Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisia





Tutustu myös näihin sivuihin:

Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



Jehovan todistajien lapset

Oikeuskomiteat

Karttaminen

Vuosi 1975, ennustelu

Verikysymys
 


Muita aiheita:

  



Uusi Pro gradu -tutkielma: Jehovan todistajista eronneiden tarinoita eroprosessista ja avunsaannista
26.11.2017 Johanneksen poika





Mirka Johansson teki syksyllä 2017 gradun Jyväskylän yliopistolle (Kokkolan Yliopistokeskus Chydenius). Tutkielma kohdistui entisten Jehovan todistajien tarinoihin eroprosessista. Haastateltavia oli yhteensä kuusi, viisi naista ja yksi mies.

Mirka Johansson kirjoitti:

On ollut etuoikeus saada kuulla entisten Jehovan todistajien tarinat. Tarinat ovat äärettömän moninaisia ja tarinoista kumpuavat vahvasti haastateltavien omat ajatukset, käsitykset ja mielipiteet. Tämän lisäksi kertojien tarinat tuovat esiin erilaisia sosiaalisia ongelmia ja yhteiskuntamme haasteita, sekä millaisia ristiriitoja ilmenee heidän ”entisen elämänsä” ja nykyisen elämänsä välillä.

Mirka Johansson kertoi, että hän on jakanut tutkimuksessa tarinat kolmeen osaan. Ensimmäisenä hän käsittelee niitä osia tarinoista, jotka kertovat elämästä Jehovan todistajana. Toisena hän käsittelee eroprosessiin liittyviä tarinoiden osia ja kolmantena avunsaantia eroamisen jälkeen. Tutkimuksen painopisteenä on eroprosessi ja avunsaanti.

Gradussa tulee monta kertaa esiin pelko. Se on yksi Jehovan todistajien järjestön kontrolloinnin ja hallinnan välineistä. Mirka Johansson kirjoittaa siitä näin:

Pelolla hallitseminen on yksi tehokas tapa pitää yhteisöä kasassa, sillä pelon avulla on mahdollista ylläpitää eritasoista kontrollia ja saada ihmiset toimimaan tietyllä, toivotulla tavalla. Tutkimuksessani haluan kiinnittää huomiota siihen, millaisille opetuksille ja ilmiöille jehovantodistajuuteen kasvaneet lapset ovat mahdollisesti altistuneet. Kiinnostavaa on myös kuulla, mitä tapahtuu, kun eroprosessiin ryhdytään.

(Sivu 37)


Seuraavassa sitaatissa haastateltavan lapsuutta ja nuoruutta on varjostanut pelko. Kertomuksensa alussa hän kuvaili asioita, joista isä hänelle puhui:

”Mieti sitä maailmankuvaa mikä lapselle maalattiin, et tuu ja pidä tästä isin kädestä kiinni niin me voidaan kattoa ku kohta tulee Harmagedoni ja äiti ja sun isäpuoli ja pikkusisarukset tuolla kuolee ja linnut syö niitten ruumiit ja muuta vastaavaa, et tuu tänne näin. Säily itte elossa mutta kato ku sun kaverit ja koti missä sää asut palaa tuolla, niin EI.”

Yllä oleva kuvaus on haastateltavan kertoman mukaan ote ilmestyskirjasta, jonka haastateltava osasi ulkoa jo alakoulu-ikäisenä. Tämä pelolla uhkaaminen ja uhkakuvien luominen on kertojan mukaan yleistä järjestön sisällä jo hyvin varhaisista lapsuusvuosista lähtien. Haastateltava totesi, että pienen lapsen ei tulisi tarvita valita elämän tai kuoleman välillä. Tarinasta ilmeni myös, kuinka lapsia oli jo 4–6 -vuotiaasta saakka alettu pelottelemaan Harmagedonin tulemisella.

(Sivu 58)




Myös seuraavassa sitaatissa nuorena aikuisena Jehovan todistajista eronnut nainen kertoo yhteisön sisällä tapahtuneesta pelolla kontrollonnista:

”Tuu tähän meidän uskontoon, että sää selviät hengissä. Mää olin 5 vuotias, pienelle lapselle tulee totta kai pelko, että oma perhe ja oma äiti kuolee, niin se rupes jo sillon ahdistamaan tosi paljon mua.”

Kaikkia haastateltavien lapsuus- ja nuoruusajan tarinoita yhdistivät erilaiset pelkotilat, kireys, jännitystilat, jatkuva suorittaminen ja pelottelu. Pelko oli syntynyt siitä, että heitä oli lapsina ja nuorina toistuvasti peloteltu sillä, että Jumala voi tulla ja tappaa heidät hetkenä minä hyvänsä, jos hän tekee syntiä tai jotain väärin.

(Sivu 59)


Mitä tapahtuu Jehovan todistajalle, kun hän ei enää halua kuulua siihen yhteisöön ja uskontoon, johon on kasvanut? Gradussa nainen kertoo, mitkä asiat sysäsivät hänen eroprosessinsa liikkeelle:

”Mää olin niin kyllästynyt siihen, et joka kerta kun mää menin sinne, niin uskontoa, uskontoa, uskontoa ei kavereita. En niin ku saanut tehdä asioita mitkä mua kiinnosti, ne laiminlöi mun opiskelun, ne ei kannustanut siihenkään mua koskaan ja mitta vaan tuli totaalisesti täyteen.”

