Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Uutisia Vartiotorniseurasta ja Jehovan todistajista
Takaisin johanneksenpoika.fi etusivulle * Hakusivulle * Uutissivuille * Uutisarkistoon


Jehovan todistajat, uutisia





Tutustu myös näihin sivuihin:

Johanneksen pojan kotisivut

* Etusivu
* Hakusivu
* Oppikysymykset
* Uutiset
* Uutisarkisto



Jehovan todistajien lapset

Oikeuskomiteat

Karttaminen

Henkilötietolaki

Miten Vartiotorniseura kerää rahaa?

Vuosi 1975, ennustelu

Verikysymys
 


Muita aiheita:

  



Fred Franz – typeryydestä palkittu
04.10.2017 Maaria



   Barbara Anderson

Keväällä 1975 Frederick W. Franz, joka oli ollut 1920-luvun puolivälistä saakka Vartiotorniseuran "virallinen oraakkeli", korosti saarnaamistyön kiireellisyyttä julkisissa puheissaan. Miksi? Koska hän uskoi, että ihmiskunnan 6 000 vuoden historia päättyy tuon vuoden syyskuussa tai pian sen jälkeen.

Franzin mukaan tämä sattuu samaan aikaan, kun ihmiskunta kuolee nälän, saasteiden aiheuttaman myrkytyksen ja ydinaseiden aiheuttaman tuhon takia. Keskusteluissa 1960-luvun puolivälistä lähtien Franz korosti: "Aika on lyhyt. Aika on loppumassa, siitä ei ole kysymystäkään." Franzin edistämä ajatus oli, että Harmagedonin taistelu tapahtuisi syksyllä 1975 ja Kristuksen kauan odotettu tuhat vuotinen valta alkaisi.

Eräs päätoimiston työntekijä kirjoitti:

"Vuoden 1975 julistaminen oli auttanut luomaan käsin kosketeltavan jännityksen Harmagedonin läheisyydestä ja lähes kaksinkertaistanut todistajien määrän. Ennätysmäärä ihmisiä kastettiin ja työskentelimme Brooklynin painossa päivin ja öin toimittaaksemme todistajille kirjallisuutta jaettavaksi ovelta ovelle. Ratsastimme jännityksen aallonharjalla luottaen täysin profeetallisiin odotuksiimme. Kuitenkin ajanlasku 6 000 vuodesta alkoi arveluttaa ja asioiden laita vähitellen paljastua.

"Kun vuosi 1975 eteni eikä "loppua" näkynyt, alkoivat tukahdutetut epäilykset nousta pintaan monien muidenkin todistajien keskuudessa. Oliko loppu todella niin lähellä? Monet meistä olivat sanoneet, että lopun tarkka ajoitus ei ollut tärkeä. Olimme omistaneet elämämme Jehovalle ja jatkaisimme Hänen järjestössään kaikesta huolimatta. Silti olimme tehneet elämänvalintoja, jotka perustuivat Vartiotorniseuran vuoden 1975 ajanlaskuun. Jotkut meistä olivat hylänneet korkeakoulutuksen. Toiset jättäneet mahdollisuudet liike-elämässä tai käyttäneet säästönsä ’koska aika oli vähissä’. Jotkut todistajat olivat lykänneet avioliittoa tai lasten hankkimista."

When Prophecy Fails — The 1975 Fiasco Viewed from Inside Bethel

Mitä lähemmäksi syyskuu 1975 tuli, sitä ristiriitaisemmaksi Franz epävarmuuden kasvaessa tuli. Tämä on nähtävissä Vartiotorniseuran kirjallisuudessa. Vuoden 1975 tultua ja mentyä, Jehovan todistajien johtajat alkoivat monien todistajien tyrmistykseksi syyttää lauman menneen Jehovan edelle ja ymmärtäneen vuoden 1975 ennustuksista enemmän kuin mitä oli sanottu.

Lähes kaksi vuotta myöhemmin, 22.6.1977, kahden viikon kuluttua Vartiotorniseuran kolmannen presidentin, 83-vuotiaan Nathan H. Knorrin, kuolemasta, Frederick W. Franz valittiin Vartiotorniseuran presidentiksi.

Huomaa miten Franzia kuvailtiin, kun valinnasta kerrottiin Vartiotornissa 1.8.1977:

"Hänen loistava maineensa huomattavana Raamatun tuntijana ja hänen väsymätön työnsä Valtakunnan etujen puolesta on voittanut hänelle Jehovan todistajien luottamuksen ja uskollisen tuen kaikkialla."

Todellako? "Kaikkialla"? Ei ole totta! Harry Peloyan, Herätkää! -lehden toimittaja, oli raivoissaan, kuten myös monet muut päätoimiston sisäpiiriläiset, hallintoelimen valittua "Freddyn" presidentiksi. Peloyan meni tapaamaan Lloyd Barrya kertoakseen omasta ja muiden tärkeiden työntekijöiden närkästyksestä, koska juuri Franz esitteli vuoden 1975 fiaskon, joka johti jopa 500 000 todistajan lähtemiseen jättäen järjestön lähes romahtamisen partaalle.

Lahjoitukset vähenivät. Vartiotornin ja Herätkää!-lehtien tilaukset olivat harvassa. Monien mielestä Franzin valinta presidentiksi näytti siltä kuin hänet olisi palkittu vuoden 1975 romahduksesta. Barry yritti puolustaa valintaa sanomalla, että oli Franzin vuoro tulla seuraavaksi presidentiksi, mutta se ei paljoa painanut valintaa tässä esitetyistä syistä paheksuville ja joiden mielestä Franz olisi pitänyt jättää väliin ja alentaa. Yleinen mielipide päätoimistossa oli se, että typeryyttä ei pitäisi palkita.

Time-lehdelle työskentelevä toimittaja haastatteli Franzia, kun hänestä tuli Vartiotorniseuran presidentti vuonna 1977 (hän oli ollut Vartiotorniseuran varapresidentti). Tämä haastattelu myös julkaistiin Timen numerossa 11.7.1977.

Haastattelun jälkeen toimittaja kertoi yksityisesti, että kaikkien hänen haastattelemien "tärkeiden" ihmisten jälkeen, vietettyään Fred Franzin kanssa tunnin, hänen mielestään Franz vaikutti niin sekopäiseltä, että oli "luultavasti hullu".

F. W. Franzin esitelmiä koskien vuotta 1975 voi löytää sivulta:
http://watchtowerdocuments.org/audio-archives/

53rd Class of Gilead Graduation – ref: 1975/Elder Arrangement Fred Franz (1972)

“What is the Significance of 1975?” Fred Franz (1975)

“Hold Fast Our Faith in God’s Word” – ref: 1975 Fred Franz (1975)

“Time In Which We Are Now Interested” Fred Franz (1975)

“Life Everlasting in God’s Approaching New Order” Raymond Franz (1976)

Lähde:
http://watchtowerdocuments.org/fred-franz-rewarded-for-ineptness/

Kirjoittaja Barbara Anderson oli Jehovan todistaja vuodesta 1954 aina vuoteen 1997 saakka. Hän työskenteli Vartiotorniseuran päätoimistossa Brooklynissä, New Yorkissa vuodesta 1982 vuoteen 1992. Viimeisten neljän vuoden aikana hän tutki liikkeen virallista historiaa (julkaistiin v. 1993). Hän tutki ja kirjoitti useita artikkeleita Herätkää!-lehteen. Työskennellessään järjestön kirjoitusosastolla Barbara huomasi Vartiotorniseuran peittelevän Jehovan todistajien keskuudessa tapahtuneita lasten hyväksikäyttötapauksia. Havainnosta lannistumisen sijaan hänestä tuli esitaistelija muutoksen puolesta. Tämän takia hän lähti uskonnosta ja aikanaan hänestä tuli laajasti tutkimiensa Jehovan todistajien seksuaalisesta hyväksikäyttöä koskevien toimintatapojen suorapuheinen arvostelija.


Barbara ja Joe vuonna 2016
 












  
Lähde:
http://watchtowerdocuments.org/fred-franz-rewarded-for-ineptness/



 
Takaisin uutissivujen alkuun
Takaisin etusivulle

 



Kotisivuohjelma: KompoZer  *  Kuvankäsittely: GIMP  *  Äänenkäsittely: Audacity