, että olen erotettu ja heidän tulee pitää kontaktit minimissä. Hih. Yhden kaverin kanssa mulla sujui tosi hyvin juttu, ollaan jotenkin samalla aallonpituudella. Harmi, että molemmat tiedetään se tosiasia, että uskonnon takia emme voi olla tekemisissä, edes Face-kamuina. Hän laittoi sitten mulle myöhemmin yksärillä viestiä yhdestä molempia kiinnostavasta harrastusjutusta.

Jännä miten tää tilanne saa tuntemaan itteni sairaaksi, oudoksi, jotenkin semmonen fiilis saa otetta, että mua kuuluukiin karttaa. Tiedän, että tämä on harhaa, mutta taitavasti osaavat manipuloida ihmiset systemaattiseen karttamiseen ja sitä kautta tuntemaan kartettavassa arvottomuutta. Tähän ei totu.

* * *

Luin juuri jostain, että hylätyksi tulemisen pelko on yksi keskeisiä pelkoja ihmisillä. Jehovantodistajuudessa se on vielä korostunut. Koko ajan on uhka päällä tulla hylätyksi, jos et ole sellainen kuin joku vaatii, ja vaatimukset ovat vielä pikkutarkkoja. Jatkuva pelossa eläminen saa aikaan melkoista tuhoa ihmisen psyykelle.

* * *

Tässä pientä tarinaa nyt siitä miten omat vanhempani suhtautuivat erottamiseeni. Eli en ole enää tervetullut kyläilemään vanhempieni luona. Toki haluavat lapsiani nähdä, joten ehdottivat, että ex-vaimoni veisi lapsiani välillä sinne kylään! No ei sovi mulle!! Eli saavat nyt olla näkemättä lapsiani niin pitkään kunnes saan itse tulla mukaan kyläilemään. Isä sanoi vielä, että jos tulen kesän konventtiin, niin siellä olisi kiva nähdä. No en todellakaan ole menossa sinnekään! Vielä lopuksi sanoi, että perhesiteet ei kyllä mene poikki kokonaan.

* * *

Sillon kun mun esikoinen syntyi, ilmoitin siitä puhelimitse äidilleni. Hän toivotti vaimoni lapsemme kanssa tervetulleeksi ja jopa minäkin olisin voinut tulla mukaan, koska "eihän minun kanssa tarvi puhua". Teimme selväksi, että jos minä en ole tervetullut, niin ei ole muutkaan tulossa. Ei ole vanhempani nähneet sitten kumpaakaan lastani.

* * *

Äidinkaipuu on suuri, jotenkin uskomattomankin suuri. Olen huomannut myöhemmällä iällä, että kaipuu kohdistuu nimenomaan jotakin kuviteltua äitihahmoa kohtaan, eikä niinkään omaa olemassa olevaa äitiä kohtaan, koska minä en ole saanut oppia koskaan tuntemaan sellaista välittävää, huolehtivaa äitiä.

* * *

Törmäsin juuri vanhempaan siskooni, jota en ole nähnyt enkä kuullut mitään yli kolmeeen vuoteen! Ensin meinasin juosta karkuun, mutta sitten päätin mennä moikkaamaan. Ensin hän ei halunnut edes sanoa mitään ei edes hymyillyt, puri vain hampaita yhteen. Sitten sanoin, että no et oo kauheen ilonen nähdessäs mut. Hän tokas vain, että kunpa vaan olisin valinnut toisin! Sanoin sitten, että tein niinkuin halusin ja pysyn mun päätöksen takana.

* * *

Aaamupäivästä lähdin töihin. Näin kyllä auton pihalla suunnistin pyörälle... Setä sanoo takaa että "hyvää päivää". Vanhin edellisestä elämästä. Tarjosi luettavaa ja kutsun. Kieltäydyin. Selitin että olen jo päätökseni tehnyt silloin kun erosin. Hän siihen että ei saa olla liian ehdoton. Meitä on sentään jo 8 miljoonaa. Olet ollut mukana. Tiedät mitä nyt maailmalla tapahtuu. Sanoin että tiedän kyllä mitä järjestössä tapahtuu olen vertaistukea saanut. En hyväksy teidän tekoja jne. Kertoi sitten että olemme puuttellisia. Sanoin että en hyväksy karttamista se on julmaa... "Sen on jumala korkeuksissa määrännyt". "Sinulla on vain yksi tie... saat tavata sukulaisesi... käänny takaisin!"

* * *

Karttaminen on todella julma ja sydämetön tapa kiristää erotettuja ja eronneita takaisin seurakuntaan. Itse menetin  täysin kontaktit suurimpaan osaan laajasta jehovantodistaja-suvustani samana päivänä kun minut erotettiin. Vaikka tiesin etukäteen, että näin tulisi olemaan, tuntui se silti todella pahalta. Olin hyvin paljon tekemisissä sukulaisteni kanssa ja viihdyin heidän seurassaan. Kohta erottamiseni jälkeen isoveljeni soitti minulle puhelun, jossa hän kertoi arvostavansa ratkaisuani ja ettei itsekään enää usko järjestön opetuksiin, mutta "sukulaisten takia" hän ei voi jättää järjestöä eikä myöskään sen puhelun jälkeen olla tekemisissä kanssani. Kerran sen jälkeen  hän tuli kadulla minua vastaan eikä tervehtinyt minua. Tuli tosi surullinen olo.

On karttamisesta ollut jotain hyötyäkin. Se auttoi minua lopullisesti näkemään kuinka julmasta ja ihmishengillä leikkivästä lahkosta on kyse. En voisi koskaan kuvitella palaavani takaisin! Vuosien terapian ja vertaistuen avulla olen lopulta toipunut. Näen edelleen usein sukulaisiini ja Jehovan todistajiin liittyviä unia. Niissä on aina hyvin ahdistava tunnelma. Toivon sydämestäni että isoveljeni perheineen ja muut sukulaiseni osoittaisivat rohkeutta ja alkaisivat elää omannäköistään elämää eivätkä tanssisi enää tunteettoman ja epäinhimmillisen hallintoelimen pillin mukaan.



"Hankalien" kysymysten esittäminen on kiellettyä

Kahden vuoden ajan, ennen eroamista järjestöstä, olin toimeton ja kävin läpi jonkinlaista eksistentiaalista kriisiä. Tänä aikana mun luo tehtiin muutama paimennuskäynti.

Sain pohdintoihini mm. seuraavia
vanhinten kommentteja :
  • "Sä kyselet niin vaikeita"
  • "Sä ajattelet liikaa"
  • "Sun täytyis nyt vaan sitä tunnetta vahvistaa, kun sulla tieto kuitenkin on"
Nyt jälkeenpäin ajatellen, tää oli surullisin kommentti:
  • "Tää elämä on vaan välivaihe mikä pitää kestää, se oikee elämä alkaa sitten paratiisissa".
Koin, etten juurikaan saanut mitään järkeviä vastauksia pohdintoihini vanhimmilta. Enemmän eväitä ja ajatuksia olen saanut lukemalla psykologian, sosiaalipsykologian, etiikan ja eksegetiikan kirjoja. Jotenkin musta tuntuu, että todistajuus ei välttämättä sovi hirveän hyvin ihmiselle, jolla on tarve pohdiskella asioita ylipäätään.


Riittämättömyyden tunne nakertaa itsetuntoa

Mä opin JT-lapsuudessa vihaamaan itseäni. Mikään, mitä tein, ei riittäny Jehovalle. Aina olin paha, syntinen paska. Riittämättömyyden tunne oli jokapäiväistä. Mun pää ei enää lopulta kestäny ja yritin lopulta tappaa itteni.


Painajaiset voivat jatkua vuosien ajan



Demoniuni sai jatkoa mun päässä. Voi jukra nää demonit elää niin edelleen. Kaveri lapsena väitti, että autiotalon pihalla oli demoni purrut häntä käteensä. No, mulla oli sitten autiotalon edessä käsi täynnä demonin puremia viimeyön unessa. Jotta saisin rauhan demoneilta äiti tuli väkisin viemään mua kentälle. Repi kädestä ja vaati mua laittaa kenttävaatteet päälle. Kiroilin ja vannoin, että tää on ihan viiminen kerta, kun pakottaa mut siihen touhuun! Oltiin kerrostaloalueella, ja mummo jota oltiin menossa tapaamaan asui huoneestossa, johon portaat oli rikki ja kaide retkotti, mutta pakko oli mennä mummolle saarnaamaan. Pistin kaikin keinoin vastaan. Ei auttanut, äiti vei pidemmän korren. Kunnes päästiin mummolle, se laitto kahvit ja mä söin ja söin ja söin, enkä puhunu sanaakaan ja kävin mummon sohvalle nukkumaan.

* * *

On kyllä vahvassa nämä pelot ja unet. Mun tyttöni kävi riparin ja päättikin sitten liittyä kirkkoon. Oli ennalta puhuttu asia yhdessä, että saa tehdä juuri niinkuin hyvältä hänestä itsestä tuntuu. Ja tuntuu tämä ihan hyvältä ratkaisulta minunkin mielestä, mutta siis asian ydin tulee tässä: kastetta edeltävänä yönä (kaste oli siis eilen) näin pitkästä pitkästä aikaa rankan jehovantodistajuuteen liittyvän unen. Kolme jykevää vanhinta oli meillä juhlissa mukana, ja he istuivat pöydässä puhumatta mitään tuomitseva ilme kasvoillaan. Olin ahdistunut unessa ja kyselin, mitä nämä täällä tekee ja miksi ovat täällä. Kukaan ei vastannut ja ukkelit tuijottivat vain vihaisesti ja tuomiten minua. Olivat kuin kolme jumalaa siinä pöydässä. Meillä muilla oli hauskaa ja kivaa unessa. Tuo uni pyöri mielessä koko eilisen päivän ja työstin sitä. Ärsyttävää.



 


Jos olet nykyinen tai entinen Jehovan todistaja ja koet ahdistusta hengellisen väkivallan tai muun uskonnollisen syyn takia, ota yhteys Uskontojen uhrien tuen vertaistukipalveluihin.


 
Takaisin uutissivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity