Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisia





Tutustu myös näihin sivuihin:

Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



Jehovan todistajien lapset

Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

Vuosi 1975, ennustelu
 


Muita aiheita:

  



Jehovan todistajilla ei ole koskaan vapaata aikaa
08.07.2016 Johanneksen poika


Otsikko voi tuntua turhan kärjistetyltä. Mutta tosiasia on se, että Vartiotorniseura ohjeistaa Jehovan todistajia näin Valtakunnan Palveluksemme -lehtisessä joulukuussa 2011: "Emme koskaan ole vapaalla palveluksesta." Jos Jehovan todistaja noudattaa Vartiotorniseuran ohjeita, hän ei ole koskaan vapaalla "palveluksesta", ei edes vapaa-aikana tai lomalla.

Ennen kuin lainataan kyseistä Valtakunnan Palveluksemme -lehtistä, katsotaan vähän, miten Vartiotorniseura odottaa kaikkien Jehovan todistajien toimivan.

Jehovan todistajien täytyy valmistautua kokouksiin, osallistua kokouksiin ja "tutkia" henkilökohtaisesti Vartiotorniseuran julkaisuja. Tämän lisäksi on saarnattava Vartiotorniseuran sanomaa sekä ovelta ovelle että vapaamuotoisesti tapaamilleen ihmisille. Jos tämän kaiken suorittaa, aikaa ja voimia ei juuri jää mihinkään henkilökohtaiseen tekemiseen eikä harrastuksiin. - Tämän sivun kuvat: Pixabay.

Vartiotorniseuran esittämä toimintamalli on hyvin yksinkertainen. Jehovan todistajan on aina, joka päivä ja kaikissa tilanteissa ohjattava ihmisten kanssa keskustelu Raamattuun ja varsinkin Vartiotorniseuran opetukseen Valtakunnasta. Näin pitää tehdä, jos juttelee naapurin, työtoverin, koulukaverin tai sukulaisen kanssa. Luonnollisesti myös kenttäpalveluksessa täytyy keskustelu ovelasti kääntää Valtakunta-aiheeseen.

Otetaan pari esimerkkiä Vartiotorniseuran kirjallisuudesta:

*** km 4/98 s. 1 kpl 2 Palveluksemme – osoitus tosi rakkaudesta ***

2 Rakkautemme saa meidät puhumaan kaikenlaisille ihmisille kaikenlaisissa tilanteissa (1. Kor. 9:21–23). Valaisemme asiaa. Eräs kristitty vanhin istui lentokoneessa roomalaiskatolisen papin vieressä. Vanhin sai papin esittämään ajatuksiaan tekemällä joitakin tahdikkaita kysymyksiä ja ohjasi sitten keskustelun Valtakuntaan. Kun papin tuli aika lähteä lentokoneesta, hän oli hankkinut kaksi kirjaamme. Miten erinomainen tulos siitä, että tämä vanhin osoitti tosi lähimmäisenrakkautta!

*** km 6/96 s. 7 kpl 2-3 Ystävälliset keskustelut voivat tavoittaa sydämen ***

2 Miten ystävällinen keskustelu aloitetaan: Kyky keskustella toisten kanssa ei merkitse sitä, että meidän täytyy esittää vaikuttava määrä ajatuksia ja raamatunkohtia. Riittää, että saamme toisen osapuolen puhumaan kanssamme. Keskustellessamme esimerkiksi naapurimme kanssa emme ole jäykkiä vaan vaihdamme ajatuksia leppoisasti. Emme mieti, mitä seuraavaksi sanoisimme, vaan vastaamme luonnostamme hänen esittämiinsä ajatuksiin. Se että osoitamme aitoa kiinnostusta hänen näkemyksiään kohtaan, voi rohkaista häntä jatkamaan keskustelua kanssamme. Saman tulisi pitää paikkansa todistaessamme toisille.

3 Ystävällisen keskustelun voi aloittaa puhumalla esimerkiksi rikollisuudesta, nuorten ongelmista, paikallisista puheenaiheista, maailmantilanteesta tai jopa säästä. Hyvin tehokas tapa herättää ihmisten kiinnostus on puhua aiheista, jotka koskettavat suoranaisesti heidän elämäänsä. Kun keskustelu on saatu alkuun, voimme hienovaraisesti ohjata sen Valtakunnan sanomaan.

*** km 8/92 s. 1 kpl 4 Työskentele tehokkaasti talosta taloon ***

4 Ollaksemme tehokkaita palveluksessa meidän täytyy osoittaa aitoa henkilökohtaista kiinnostusta (Fil. 2:4). Pyri ohjaamaan keskustelu johonkin sellaiseen Valtakuntaan liittyvään aiheeseen, joka koskee puhuteltavaa ja hänen tarpeitaan. Pyri ymmärtämään puhuteltavan ajattelutapaa saamalla sopivien kysymysten avulla hänet esittämään ajatuksiaan. Kuuntele tarkkaavaisesti hänen vastauksiaan. Hänen ajatuksensa voivat auttaa sinua havaitsemaan, mikä aihe kiinnostaa häntä. Haluamme auttaa ihmisiä ymmärtämään Valtakunnan sanoman arvon ja näyttää heille, miten siitä voi saada lisää tietoa. Eräs pariskunta selitti suostuneensa raamatuntutkisteluun, koska heidän luonaan käynyt veli osoitti vilpitöntä henkilökohtaista kiinnostusta heitä kohtaan.

