Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisia





Tutustu myös näihin sivuihin:

Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



Jehovan todistajien lapset

Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

Vuosi 1975, ennustelu

Verikysymys
 


Muita aiheita:

  



Kadonneen seurakunnan jäljillä
21.02.2017 Johanneksen poika


Kävin 28.10.2013 ystäväni Terho Miettisen kanssa Patentti- ja rekisterihallituksessa katsomassa Jehovan todistajien papereita ja dokumentteja. Tuolloin osoittautui, että suurin osa materiaalista on todella vanhaa, valtaosa papereista taisi olla 1990-luvun puolelta. Esimerkiksi listaus Jehovan todistajat -uskonnollisen yhdyskunnan virallista rekisteröidyistä seurakunnista ja seurakuntien jäsenistä oli vuodelta 1994.

Jehovan todistajat eivät halua pitää papereitaan ajan tasalla. He salaavat periaatteessa kaiken tiedon, mikä ei ole aivan pakko jakaa, ja se johtaa sitten tällaiseen asiakirjojen "muumioitumiseen". Muutoksia ja päivityksiä he tekevät yleensä vasta pakon edessä aivan samalla tavalla kuin maistraatin tietojen kanssa.

Suomen haaratoimisto ei poista kaikkien erotettujen ja itse eronneiden tiedoista merkintää "Jehovan todistaja", vaikka se on haaratoimiston velvollisuus. Näin kävi minullekin aikoinaan. Vuoden kuluttua erottamisestani päätin tarkistaa omat tietoni maistraatista. Paperissa luki edelleen "Jehovan todistaja". Sain sen tiedon muutettua oikeaksi lopulta tietosuojavaltuutetun avulla, kun hän määräsi Betelin pitämään rekisterin ajan tasalla ja poistamaan erotettujen tiedoista merkinnän "Jehovan todistaja". Jälkeenpäin olen kuullut monelle erotetulle käyneen samalla tavalla kuin minulle, heidän tietojaan ei päivitetä maistraatin tietokantaan, vaikka pitäisi. Vuosia sitten erotettujen tiedoissa lukee edelleen usein: "Jehovan todistaja".

Mutta sitten takaisin tähän PRH-asiaan, mistä tämä juttu kertoo.

Papereiden selaamisen lisäksi meillä oli vuonna 2013 mahdollisuus käyttää yhtä PRH:n tietokonetta ja selata sen avulla tietoja. Terho Miettinen otti tuolloin muutaman valokuvan tietokoneen ruudulta. Tämä Terho Miettisen ottama valokuva on nyt osoittautunut mysteeriksi, jonka ratkaisemiseen tarvittaisiin vähintään Sherlock Holmes tai Hercule Poirot.



19.02.2017 huomasin, että joku oli laittanut linkin juuri tuohon samaan ruotsinkieliseen seurakuntaan Suomi24-keskustelupalstalla. Kyse oli Yritys- ja yhteisötietojärjestelmän tiedoista. Tiedot täsmäsivät muuten em. valokuvan kanssa, mutta yksi kohta oli muutettu. Kun valokuvassa olevan seurakunnan päätoimialaksi oli merkitty "Omien tai leasing-kiinteistöjen vuokraus ja hallinta", niin YTJ-järjestelmän tuoreessa kuvakaappauksessa tämä oli merkitty "Toimiala tuntematon".



Koska Suomi24-palstalla kyseenalaistettiin rehellisyyteni, päätin yrittää selvittää tuon ristiriidan.

Soitin 20.02.2017 Patentti- ja rekisterihallitukseen ja pyysin vastausta tähän arvoitukseen. Miksi toimiala on muutettu? Kuka muutoksen on tehnyt? Milloin muutos on tehty?

Puhelu yhdistettiin yhdistysrekisteriin.

"Palvelussamme on ruuhkaa, palvelemme teitä mahdollisimman pian". Ja sama ruotsiksi ja englanniksi. Sitten kuului musiikkia, jonka äänenlaatu ei kohonnut ihan HiFi-tasolle. "Olette edelleen jonossa"... Ja sama ruotsiksi ja englanniksi. Kohtuullisen ajan odotettuani puheluuni vastattiin.