Haastateltava kertoi, kuinka hän nuorena aikuisena väsyi siihen, että uskonto oli se ainoa asia jonka ympärille koko elämä muodostui. Hän totesi myös, että vuosia kestänyt suorittaminen, paine, jatkuva väsymys ja täydellisyyteen pyrkiminen alkoivat käydä ylitsepääsemättömiksi asioiksi hänen elämässään. Tämä ylikuormittuminen tapahtui yläkouluiässä, jolloin haastateltavalla oli iän myötä lisääntynyt vapaampi kulku kaupungille, missä hän pääsi näkemään mitä muut nuoret tekivät. Hän halusi olla osa sitä toimintaa.

(Sivu 69)




Seuraavassa otteessa aikuinen nainen kertoo, kuinka hän alkoi järjestelmällisesti valmistautua järjestöstä irtaantumiseen ja kuinka hän alkoi toimia eroprosessin suuntaisesti:

"Mä tiesin, et mitä tapahtuu kun mä lähen, ni mä aloin tekeen mun muutamista lapsuuden valokuvista ja muuta vastaavista kopioita, salaa vanhemmilta. Et mulle jäis edes jotain muistoja, et sitten kun ne välit katkee eli se alko oleen niin ku laskelmoivan harkittua. Sit mä tiesin, et mä tuun muuttamaan toiselle paikkakunnalle ni sillon mulla tavallaan aukenee portti.”

Tarinan nainen alkoi lukioikäisenä toimimaan itse ja tehdä harkitusti eroa Jehovan todistajista. Hän myös ymmärsi siitä itselleen koituvat seuraukset. Hän tiesi karttamissäännöstä, minkä vuoksi hän alkoi suunnitelmallisesti kerätä valokuvia ja esineitä lapsuudestaan, sillä mahdollisen karttamisen toteutuessa hänellä ei olisi enää mitään asiaa vanhempiensa kotiin.

Suomen Jehovan todistajien järjestön virallinen tiedottaja Veikko Leinonen on haastatteluissa antanut julkisuuteen päinvastaista tietoa karttamisesta, mutta esimerkiksi Ruoho (2013, 2015) on myös tuonut aiemmissa tietokirjoissaan esiin sen, että Jehovan todistajat harjoittavat karttamispolitiikkaa lähes ehdottomasti ja karttamissäännölle löytyy järjestön mukaan myös raamatulliset perusteet. Haastateltavat kertoivat, että heitä on kartettu erouutisen jälkeen, eivätkä he sittemmin ole nähneet puolisoaan, vanhempiaan tai sukulaisiaan. Ainoastaan kahdella on säilynyt häilyvä puhelinkontakti omiin vanhempiinsa. Haastattelemani entiset Jehovan todistajat ovat puhuneet puhelimessa vanhempiensa tai sisarustensa kanssa viimeksi keskimäärin 2-3 vuotta sitten.

(Sivut 71 ja 72)

Tutkimukseen osallistuneista kuudesta entisestä Jehovan todistajista yhtäkään ei ollut erotettu. He olivat usean vuoden ajan harkinneet eroamista järjestöstä, jonka he sitten toteuttivat.

Gradussa kerrotaan selviytymiskeinoista näin:

Miten selviytyä siitä, kun menetät vanhempasi, puolisosi, sukulaisesi ja sen ainoan yhteisön, jonka sisällä olet koko ikäsi kasvanut? Kaikkien haastateltavien eropäätös oli tapahtunut heidän omasta vapaasta tahdostaan. Ketään haastateltavista ei erotettu järjestöstä. Haastateltavat kertoivat, että heidät oli kasvatettu Jehovan todistajana ollessaan toimimaan järjestön sääntöjen mukaisesti. Osa heistä toimi kuitenkin vastoin näitä järjestön sääntöjä, jolloin heillä oli tiedossa, että he joutuvat eroamaan tai tulevat erotetuiksi ja mahdollisesti kartetuiksi. Erotessaan järjestöstä kaikkia odotti toisenlainen elämä, jota he kertomansa mukaan joutuivat opettelemaan elämään.

Haastateltavat turvautuivat erilaisiin selviytymiskeinoihin paitsi eronsa aikana myös sen jälkeen. Selviytymisprosessissa haettiin apua kirjallisuudesta, vertaistuesta, ja internetistä. Osa haastateltavista yritti aluksi hakeutua julkisen sektorin avun piiriin, vaikka avun hakemisen kynnys olikin korkea.

(Sivu 75)

Tutkimuksessa kerrotaan mielenkiintoinen piirre vertaistuen osuudesta toipumisessa ja selviytymisessä:

Tutkimuksen kannalta mielenkiintoinen piirre oli se, että vaikka kaikille oli opetettu ja varoitettu, että vertaistuki on pahin mahdollinen taho, suurin osa vastaajista kuitenkin uskaltautui lopulta siihen turvautumaan.
- - -
Haastateltavat kertoivat, että voitettuaan pelkonsa hakea apua vertaistuen piiristä, se on tarjonnut heille parhaimman ymmärryksen ja avun. Heidän kokemuksensa mukaan ainoastaan toinen saman kokenut voi ymmärtää parhaiten vallalla olevaa tilannetta.

(Sivut 81 ja 82)

 

  
Voit lukea kokonaan gradun tästä osoitteesta.


 
Takaisin uutissivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity