• UUT:n tekemät selvitykset
• Jehovan todistajien oikeuskomiteat ja karttaminen, uutisia vuodelta 2014
  
• Salaiset dokumentit
• Seksuaalirikokset
• Perustuslaki, uskonnonvapauslaki ja ihmisoikeudet
• Yhdyskuntajärjestys
  
• Äänite- ja videoarkisto

  

*** lv s. 219-s. 222 Raamatun kanta avio- ja asumuserosta ***
LIITE
 
Raamatun kanta avio- ja asumuserosta
 
Jehova odottaa naimisissa olevien pitävän uskollisesti kiinni avioliittolupauksestaan.
- - -
Jehova vihaa avioeroja, joihin ei ole raamatullista perustetta (Malakia 2:15, 16).
 
Mikä on avioeron raamatullinen peruste? Jehova vihaa aviorikosta ja haureutta (1. Mooseksen kirja 39:9; 2. Samuelin kirja 11:26, 27; Psalmit 51:4). Haureus on hänestä niin vastenmielistä, että hän hyväksyy sen avioeroperusteeksi.
- - -
Joissakin äärimmäisissä tilanteissa jotkut kristityt ovat päättäneet muuttaa asumaan erilleen tai erota puolisostaan, vaikka tämä ei olekaan syyllistynyt haureuteen. Tällöin Raamattu käskee pois lähtevää kristittyä ”pysymään naimattomana tai muuten sopimaan jälleen – – [puolisonsa] kanssa”
- - -
Elatusvelvollisuuden tahallinen laiminlyönti. Perhe voi vajota niin syvään köyhyyteen, että siltä puuttuvat elämän välttämättömyydet, koska mies ei elätä perhettään, vaikka hän pystyisi siihen.
- - -
Äärimmäinen fyysinen väkivalta. Pahoinpitelyyn syyllistyvä puoliso voi olla niin väkivaltainen, että hänen puolisonsa terveys ja jopa henki ovat vaarassa. Jos väkivaltainen puoliso on kristitty, seurakunnan vanhinten tulisi tutkia syytökset. Vihanpuuskat ja jatkuva väkivaltaisuus ovat erottamisperusteita (Galatalaisille 5:19–21). - - -

Edellä kuvaillun kaltaisissa ääritilanteissa kenenkään ei tulisi painostaa viatonta puolisoa sen enempää muuttamaan erilleen kuin pysymään yhdessä puolisonsa kanssa.

*** g02 8/2 s. 10 Avioliiton tulisi olla pysyvä side ***
AVIOERO JA ASUMUSERO

Jumala, avioliittojärjestelyn Alkuunpanija, suunnitteli avioliiton pysyväksi liitoksi. Mutta onko avioerolle mitään raamatullista perustetta, joka lisäksi antaisi mahdollisuuden avioitua uudelleen? Käsitellessään tätä asiaa Jeesus sanoi: ”Minä sanon teille, että joka eroaa vaimostaan muun kuin haureuden perusteella ja menee naimisiin toisen kanssa, se tekee aviorikoksen.” (Matteus 19:9.) Puolison sukupuolinen uskottomuus on ainoa peruste sellaiselle avioerolle, joka antaa viattomalle puolisolle mahdollisuuden avioitua uudelleen.
 
Lisäksi Raamatun sanat 1. Korinttilaiskirjeen 7:10–16:ssa antavat mahdollisuuden asumuserolle, samalla kun siinä kannustetaan aviopuolisoita pysymään yhdessä. Tehtyään kaikkensa avioliittonsa pelastamiseksi jotkut ovat tulleet siihen tulokseen, että heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa erilleen. Mitä raamatullisia perusteita tälle voisi olla?
 
Puoliso voi tahallisesti laiminlyödä elatusvelvollisuutensa.
- - -
Siksi asumusero on mahdollinen.
 
Toinen syy on äärimmäinen fyysinen väkivalta. Jos mies kohtelee vaimoaan väkivaltaisesti, uhri voi muuttaa hänestä erilleen (Galatalaisille 5:19–21; Titukselle 1:7). ”Jokaista, joka rakastaa väkivaltaa, Hänen [Jumalan] sielunsa totisesti vihaa.” (Psalmit 11:5.)
 
Asumuseron peruste on myös uskovan puolison hengellisyyden ehdoton vaarantuminen.

*** g01 8/11 s. 9-12 Apua naisille joita pahoinpidellään ***
 
Joidenkuiden naisten, joita pahoinpidellään, on ehkä etsittävä apua viranomaisilta. Joskus tilanteen kärjistyminen – esimerkiksi poliisin väliintulo – voi saada väkivaltaisen miehen tajuamaan, kuinka vakavia hänen tekonsa ovat. Valitettavasti halu muuttua kuitenkin usein häviää kriisin mentyä ohi.
 
Pitäisikö väkivallan kohteeksi joutuvan vaimon jättää miehensä? Raamattu ei suhtaudu aviopuolisoiden erilleen muuttamiseen kevyesti. Mutta se ei myöskään velvoita vaimoa pysymään sellaisen miehen luona, joka on uhkana hänen terveydelleen ja jopa elämälleen.
- - -
Koska Raamattu ei kiellä erilleen muuttamista äärimmäisissä olosuhteissa, se mitä vaimo tekee, on hänen asiansa (Galatalaisille 6:5). Kenenkään ei pitäisi taivutella vaimoa jättämään väkivaltaista miestään, mutta kenenkään ei pitäisi myöskään painostaa naista pysymään tällaisen miehen luona, kun hänen terveytensä, henkensä ja hengellisyytensä ovat vaarassa.

Kuva: Pixabay

Koin itse perheväkivaltaa avioliitossani viisi vuotta olessani Jehovan todistaja. Parisuhdeväkivalta alkoi jo seurusteluaikana, jolloin minä olin maailmallinen ja tuleva mieheni erotettu Jehovan todistajien seurakunnasta. Miehen suku on todistajia ja siellä perheväkivalta kukoisti. Hän siis oppi jo kotona lapsena miten toimia.
 
Miehen isä oli "kaappijuoppo" ja väkivaltainen. Väkivalta ilmeni kontrollointina, vaimon raiskaamisena ja lyömisenä/tuuppimisena josta ei jäänyt näkyviä jälkiä. Isä olikin tästä syystä vain rivijäsen, eikä koskaan edistynyt vanhimmaksi. Muita sanktioita väkivallasta ei seurannut.
 
Mieheni kaikki kolme veljeä jatkoivat isän tyyliä omissa perheissään. Yksi on neljän lapsen isä ja vanhin Keski-Suomessa. Hänen vaimonsa leikkasi kerran hiuksensa lyhyeksi lopettaakseen sen, että mies raahasi häntä hiuksista repien pitkin asuntoa.
 
Minun kohdalla väkivalta ilmeni äärimäisenä kontrollointina, raiskauksina ja fyysisenä väkivaltana (tönimistä, kiinni pitämistä, tavaroilla heittämistä). Kontrollointi (henkinen väkivalta) jätti pahimmat traumat. Mies hallinnoi pankkitiliäni, otti välillä avaimet ja puhelimen pois. Hän valvotti minua öisin vaatien tekemään ruokaa (esim. paistamaan pihvejä klo 2.00 yöllä), kuskaamaan veljensä luokse toiselle paikkakunnalle yöllä ja kuuntelemalla musiikkia lujaa (etten saa nukuttua). Silti kävin joka arkipäivä töissä, kaikissa kokouksissa ja paljon kentällä. Hän itse makasi kotona vedoten mihin milloinkin (oli pitkällä sairaslomalla kolarin vuoksi).
 
Pyysin apua vanhimmistolta. Kaksi velivanhinta (vanhoja miehiä) tuli parikin kertaa kotikäynnille. Käynnin sanoma oli, että älä ärsytä miestäsi. Sain A4-paperilla ohjeita miten toimia, niin kuin kunnon vaimon tulee toimia. 
 
Kerran olin turvakodissakin ja soitin sieltä itkuisena eräälle vanhimmalle. Hän oli vain pahoillaan, enkä saanut mitään apua. Koko turvakotikeikasta ei sen jälkeen puhuttu.
 
Ex-mieheni vanhemmat, sisarukset, ja hänen kaverinsa tiesivät väkivallasta. Kukaan ei osannut puuttua asiaan mitenkään. Eräs seurakunnan nuori veli oli jopa paikalla kun minun nöyryyttämistä tapahtui. Hän ei reagoinut asiaan mitenkään.
 
Jätin mieheni eräänä päivänä, kun hän oli toisella paikkakunnalla käymässä. Lähdin siis salaa ystävättären avustuksella. Tämä ystävätär oli ns. "kiinnostunut". Ex-mieheni sekosi tästä ja uhkasi tappaa kaikki läheisiäni myöten. Hän joutui tämän jälkeen useammaksi kuukaudeksi sairaalaan mielenterveyspuolelle. Jätin samalla järjestön ja omaisuuteni. Eron jälkeen kävin kerran kuulemisessa, jossa kerroin tarkkaan mitä kotona oli tapahtunut. Huhujen mukaan mies erotettiin seurakunnasta tämän jälkeen.
 
Erosta on nyt yhdeksän vuotta. Jälkikäteen ajateltuna olen sitä mieltä, että järjestö luo hyvät puitteet perheväkivallalle ja suorastaan kannustaa alistamaan naisia. Näin sairaat yksilöt saavat rauhassa harjoittaa sairaita mieltymyksiään.

Kerron perheväkivallasta järjestön sisällä. Sen lisäksi, että meillä oli ruumiilinen kuritus käytössä, isäni oli narsisti, alkoholisti ja sekä henkisen, että fyysisen väkivallan käyttäjä. Tietenkin kaikki tehtiin salassa, olihan isäni vuosia arvostettu vanhin.

Nämä ovat sellasia asioita, että niistä on vaikea puhua, sillä aloitin juuri mm. tämän asian työstämisen psykoterapiassa. Äitini olisi pitänyt suojella minua ja itseänsä, mutta se ei ole mikään helppo temppu tehdä varsinkaan 80-luvulla. Silloin ei tullut kysymykseenkään eroaminen, ei oikeastaan asumuserokaan. Oli voimakas sääntö siitä, että mies on perheen pää ja häntä pitää totella. Äitikin haki lopulta apua tilanteeseen, mutta vanhimmat käänsivät syyn äidin huonoon alamaisuuteen isääni kohtaan.

Muistan puheita, joissa ylistettiin naisia, jotka antoivat hakata itseänsä, ja sitten tietenkin lopulta näissä kokemuksissa mies kääntyi Jehovan todistajaksi. Minua oksetti ne kertomukset.

Toivon todella, että tämä on muuttunut, onhan näistä tapahtumista jo aikaa. Että vanhimmat ei syytä naista hakkamisesta, ei sano, että et oo tarpeeksi alamainen miehelle. Hakkaaminen on RIKOS, josta pitää mennä tekemään rikosilmotus. Mutta pahoin pelkään, etteivät vanhimmat tee näin. Kenenkään ei pidä sietää väkivaltaa, kukaan ei ole oikeutettu sitä harjoittamaan, olkoonkin vanhin tai ihan kuka tahansa.

Lähisuhdeväkivaltakokemus on omasta elämästäni Jehovan todistaja -perheessä vaimona.
 
Henkinen väkivalta alkoi pikkuhiljaa ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Aviomies rajasi tarkkaan ne ihmiset, joiden kanssa sain olla tekemisessä. Sukulaiseni kävivät salaa kylässä silloin, kun mieheni oli työssä.
 
Taloudellinen kiristys ilmeni tiliotteiden vahtimisella missä olen käynyt. Se, että hän ansaitsi enemmän, mahdollisti tekemään minusta täysin riippuvaisen hänestä ja pyytämään aina lupaa mihin tahansa hankintoihin.
 
Asunto oli oltava tiptop-kunnossa, kun hän saapui työstä, ja jos ei ollut sain kuulla siitä. Sain osakseni ivailua ja nälvimistä ulkomuodosta ja vertaamista "lihaviin" sukukaisiin oli hyvä käyttää lyömäaseena.
 
Aviollista seksiä piti antaa ja se oli minun velvollisuuteni. Välillä tarkastettiin, onko oikeasti kuukautiset vai yritänkö vain luistaa vastuusta "antaa miehelle kuuluvaa".
 
Lopulta en enään jaksanut ja ilmoitin haluavani asumuseroon. Vanhimmat pyysivät käsittelyyn ja ilmoittivat, että minulla ei olisi mitään oikeaa syytä lähtööni. Vain raaka fyysinen väkivalta, taloudellinen laiminlyönti tai hengellisyyden vaarantuminen mainittiin syiksi lähteä.
 
Lähdin silti ja kirjoitin samalla erokirjeen seurakuntaan.  Kirjeessä kerroin henkisestä väkivallasta ja alkoholiongelmasta.  Ja toivoin että aihe otettaisiin esille seurakunnissa, että se tulisi ilmi, koska tiedän että sitä on perheissä.
 
Otin viimein avioeron ja asun toisella paikkakunnalla. Ex JT-aviomies vainoaa edelleen eikä anna minun elää rauhassa omaa elämääni.