Kerroin em. ristiriidasta ja kysyin: miksi tieto on muutettu, kuka sen on muuttanut ja milloin se on muutettu?

Ystävällinen virkailija alkoi tarkistaa ongelmaa. Samalla hän kertoi mahdollisuudesta tulla paikan päälle katsomaan dokumentteja. Pitäisi vain lähettää sähköpostissa tiedot, mitä haluaa tulla katsomaan. Päätin tehdä niin, mutta ensin halusin puhelimessa tietää tästä yksittäisestä ongelmasta nimeltä "Kristiinankaupunki".

Viittasin edellä kerrottuun ristiriitaan, ja virkailija selitti, että YTJ:n tiedot tulevat verohallinnolta, joten päätoimialatietokin on sieltä peräisin, ei PRH:sta. Virkailija halusi tietää kyseessä olevan Y-tunnuksen, niinpä kerroin sen hänelle. Virkailija hämmästeli suuresti tätä päätoimialan tietoa: Toimiala tuntematon. Pyysin sitten hakemaan saman tiedon siitä rekisteristä, minkä tiedot näkyvät Terho Miettisen ottamassa valokuvassa. Kertasin vielä, että PRH:n tietokoneruudulta 28.10.2013 otetussa valokuvassa lukee: "Omien ja leasing-kiinteistöjen vuokraus ja hallinta."

Virkalija etsi ja etsi melko kauan kyseistä tietoa. Totesin hänelle, että täytyyhän teiltä se löytyä tuon Y-tunnuksen perusteella (se ainakin löytyi silloin 2013).

Jostain syystä virkailija ei tuohon tietokantaan onnistunut tietokoneellaan pääsemään. Hän päätti kääntää puhelun toiselle henkilölle, joka saattaisi tietää tästä asiasta. Samalla hän kehotti soittamaan myös Verohallintoon ja antoi minulle sitä varten puhelinnumeron.

Puhelu kääntyi nyt siis toiselle henkilölle. Ennen kuin hän vastasi, sain nauttia taas "korkeatasoisesta" pianomusiikista. "Hetki vielä". Ja taas piano soi...

Puheluun vastasi lopulta henkilö, joka oli tuohtunut siitä, miksi puhelu hänelle yhdistettiin. Jouduin selittämään alusta alkaen kaiken sen saman, minkä edellisellekin henkilölle olin selittänyt.

Olen pahoillani, että tämän jutun tekstin sävy muuttuu nyt tiukan asiallisesta ironiseksi ja satiiriseksi, koska koin koko puhelun täysin absurdina. On harmillista sanoa näin, mutta muutakaan en voi, koska yritän aina olla rehellinen. Toivon, että kukaan tässä jutussa esiintyvä henkilö ei loukkaannu tekstistäni. Oma käyttäytymisenikään ei suinkaan ole vuosien mittaan ollut aina ensiluokkaista. Ja pahoittelen sitä.

Siispä muutan kirjoitustyyliä seuraavasta lauseesta lähtien.

Tämä henkilö oli luonteeltaan täysin erilainen kuin tuo ensimmäinen. Tämä henkilö valitti ja selitti koko ajan, miksi hän ei voi sitä eikä tätä tehdä. Yritin olla kärsivällinen, ajattelin, että hän on vain tuolla työssä. Eikä jokainen työpäivä ole yhtä mukava.

Kun yritin selittää asiaa, hän alkoi heti puhua päälle, ja tällä menetelmällä meni vähintään kolminkertainen aika siihen verrattuna, että hän olisi ensin kuunnellut, mitä asiaa minulla oli, ja sitten vasta sanonut jotain. Toisaalta, mikäs kiire minulla oli, olen eläkkeellä.

Valtavalla paatoksella hän sitten lopulta kertoi, että heillä näkyy täällä 19 kpl Jehovan todistajien virallisia rekisteröityjä seurakuntia. Joten "yhteinen sävel" alkoi pikku hiljaa sittenkin löytyä, vaikka välillä jo pelkäsin soittaneeni turhaan, kun häiritsin työssä olevaa ihmistä hänen työajallaan.