*** w98 1/3 s. 31 Jeesus lähettää 70 opetuslasta ***

Jehovan todistajat pyrkivät olemaan sydämellisiä kaikille tapaamilleen ihmisille. He eivät kuitenkaan jää vain juttelemaan niitä näitä eivätkä lähde mukaan yhteiskunnallisiin väittelyihin tai tämän maailman epäonnistuviin yrityksiin oikaista vääryydet (Johannes 17:16). Sen sijaan he ohjaavat keskustelun ihmisten ongelmien ainoaan kestävään ratkaisuun: Jumalan valtakuntaan.



Jehovan todistajilla ei siis ole koskaan vapaata aikaa. Aina pitää yrittää pitää saarnaajan roolia yllä kaikissa olosuhteissa. Aina pitää yrittää keskustella ihmisten kanssa, vaikka ei jaksaisi.

Näin opettaa Valtakunnan Palveluksemme -lehtinen, mihin alussa viitattiin:

*** km 12/11 s. 1 Emme koskaan ole vapaalla palveluksesta ***

Emme koskaan ole vapaalla palveluksesta

1 Ensimmäisen vuosisadan innokkaat evankelistat julistivat hyvää uutista ”herkeämättä” kaikkialla, missä ihmisiä oli (Apt. 5:42). On vaikea kuvitella, että talosta-taloon-palveluksessa ollessaan he olisivat kulkeneet tiellä ihmisten ohi saarnaamatta heille. He eivät myöskään olisi päästäneet käsistään tilaisuutta todistaa vapaamuotoisesti tehdessään ostoksia torilla kenttäpalveluksen jälkeen. Jeesusta jäljitellen he eivät koskaan ajatelleet olevansa vapaalla palveluksesta (Mark. 6:31–34).

2 Aina valmiina. Nimemme Jehovan todistajat ei kerro ainoastaan sitä, mitä me teemme, vaan myös sen, keitä me olemme (Jes. 43:10–12). Olemme siis aina valmiit puolustamaan toivoamme, silloinkin kun emme ole talosta-taloon-palveluksessa (1. Piet. 3:15). Mietitkö etukäteen tilanteita, joissa voisit todistaa vapaamuotoisesti, ja sitä, mitä voisit sanoa? Pidätkö mukanasi kirjallisuutta, jota voit antaa kiinnostusta osoittaville? (Sananl. 21:5.) Saarnaatko vain talosta taloon vai kerrotko hyvää uutista tilanteen salliessa myös muualla?

3 ”Julkista” todistamista. Apostoli Paavali sanoi, että hän saarnasi ”julkisesti” ja talosta taloon (Apt. 20:20). Onkin sopivaa puhua julkisesta todistamisesta, kun tarkoitetaan todistamista kaduilla, pysäköintialueilla, puistoissa, liikealueilla ja niin edelleen. Talosta-taloon-palvelus on tietysti edelleen ensisijainen ja tehokas tapa kertoa ihmisille Valtakunnan sanomaa. Ensimmäisen vuosisadan evankelistat eivät kuitenkaan keskittyneet taloihin vaan ihmisiin. He käyttivät hyväkseen kaikki tilaisuudet kertoa totuudesta – julkisesti, vapaamuotoisesti ja talosta taloon. Olkoon meillä samanlainen asenne, jotta voimme suorittaa palveluksemme täydelleen (2. Tim. 4:5).

Raamatussa Saarnaajan kirjassa on hieman erilainen näkemys asioista kuin Vartiotorniseuralla. Millä tavalla se eroaa Vartiotorniseuran ohjeista?

(Saarnaaja 3:1-13) 3 Kaikelle on määräaika ... 10 Olen nähnyt sen aherruksen, jonka Jumala on antanut ihmisten pojille heidän siinä ahertaakseen. ... 12 Olen tullut tietämään sen, ettei heille ole mitään parempaa kuin iloita ja tehdä hyvää elämänsä aikana, 13 ja myös sen, että jokaisen ihmisen tulisi syödä ja juoda ja nähdä hyvää kaiken kovan työnsä johdosta. Se on Jumalan lahja.

Raamatun mukaan ihmisille olisi sallittua myös nauttia elämästä. Ihmisten tuli myös "syödä ja juoda ja nähdä hyvää kaiken kovan työnsä johdosta. Se on Jumalan lahja."

Vartiotorniseuran mukaan AINA on määräaika yrittää saarnata kaikille ihmisille, joita tapaa, oli sitten kyse kenttäpalveluksesta tai ihan tavallisista elämän tilanteista. Jehovan todistajat eivät Vartiotorniseuran mukaan koskaan saisi olla "vapaalla" saarnaamisvaatimuksesta.



Mistä tällainen orjuuttava ohje on peräisin?

Raamatussa kerrotaan vastavanlaisista ihmisistä, jotka halusivat orjuuttaa ihmisiä. Tämä kohta kertoo kaiken oleellisen:

(Matteus 23:1-4)  – – Jeesus puhui ihmisjoukoille ja opetuslapsilleen sanoen: 2 ”Kirjanoppineet ja fariseukset ... sitovat kokoon raskaita kuormia ja panevat ne ihmisten hartioille – –

Vartiotorniseura ja varsinkin Jehovan toditajien hallintoelin muistuttavat suuresti esikuviaan kirjanoppineita ja fariseuksia. Näin ollen Jehovan todistajien elämä on koko ajan suorittamista ja Harmagedonin ja paratiisin odottamista. Tavalliselle normaalille elämälle ei jää aikaa eikä voimia, jos noudattaa Vartiotorniseuran ohjeita. Moni on palanut loppuun fyysisesti, henkisesti ja hengellisesti.

 


 
Takaisin uutissivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity