Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisia



Tutustu myös näihin sivuihin:

Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

Vuosi 1975, ennustelu

Verikysymys



Mitä Vartiotorniseuran päätoimistossa  tapahtuu?


 



Jehovan todistaja -perheen nuorilla on paljon ylimääräisia paineita
06.09.2013 Johanneksen poika


Nykyinen maailma vaatii nuorilta todella paljon. Vaikka näennäisesti monissa maissa elämä on helpompaa kuin ennen, sijoittuminen yhteiskuntaan toimivana yksilönä tuo valtavia haasteita. Työttömyyden lisääntyessä myös monet nuoret syrjäytyvät, kun eivät pärjää kilpailussa koulutuspaikoista ja harvoista työpaikoista.

Jehovan todistaja -perheen lapsilla ja nuorilla lisäpaineita tuo jatkuva "teokraattisessa oravanpyörässä" juokseminen. Joka viikko on kahtena päivänä kokoukset, jotka kestävät kaksi tuntia kerrallaan. Lisäksi tulevat tietysti kokouksiin valmistautumiset ja matkat. Viikonlopun ja arki-iltojen kenttäpalveluksetkin vievät aikaa ja voimia, joita tarvittaisiin mm. koulunkäyntiin ja opiskeluun. Lisäksi koulutukseen (varsinkin korkeampaan koulutukseen) suhtaudutaan kielteisesti, koska Harmagedon on niin lähellä, ettei pitkä opiskelu kannata.

Haluavatko ja jaksavatko Jehovan todistaja -perheen lapset ja nuoret aina lähteä näihin kokouksiin ja kenttäpalveluksiin? Vartiotorniseura tunnustaa itsekin, että joskus esim. kokoukseen lähteminen on "pakkopullaa". Tässä on lainaus nuorille suunnatusta kirjasta "Nuoret kysyvät, osa 1, sivu 273.


Joonas toteaa yllä olevassa tekstissä äidilleen, että "sinun uskontosi ei ole välttämättä minun uskontoni". Äitiään miellyttääkseen Joonas kuitenkin kokoaa itsensä, kiristää solmionsa ja lähtee kokoukseen. Mutta lähtikö hän oikeasta vaikuttimesta?

Vartiotorniseura sälyttää lasten ja nuorten niskaan valtavan painolastin. Tässä on lainaus myös "Nuoret kysyvät" -kirjasta, osa 2, sivu 314:


Kuten em. lainauksesta huomataan, numerot ovat valtavan tärkeitä Vartiotorniseuralle. Jehovan todistajien "hengellisyys" mitataan numeroina. Seurakuntien hengellisyys mitataan numeroina. Eri maiden Jehovan todistajien yhteisöjen hengellisyys mitataan numeroina. Numerot julkaistaan kerran vuodessa ns. "vuosiraportissa" Jehovan todistajien vuosikirjassa.

Suorittaminen on yksi niistä keinoista, miten seurakunnassa edetään "hyvämaineiseksi" todistajaksi, vaikka yksityiselämä olisi muuten ihan rikki. Numerot puhuvat puolestaan.




Alkuperäiset internetsivut täällä.



Takaisin uutissivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer / Linux Ubuntu  *  Kuvankäsittely: GIMP / Linux Ubuntu  *  Äänenkäsittely: Audacity / Linux Ubuntu