Tämä henkilö tuntui "saavan näppylöitä" koko ajan siitä, kun yritin häntä opastaa löytämään saman tiedon, minkä Terho Miettinen oli PRH:n tietokoneruudulta kuvannut. Kun mainitsin sanan Y-tunnus, hän tuntui menevän pois tolaltaan ja alkoi selittää, että "Y-tunnus ei minulle mitään..."

Mainittakoon tässä yhteydessä, että onneksi minä en ole keksinyt Y-tunnuksia. En ollut siis syyllinen mihinkään rikokseen, kun mainitsin sanan "Y-tunnus".

On tietysti vaihtoehtoisia tapoja löytää asioita heidän järjestelmistään, ja muualtakin. Virkailija sanoi tarvitsevansa joko rekisterinumeron tai seurakunnan nimen. Kerroin, että sekä valokuvassa että YTJ-sivulla lukee:
  • Toiminimi: Jehovas Vittnen
  • Yritysmuoto: Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta
  • Kotipaikka: Kristiinankaupunki
  • Yrityksen kieli: Svenska...
Hän keskeytti minut ja sanoi, että hän näkee, että Jehovan todistajien seurakuntia on 19, mutta yhdenkään kotipaikka ei ole Kristiinankaupunki.

Totesin, että ihmeellistä.

Sitten hän taas tinkasi, että mikä siinä on seurakunnan nimi. En enää pysynyt kärryillä, koska olin antanut niitä tietoja, mitä hän pyysi, ja hän keskeytti minut juuri väärässä kohdassa, kun seuraava tieto olisi ollut se "päätoimiala", asian ydin.

Kun huomasin, että ei tästä tämän henkilön kanssa tule mitään, ehdotin, että lähetän tämän Terho Miettisen ottaman valokuvan hänelle sähköpostissa. Mutta hän perusteli erittäin hyvin, miksi se ei olisi hyvä tapa. Hän oli juuri tullut lomalta.

Työhön paluu lomalta on joillekin tietysti henkisesti vaikea paikka, mutta pitääkö sen heijastua asiakas"palveluun"? No, ehkä sen pitää. Johonkinhan paha olo pitää purkaa. En väitä, että tässä olisi kyse pahan olon purkamisesta, mutta sellainen tunne tuli kyllä tämän puhelun aikana, valitettavasti.

Kun taas yritin saada suunvuoroa, hän piti esitelmän siitä, kuinka hän on rekisteröivä lakimies. Hän halusi tietää, mitä hänellä on tekemistä tämän esittämäni asian kanssa.

En kehdannut sanoa, että hänen tehtävänsä asiakaspalvelussa olisi auttaa minua ratkaisemaan tämä pulma, mutta en uskaltanut sanoa, hän oli sentään lakimies (vaikka olikin nainen) ja minä vain tällainen turha eläkeläinen.

Seuraavaksi hän alkoi epäillä, että tämä seurakunta ei ole heidän rekisterissään. Taas hän alkoi tivata sitä seurakunnan nimeä. Kun kuvan lähettäminen ei kelvannut, tämä meni nyt tämmöseksi. Ja kun hän välillä valitti kiirettä, niin tällainen työskentelytapa aiheuttaa kiirettä seuraavissa töissä, koska asiassa ei päästä eteenpäin yhtään nopeammin kuin Rooman liikenneruuhkassa, vaikka kuinka auton torvea tööttäisi.

Ja taas hän tinkasi seurakunnan nimeä. "Onko se Jehovan todistajat ja mitä..."

Kerroin, että ruudun kuvassa lukee "Jehovas Vittnen" (senhän olin hänelle jo sanonut, mutta kun se toisen kuunteleminen ei ole hänen ihan kaikkein vahvin osaamisalueensa).

Sitten hän totesi, että "katotaas nyt sitten". Tuon olisi voinut kyllä katsoa jo aiemmin.

Ehdotin, että hän hakee hakusanalla "Jehovas Vittnen". Vaikka mikä minä pieni ihminen olen lakimiestä (lakinaista) neuvomaan.

Ei löytynyt. Sitten hän sanoi, että hän ei tiedä, onko se heillä rekisteröity paikallisseurakunta.

Huomautuksena mainittakoon, että sekä YTJ-järjestelmän nettisivulla että PRH:n tietokoneesta otetussa valokuvassa lukee: Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta.

Yhtäkkiä virkailija kysyi, että mikä ongelma tässä on. Kerroin, että tässä on sellainen ongelma, että päätoimialassa on ristiriita näiden kahden tietolähteen välillä. En saanut sanoa sanottavaani loppuun, kun hän taas paasasi, että he eivät rekisteröi mitään... Putosin jo kärryiltä, vaikka tämän puhelun aikana en kertaakaan edes ollut päässyt kärryille. Minä ja virkailija olimme kuin eri planeetoilta. Minä yritin selittää asiaani, mutta hän oli kärkäs keskeyttämään ja kertomaan kuinka kiire hänellä on. <huokaus>

Vaikka olen vain mitätön eläkeläinen ja keskustelukumppani oli korkeasti koulutettu lakimies, minun oli tässä vaiheessa pakko sanoa, että "kuuntele nyt, kun minä sanon". Ja aloin selittää erittäin selvällä äänellä hieman hidastetulla puheella, että ongelma on se, että PRH:n tietokoneen ruudulta otetussa valokuvassa lukee päätoimialan kohdalla "Omien tai leasing-kiinteistöjen vuokraus ja hallinta". (Sitaateissa olevan luin erittäin hitaasti, ja kumma kyllä hän ei keskeyttänyt minua) <huokaus> En taaskaan saanut sanoa sanottavaani loppuun asti, kun hän jo sanoi: "Mutta hei, se koskee siis osakeyhtiötä". Nyt en ymmärtänyt enää mitään. Järkeni oli varastettu.

En tiedä, mitä olisin sanonut ja miten käsitellyt asian. Minun oli tarkoitus sanoa ennen tätä viimeisintä keskeytystä, että siinä YTJ-nettisivulla on eri maininta päätoimialasta, kun siinä sanotaan, että "Toimiala tuntematon".

En ymmärrä, mistä tämä virkailija keksi osakeyhtiön. No, kun hän ei kuuntele koskaan lausettani loppuun, hänen vilkas mielikuvituksensa tekee tepposia, mutta ei onneksi mattisia (turkulaiset ehkä ymmärtävät tämän heiton).

Sain sitten sanotuksi, ettei se ole osakeyhtiö vaan rekisteröity seurakunta (ainakin ruudulla on maininta rekisteröinnistä, en voi sille mitään, jos siinä on virhe, sitä virhettä ainakaan en tunnusta tehneeni). Juuri kun taas melkein onnistuin kertomaan tietojen ristiriitaisuudesta, hän alkoi puhua päälle: "Mutta meillä ei näy mitään päätoimialaa" (huomautus: onkohan se minun vikani?)

Nyt ryhdistäydyin ja keskeytin hänet, vaikka olenkin mitätön asiakas ja hän korkeasti koulutettu asiakaspalvelija. Sanoin, että onhan teidän tietokoneen ruudulta ennenkin näkynyt päätoimiala. "Mutta se on otettu sieltä YTJ-järjestelmästä", hän sanoi. Minulla on aivan yhdentekevää vaikka se tieto olisi otettu Ruotsin laivan neuvontatiskilta, kun se tieto kerran on näkynyt PRH:n tietokoneen ruudulla. (Nyt aloin todella väsyä tähän keskusteluun.)

Jostain syystä hän alkoi luennoida seuraavaksi minulle Jehovan todistajien yhdyskunnan asioista. Ja sitä kesti pitkään, vaikka hänellä oli kiire. Miten se tähän liittyy. Kyse on tästä yksittäisestä ristiriitaisesta asiasta, mistä tällä tyylillä ei saada selvää ennen kuin Länsimetro kulkee.

Yritin sitten sanoa siihen, että tuo, mistä hän minulle äsken luennoi pitkään, on se koko Suomea käsittävä rekisteröity Jehovan todistajat uskonnollinen yhdyskunta (eikä mikään yksittäinen virallinen rekisteröity seurakunta). No, hän myönsi sen.

Vaikka virkailija oli koko ajan antanut ymmärtää, että hän on suorastaan allerginen Y-tunnuksille, hän yllättäen pyysi sitä Y-tunnusta, mitä olisin tarjonnut jo aiemmin, jos olisi ollut siihen tilaisuus.

Niinpä luettelin hitaasti ja selvästi: 0683703-9.

Jollain tasolla lamppu syttyi virkailijan päässä, ja hän alkoi lukea. "Jehovas Vittnen, rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta... ja täältä tulee ne päätoimialat". No niin, lopultakin hän alkoi ymmärtää, mistä koko ajan olisi ollut kyse, jos hän olisi malttanut kuunnella.

Nyt minulla oli tilaisuus kertoa se, mistä koko ajan on ollut kyse: "Toimiala tuntematon".

Jostain syystä hän taas aloitti: "Mutta niin kuin minä olen yrittänyt sanoa, niin me ei... me ei rekisteröidä toimialaa, se ei ole meidän..."

Onneksi en ole helposti hiiltyvää tyyppiä. Muuten... (lukija käyttäköön omaa harkintaansa).

Minun oli pakko kysyä: "Ymmärrätkö sinä, mitä minä tarkoitan?" Hän vastasi: "Ehkä me emme ymmärretä toisiamme..."

Huomautus: Ymmärrys lisääntyisi, jos malttaisi kuunnella ihan oikeasti loppuun asti, mitä toisella on sanottavaa.

Virkailija: "Minä yritin sinulle selostaa..."

Nyt en enää piitannut hyvistä käytöstavoista vaan sanoin: "Sinä et siis usko, että tuo valokuva on otettu teidän tietokoneelta?"

Hän jatkoi sitä samaa... eikä vastannut kysymykseeni: "Mutta että se on otettu YTJ-järjestelmästä" (huomautus: ei tässä ole oleellista se, mistä se on otettu, kun se kerran on näkynyt PRH:n tietokoneen ruudulla ja tieto on ristiriidassa toisen YTJ-sivun kanssa. Ja tästä on kyse. Kuka on muuttanut päätoimialan tiedon? Miksi? Milloin?)

Virkailija kertoi: "Minulla ei ole YTJ-järjestelmän kanssa mitään tekemistä. Meidän talon koneelta pystyy seuraamaan sitä, mutta... jne. ... Kun me rekisteröidään uskonnollinen yhdyskunta tai paikallisseurakunta, me annetaan täältä meiltä sille rekisterinumero, mutta me ei anneta Y-tunnusta, vaan se uskonnollinen yhdyskunta joutuu hakemaan Y-tunnuksen. Mutta senhän saa PRH:n tiskiltä, mutta sitä ei saa meiltä".

Sitten virkailija taas alkoi lukea YTJ-järjestelmästä tietoja: "Jehovas Vittnen, rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta... nyt minä yritän etsiä, että löytyykö se meidän järjestelmästä... Meidän järjestelmästä ei löydy tämmöstä uskonnollista yhdyskuntaa".

Kysyin, onkohan se seurakunta sitten lakkautettu vuoden 2013 jälkeen?

Taas virkailija alkoi lukea YTJ-järjestelmän tietoja. "Toimiala tuntematon".

Seuraavaksi virkailija esitti oman veikkauksensa: "Tätä ei oo koskaan meillä rekisteröitykään, mutta tämä Jehovas Vittnen on saanut Verohallinnolta tän Y-tunnuksen. Mutta tätä ei oo koskaan rekisteröity meillä. Se on se minun veikkaus.

Palasin soittoni tarkoitukseen ja selitin sen virkailijalle. Minä yritän vain selvittää sitä ristiriitaa, miksi päätoimiala on muuttunut.

Pyysin sitten virkailijaa kuuntelemaan vielä vähän. Kerroin hänelle mm. sen, että ne 19 Jehovan todistajien virallista rekisteröityä seurakuntaa eivät oikestaan ole "seurakuntia" sen nimen varsinaisesa merkityksessä, koska ne eivät harjoita minkäänlaista hengellistä toimintaa. Niillä ei ole mitään muuta merkitystä kuin että ne omistavat valtakunnansaleja. Sitten kerroin, että Jehovan todistajien epäviralliset rekisteröimättömät paikallisseurakunnat harjoittavat hengellistä toimintaa. Korostin vielä sitä, että ne 19 rekisteröityä seurakuntaa omistavat valtakunnansalit ja niillä on oikeus myydä saleja. Paikallisseurakunnat eivät voi mitään sille, että "heidän" salinsa myydään. Väänsin samalla rautalangasta sen, että kun Jehovan todistajien paikallisseurakunnan väki rakentaa valtakunnansalin, ne kuvittelee omistavansa sen, mutta se ei ole niin. Mikään paikallisseurakunta Suomessa ei omista "omaa" valtakunnansaliaan.

No, arvata saattaa, ettei virkailija jaksanut kuunnella selostustani loppuun.

Mutta sitten hän kertoi tärkeää tietoa, mille voi olla käyttöä myöhemminkin.

Virkailija kertoi sen tapahtumaketjun, miten jonkin seurakunnan rekisteröintiprosessi etenee. Hän kertoi, että PRH pyytää opetusministeriön asiantuntijalautakunnalta arvion seurakunnan uskonnollisesta tarkoituksesta, ja PRH tarkistaa vain ne muut kohdat yhdyskuntajärjestyksestä.

Kerroin, että minä yritän nyt selvittää näitä asioita, enkä pelkästään minä, vaan tietojeni mukaan Turun Sanomat on tekemässä "jatkokertomusta" sille uutiselle, missä kerrottiin 13 Jehovan todistajien valtakunnansalien myynnistä. Ja nämä asiat liittyvät valtakunnansalien myyntiin.

Virkailija valisti minua sitten aivan aiheellisesti siitä, miten tieto tulee Verohallinnolta. "Päätoimiala on se toimiala, jota yritys pääasiallisesti harjoittaa. Tämä tieto tulee Verohallinnolta ja se perustuu toimialaluokitukseen. Yhdistysrekisterillä ei oo mitään tekemistä tämän Jehovas Vittnen kanssa. Kun tätä ei löydy meiltä rekisteristä, niin minä ymmärtäisin niin, että tämä on rekisteröimätön uskonnollinen yhdyskunta, vaikka täällä nyt sanotaan rekisteröity. Mutta tällä nimellä sitä ei löydy PRH:sta eikä se ole mitenkään oikeuskelpoinen eikä se silloin voi myydä eikä ostaa mitään."

Kerroin virkailijalle, että se tieto, mitä hän nyt antoi minulle, on erittäin arvokasta tässä tutkinnassa.

Virkailija totesi nykyisistä 19 Jehovan todistajien rekisteröidyistä seurakunnista sen verran, että ne on rekisteröity kulloinkin voimassa olevan uskonnonvapauslain mukaan. Hän vielä lisäsi, että PRH ei niitä mitenkään valvo.

Käytäntö on kiteytettynä nykyisin seuraava:

PRH rekisteröi uskonnollisen yhdyskunnan sen jälkeen, kun opetusministeriön lautakunta on antanut siitä tarkoituksesta lausunnon, ja sitten PRH:n yhdistysrekisterissä tarkistetaan, että löytyy tilikausi, tilintarkastajat jne. Sitten PRH rekisteröi sen, mutta ei valvo mitenkään. Periaatteessa verottaja kuitenkin valvoo.

Vaikka välillä meillä oli välillä vaikeuksia löytää virkailijan kanssa "kartalla samaan osoitteeseen", lopputulos oli hyvä. Asiat saatiin puhuttua niin pitkälle kuin oli tarpeen. Ja vaikka mysteeri ei selvinnyt, puhelu oli kuitenkin hyödyllinen.

Kiitin virkailijaa hyvistä tiedoista. Ja lopulta puhelu loppui hyvässä hengessä. Puhelun anti oli ihan positiivinen. Kerroin virkailijalle, että soitan seuraavaksi verottajalle ja kysyn sieltä, miksi heillä on virheellisiä ja ristiriitaisia tietoja.



Valitsin saamani verohallinnon puhelinnumeron. Hetken kuluttua sieltä vastasi automaatti, joka kertoi puhelun nauhoituksesta.

Puheluun vastasi lopulta miellyttävä naisääni. Kerroin hänelle jutelleeni PRH:n kanssa asiasta, joka ei siellä selvinnyt ja siksi soitin nyt Verohallintoon.

Aloitin taas alusta kertomalla toimialaan liittyvän ristiriidan YTJ-järjestelmässä. Ensimmäiseksi minulta kysyttiin Y-tunnusta. Annoin sen.

Kerroin sitten tiivistetysti sen saman tarinana kuin PRH:n puhelussa, mutta aikaa meni merkittävästi vähemmän. Tämä virkailija kuunteli tarkkaavaisesti keskeyttämättä. Sanoin hänelle, että minua kiinnostaa erityisesti päätoimialan kohdalla se, milloin tuo on muutettu, kuka sen on muuttanut ja miksi se on muutettu? Kerroin huolella sen, mitä lukee päätoimialan kohdalla PRH:n tietokoneen ruudulta otetussa kuvassa.

Virkailija tarkisti seuraavaksi, missä asemassa olen kyseisessä Jehovas Vittnen -seurakunnassa. Kerroin, etten missään, mutta haluan tietää, miksi tällainen ristiriita on olemassa. Tämä kiinnostaa erityisesti siksi, että Jehovan todistajat ovat jo myyneet ainakin 4 valtakunnansalia ja Turun Sanomien jutun mukaan ainakin 13 on myynnissä tällä hetkellä.

Kerroin lisää asiasta. Turun Sanomien jutussa oli pientä epätarkkuutta verohallinnon asiantuntijan lausunnossa. Niinpä pyysin Turun Sanomia tekemään uuden jutun, jossa "tietyt" asiat tarkistettaisiin. Turun Sanomat on nyt juuri asiaa tutkimassa, ja olen antamassa Turun Sanomille taustatukea ja apua.

Jouduin taas kertomaan alusta asti sen, että Jehovan todistajien seurakuntia on kahdenlaisia, 19 on rekisteröityjä ja noin 300 rekisteröimätöntä. Kerroin myös muut tarpeelliset tiedot samoin kuin PRH:n henkilöillekin.

Kerroin virkailijalle, että Verohallinnolta tulleessa tiedossa lukee "Rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta". Mutta PRH:ssa tällaista ei ole rekisteröity. Ja se päätoimialan muutos on hämmentävä.

Virkailija kysyi minulta seuraavaksi, onko minulla "nimenkirjoitusoikeus" tässä asiassa. Kerroin, että ei ole.

Virkailija ei voinut suoraan tietokoneeltaan nähdä, kuka milloin ja miksi oli muuttanut päätoimialan. Hän aikoi selvittää asiaa. Samalla hän antoi ymmärtää, että minulle ei välttämättä kaikkia tietoja anneta, koska minulla ei ole "nimenkirjoitusoikeutta".

Virkailija lupasi selvittää asian mahdollisimman pian ja soittaa takaisin. Tai sitten joku toinen henkilö soittaa.

Jäin odottamaan.

Puhelimeni hälytti noin tunnin päästä.

Vastasin puheluun ja jouduin taas aloittamaan alusta asian selvittämisen, koska minulle ei soittanut se sama henkilö, jonka kanssa aiemmin puhuin.

Pyysin saada tietoja asiasta. Milloin tieto on muutettu? Kuka on muuttanut? Miksi on muutettu?

Koska en kuulu Jehovas Vittnes -seurakuntaan, virkailija kertoi, että hän ei anna minulle mitään tietoja. Kerroin hänelle, että minun täytyy sitten Turun Sanomille kertoa, että Verohallinto kieltäytyi antamasta tietoja. Sanoin, että myös Turun Sanomat tutkii näitä juttuja seuraavaa uutistaan.

Lopputulos oli, että ihmeellinen ristiriita ei selvinnyt. Ei PRH:n kautta eikä myöskään Verohallinnon kautta, jolla tuo virheellinen tieto on hallussaan.

Olen sanaton. Olen hämmentynyt. Parhaani yritin, mutta se ei nyt riittänyt mihinkään. Olen pahoillani.

Jäljelle jäi siis kaksi outoa virhettä:

Jehovas Vittnen on verohallinnon mukaan rekisteröity, mutta PRH ei sitä koskaan ole rekisteröinyt

Verohallinnon tiedoissa YTJ-järjestelmässä on päätoimialan kohdalla kaksi erilaista ristiriitaista merkintää.

Kuka tietää Sherlock Holmesin tari Hercule Poirotin puhelinnumeron?


 
Takaisin uutissivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity